Oliks tää nyt sit tässä?

Sinähän olet ja elät joka hetki nytkin!
Nauti nuoruuden vapaudestasi, sillä parisuhteeseen ehdit kyllä tottua. ;)
Aikansa se kesti mullakin, ennen kuin löysin kaveripiirin avustuksella elämänkumppanini - sokkotreffeillä. Sitä ennen oli vaan huonoja kokemuksia ja pettymyksiä putkeen. Tän kanssa tuntui heti, että ollaan samalla oksalla. :)
Sulle tulee vielä samanlainen olo, usko pois. Pysyt vaan saatavilla, niin joku päivä se tapahtuu.

Samanlaisissa fiiliksissä kuljen aloittajan kanssa! Ainut ero että mä tietoisesti suhtaudun tähän negatiivisesti.

Mutta ensimmäinen asia jota mun pitäisi itsessäni kehittää on se että mun pitäis pystyä uskoa itseeni ja hyväksyä itseni sellaisena kun oon! Ja lopettaa negatiiviset ajattelut omastaitsestäni.

Mut se on vaan niin vaikeeta kun tuntuu ettei kukaan halua mun seuraa. Olishan sitä helpompi kehittyä jos tuntisin että joku haluaisi olla mun kanssa tekemisissä ja että olisi jonkinlainen "tuki". Ei tästä varmaan yksin selviä pitää tätä kaikkea omassa pääkopassa ja pohtia tulevaa? ...Kerran oli mielessä mennä ammattiavun juttusille puhelemaan mutta enpä lopulta nähnyt asiaa ihan niin tärkeäksi ja maksaa turhasta.

Ja vaikeinta tässä on se kun kukaan mun ympärillä hyrräävä ei tiedä tuon taivaallista millaiset fiilikset mulla on. Myös se tunne etten kelpaa mihinkään,kenellekään, viimeaikoina siitä on tullut melkeinpä jokapäiväistä. Ja kyllä syö naista..

Oikeastaan en ole edes enään kovin varma siitä millainen persoona mä sisimmissäni olen..olenko tämä nykyinen ujo hissukka, aina vain tunnun menevän yhä enemmän ja enemmän lukkoon, vai puheliaampi hassuttelija. En tiiä...

Ja mitä tulee rakkauselämään, siitä mulla ei ole tietoakaan. Mulle on tullut mahdollisuus jos toinenkin mutta se on stopannut heti alkuun. On vain jotenkin vaikea uskoa että kukaan minusta sen suuremmin mitään haluaisi.

Tähän liittyen mua on alkanut masentaa kun tuttavatkin jo ihmettelevät ja kyselevät mun poikaystävistä. Ja joskus silloin tällöin muistutukseksi äitinikin melkein painostaa mua että pitäisi käydä enemmän baareissa jne. ihmisten ilmoilla että löytäisi jotain sutinaa. Olen vain tyynesti vastannut että kyllä mä viel kerkeen. Vaikka oikeesti olis se ihan huippua löytää joku ihana tähän vierelle.. Melkein kaikilla serkuillanikin, jopa nuorimmalla on jo suhde. On kiusallista mennä sukujuhliinkin kun olen ainut kenellä ei ole seuralaista ja roikun äidin helmoissa :D

Mutta joo tälläist minulla..halusin vaa purkaa ajatuksiani edes kirjoittamalla tänne kun se nyt tuntuu olevan ainut vaihtoehto jakaa ajatuksiani.

Jos ei kiinnosta ni ei tarvii ottaa selvää, mutta on oikeesti olemassa tietoa vaikka millä mitalla sen suhteen, että miten elämässä voi saada sen mitä haluaa. Mua auttoi aikoinaan kirja nimeltä Alitajuntasi voima (Joseph Murphy). Itse on ainoa, joka voi laittaa esteitä unelmien eteen. Mut jos se on liian vaikee pala niellä ja haluaa vaan syyttää muita omasta kurjuudestaan niin itsepä oman tiensä valitsee.

minkä ikäisiä ootte?

Minusta on niin hassua, että aina kun keskustelujen viesteistä löytää jonkun hengenheimolaisen, niin heihin ei saa mitenkään yhteyttä ellei ole rekisteröitynyt. Kaikki vaan kyhjöttävät sitten yksin samoissa mietteissä, eikä mikään edisty tätä keskustelupalstaa pidemmälle.

Siksi kai me olemme tässä nykyisessä tilassa. Muutosta yrittää tässä hakea mutta se "muutos" on jotain mitä ei ole paljoa juuri kokenut jos ollenkaan. Onko syy sitten epäluuloisuudessa, ujoudessa vai missä lienee mutta jokin siinä aina saa itsensä pysähtymään. Sitä kai toivoo täältä löytävänsä jonkun jonka kanssa voisi edes yrittää kehittää itseänsä keskustelemalla vaikka aivan kaikilla täällä olijoilla ei tunnu se olevan mielessä vaan jotain ihan muuta.