Abortista

871

Hei kaikki nuoret tytöt! Halusin tulla kertomaan teille tarinani.

Tulin raskaaksi kun olin vain 15-vuotias. En edes tiennyt olevani raskaana, kunnes menin terveyskeskukseen erilaisten oireiden vuoksi. Minulle tehtiin testejä, ja sain kuulla olevani raskaana 8. viikolla. Yhdet kuukautiset olivat siis jääneet väliin mutta en ollut huomannut sitäkään, koska olin kovin nuori ja huolimaton. Se oli minulle todella suuri järkytys enkä tosiaankaan tiennyt mitä olisin tehnyt. Olin liian nuori ottamaan toisen ihmisen elämästä vastuun ja toisaalta aborttiakaan en olisi halunnut tehdä. Minulla oli vain reilu 3 viikkoa aikaa päättää mitä haluan elämälläni tehdä ja ne olivat todellakin liian painavia ajatuksia 15-vuotiaalle. Lopulta päädyin aborttiin.

Raskauden keskyttämisen jälkeen itkin monia öitä kun mietin vain sitä pientä elämän alkua ja sitä, kuinka olin riistänyt tältä elämän. Katsoin netistä videoita ja googletin tietoa ja kuvia abortista. Huono omatuntoni vain kasvoi. Lopulta oloni oli niin huono että minun oli puhuttava asiasta useita kertoja terkkarin kanssa.

Nyt olen pian 18-vuotias nuori naisen alku. Usein vieläkin painin ajatuksen kanssa, mitkä asiat elämässäni olisivat toisin jos olisin päättänyt pitää lapseni. Olisin varmasti vuoden ikäisen lapsen äiti. Toisinaan sitten taas havahdun ajatukseen, mitä kaikkea olisin riistänyt lapseltani hänen elämästään jos olisin päättänyt synnyttää tämän ollessani 15-vuotias. En varmasi olisi voinut antaa hänelle kaikkea mitä hän olisi tarvinut ja vaatinut. En isää, omaa kotia, en tarpeeksi huolen pitoa ja rakkautta... Uskallan luulla että asiat ovat nyt paremmin.

Joskus abortti on ehkä parempi ratkaisu sekä tulevan lapsen että äidin kannalta. Ehkäisystä huolehtiminen on tietysti kaiken A ja O, ja abortti ei ole ehkäisy keino, mutta se ei ole myöskään murha niin kuin monet väittävät! Jos oikeasti luulee että vahinko on voinut sattua, ei ole väärin ajatella abortin tekemisen mahdollisuutta.

20

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eräs äiti

      Niinhän te abortin tehneet, tai aborttia suunnittelevat voitte omatuntoanne kohottaaksenne itsellenne uskotella, mutta siitäkin huolimatta, abortti eli raskauden keskeytys, on pitkään suunniteltu elävän olennon julma tappo, lyhyemmin ja ytimekkäämmin sanottuna murha. M U R H A.
      Se fakta ei siitä muuksi muutu, vaikkei abortista yleisesti murhana puhutakkaan.
      Ja koska olet katsonut videoita, kuvia, ja lukenut tietoa abortista, tietänet sen varmasti itsekkin, ihan ilman kertomistakin.

      Mun mielestäni "vahinko" ei todellakaan oikeuta riistämään siltä pieneltä ihmiseltä elämää. Sitäpaitsi kuinkahan suuri osa kaikista ihmisistä on oikeasti kalenterin kanssa suunniteltuja? Veikkaanpa, että melko pieni osa.

      • 871

        Tätä nykyä tiedän asiasta vähän enemmän. Alkio ei voi kuulla, tuntea tai ajatella. Alkiossa elämä ei ole vielä kehittynyt. 12. raskausviikon jälkeen alkio muuttuu sikiöksi. Siksi 12. raskausviikon jälkeen ei aborttia saa enää tehdä.

        Sana "murha" tarkoittaa ihmisen tahalleen tappamista harkituin keinoin. Olisitko ystävällinen ja Kertoisit minulle, että miten on mahdollista "murhata" sikiö jossa elämä ei ole vielä edes kehittynyt?

      • Eräs äiti
        871 kirjoitti:

        Sitten tiesit varmaan senkin, että alkiossa kehittyy yhtenä ensimmäisenä asiana hermosto, toisin sanoen se tosiaankin pystyy tuntemaan. Samoihin aikoihin alkaa kehittymään myös tärkeimmät elimet. Erittäin elävä, pienien suonien läpi verta pumppaava sydän ja aivot yksinä ensimmäisistä. Kaikki tämä tapahtuu ennen 12. raskausviikkoa. Itseasiassa tarkemmin sanottuna jo 6. raskausviikon puolivälissä. 10. viikolla pystyy mittaamaan alkion aivokäyrät, ja alkio alkaa liikkua.

        Että kyllä se alkiokin elää, ja sen suunniteltua tapattamista voisi yhtä hyvin sanoa murhaamiseksi.

      • *******

        Perehdyhän maamme aborttilakiin.
        Lyhyesti Suomessa ei ole vapaata aborttia. Aborttiin pitää olla syy. Lääkerien puollolla abortin voi tehdä viikolle 12 sen jälkeen lupaa pitää anoa valviralta ja abortin voi valviran luvalla tehdä viikolle 20. Valvira hylkää n. 1% aborttihakemuksista. Viikolle 24 asti voi abortin saada vielä vakavilla terveyssyillä (mm.sikiö vaikeasti vammainen/sairas tai puuttuu elimiä)
        Jossain maissa on jopa syyvapaa abortti raskauden puolenväliin asti.

      • Kivittäjä?
        Eräs äiti kirjoitti:

        Sitten tiesit varmaan senkin, että alkiossa kehittyy yhtenä ensimmäisenä asiana hermosto, toisin sanoen se tosiaankin pystyy tuntemaan. Samoihin aikoihin alkaa kehittymään myös tärkeimmät elimet. Erittäin elävä, pienien suonien läpi verta pumppaava sydän ja aivot yksinä ensimmäisistä. Kaikki tämä tapahtuu ennen 12. raskausviikkoa. Itseasiassa tarkemmin sanottuna jo 6. raskausviikon puolivälissä. 10. viikolla pystyy mittaamaan alkion aivokäyrät, ja alkio alkaa liikkua.

        Että kyllä se alkiokin elää, ja sen suunniteltua tapattamista voisi yhtä hyvin sanoa murhaamiseksi.

        Eräs äiti, olet väärässä. Avaaja ei ole tehnyt väärin valitessaan abortin. Itse en missään olosuhteissa tekisi aborttia, mutta lasten ei kuulu synnyttää lapsia.

      • Eräs äiti
        Kivittäjä? kirjoitti:

        Eräs äiti, olet väärässä. Avaaja ei ole tehnyt väärin valitessaan abortin. Itse en missään olosuhteissa tekisi aborttia, mutta lasten ei kuulu synnyttää lapsia.

        En ole väärässä. "Vahinkojen" abortointi ON moraalitonta (=ehkäisykeino).

      • hululu
        Eräs äiti kirjoitti:

        En ole väärässä. "Vahinkojen" abortointi ON moraalitonta (=ehkäisykeino).

        Ai esim. vaikka jos joutuu raiskatuksi ja tulee raskaaksi, niin abortin tekeminen on silti väärin?

      • Kivittäjä
        Eräs äiti kirjoitti:

        En ole väärässä. "Vahinkojen" abortointi ON moraalitonta (=ehkäisykeino).

        Erään äidin logiikalla myös naiset, jotka saavat toistuvia keskenmenoja huonojen elämäntapojensa vuoksi, syyllistyvät vähintäänkin tappoihin. :O

      • ärsyttäää tollanen

        Hei sinä eräs äiti.. abortti ei todellakaan ole murha.. miten se muuten suomen laissa hyväksyttäisiin.. murhasta joutuu vankilaan abortista ei ! ja se alkio ei edes vielä ole ihminen.. sulla taitaa päässä olla vikaa

      • Äiti synt.1960
        ärsyttäää tollanen kirjoitti:

        Hei sinä eräs äiti.. abortti ei todellakaan ole murha.. miten se muuten suomen laissa hyväksyttäisiin.. murhasta joutuu vankilaan abortista ei ! ja se alkio ei edes vielä ole ihminen.. sulla taitaa päässä olla vikaa

        Eräs äiti tuskin on edes äiti vaan "hihhuli" ja miespuolinen. Kukaan oikea äiti ei tuomitsisi abortin tehnyttä 15-vuotiasta lasta murhaajaksi.

        Jossain täällä oli avaus, jossa 20-vuotias mies käytti hyväksi 15-vuotiasta tyttöä, juotti huomalaan ja harrasti seksiä. Eräs äiti ei olisi antanut tämänkään lapsen tehdä aborttia.

        Jos "Eräällä äidillä" on aivoissaan edes pieni osio tunteille, niin pyydän häntä ottamaan sen käyttöön.

    • Äiti synt.1960

      Teit oikean päätöksen. Sinä olit vielä lapsi, eikä lasten kuulu tehdä lapsia. Suurimman virheen tekivät sinun omat vanhempasi, jotka eivät huomanneet sinun olevan seksuaalisesti aktiivinen ja ohjanneet sinua ehkäisyneuvolaan.

    • provoako??

      "Nyt olen pian 18-vuotias nuori naisen alku. Usein vieläkin painin ajatuksen kanssa, mitkä asiat elämässäni olisivat toisin jos olisin päättänyt pitää lapseni. Olisin varmasti vuoden ikäisen lapsen äiti"

      Siis raskauduit 15vuotiaana, raskaus kestää normaalisti n. 9 kk, joten eiköhän lapsi olisi vanhempi kuin vuoden ikäinen tuossa vaiheessa...

      • Suurpiirteistä?

        Hyvinkin mahdollista, jos avaaja oli esim 15v 6kk - 15v 11kk vanha, kun tuli raskaaksi ja synnyttäessään hän oli 16v 3kk- 16v 8kk vanha ja vuoden ikäisestä lapsestahan jotkut puhuvat, vaikka lapsi olisi jo 1 - 1½ vuotias.

        Tottahan voit kysyä avaajalta tarkat ajat, mutta ehkä hän haluaa suojella identiteettiään...

    • moimoi3

      Ennen kuin tekee abortin pitäisi miettiä vakavasti eikä vain sitä mitä muut ajattelee, kannattaa myös ajatella seurauksia esim. lapsettomuutta tulevaisuudessa!
      Itse en koskaan tekisi abottia kyseessä on kuitenkin oman lapsen elämä ja tulevaisuudessa haluankin lapsen, niin miksi nyt riistäisin lapsen elämän.
      On hyvä kuitenkin ottaa huomioon mitä lapselle pystyy tarjoamaan, mutta onhan nykyään paljon eri avustuksia yksinhuoltajille ja vielä enemmän varmastikkin nuorille äideille.

      • ......

        Jos nyt sattuu syystä tai toisesta tulemaan teininä raskaaksi ja päättää pitää lapsen niin on huono ihminen tai jos päättää tehdä abortin niin on silti huono ihminen?? Tämä koko hemmetin keskustelupalsta on täynnä ihmisiä joiden on ihan pakko päästää arvostelemaan ja moittimaan toisten valintoja oli ne sitten minkälaisia tahansa,vaikka eihän niiden pitäisi ees täysin tuntemattomien ihmisten persettä kynsittää! Eikö tämä palsta ole sitä varten että täällä TEINIäidit ja isät voi jakaa asioita toisten samassa elämäntilanteessa olevien/olleiden kanssa??

      • YKSI ei ole KAIKKI
        ...... kirjoitti:

        Ei tämä palsta ole täynnä arvostelijoita. Tässäkin keskustelussa oli vain yksi kirjoittaja, "eräs äiti", joka tuomitsi avaajan murhaajaksi.

        Harmittaa, että on kaltaisiasi kirjoittajia, jotka valavat öljyä laineille aivan turhasta.

      • .....
        YKSI ei ole KAIKKI kirjoitti:

        Ei tämä palsta ole täynnä arvostelijoita. Tässäkin keskustelussa oli vain yksi kirjoittaja, "eräs äiti", joka tuomitsi avaajan murhaajaksi.

        Harmittaa, että on kaltaisiasi kirjoittajia, jotka valavat öljyä laineille aivan turhasta.

        No joo, ehkä liiottelin vähän mutta kyllä jokaisessa keskustelussa on ainakin yksi (yleensä useampi) ihminen joka tulee arvostelemaan toisen valintoja hirveän ilkeällä tavalla! Jos on asiasta erimieltä niin toki saa mielipiteensä kertoa ja pitääkin jos aloittaja on muiden mielipiteitä kysynyt mutta voisiko sen ilmaista ystävällisesti? Ja aika varma olen siitä ,että ne ihmiset eivät tänne palstalle edes kuulu...

      • viuhti20

        moimoi3:
        "Itse en koskaan tekisi abottia kyseessä on kuitenkin oman lapsen elämä ja tulevaisuudessa haluankin lapsen, niin miksi nyt riistäisin lapsen elämän."

        Mutta kaikki eivät ole samassa tilanteessa kuin sinä. En tiedä sinun ikääsi, etkä ilmeisesti ole vielä raskaana, mutta myös lapsen pitämistä täytyy miettiä tarkoin. Se ei ole vain siitä kiinni, että pärjääkö lapsen kanssa rahallisesti. Tottakai kaikki apua tarvitsevät äidit saavat tukia, mutta lapsen kanssa voi ilmetä myös muita ongelmia. 15-vuotiaalla on ikävä kyllä vielä turhan vähän elämänkokemusta, tietoa ja taitoa siihen, että pystyisi omaa lasta kasvattamaan. Lisäksi jos lapsen päättää pitää yksin, väsyy helpommin ja voi sairastua masennukseen yms. Kuinka lapsen sitten käy, kun ei ole toista vanhempaa huolehtimassa?

    • Viivoja

      Kuka ihme tänne jotenkin kuuluu? Ei missään ole sanottu että tänne saa vain tietyssä tilanteessa oleva tai tietttyä mieltä oleva ihminen kirjoittaa. Etkö ymmärrä???

      • .....

        Joo ei tarvi niin kirjaimellisesti ottaa.. Varmaan tiedät mitä tarkotan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3119
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2289
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      67
      2263
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      19
      1920
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      174
      1443
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      8
      1317
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1119
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1006
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      90
      891
    10. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      100
      870
    Aihe