Joskus ja usein ihmisten täytyy myös itse tehdä asioita ja nähdä asioiden eteen vaivaa jos joku asia tuntuu tärkeältä. Kuten rakkaus.
en usko
pelkkään kohtaloon
4208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki on suunniteltu etukäteen. Kohtalo on. Sitä vain on ravisteltava. Kohtalo on paha, aina. Tarkoitus on hyvä, aina. Kohtalo, se on seuraus ed eletystä elämästä. Siihen pitää vaikuttaa. Kun teet oikean valinnan, sen tunnet palkitsevana asiana, hyvänolon tunteena.
sen ei pitäisi olla näin vaikeaa, joten sitä ei ole tarkoitettu
Mutta parhaat asiat ei koskaan tulekaan helpolla.
Sitten jos sen saavuttaa, niin sitä osaa myös arvostaa.
Ihminen on valmis näkemään vaivaa hyvien ja tärkeiden asioiden
ja tärkeiden ihmisten puolesta. Se kertoo myös että on tahtoa yrittää
ja että on aitoja tunteita.
määräämistä ei ole mutta on tiettyjä oppitunteja joista yleensä puhutaan kohtalona kun sellaisen hetken tunnistaa. meillä on kumminkin vapaa valinta aina joten kun olemme availleet ovia elämässämme eteemme avautuu uusia tilaisuuksia jolloin voi kokea menneen olleen valstelua tulevaa varten ja siten ollen valmis esim. rakastumaan toiseen ihmiseen. silloin yleensä kuulee kohtalosta puhuttavan mutta voihan olla että kyseisen ihmisen on nähnyt ennenkin eikä silloin nähnyt siinä mitään ennenkuin vasta sitten kuin itse oli valmis.