Hei, olen 50 v. nainen pohj. pohjanmaalta, vaaleat hiukset, siniharmaat silmät, eronnut. Poikani 30 v. on päihdeongelmainen ja syytän itseäni hänen vuokseen, olen epäonnistunut äitinä. Hänen isänsä, eli ex-mieheni, on ollut samanlainen, mutta nyt sairastaa. Pelkään poikani puolesta, mietin kovasti miten auttaisin, mutta mikään ei auta, hän ei pääse aineista eroon. Miten hänen käy? Entä minun, kun yksin joudun suremaan häntä, onko vierelläni miestä, näkyykö?
Jeminlle
helkkymallamaisakais
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinun elämäsi on kolmiodraamaa, jossa alkoholilla on päärooli ja aito rakkaus hukassa. Vanhemmuus on keskeinen minäkuvaa rakentava elementti ja koet epäonnistuneesi äitinä. Et ole vastuussa poikasi juomisesta ja syy ja halu toipumiseen tulee löytyä pojastasi, äitinä voit olla vain tukena tai jopa hakeutua yhdessä perhekuntoutukseen.
Koet syviä surun, kivun ja ahdistuksen tunteita. Älä anna niiden olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Ole itsellesi vilpitön ja totuudenmukainen, älä vaivu itsesyytöksiin, äläkä etsi syyllisiä. Nauti elämästäsi ja uskalla katsoa totuutta suoraan silmiin, pojallasi on vastuu omasta elämästään ja sinulla omastasi.
Pelkäät nyt joutuvasi yksin suremaan, mutta kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Hyväksy nykyinen tilanteesi ja huomaat monta uutta mahdollisuutta elämässäsi, joita et aikaisemmin ole huomannut. Voit muuttaa surun iloksi, ja kun saat mielesi tasapainoon ja toivut menneisyyden koettelemuksista, se heijastuu sinusta ulospäin ja saat mahdollisuuden uuteen onneen ja iloon, syksyä kohden kirkastuu.