kaveri antaa koiranpennulleni ruokaa pöydästä

tilanne on siis se, että mulla on kaveri, jonka äiti on kasvattanut koiria. omaa koiraa hänellä ei ole koskaan ollut vaikka luulee tietävänsä kaiken mm. koirien kasvatuksesta. itselläni on muutaman kuukauden ikäinen pikkukoira, jonka yritän tottakai opettaa hyville tavoille.

vietimme iltaa ja kaveri naposteli juustoa pöydän ääressä. hän kutsui pennun luokseen ja meinasi antaa palan juustoa pöydästä. siinä kohtaa sanoin, ettei sille saa antaa mitään pöydästä. hän alkoi ihmetellä miksi niin ei voisi tehdä. hetken kiistelimme asiasta ja kerroin, etten halua koiran oppivan kerjäämään. tässä kohtaa luulin kaverin ymmärtäneen, että mun koira, mun säännöt.

käänsin hetkeksi selkäni ja sillä aikaahan oli kaveri jo antanut pennulle aikamoisen juustosiivun. vedin herneen nenään ja sanoin aika pahastikin, mutta kaveri vaan naureskeli: "toivottavasti ei tule kovin pahoja ilmavaivoja"

ylireagoinko? just nyt ainakin suututtaa koko ihminen
5201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eti parempia kavereita. Tuollaiset vaihtoon.

Äänestä

Kaverit tekee koiralle miten ne ohjeistetaan...tai niistä tulee, vain tuttuja.

Äänestä

Et ylireagoinut, on ihan ymmärettävää ettet halua koirasi kerjäävän ja fiksumpi pentu saattaa oppia jo kerrasta.

Itselläni on myöskin eräs ystävä joka lellii koirani pilalle kun ei omaa koiraa voi ottaa ja kokemuksesta voin positiivisena seikkana sanoa että kyllä se koira oppii mistä pöydästä saa kerjätä ja mistä ei. Meillä kotona koira ei edes yritä kerjätä, sillä tietää ettei sillä mitään muuta saa kuin "pois" -käskyn mutta heti kun mennään sinne tiettyyn paikkaan kylään niin koirani käytännössä linnoittautuu keittiöön kerjäämään ja saakin sieltä melkeinpä mitä vain haluaa. Alkuun yritin kieltää kaikenlaisen pöydästä antamisen, turhaan. Sitten yritin sopia ystäväni kanssa että vain ja ainoastaan niitä koiran omia herkkuja, turhaan. Lopulta tyydyin vain katsomaan muualle ja antaa olla - ei asia sentään ole ystävyyttä suurempi sillä koirani on kyllä oppinut tarkalleen että kerjätä saa vain siitä tietystä pöydästä eikä missään muualla ollessa!

Äänestä

Et Ylireagoinut. sun koti sun säännöt!

Ainoa paikka missä "annan" koirien ottaa pöydästä on anoppila,mutta silloinkin anoppi yrittää tehdä asian hyvin salavihkaan kun tietää etten tykkää :P
mutta ovat kyllä oppineet,että muualla tulee pois käsky,eikä meillä kotona ole edes ruokailuhuoneeseen mitään asiaa kun syödään eikä lattialta oteta mitään ilman lupaa vaikka paisti tippuisi nenän eteen..
Yhdelle isännän kaverille olen kerran sanonut kun yritti kielloista huolimatta antaa evästä,että "jos vielä nään sun antavan jotain pöydästä,niin katkon sun sormet"! ei yrittäny enään antaa (sen verran oon hullu,ettei vissiin uskaltanu lähteä kokeilemaan oonko tosissani) :P

Äänestä

Mun koira jopa kävelee pöydällä. Ei oo niin vaarallista kaikki. Muuten mun koira tottelee.. Kai saa omassa kodissa kävellä jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10099048 kirjoitti:

tilanne on siis se, että mulla on kaveri, jonka äiti on kasvattanut koiria. omaa koiraa hänellä ei ole koskaan ollut vaikka luulee tietävänsä kaiken mm. koirien kasvatuksesta. itselläni on muutaman kuukauden ikäinen pikkukoira, jonka yritän tottakai opettaa hyville tavoille.

vietimme iltaa ja kaveri naposteli juustoa pöydän ääressä. hän kutsui pennun luokseen ja meinasi antaa palan juustoa pöydästä. siinä kohtaa sanoin, ettei sille saa antaa mitään pöydästä. hän alkoi ihmetellä miksi niin ei voisi tehdä. hetken kiistelimme asiasta ja kerroin, etten halua koiran oppivan kerjäämään. tässä kohtaa luulin kaverin ymmärtäneen, että mun koira, mun säännöt.

käänsin hetkeksi selkäni ja sillä aikaahan oli kaveri jo antanut pennulle aikamoisen juustosiivun. vedin herneen nenään ja sanoin aika pahastikin, mutta kaveri vaan naureskeli: "toivottavasti ei tule kovin pahoja ilmavaivoja"

ylireagoinko? just nyt ainakin suututtaa koko ihminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu