Olen parikymppinen tyttö ja ihmettelen, miksen koe minkäänlaisia tunteita ketään miehiä kohtaan. En siis kiinnostu tai varsinkaan ihastu keneenkään. Tuntuu, että kaverit seurustelevat tai ainakin jonkun miehen kanssa on aina jotain peliä...Mulla ei mitään millään tasoa. Kavereina tulen kuitenkin hyvin juttuun miehien kanssa, mutta koskaan ei synny mitään muita tunteita kummankaan osalta. Mikäköhän mussa mahtaa olla vikana...
Olen ollut "rakastunut" viimeksi 16-vuotiaana seurustellessani silloisen poikaystäväni kanssa. Eron jälkeen mulla oli useita lyhytaikaisia ihastuksia, mutta sen jälkeen ei mitään.
Olen 3-vuoden sinkkuilun aikana jo ehtinyt aseinnoitua, että saatan hyvinkin elää elämäni ikisinkkuna. Kyllä se vähän hirvittää, mutta ei tunnu mitenkään kaukaiselta ajatukselta. Ajatus seurustelusta tuntuu kyllä ihanalta, mutta toisaalta alkaa ahdistaa, jos mietin miten seurustelu saattaisi rajoittaa mun suunnitelmia.
Kolmeen sinkkuvuoteen on mahtunut muutama yhdenyönjuttukin. Vaikka kaikista on hyvät kokemukset, ei siltin ole herännyt koskaan mitään suurempia tunteita kyseisiin miehiin. Välillä tuntuu, että nämä tunteettomat hauskanpidot on jotenkin turruttanut musta kaikki tunteet, enkä siksi voi enää kiinnostua kenestäkään aidosti. Vai voisiko tämä olla vaan jokin ohimenevä vaihe...?
Kertokaan ihmeessä, jos jollain on vastaavia kokemuksia? Olisi kiva jos tästä heräisi asiallista keskustelua... eli ei siis tarvitse kommentoida mitään, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.
Olen ollut "rakastunut" viimeksi 16-vuotiaana seurustellessani silloisen poikaystäväni kanssa. Eron jälkeen mulla oli useita lyhytaikaisia ihastuksia, mutta sen jälkeen ei mitään.
Olen 3-vuoden sinkkuilun aikana jo ehtinyt aseinnoitua, että saatan hyvinkin elää elämäni ikisinkkuna. Kyllä se vähän hirvittää, mutta ei tunnu mitenkään kaukaiselta ajatukselta. Ajatus seurustelusta tuntuu kyllä ihanalta, mutta toisaalta alkaa ahdistaa, jos mietin miten seurustelu saattaisi rajoittaa mun suunnitelmia.
Kolmeen sinkkuvuoteen on mahtunut muutama yhdenyönjuttukin. Vaikka kaikista on hyvät kokemukset, ei siltin ole herännyt koskaan mitään suurempia tunteita kyseisiin miehiin. Välillä tuntuu, että nämä tunteettomat hauskanpidot on jotenkin turruttanut musta kaikki tunteet, enkä siksi voi enää kiinnostua kenestäkään aidosti. Vai voisiko tämä olla vaan jokin ohimenevä vaihe...?
Kertokaan ihmeessä, jos jollain on vastaavia kokemuksia? Olisi kiva jos tästä heräisi asiallista keskustelua... eli ei siis tarvitse kommentoida mitään, jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa. Ei muakaan innosta vähääkään ja oon 30 . Kun katselen miehiä vaikka bussin ikkunasta, tai ohi kävellessä, ei minkäänlaista reaktiota. Kukaan ei aiheuta minkäänlaista kiinnostuksen virettä, jotkut pikemminkin saavat inho-reaktion aikaan. Liekö sitten, että olen saanut tarpeekseni miehistä eräiden kusip*iden valheiden ym jälkeen. Eipä silti, eipä hetkauta naisetkaan - eli turha kommentoida, että olisin muuttunut lesboksi, sillä en ole. Parempi ilman miestä, niin eipähän sydän säry. Ja sitäpaitsi, mullakin on niin paljon suunnitelmia ja tekemistä, että joku jatkuvasti vieressä kyöhnäävä kaljaa kittaava, ruokaa ja p'mpsaa vaativa äijänketkale aiheuttaisi tosi paljon ongelmia suunnitelmieni toteuttamiseen ja asioiden tekemiseen.
Siinähän sitte suunnittelet miten vietät loppuelämäs tietokoneen ääres soumi24:ssa.
Soumi..miksi alakoululaiset saavat kirjoitella tänne. Minähän uskon kaiken jos se on oikein muotoiltu. Syön vaikka paskaa jos se on merkkilautaselta.
Mä taas ottaisin kivan parikymppisen tytön mielelläni jos vaan löytäisin ja tunne olisi molemminpuoleinen tietysti taidan vaan olla vähän liian nuori kun kohta vasta 18 vuotias. Mutta kyllä sä varmaan löydät sellaisen johon vielä ihastut.
Itse oon vielä nuori verrattuna näihin aikaisempiin kommentoijiin ja sinuun. 16-vuotias siis. Olen elämäni aikana ihastunut kahdesti. Molemmat olivat lyhytaikaisia ihastuksia ja toinen niistä ihastuksista loppui tässä aika vasta.
En ole seurustellut aikaisemmin, ja tiedän että en tule seurustelemaan vielä vuosiin. Ja sen takia koska en tunne itseäni täysin, ja suhde vain olisi identiteettini etsimisen tiellä. Ja muutenkin haluan matkustella, kehittää itseäni ihmisenä, muuttaa jonnekkin, opiskella jne. Uskon, että poikaystävä olisi vaan kaiken tämän tiellä. Ja tämän lisäksi minulla on vielä sitoutumiskammo, jos sitä siksi voi sanoa. Eli minua alkaa vaan yksinkertaisesti etoa ajatus että joku olisi ihastunut minuun ja automaattisesti alan inhoamaan sitä tyyppiä joka on minuun ihastunut. Jonkin sortin ihmisvihaa/kammoa.
En nyt tällä tarkoita, että minulla olisi kauhea pakokauhu siitä, että vietänkö elämäni sinkkuna, koska tiedostan kyllä itsekkin että ei tässä ole vielä mihinkään kiire. Halusin vaan jakaa ajatuksiani.
Viel oot nuori aloittaja.Ittellä jonkin verran vanhempana(huh)saman moinen probleema.En sano sitä,enkö ole tavannut upeita neitosia elämäni aikana.Kun ei kolise niin ei.Eikä kehannut rueta turhaa aiheuttamaan mieli pahaa vikittelemällä.Olen sellainen persoona,että saan kaikki avautumaan elämästään.En tiedä miksi näin on.Nyt sitten on ihastusta päällänsä,mutta taitaa tulla viimeinen käyttöpäivä täyteen.Ei kannata harmitella,elää miten ittelleen on paras ja on tyytyväinen.Tsemppiä kaikille tässä asiassa painiville.
Teininä tuli rakastuttua, mutta se suhde päättyi jo ajat sitten.
Moneen vuoteen en myöskään tuntenut yhtään, yhtään mitään. Kaverin häissä viime kesänä katselin kaveripariskuntien rakastuneen helliä katseita ja meinasin kotiin menomatkalla ajaa rekan alle. Oli mulla muitakin ongelmia, mutta se ajatus, että loppuelämä yksin, en voi koskaan rakastaa, oli melkein se viimeinen tikki.
Mut tässä ollaan. Viikon vietin mielenterveyspalveluiden sivuja googlaillen ja viikon päätteksi joku virkistävän erilainen miekkonen laittoi viestiä netissä mulle.
Nyt puoli vuotta yhdessä, elämä hymyilee ja olen aivan hullusti rakastunut. Mut pitihän sitä ilmeisesti ensin aikamoisesesti helvetin pohjakuopissa itseään höykkyyttää.
Tsemppiä! :)
Voi ihanaa... antaa vähän toivoa, jos kerran jollekkin edes käynyt noin. :)
Nyt taas niin masentuneilla ja paskoilla fiiliksillä, että en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Ehkä munkin pitäisi keskittyä itseni kehittämiseen tän masistelun sijaan niin kuin joku tossa sanoi. Tuntuu vaan, että sekin olisi hauskempaa jonkun toisen kanssa.
Se tulee sitten kun sitä vähiten odottaa, et voi sitä pakottaa tulemaan. Yhtäkkiä sydämesi vain leimahtaa ja rakastut.
Näin on käynyt jo useammin mun kohdalle, mutta vain pettymyksillä. Sitä sitten miettii, että montahan "sydänsurua" tässä vielä tulee.
Alkanut jo sillai kaivertamaan, että mielummin eläisi ilman tunteita kuin jatkuvasti siinä mielessä, ettei sitä oikeaa löydä.
Tässä jo 21 vuotias mies ilman parisuhdetta, naispuolisia kavereita kyllä löytyy.
Toisaalta olen ajatellut että voisi tavalla ja toisella tämän vuoden aikana kohottaa itsetuntoa eri asioilla ja alkaisi vain "pelailemaan" ja pitämään hauskaa, ilman mitään odotuksia.
Itse kun olen vielä hyvin tunnepohjainen persoona ni hulluksi välillä tulee. Tälläinen ikuinen kierre..
Pari kuukautta vanha ketju jo, mutta kolahti. Miehet kyllä kiinnostuu musta, mutta mä en kiinnostu muutoin kun kaverina. Ei kiinnosta leikkiä kenenkään tunteilla. Haluisin ihastua, mutta liekö joku trauma jäänyt aikaisemmista huonoista kokemuksista.
Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Olen parikymppinen naisihminen ja ensirakastumiseni jälkeen (16-vuotiaana) en ole enää tuntenut varsinaista ihastumisen tai rakastumisen tunnetta. Olen seurustellut kerran mutta se oli lähinnä hyvä kaverisuhde.
Varmaan tustastuttavinta asiassa on se, että monet ihmiset, sekä miehet että naiset, ovat lähiaikoina tunnustaneet olevansa kiinnostuneita minusta, mutta itse en tunne ihastumista kehenkään.
Rennosti vaan, itse olen ~30v ja itselläni oli piiitkä kausi junnuvuosien jälkeen ettei kukaan nainen tuntunut syvemmällä tasolla miltään vaikka (anteeksi mahd. sovinistisen kuuloinen ilmaus) kauniitakin naisia pyöri miltei jaloissa.
Ensi-ihastus oli n. 10-vuotiaana ;) , seuraava teini-ikäisenä ja sitten yli 10 vuotta kun "hyllyn" reunan takaa hiipii eräs ja TSÄDÄM jalat alta.
Yritän sanoa että älä stressaa vaan elä..
Älä hätäänny, monet painii saman ongelman kanssa. Nuorena sitä vaan haluaa kaikkea epäoleellista, mutta kiehtovaa mikä ei pitkässä juoksussa elämän kumppanin valinnassa ole kriteeri. "Liian" naapurintyttömaiset naisystäväni ajattelevat, etteivät ole vetäviä ainoastaan, koska eivät saa niin paljon huomiota kuin pinnalliset ja teennäiset ikätoverinsa. Asiat kuitenki kääntyy päälaelleen, kun aletaan miettiä perheen perustamista, kenen kanssa rakentaa ja sitoutua tulevaisuutta ajatellen. Silloin vilpittömyys, rehellisyys ym. persoonaan ja ajatusmaailmaan merkittävästi vaikuttavat asiat nousevat oikeisiin arvoihinsa.