Päällimmäisenä on ainakin häpeä ja suuri pettynyt olo. Suru ja vielä kerran häpeä. Tahtoisin olla jotain mitä en ole, jotain mitä en koskaan voi olla. Olen tiennyt olevani vääränlainen ihan pikkutytöstä asti. Ainut elämäni ja olin tänne vääränlainen. Niin lohdutonta.
Älä luule, että olisin vain tyytynyt kohtalooni. Ei, olen taistellut. Olen käynyt tätä taistelua niin kauan. Taistellut itseni tänne asti vain todetakseni, että se mitä aavistin lapsena on käyny toteen. Häpeän niin paljon itseäni.
Kun tärkein palanen on vääränlainen, ei millään voi kuulua joukkoon. Olen peilannut itseäni vuosien varrella muista ihmisistä, heidän katseistaan heidän sanoistaan, siitä mitä he eivät sano, kaikesta, tästä elämästä. Olen vakuuttunut, tiesin kaiken tämän jo lapsena, tiesin tässä käyvän näin.
Kun piirrän naisen, en koskaan piirrä tällaista. Kun haaveilen, en koskaan näe itseäni haaveissani. Jos käteni piirtäisi itseni näköisen naisen, repisin sen piirrustuksen ja heittäisin roskien joukkoon. Piirrustuksessa olisivat pielessä mittasuhteet, kuva näyttäisi kummajaiselta, häiritsevältä ja ennen kaikkea epäonnistuneelta.
Vain valokuvissa, saatan joskus näyttää samalta kuin muut. Saatan saada kehuja, mutta kuvat on aina kuvia, ne voivat valehdella ja vääristää totuutta.
Ei auta vaikka kaikki maneerit olisivat kunnossa. Olen hoikka, naisellisen treenattu, pitkät vaaleat hiukset, kauniit tyylikkäät vaatteet, kallis laukku, hyvä työ, hyvä luonne. Vain se yksi palanen on viallinen niin monella tavalla ja siksi en ole nainen. Kyllä, siksi en ole nainen. Naisesta tekee naisen vain se yksi palanen...
Maneereideni kanssa olen kuin mies, joka on puettu naisten vaatteisiin ja hienoon peruukkiin. Mieti miltä se näyttää.. Monet naiset haaveilevat täydellisestä vartalosta, en voi käsittää miksi. Täydellinen vartalo ei tee kenestäkään naista eikä varsinkaan kaunista. Kauneus on jossain ihan muualla. Kauneus on siinä yhdessä palasessa.
Joskus viikonloppuisin saatan mennä asemahalliin vain istumaan ja katselemaan ihmisiä ja esitän että odotan junaa. Voi kuinka ihmiset, nuoret ja vanhat ovat kauniita, harva varmasti edes ymmärtää kuinka kaunis on. Rumia ihmisiä en ole nähnyt oikeastaan koskaan. Vihaisia ja tympääntyneitä ehkä, mutten rumia...paitsi silloin kun itse katson itseäni peilistä.
Jotain voi ehkä korjata, mutta kaikkea ei. Häpeää kojaukset eivät siltikään tule poistamaan. Mikään tässsä maailmassa ei nimittäin voi korjata sitä millainen olen oikeasti. Korjattunakin olisin kuin mosaiikkinen maljakko sileäpintaisten maljakoiden joukossa - ikuisesti liian erilainen. Vääränlainen ja epäsiisti.
Älä luule, että olisin vain tyytynyt kohtalooni. Ei, olen taistellut. Olen käynyt tätä taistelua niin kauan. Taistellut itseni tänne asti vain todetakseni, että se mitä aavistin lapsena on käyny toteen. Häpeän niin paljon itseäni.
Kun tärkein palanen on vääränlainen, ei millään voi kuulua joukkoon. Olen peilannut itseäni vuosien varrella muista ihmisistä, heidän katseistaan heidän sanoistaan, siitä mitä he eivät sano, kaikesta, tästä elämästä. Olen vakuuttunut, tiesin kaiken tämän jo lapsena, tiesin tässä käyvän näin.
Kun piirrän naisen, en koskaan piirrä tällaista. Kun haaveilen, en koskaan näe itseäni haaveissani. Jos käteni piirtäisi itseni näköisen naisen, repisin sen piirrustuksen ja heittäisin roskien joukkoon. Piirrustuksessa olisivat pielessä mittasuhteet, kuva näyttäisi kummajaiselta, häiritsevältä ja ennen kaikkea epäonnistuneelta.
Vain valokuvissa, saatan joskus näyttää samalta kuin muut. Saatan saada kehuja, mutta kuvat on aina kuvia, ne voivat valehdella ja vääristää totuutta.
Ei auta vaikka kaikki maneerit olisivat kunnossa. Olen hoikka, naisellisen treenattu, pitkät vaaleat hiukset, kauniit tyylikkäät vaatteet, kallis laukku, hyvä työ, hyvä luonne. Vain se yksi palanen on viallinen niin monella tavalla ja siksi en ole nainen. Kyllä, siksi en ole nainen. Naisesta tekee naisen vain se yksi palanen...
Maneereideni kanssa olen kuin mies, joka on puettu naisten vaatteisiin ja hienoon peruukkiin. Mieti miltä se näyttää.. Monet naiset haaveilevat täydellisestä vartalosta, en voi käsittää miksi. Täydellinen vartalo ei tee kenestäkään naista eikä varsinkaan kaunista. Kauneus on jossain ihan muualla. Kauneus on siinä yhdessä palasessa.
Joskus viikonloppuisin saatan mennä asemahalliin vain istumaan ja katselemaan ihmisiä ja esitän että odotan junaa. Voi kuinka ihmiset, nuoret ja vanhat ovat kauniita, harva varmasti edes ymmärtää kuinka kaunis on. Rumia ihmisiä en ole nähnyt oikeastaan koskaan. Vihaisia ja tympääntyneitä ehkä, mutten rumia...paitsi silloin kun itse katson itseäni peilistä.
Jotain voi ehkä korjata, mutta kaikkea ei. Häpeää kojaukset eivät siltikään tule poistamaan. Mikään tässsä maailmassa ei nimittäin voi korjata sitä millainen olen oikeasti. Korjattunakin olisin kuin mosaiikkinen maljakko sileäpintaisten maljakoiden joukossa - ikuisesti liian erilainen. Vääränlainen ja epäsiisti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.