Onko tämä ujoutta?

Ja vielä lisäystä että en ajattele ollenkaan mitä muut minusta ajattelevat sillä tiedän etteivät ihmiset nyt tässä iässä varsinkaan ajattele toisista ihmisistä oikein mitään. Eli se änkyttämiseni sun muu ei häiritse, mutta siis se etten voi olla semmoinen eloisa heppu joka heittää jotain kommenttia ilman mitään vaikeuksia keskusteluihin häitisee. Se on kamala että olen vain hiljaa tönkkönä ja että se minun katsekontaktikin on semmosta ihme välttelyä. Mutta sitten kun löydän ryhmästä jonkun hiljaisemman ja rauhallisemman niin hänen kanssaan pystyn olemaan ihan normaali ilman että mietin mitään.
Olen lisäksi myös todella itsekriittinen ulkonäöstäni ja käyttäytymisestäni. Jos sanon jotain noloa niin saatan paukuttaa sitä päässä todella kauan vaikka tiedän ettei siinä ole mitään järkeä =/.

Tuo on ihan normaalia nuoren ihmisen epävarmuutta vaan. Jos saisit positiivista palautetta puheliailta ihmisiltä vaikka sekoilisitkin sanoissasi, et enää sekoilisi yhtään.
Änkytys ja sanoissa sekoilu johtuu jännittämisestä. Hiljaisten ja vetäytyvien ihmisten seurassa ei tarvitse jännittää, koska he eivät kommunikoi yhtä sujuvasti ja nopeasti kuin eloisammat tyypit.
Pääset hiomaan kommunikointitaitojasi nimenomaan puheliaampien seurassa, joten eipä haittaa vaikka vähän kompuroisitkin, sinä kouliinnut koko ajan rohkeammaksi. :)

Moi.

Mulla on kans epävarmuutta niin että haittaa huomattavasti sosiaalisiatilanteitakin.
Miten saada positiivista palautetta ihmisiltä? En nyt ihan haluaisi vinkatakaan että voisivatko kehua mua :D Harmillisen vähän minä mitään suosionosoituksia ikinä saan. Saatika edes huomiota ollenkaan. Ja tästä syystä tunnen itseni epävarmaksi.

Sama juttu, monta vuotta ja monta koulua on mennyt jo ohi etten ole saanut yhtäkään uutta kaveria.
Kahdestaan tai muiden ujojen/hiljaisten seurassa en ole ujo, mutta esim luokassa ja ryhmässä ikäisteni kanssa olen täysin tuppisuu. Mulle kerran sanottiinkin, että: "olet paljon puheliaampi kahdestaan kuin ryhmässä". Vaikea vaan saada sellaista yleistä hyväksyntää, kun ei pääse jokaisen kanssa kahdestaan puhumaan.
Vanhempia ihmisiä tai lapsia en jännitä yleensä yhtään.
Itse olen ainakin selvä introvertti, muistan, että jos pienenä olin viettänyt kaverin kanssa koko päivän niin seuraavan päivän halusin yleensä olla yksin.

Joo no siis puheliaiden ihmisten seurassa juuri esiintyy tätä kököttämistä =D. Siis ihan oikeasti se että keskustelun aiheet sun muut poukkoilee ees taas tai kokoajan joku sanoo sinulle jotain on ihan kamalaa =D. Mun on tosi vaikea jotenkin keskittyä sen keskustelun kulkuun. Opiskelen sosiaali- ja terveysalalla lähihoitajaksi ja siellä pitäisi olla välitön ja sosiaalinen. Kerron nyt esimerkin tästä minun keskittymättömyydestä. Teimme jotain ryhmätyötä ja muut puhuivat ympärillä, minä puolestani haahuilin ajatuksissani jossain muualla. Sitten joku kysyi minulta että hei eikös sulla ollut syntymäpäivä viime viikonloppuna ja minä tajusin sen vasta useamman sekuntin myöhemmin. Siis ihan oikeasti joku saattaa olla vieressä ja sanoa jtn ja minä en tajua =I.