Meidän aikamme taisi jo mennä. Ja nyt - kaiken jälkeen - se tuntuu siltä kuin kaksi junaa olisivat ohittaneet toisensa yössä ja olisin hetken nähnyt kasvot ikkunassa. Aika pysähtynyt stillkuvaksi ja jatkanut.
Error connecting to
.745
18613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
puuttua kuljettajat, ja laiturimies päästi junat liian aikaisin menemään. Niiden junien ei pitänyt vielä lähteä, niiden aikataulu olisi ollut myöhemmin lähteä eri suuntiin.
Palaavatko ne junat koskaan enää samalle asemalle yhtaikaa, sen aika näyttää.
Niin juuri. Paljon myöhemmin.
että joltain asemalta ne junat palautettaisiin sille asemalle mistä na lähtivät eri suuntiin? Sinne, missä vain silhuetti jäi kuvajaisena silmiin, siellä asemalla voisi poistua junasta ja antaa junien mennä omiin suuntiinsa tyhjänä, ilman matkustajia, sillä matkustajat haluavat jatkaa matkaansa yhdessä, tai molemmat matkustajat nousevat samaan junaan, jatkaen matkaa saman junan kyydissä, laskeutumatta koskaan yksinään junasta.
Taisi toisen raide vielä länteen ja toisen itään.
Vaikea kuvitella, että samaan aikaa tai edes samaan junaan.... surullista... :/
En jaksa enää surra. Kaikki meni kuten meni ja ainakin jäi jännät muistot jos ei muuta, ja ehkä tämä on hyväkin näin. Ei sydän kestäisi enää enempää pettymyksiä.
kuvailua. Tiivistä tunnelmaa täynnä.
myös täällä. :) Tuosta kuvailusta siis.
Kyllä mä ainakin tahtoisin sua rakastaa vaikken sitä osaa sanoa, jos joustavia ollaan puolin ja toisin. ;)
sellainen sattumanvarainen kohtaaminen, joka jää mieleen. Aika jatkaa kulkuaan, mutta mieli pysähtyy kuvaan.
Ei ollut kaunista.
Tuntuu siltä, kuin olisi ilmat potkaistu palleasta.
Toivottavasti toinenkin tietää.
Ettei odota yksin asemalla.
Saattaa odottaa, mutta ei varmaan kauaa... Eipä sitten sitä rauhaisaa aikaa elämään tullutkaan, mitä niin kovasti odotin, siis keskittymistä työntekoon ja siinä sellainen mukana ihminen olisi kulkenut rinnalla, vaikkakin vaan ystävän ominaisuudessa....
Kaikki meni pieleen ja pitää alkaa alusta (jos enää jaksaa).
No hei, nyt oikeesti! Lopeta surkuttelu ja ota yhteyttä! Mikä on oikeesti pahinta mitä siitä vois seurata? Junallakin voi peruuttaa :)
Se juna meni jo, jäi paljon muistoja, kauniita ja vähemmän kauniita. Tunnustelin tunteitani tänään ja huomasin että on pitkästä aikaa hyvä olla. Ei enää sellainen epätoivoinen ja hermostunut kuin silloin kun olen odottanut tapaamisiamme, en enää menetä yöuniani. En odota tapaamiseltamme enää mitään, sydänkään ei enää lyö ylimääräistä lyöntiä. Ehkä näin oli parempi kaikille. Rakastin sinua joskus.
Et rakastanut.
Ei tätä viestiä kannata kenenkään omia. Se ei edes aiheuta mitään toimenpiteitä. Elämä rullaa kuten ennenkin. Sitä kohdataan ja ei kohdata, puhutaan ja ei puhuta, mutta mitään suurempia heittelyjä tuskin enää tapahtuu.
Ja kyllä - toisinaan tämän tilanteen tuoma tuska yllättää minut. Sitä ajattelee kaiken olevan ohi, mutta huomaakin että yhä sielussa ja sydämessä on sitä mustaa jäätä, johon liukastuu ja suistuu tieltä.
Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tunnetta siitä, että löysi elämässään jotain todella ainutlaatuista ja harvinaista, mutta kaikki jäi kesken ja se tunne tulee seuraamaan minua ehkä koko loppuelämäni ajan.
Se että kohtaa elämässään sielunkumppanin, mutta ns. menettää hänet, on kuin joutuisi opettelemaan elämistä ilman toista kättään ja sietämään satunnaista haamusärkyä, johon ei ole lääkettä.
Ja tämä on se kappale, jota olen viime päivät siksi kuunnellut: http://youtu.be/SABPBly90Nk
Sydän ei pääse täysin kovettumaan,kun saa lukea jotain noin kaunista.
kohdata hänet jollakin tasolla .
Ei se hellitä. Mustan jään aikakausi. Kuin yhden sodan veteraani, joka kertaa vanhoja muistojaan, kenraali, joka pelaa tinasotilailla viimeisen taistelunsa yhä uudestaan.
http://youtu.be/HVLSnZ9WXRE