Laulaja Marion Rungin managerimies Kalle Munck kirjoitti Hynyselle avoimen kirjeen. Kirje on julkaistu Munckin blogissa perjantaina.
Munck ihmettelee, miksi Hynynen haluaa haukkua kollegoitaan julkisuudessa. Kirjeen alussa Muck pahoittelee alentuvansa Hynysen tasolle ja arvostelevansa tätä julkisesti.
”VAIN ELÄMÄÄ sarjan haukkuminen, ja sen kautta ohjelman tekijöiden aliarvostaminen julkisuudessa on sellainen asia, että olet tavallaan "paskantanut omaan pesään". Omien "kollegoiden" haukkuminen, heidän tekemisensä ja arvostelu julkisuudessa on selkeä merkki siitä, kuinka sinulla itselläsi menee huonosti, ja "julkisuuteen on päästävä hinnalla millä hyvänsä". Eikö sinulla itselläsi ole enään omasta työstäsi mitään annettavaa?” Munck kirjoittaa.
Manageri ihmettelee, miten Hynynen saattaa nostaa itsensä muiden artistien yläpuolelle.
”Mitä olet tehnyt, että sinulla on oikeus haukkua kunnon muusikoita, jotka tekevät työtään elättääkseen itsensä, sekä perheensä? Mikä on sinun oma "meriitti"?”
Munckin mukaan Hynysen oma musiikki ei ole kovinkaan laadukasta.
”Teidän kitarasoittonne on pelkkää särisevää, raskasta ja yksinkertaista kitarariffiä, joka vain toistuu ja toistuu, kappaleen alusta aina loppuun asti, ja kappaleesta kappaleeseen. Se on vähän niinkuin hyvin tasapaksusti keitetty kaurapuuro, jossa on mukana jokunen klimppi... Yksinkertaisesti siis tasapaksua ******, mitä on maailma pullollaan”, manageri jyrähtää.
Kohu sai alkunsa, kun Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen kritisoi Vain elämää –ohjelmaa ja sen esiintyjiä blogissaan alkuviikosta. Hynynen ihmetteli ohjelman vetovoimaa ja nimesi sen ”paskaksi”.
Lue koko kirje täältä:
http://munckinmaailma.blogspot.fi/
http://www.iltasanomat.fi/vainelamaa/art-1288533242278.html
Munck on täysin oikeassa. Hynys-sika on ärsyttävä häirikkö, joka yrittää kovasti esittää jotain kapinallista rokkijätkää 42-vuotiaana. Todellisuudessa mies on vain nariseva vanha hölmö, joka tekee käsittämätöntä paѕkaa vuodesta toiseen. Levyttää uudelleen ja uudelleen samaa tylsämielistä jynkytystä, jota metalliksi kutsutaan.
Eihän Kotiteollisuus mitään rockia ole, se on rockin irvikuva - mutta jostain syystä synkkämielinen ja anarkistinen nuoriso ja monet kuolemankatkuiset nuoret aikuisetkin pitävät sen musiikkia pyhänä. Jos Kotiteollisuus edes tekisi kunnon hard rockia, mutta tekevät vain raskasta, tasapaksua, narisevaa valitusmusiikkia.
Hynys-sialle sataa skeidaa niskaan.
8
1942
Vastaukset
- ihan karmee
no jos joku uskaltaa arvostella ohjelmaa missä esiintyy jari sillanpää tai koko kansan katrihelena,niin jo on hirvee ihminen. sanompa vaan minäkin ,että oli niin teennäinen ja laskelmoitu p...a koko ohjelma,että ei oo moista ihan äsken nähty!
- Hyni Jounynen
Kotiteollisuus tekee paskaa musiikkia,mikä on meteliä.Koko bändi joutais lähettää banaaneja keräämään.
- Ihan turhAA skeidaa.
Antakaa jo sen Hynysen olla. Hölmö se on suustaan ja that s it.
- Öh Öh
Ja sitten me narautettiin jallut ja kaljat öh öh öh. Kylläpä oli aamulla vi*un paha olu, mutta sitten me narautettiin kossut ja viinat öh öh öh.
- HÖNÖNE
MULLAKI OLI PARTAKORU IHA PASKASSA KU OLI EILE NII ÄIJJJJÄMEININKI, VEDETTII KOFFIA JA KOSKISTA, KIÄH KIÄH KIÄH
- Turha Munkki
Herra Munkilta voisi kysyä, miten vaikkapa hänen suuresti puolustamansa Jari Sillanpään musiikki poikkeaa tuosta kuvauksesta, paitsi ettei kitarassa ole "särinää"? Sillanpää vääntää yhtälailla samaa ärsyttävällä äänellä vedettyä yksinkertaista paskajollotusta vuodesta toiseen, ainoastaan kohderyhmä on hieman eri.
Enemmän kuin Hynysen touhuja ihmettelisin sitä, Miksi tämän Munkin, joka muutenkin on täysin never heard-tyyppi, piti noin kärkkäästi puuttua asiaan johon hän tai hänen muijansa ei liity millään tavalla. No, saipahan varmasti ainakin julkisuutta. Sitä vissiin hakikin. - Sokerimunkki
Tosiaan: Ketä oikeesti kiinnostaa, mitä mieltä joku Munkki on yhtään mistään?
Jos on tosiaan joku "manageri", niin voisi vaan pitää päänsä kiinni sitä suuremmalla syyllä. Noihan kiertää työkseen ultrakaupallisen tusinapaskan ympärillä kuin raatokärpäset. - Hynynen on lapsi
Hynynen on näitä Rumba ja Soundi-lehden toimittajien kaljatovereita.
Pikkuinen piiri heiluu yhdessä. Hynysellä ei ole ollut koskaan mitään sanottavaa. Ei musiikillisesti tai muutenkaan. Tyhjä, tyhmä ihminen.
Kotiteollisuuden musa on mielestäni idiooteinta kuraa mitä olen kuullut. Idiooteille suunnattua idioottien tekemää paskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2714687Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442857Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292841Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180