Tavan viljely huijausta

No tämä EU:n systeemi muutti totaalisesti hinnoittelut muutenkin maataloudessa, rahdit, kuivaukset ym. Eli ei yksin lannoitteiden osuus ole katteissa heittänyt.
Omalta kohdaltani olen selvinnyt hyvin lannoitteiden ostamisesta jo vuosia, sillä olen käyttänyt muita kuin Yara/Kemira lannoitteita pelloillani n. 20 vuotta. Satotasot ovat olleet ihan kiitettäviä, jopa virallisesti mitattuina 6tn/ha.
Hintaerot ovat tasoittuneet eri lannoitteiden välillä, mutta aina on löytynyt edullinen vaihtoehto, yleensä Venäjän suunnalta. Olen laskenut, että oikeilla lannoitevalinnoilla olen säästänyt vuosien varrella melkoisen määrän rahaa, hyvän traktorin hinnan.

Tilastoja löytyy minultakin, isovanhempieni kirjanpidot alkaen vuodelta 1926! Kyllä on hinnat vaihdelleet vuosien varrella, että esim. 1950-luvulla isovanhempieni kanala on ollut suorastaan kultakaivos, kun vertaa kananmunien kilohintaa tähän päivään. Lannoitteilla vaari silloinkin sadot otti, Kotka-fosfaattia ja salpietaria.

Kun oli pikkupoika 60-luvun lopulla jolloinka vielä isovanhemmat piti tilaa, niin isä kun oli muualla töissä osti isovanhemmille lannoitteet ja silloin vielä sai käyttää lannotteita miten halusi, niin sadot nousivat kolminkertaisiksi. Ilman isän apua isovanhempien leipä olisi ollut aika kapea.

Hintojen nousu kohtuuttomaksi näkyy jo ennakko ostojen lisääntymisenä. Mitä tehdään sitten kun sekään ei riitä? Eikö viljelijää jo silloin ole huijattu?

nii, eikä ruokakaan ilmeisesti ole kallista , kun sitä päivästä toiseen syödään ???
oliko tyhmä toteamus vielä tyhmempään vastaukseen ??

Saattaisin uskoa tuon jos kotimainen lannoitetuotanto olisi Suomalais omistuksessa. Tahtovat vejättää

Vanhan ajan käytännöt on luomua, eli karjanlantaa pellolle sekä oikea viljelykierto.

Kaskeaminen oli ryöstöviljelyä ja kaskeamisen aiheuttamia ravinteiden puutoksia korjataan metsissämme mm. boorilannoituksella. Kaskeaminen oli jo terveydellisistäkin syitä aika vaarallista mm. kaskeajat altistuivat pienhiukkasille, samoin lähiseudun asukkaat.

Muutenkaan kaskeaminen ei ollut mitenkään järkevää puuhaa, sillä saatiin metsien rakenne aikalailla kieroutuneeksi ja joillakin alueilla kaskeamisen seurauksena rakennuspuitakaan ei enään löytynyt, vaan niitä piti hakea todella kaukaa, mm. Itä-Hämeessä oli metsät kaskettu niin tarkkaan, että 1800-luvulla rakennuspuita haettiin Keski-Suomesta Leivonmäeltä.

Vanhanajan viljelyihin kuului myös keväiset turvemaiden polttamiset ns. kytösavut, jossa poltettiin pieni kerros aikaisin keväällä pellon pinnasta, tämä myös kuului sarjaan ryöstöviljely ja joka kiellettiin. Toimenpiteellä saatiin maahan fenoolia, jota tulee hyvin yleisesti turpeen poltosta, rankka myrkky.

Muita vanhanajan käytäntöjä oli tuhkalla lannoittaminen, jolla saatiin raskasmetalleja mm. kadmiumia maaha rikastumaan.

Karjanlantaa toki käytettiin wanhanajan lannoitteena, mutta sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu. Koska karjanlantaa tuli vähän viljeltävään pinta-alaan nähden, sekä satotasot olivat varsin vaatimattomia, olkea ei riittänyt kuivikkeeksi, vaan oljetkin käytettiin joko karjan rehuna taikka kattojen rakentamiseen, käytettiin karjan kuivikkeena hakoja, lähinnä niiden vähien kuusien, joita ei ollut kaskeamalla hävitetty, oksia hakattiin kuivikeiksi. Tämä kuivikkeiden hakkaaminen oli ruotivaarien tehtävä taikka huutolaisten, jotka eivät oikein muuhun pystyneet. Mikko Eräsen kirjoissa on kuvattu varsin seikkaperäisesti näitä vanhoja työtapoja juuri karjanlannan osalta. Tämä puuhake ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista kuivikkeena karjanlannan mukana maahan joutuessaan.

Noissa wanhanajan käytännöissä oli paljon muutakin arveluttavaa, elämiä lääkittiin suoranaisilla myrkyillä mm. arsenikilla hoidettin pälvisilsaa varsin pitkään. Riihi oli tietenkin viljankuivauksessa tämän päivän ihmisille varsin romanttinen, mutta tuon ajan ihmisille aivan pirulinen laitos ja työskentyly olosuhteiltaan aivan kammottava, pienhiukkasia ja pölyä. Savulla oli tietysti viljansiemeniin oma vaikutuksensa, luonnon mukainen peittaus kasvitautien torjuntaan, mutta syötynä ei niinkään terveellistä ja tämän päivän tutkimusten valossa lyhensi elinikää kummasti.

Jos tuota wanhanajan meininkiä alkaa oikein järjellä miettimään, niin ihmisten elinikä oli aika vaatimaton verrattuna tähän päivään. Kaikkea ei voi selittää lääketieteen kehityksellä, kyllä tuolla viljelyyn liittyvällä, joita edellä luettelin, on väkisinkin ollut vaikutusta ihmisten varsin vaatimattomaan elinikään wanhaan aikaan. Harva eli tuohon aikaan edes 70 vuotiaaksi!

näin se vaan on kirjoitti:

Vanhan ajan käytännöt on luomua, eli karjanlantaa pellolle sekä oikea viljelykierto.

Sadot oli kyllä aika anhittomat tuohon vanhaan aikaan, vaikka kuinka oli viljelykierrot ja kesannot. Vilja oli silloin hinnoissaan!
Minulla on vielä isoisäni oppikirjat vuodelta miekka ja kivi, kun maatalosuopetusta on aikoinaan annettu. Kirjoissa on kyllä selvitetty viljely varsin hyvin ja varmaan niin oikeaoppisesti, kun se vain on siihen aikaan osattu, silti satotasot ovat olleet todella olemattomia verraten tähän päivään.
Niillä satotasoilla jo Suomessakin on täysi mahdottomuus viljellä ruokaa, etteikö kauppataseemme mene aivan miten sattuu. Toki tekniikka on kehittynyt, mutta silti aivan mahdottomuus. Turhaa haikailua menneeseen!

Aika entinen ei enää kirjoitti:

Kaskeaminen oli ryöstöviljelyä ja kaskeamisen aiheuttamia ravinteiden puutoksia korjataan metsissämme mm. boorilannoituksella. Kaskeaminen oli jo terveydellisistäkin syitä aika vaarallista mm. kaskeajat altistuivat pienhiukkasille, samoin lähiseudun asukkaat.

Muutenkaan kaskeaminen ei ollut mitenkään järkevää puuhaa, sillä saatiin metsien rakenne aikalailla kieroutuneeksi ja joillakin alueilla kaskeamisen seurauksena rakennuspuitakaan ei enään löytynyt, vaan niitä piti hakea todella kaukaa, mm. Itä-Hämeessä oli metsät kaskettu niin tarkkaan, että 1800-luvulla rakennuspuita haettiin Keski-Suomesta Leivonmäeltä.

Vanhanajan viljelyihin kuului myös keväiset turvemaiden polttamiset ns. kytösavut, jossa poltettiin pieni kerros aikaisin keväällä pellon pinnasta, tämä myös kuului sarjaan ryöstöviljely ja joka kiellettiin. Toimenpiteellä saatiin maahan fenoolia, jota tulee hyvin yleisesti turpeen poltosta, rankka myrkky.

Muita vanhanajan käytäntöjä oli tuhkalla lannoittaminen, jolla saatiin raskasmetalleja mm. kadmiumia maaha rikastumaan.

Karjanlantaa toki käytettiin wanhanajan lannoitteena, mutta sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu. Koska karjanlantaa tuli vähän viljeltävään pinta-alaan nähden, sekä satotasot olivat varsin vaatimattomia, olkea ei riittänyt kuivikkeeksi, vaan oljetkin käytettiin joko karjan rehuna taikka kattojen rakentamiseen, käytettiin karjan kuivikkeena hakoja, lähinnä niiden vähien kuusien, joita ei ollut kaskeamalla hävitetty, oksia hakattiin kuivikeiksi. Tämä kuivikkeiden hakkaaminen oli ruotivaarien tehtävä taikka huutolaisten, jotka eivät oikein muuhun pystyneet. Mikko Eräsen kirjoissa on kuvattu varsin seikkaperäisesti näitä vanhoja työtapoja juuri karjanlannan osalta. Tämä puuhake ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista kuivikkeena karjanlannan mukana maahan joutuessaan.

Noissa wanhanajan käytännöissä oli paljon muutakin arveluttavaa, elämiä lääkittiin suoranaisilla myrkyillä mm. arsenikilla hoidettin pälvisilsaa varsin pitkään. Riihi oli tietenkin viljankuivauksessa tämän päivän ihmisille varsin romanttinen, mutta tuon ajan ihmisille aivan pirulinen laitos ja työskentyly olosuhteiltaan aivan kammottava, pienhiukkasia ja pölyä. Savulla oli tietysti viljansiemeniin oma vaikutuksensa, luonnon mukainen peittaus kasvitautien torjuntaan, mutta syötynä ei niinkään terveellistä ja tämän päivän tutkimusten valossa lyhensi elinikää kummasti.

Jos tuota wanhanajan meininkiä alkaa oikein järjellä miettimään, niin ihmisten elinikä oli aika vaatimaton verrattuna tähän päivään. Kaikkea ei voi selittää lääketieteen kehityksellä, kyllä tuolla viljelyyn liittyvällä, joita edellä luettelin, on väkisinkin ollut vaikutusta ihmisten varsin vaatimattomaan elinikään wanhaan aikaan. Harva eli tuohon aikaan edes 70 vuotiaaksi!

Lue lisää

Tuossa kaskiviljelyn seurauksia, joita maksetaan vielä tänäkin päivänä; http://www.metla.fi/tiedotteet/2004/2004-12-02-kasvuhairio.htm

Savustettuihin tuotteisiin liittyvät ongelmat mm. PAH-yhdisteet; http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa evirasta/asiakokonaisuudet/vierasaineet/tietoa_vierasaineista/pah-yhdisteet/

Fenolia syntyy mm. turpeen poltossa ja fenolista tuossa http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenoli

Kaskeamisessa ja riihenpoltossa syntyi runsaasti pienhiukkasia, jotka ovat
merkittävä terveysriski; http://www.hengitysliitto.fi/Kampanjasivut/PoltaPuutaPuhtaasti/Puunpolttoilmanlaatuongelmana/


Joten minä ainakin pidän nykyistä viljelyä paljon turvallisempana, tutkittuine lannoitteineen ja kasvinsuojeluaineineen.

Aika entinen ei enää kirjoitti:

Kaskeaminen oli ryöstöviljelyä ja kaskeamisen aiheuttamia ravinteiden puutoksia korjataan metsissämme mm. boorilannoituksella. Kaskeaminen oli jo terveydellisistäkin syitä aika vaarallista mm. kaskeajat altistuivat pienhiukkasille, samoin lähiseudun asukkaat.

Muutenkaan kaskeaminen ei ollut mitenkään järkevää puuhaa, sillä saatiin metsien rakenne aikalailla kieroutuneeksi ja joillakin alueilla kaskeamisen seurauksena rakennuspuitakaan ei enään löytynyt, vaan niitä piti hakea todella kaukaa, mm. Itä-Hämeessä oli metsät kaskettu niin tarkkaan, että 1800-luvulla rakennuspuita haettiin Keski-Suomesta Leivonmäeltä.

Vanhanajan viljelyihin kuului myös keväiset turvemaiden polttamiset ns. kytösavut, jossa poltettiin pieni kerros aikaisin keväällä pellon pinnasta, tämä myös kuului sarjaan ryöstöviljely ja joka kiellettiin. Toimenpiteellä saatiin maahan fenoolia, jota tulee hyvin yleisesti turpeen poltosta, rankka myrkky.

Muita vanhanajan käytäntöjä oli tuhkalla lannoittaminen, jolla saatiin raskasmetalleja mm. kadmiumia maaha rikastumaan.

Karjanlantaa toki käytettiin wanhanajan lannoitteena, mutta sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu. Koska karjanlantaa tuli vähän viljeltävään pinta-alaan nähden, sekä satotasot olivat varsin vaatimattomia, olkea ei riittänyt kuivikkeeksi, vaan oljetkin käytettiin joko karjan rehuna taikka kattojen rakentamiseen, käytettiin karjan kuivikkeena hakoja, lähinnä niiden vähien kuusien, joita ei ollut kaskeamalla hävitetty, oksia hakattiin kuivikeiksi. Tämä kuivikkeiden hakkaaminen oli ruotivaarien tehtävä taikka huutolaisten, jotka eivät oikein muuhun pystyneet. Mikko Eräsen kirjoissa on kuvattu varsin seikkaperäisesti näitä vanhoja työtapoja juuri karjanlannan osalta. Tämä puuhake ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista kuivikkeena karjanlannan mukana maahan joutuessaan.

Noissa wanhanajan käytännöissä oli paljon muutakin arveluttavaa, elämiä lääkittiin suoranaisilla myrkyillä mm. arsenikilla hoidettin pälvisilsaa varsin pitkään. Riihi oli tietenkin viljankuivauksessa tämän päivän ihmisille varsin romanttinen, mutta tuon ajan ihmisille aivan pirulinen laitos ja työskentyly olosuhteiltaan aivan kammottava, pienhiukkasia ja pölyä. Savulla oli tietysti viljansiemeniin oma vaikutuksensa, luonnon mukainen peittaus kasvitautien torjuntaan, mutta syötynä ei niinkään terveellistä ja tämän päivän tutkimusten valossa lyhensi elinikää kummasti.

Jos tuota wanhanajan meininkiä alkaa oikein järjellä miettimään, niin ihmisten elinikä oli aika vaatimaton verrattuna tähän päivään. Kaikkea ei voi selittää lääketieteen kehityksellä, kyllä tuolla viljelyyn liittyvällä, joita edellä luettelin, on väkisinkin ollut vaikutusta ihmisten varsin vaatimattomaan elinikään wanhaan aikaan. Harva eli tuohon aikaan edes 70 vuotiaaksi!

Lue lisää

Toikin on myytti, sillä viljellyt pinta-alat oli todella pieniä, karjanlanta riitti kyllä jos oli edes jonkinverran karjaa, täällä oli myös sellanen tapa että kun peruna istutettiin penkkiin niin siihen viereen laitettiin pieni kala tai kalan puolikas mukaan lannoitteeksi.

Heinät tehtiin purojen varsilta, pellot oli viljalla tai perunalla, karja kulki metsissä laiduntamassa, peltoa oli ehkä hehtaarin verran, isossakaan talossa ei kovin montaa hehtaaria ollut.

niimpäniiin kirjoitti:

Toikin on myytti, sillä viljellyt pinta-alat oli todella pieniä, karjanlanta riitti kyllä jos oli edes jonkinverran karjaa, täällä oli myös sellanen tapa että kun peruna istutettiin penkkiin niin siihen viereen laitettiin pieni kala tai kalan puolikas mukaan lannoitteeksi.

Heinät tehtiin purojen varsilta, pellot oli viljalla tai perunalla, karja kulki metsissä laiduntamassa, peltoa oli ehkä hehtaarin verran, isossakaan talossa ei kovin montaa hehtaaria ollut.

Lue lisää

Olihan ne viljelyalat toki pieniä juuri mainitsemistasi syistä, heinää ei osattu vielä viljellä, vaan heinää korjattiin luonnon niityiltä. Kalaa kyllä käytettiin lannoitteena jonkin verran, mutta ei juurikaan tietojeni mukaan sisämaassa. Oli täysi tekeminen, että kutuaikaan saatiin särkeä pyydetyksi suolakalaksi ja kuivattavaksi. Perunan lannoittaminen kaloilla oli enempi saaristolaisten juttu.
Karjanlannan riittäminen kaikille pelloille oli aika taiteilua. Karjan määrä kuitenkin oli aika vaatimaton peltopinta-alaankin nähden.
Kaskiviljelyssä kaskeen kylvettiin yleensä nauris taikka ruis, jos karjanlantaa olisi riittänyt lannoitteksi, ei uutta kaskea olisi tarvinnut kaataa. Eli ei mikään myytti!

niimpäniiin kirjoitti:

Toikin on myytti, sillä viljellyt pinta-alat oli todella pieniä, karjanlanta riitti kyllä jos oli edes jonkinverran karjaa, täällä oli myös sellanen tapa että kun peruna istutettiin penkkiin niin siihen viereen laitettiin pieni kala tai kalan puolikas mukaan lannoitteeksi.

Heinät tehtiin purojen varsilta, pellot oli viljalla tai perunalla, karja kulki metsissä laiduntamassa, peltoa oli ehkä hehtaarin verran, isossakaan talossa ei kovin montaa hehtaaria ollut.

Lue lisää

Kaskiviljely se vasta tehotonta olikin, vaikka sadot olivat suuria aluksi, maa köyhtyi nopeasti ja piti raivata uutta kaskea. Tuo viljely perustui metsän haaskaamiseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

Ennen oli vaaralista kirjoitti:

Kaskiviljely se vasta tehotonta olikin, vaikka sadot olivat suuria aluksi, maa köyhtyi nopeasti ja piti raivata uutta kaskea. Tuo viljely perustui metsän haaskaamiseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

Lue lisää

Kaskiviljelyn tehottomuutta ja haittoja on suuresti liioiteltu, syynä on se että metsien poltto nähtiin valtiovallan toimesta tuhlauksena.

Kaski tuotti neljä tai viisi vuotta huomattavasti paremmin, kuin aikanaan tuotti peltoviljely, tosin tuotto ei tietenkään ole kuin murto-osa siitä mitä nykylajit tuottaa samalta alalta viljeltynä.

Tämä uuden alueen raivaaminen ei sinänsä ollut ongelma, jos maata vain oli vapaana, entinen kaski jäi luonnontilaan ja siitä tuli hakamaata, jossa laidunnettiin karjaa, itseasiassa Brasilia vielä tänäkin päivänä "kaskeaa" sademetsää laidunmaaksi, eli polttaa sademetsän ja antaa sen sitten ruohikoitua.

niimpäniiin kirjoitti:

Kaskiviljelyn tehottomuutta ja haittoja on suuresti liioiteltu, syynä on se että metsien poltto nähtiin valtiovallan toimesta tuhlauksena.

Kaski tuotti neljä tai viisi vuotta huomattavasti paremmin, kuin aikanaan tuotti peltoviljely, tosin tuotto ei tietenkään ole kuin murto-osa siitä mitä nykylajit tuottaa samalta alalta viljeltynä.

Tämä uuden alueen raivaaminen ei sinänsä ollut ongelma, jos maata vain oli vapaana, entinen kaski jäi luonnontilaan ja siitä tuli hakamaata, jossa laidunnettiin karjaa, itseasiassa Brasilia vielä tänäkin päivänä "kaskeaa" sademetsää laidunmaaksi, eli polttaa sademetsän ja antaa sen sitten ruohikoitua.

Lue lisää

Kaskiviljelyn aikaan metsillä ei ollut juuri mitään käyttöä taloudellisessa mielessä. Kaskiviljely vei metsien rakenteen aivan pieleen. Satun itse asumaan sellaisella alueella, jossa kaskiviljelyllä saatiin metsät siihen kuntoon, että rakennuspuitakin piti rahdata kaukaa. Vanhoja hirsirakennuksia oli tehty paljon koivusta ja haavasta. Äitini kotitilan päärakennuskin on rakennettu osin muualta ostetuista hirsistä, väliseinät on tehty haapaa käyttäen. Naapurissa oli päärakennuskin tehty koivuhirrestä ja pihalla olevat aitat.
Nykyisellään metsät ovat koivikoiden jälkeen istutettu kuuselle, nyt kuusikot kärsivät mm. boorin puutteesta. Lannoituksilla koetetaan korjata noita puutteita.

Tuo Brasilian "kaskeaminen" on tuttua puuhaa, minuakin houkuteltiin viljelijäksi Brasiliaan Mato Grosson osavaltioon 1980-luvun puolivälissä aivan sademetsään. Pellonraivaus perustui käytännössä kaskeamiseen.

Aika entinen ei enää kirjoitti:

Kaskiviljelyn aikaan metsillä ei ollut juuri mitään käyttöä taloudellisessa mielessä. Kaskiviljely vei metsien rakenteen aivan pieleen. Satun itse asumaan sellaisella alueella, jossa kaskiviljelyllä saatiin metsät siihen kuntoon, että rakennuspuitakin piti rahdata kaukaa. Vanhoja hirsirakennuksia oli tehty paljon koivusta ja haavasta. Äitini kotitilan päärakennuskin on rakennettu osin muualta ostetuista hirsistä, väliseinät on tehty haapaa käyttäen. Naapurissa oli päärakennuskin tehty koivuhirrestä ja pihalla olevat aitat.
Nykyisellään metsät ovat koivikoiden jälkeen istutettu kuuselle, nyt kuusikot kärsivät mm. boorin puutteesta. Lannoituksilla koetetaan korjata noita puutteita.

Tuo Brasilian "kaskeaminen" on tuttua puuhaa, minuakin houkuteltiin viljelijäksi Brasiliaan Mato Grosson osavaltioon 1980-luvun puolivälissä aivan sademetsään. Pellonraivaus perustui käytännössä kaskeamiseen.

Lue lisää

Joo, mutta jos vähän tutustuisit historiaan, niin tietäisit ettå 1870 luvun nälkävuodet johtuu osin myös siitä, että kaskeaminen kiellettiin kokonaan, tuli kolme erittäin kylmää kesää ja kaskeamisella eläneet talonpojat ei selvinneetkään peltoviljelyllä.

Snelman joka halusi pitää markan arvon ylhäällä ei suostunut ostamaan viljaa ulkomailta, myöhemmin talvella kun tajuttiin että kansa on kuolemassa nälkään, niin oli jo myöhäistä, meret oli jäässä ja vilja ei enää saatu maahan ja jaettua.

Kaskeamisessa on myös etunsa, toi boorin puute voi olla haitta, mutta polttaminen laskee maan happamuutta ja parantaa viljelyolosuhteita, mikä on tärkeä tekijä Suomessa missä maaperä on hyvin hapanta luonnostaan.

Liika on tietenkin liikaa, mutta jossakin määrin siitä on myös hyötyä.
Nykyään metsiä poltetaan hallitusti, luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi.

näin se vaan on kirjoitti:

Vanhan ajan käytännöt on luomua, eli karjanlantaa pellolle sekä oikea viljelykierto.

Totta puhut!

Isovaarin aikaan kirjoitti:

Sadot oli kyllä aika anhittomat tuohon vanhaan aikaan, vaikka kuinka oli viljelykierrot ja kesannot. Vilja oli silloin hinnoissaan!
Minulla on vielä isoisäni oppikirjat vuodelta miekka ja kivi, kun maatalosuopetusta on aikoinaan annettu. Kirjoissa on kyllä selvitetty viljely varsin hyvin ja varmaan niin oikeaoppisesti, kun se vain on siihen aikaan osattu, silti satotasot ovat olleet todella olemattomia verraten tähän päivään.
Niillä satotasoilla jo Suomessakin on täysi mahdottomuus viljellä ruokaa, etteikö kauppataseemme mene aivan miten sattuu. Toki tekniikka on kehittynyt, mutta silti aivan mahdottomuus. Turhaa haikailua menneeseen!

Lue lisää

Missä tuollaista "anhiton" -sanaa vielä käytetään?

Aika entinen ei enää kirjoitti:

Kaskeaminen oli ryöstöviljelyä ja kaskeamisen aiheuttamia ravinteiden puutoksia korjataan metsissämme mm. boorilannoituksella. Kaskeaminen oli jo terveydellisistäkin syitä aika vaarallista mm. kaskeajat altistuivat pienhiukkasille, samoin lähiseudun asukkaat.

Muutenkaan kaskeaminen ei ollut mitenkään järkevää puuhaa, sillä saatiin metsien rakenne aikalailla kieroutuneeksi ja joillakin alueilla kaskeamisen seurauksena rakennuspuitakaan ei enään löytynyt, vaan niitä piti hakea todella kaukaa, mm. Itä-Hämeessä oli metsät kaskettu niin tarkkaan, että 1800-luvulla rakennuspuita haettiin Keski-Suomesta Leivonmäeltä.

Vanhanajan viljelyihin kuului myös keväiset turvemaiden polttamiset ns. kytösavut, jossa poltettiin pieni kerros aikaisin keväällä pellon pinnasta, tämä myös kuului sarjaan ryöstöviljely ja joka kiellettiin. Toimenpiteellä saatiin maahan fenoolia, jota tulee hyvin yleisesti turpeen poltosta, rankka myrkky.

Muita vanhanajan käytäntöjä oli tuhkalla lannoittaminen, jolla saatiin raskasmetalleja mm. kadmiumia maaha rikastumaan.

Karjanlantaa toki käytettiin wanhanajan lannoitteena, mutta sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu. Koska karjanlantaa tuli vähän viljeltävään pinta-alaan nähden, sekä satotasot olivat varsin vaatimattomia, olkea ei riittänyt kuivikkeeksi, vaan oljetkin käytettiin joko karjan rehuna taikka kattojen rakentamiseen, käytettiin karjan kuivikkeena hakoja, lähinnä niiden vähien kuusien, joita ei ollut kaskeamalla hävitetty, oksia hakattiin kuivikeiksi. Tämä kuivikkeiden hakkaaminen oli ruotivaarien tehtävä taikka huutolaisten, jotka eivät oikein muuhun pystyneet. Mikko Eräsen kirjoissa on kuvattu varsin seikkaperäisesti näitä vanhoja työtapoja juuri karjanlannan osalta. Tämä puuhake ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista kuivikkeena karjanlannan mukana maahan joutuessaan.

Noissa wanhanajan käytännöissä oli paljon muutakin arveluttavaa, elämiä lääkittiin suoranaisilla myrkyillä mm. arsenikilla hoidettin pälvisilsaa varsin pitkään. Riihi oli tietenkin viljankuivauksessa tämän päivän ihmisille varsin romanttinen, mutta tuon ajan ihmisille aivan pirulinen laitos ja työskentyly olosuhteiltaan aivan kammottava, pienhiukkasia ja pölyä. Savulla oli tietysti viljansiemeniin oma vaikutuksensa, luonnon mukainen peittaus kasvitautien torjuntaan, mutta syötynä ei niinkään terveellistä ja tämän päivän tutkimusten valossa lyhensi elinikää kummasti.

Jos tuota wanhanajan meininkiä alkaa oikein järjellä miettimään, niin ihmisten elinikä oli aika vaatimaton verrattuna tähän päivään. Kaikkea ei voi selittää lääketieteen kehityksellä, kyllä tuolla viljelyyn liittyvällä, joita edellä luettelin, on väkisinkin ollut vaikutusta ihmisten varsin vaatimattomaan elinikään wanhaan aikaan. Harva eli tuohon aikaan edes 70 vuotiaaksi!

Lue lisää

No huhhuh mitä paskaa!!! Jos turve pellot syttyi, niin ne paloi koko talven ja pellon pinta laski monta kymmentä senttiä jolloinka ne jäi veden alle. Eikä silloin muutenkaan pahemmin raskasmetalleista ollut haittaa.
Muutenkin rahvaan keski-ikä oli lähempänä 40v.

Eikä ainakaan medän suvussa eikä alustalaisissa ollut pahemmin sairauksia saatika eläimissä. Ja meillä käytettiin olkia kuivikkeina ainakin 1600-luvun alusta asti eikä tosiaan hakoja. Ehkä jossain torpissa missä ei ymmärrystä ollut niin saat6ettiin tehdä.

Isovaarin aikaan kirjoitti:

Sadot oli kyllä aika anhittomat tuohon vanhaan aikaan, vaikka kuinka oli viljelykierrot ja kesannot. Vilja oli silloin hinnoissaan!
Minulla on vielä isoisäni oppikirjat vuodelta miekka ja kivi, kun maatalosuopetusta on aikoinaan annettu. Kirjoissa on kyllä selvitetty viljely varsin hyvin ja varmaan niin oikeaoppisesti, kun se vain on siihen aikaan osattu, silti satotasot ovat olleet todella olemattomia verraten tähän päivään.
Niillä satotasoilla jo Suomessakin on täysi mahdottomuus viljellä ruokaa, etteikö kauppataseemme mene aivan miten sattuu. Toki tekniikka on kehittynyt, mutta silti aivan mahdottomuus. Turhaa haikailua menneeseen!

Lue lisää

Aijaa!
Meidän tila on ollut luomussa 1997 alkaen, eikä sen jälkeen ole käytetty muuta lannoitetta kuin viherlannotus ja lehmän paska. Kauran sato on ollut alku vuosista lähtien 5t/ha keskimäärin ja ohran enemmänkin. Nurmi sadot on ollet myöskin samaa tasoa ja kuivina vuosina enemmänkin kuin tavanomaisilla tiloilla. Ja lemien lypsyt myös olleet kokoajan tavanomaisien tilojen keskiarvoa korkeampia. Mitta jokainen taaplaa tyylillään.

niimpäniiin kirjoitti:

Toikin on myytti, sillä viljellyt pinta-alat oli todella pieniä, karjanlanta riitti kyllä jos oli edes jonkinverran karjaa, täällä oli myös sellanen tapa että kun peruna istutettiin penkkiin niin siihen viereen laitettiin pieni kala tai kalan puolikas mukaan lannoitteeksi.

Heinät tehtiin purojen varsilta, pellot oli viljalla tai perunalla, karja kulki metsissä laiduntamassa, peltoa oli ehkä hehtaarin verran, isossakaan talossa ei kovin montaa hehtaaria ollut.

Lue lisää

Missähän päin Suomea näin oli?
Meillä oli vielä 1921 512ha peltoa ja 127ha niittyjä jossa karja laidunsi - joutilaat olivat metsälaitumilla kesät. Lehmiä oli 180 ja hevosia 32.
Eikä tosiaan laitettu mitään kalaa eikä puolikasta lannoitteeksi vaikka tilalla olikin kaksi kalastaja torpparia.
Lannotteena oli lähinnä lehmänpaska ja myös siihenkin aikaan eräänlainen viherlannoitus. Siihen aikaan soita savettiin ja vastaavasti ajettiin saville ruoppaa talvet.

Ja ainakin meillä päin pienemmilläkin taloilla oli maita kymmeniä hehtaareja. Tämä siis pirkanmaalla.

Anonyymi kirjoitti:

Missähän päin Suomea näin oli?
Meillä oli vielä 1921 512ha peltoa ja 127ha niittyjä jossa karja laidunsi - joutilaat olivat metsälaitumilla kesät. Lehmiä oli 180 ja hevosia 32.
Eikä tosiaan laitettu mitään kalaa eikä puolikasta lannoitteeksi vaikka tilalla olikin kaksi kalastaja torpparia.
Lannotteena oli lähinnä lehmänpaska ja myös siihenkin aikaan eräänlainen viherlannoitus. Siihen aikaan soita savettiin ja vastaavasti ajettiin saville ruoppaa talvet.

Ja ainakin meillä päin pienemmilläkin taloilla oli maita kymmeniä hehtaareja. Tämä siis pirkanmaalla.

Lue lisää

Tuohon edelliseen lisäys, että meiilä tuota tehtiin 1400-luvun lopulta lähtien.

Aika entinen ei enää kirjoitti:

Kaskeaminen oli ryöstöviljelyä ja kaskeamisen aiheuttamia ravinteiden puutoksia korjataan metsissämme mm. boorilannoituksella. Kaskeaminen oli jo terveydellisistäkin syitä aika vaarallista mm. kaskeajat altistuivat pienhiukkasille, samoin lähiseudun asukkaat.

Muutenkaan kaskeaminen ei ollut mitenkään järkevää puuhaa, sillä saatiin metsien rakenne aikalailla kieroutuneeksi ja joillakin alueilla kaskeamisen seurauksena rakennuspuitakaan ei enään löytynyt, vaan niitä piti hakea todella kaukaa, mm. Itä-Hämeessä oli metsät kaskettu niin tarkkaan, että 1800-luvulla rakennuspuita haettiin Keski-Suomesta Leivonmäeltä.

Vanhanajan viljelyihin kuului myös keväiset turvemaiden polttamiset ns. kytösavut, jossa poltettiin pieni kerros aikaisin keväällä pellon pinnasta, tämä myös kuului sarjaan ryöstöviljely ja joka kiellettiin. Toimenpiteellä saatiin maahan fenoolia, jota tulee hyvin yleisesti turpeen poltosta, rankka myrkky.

Muita vanhanajan käytäntöjä oli tuhkalla lannoittaminen, jolla saatiin raskasmetalleja mm. kadmiumia maaha rikastumaan.

Karjanlantaa toki käytettiin wanhanajan lannoitteena, mutta sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu. Koska karjanlantaa tuli vähän viljeltävään pinta-alaan nähden, sekä satotasot olivat varsin vaatimattomia, olkea ei riittänyt kuivikkeeksi, vaan oljetkin käytettiin joko karjan rehuna taikka kattojen rakentamiseen, käytettiin karjan kuivikkeena hakoja, lähinnä niiden vähien kuusien, joita ei ollut kaskeamalla hävitetty, oksia hakattiin kuivikeiksi. Tämä kuivikkeiden hakkaaminen oli ruotivaarien tehtävä taikka huutolaisten, jotka eivät oikein muuhun pystyneet. Mikko Eräsen kirjoissa on kuvattu varsin seikkaperäisesti näitä vanhoja työtapoja juuri karjanlannan osalta. Tämä puuhake ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista kuivikkeena karjanlannan mukana maahan joutuessaan.

Noissa wanhanajan käytännöissä oli paljon muutakin arveluttavaa, elämiä lääkittiin suoranaisilla myrkyillä mm. arsenikilla hoidettin pälvisilsaa varsin pitkään. Riihi oli tietenkin viljankuivauksessa tämän päivän ihmisille varsin romanttinen, mutta tuon ajan ihmisille aivan pirulinen laitos ja työskentyly olosuhteiltaan aivan kammottava, pienhiukkasia ja pölyä. Savulla oli tietysti viljansiemeniin oma vaikutuksensa, luonnon mukainen peittaus kasvitautien torjuntaan, mutta syötynä ei niinkään terveellistä ja tämän päivän tutkimusten valossa lyhensi elinikää kummasti.

Jos tuota wanhanajan meininkiä alkaa oikein järjellä miettimään, niin ihmisten elinikä oli aika vaatimaton verrattuna tähän päivään. Kaikkea ei voi selittää lääketieteen kehityksellä, kyllä tuolla viljelyyn liittyvällä, joita edellä luettelin, on väkisinkin ollut vaikutusta ihmisten varsin vaatimattomaan elinikään wanhaan aikaan. Harva eli tuohon aikaan edes 70 vuotiaaksi!

Lue lisää

Hautausmailla voi tutustua 1800-luvulla eläneiden elinikään. Jos selviää 5:stä ensimmäisestä vuodesta, saattoi elää hyvinkin pitkään. Ihan kaikilla ei ehkä ollut varaa tulla haudatuksi kirkkomaalle, joten otos saattaa olla varallisuudella painottunut.