Meillä on marsunaaras (1v) ja sen oma tyttöpoikanen (3kk). Ongelmana on nyt emomarsun ilkeily poikaselleen. Kuuluuko asiaan, että emomarsu häätää poikasen ulos kopistaan, pois ruokakupilta ja välillä muuten vaan ohimennen näykkäisee niin että poikanen vinkuu. Mitään puremajälkiä ei koskaan ole tullut. Ihmistä emo ei pure vaan on oikein rauhallinen ja utelias. Ajoittain kyhnäävät virekkäin, mutta pääosin poikanen nukkuu mökin katolla yksin tai nurkassa. Poikanen ei kuitenkaan vaikuta pelokkaalta vaan rohkeasti menee uudelleen syömään saatuaan lähtöpassit ensin. Ulkona ollessa eivät niin kovasti riitele, mutta häkissä kyllä. Häkki on iso (120x60) ja siellä on kaksi pesäkoppia joiden katolle pääsee. Marsut ovat päivittäin vapaana sisällä yhteensä 2-3h ja säiden salliessa ulkona 1-2h. Mikä vikana?? Kenties arvovaltataistelua tai poikasen tavoille opettamista?
Miksi marsuemo äkäinen
Erotuomari
1
164
Vastaukset
- minä
Itse olen nähnyt ja kokenut tuon monta kertaa, nytkin emomarsun riesana on kaksi 2 kk:n ikäistä poikasta. Kyllä sekin niitä hätistelee, ja laumaan kuuluu niiden lisäksi kolme naarasta, jotka ovat siis samassa häkissä. Häkki on kooltaan 150cmx70cm.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283