Maailman rumin lause

Jos nainen haluaa olla miehen kanssa vain kaveri, se o ihan sama kuin nainen potkisi miestä munille kaksi tuntia, tosin munille potkiminen sattuu vähemmän ja tuska menee nopeammin ohi. Syitä miksi vain kaveritasoon jäämiseen en halua edes tietää se olisi uudet kaksi tuntia potkimista, mutta en mihinkään kaveritasoonkaan suostu jäämään, se on kaikki tai ei mitään. Jos en kelpaa kui ystäväksi, en halua olla naisen kanssa missään tekemisissä, miksi olisin, me haluamme eri asioita ja se satuttaa minua etten saa sitä mitä haluan.
46361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Näin on työntäköön pelkän kaveruuden anukseen kavereita löytyy jo ihan tarpeeksi.

Äänestä

Jos nyt niin hirveesti mt-ämmää ahdistaa, myy tietokoneesi ja osta saaduilla rahoilla lääkkeitä, joilla parantaa sitä nuppiasi? Ei sun elämä siitä parane että täällä roikut.

Äänestä

Niinpä niin. Olisikohan yksi syy siihen pelkälle kaveritasolle jäämiseen tuo henkinen kakaramaisuus joka lähenee jo jälkeenjääneisyyttä. Kiukutellaan lapsellisesti heti jos ei saada haluamaansa ja kaikki mene sen oman mielen mukaan. Klassinen pidä tunkkis -asenne. Jos et anna mulle kaikkia hiekkalelujas vaan lainaisit vaan puolet niistä, niin mä en sit halua leikkiä ollenkaan. Naiset vainuavat henkisesti keskenkasvuiset miehet jo ennen näitä tälläisiä lähinnä uhmaikäisen kiukunpurkauksiakin mitä aloitus on. Eihän niin kypsymättömän kanssa mitään suhdetta voi rakentaa joka on niin ehdottomana kaikki tai ei mitään asenteella. Painajaistahan tuollaisen kanssa olisi suhteessa olla. Eiköhän se ole peiliinkatsomisen ja itsetutkiskelun paikka jos päätyy useamminkin kaveripojaksi.

Äänestä
  • Minulla on lievä tourette jtoen fuk juu.

    Äänestä

  • Mene sinä labradorin-noutaja siitä hutisin nevadaa.

    Äänestä

  • ei se kaveruussuhdekaan ole kovin antoisa kakaran kanssa, sitä paitsi he paljastavat kyllä, mikä on suhteen ainoa tarkoitus. muukin sosialisointi varsin ohutta, eihän ihmisille kannata puhua ellei ole seksiä vailla!

    Äänestä

Olet mukava, mutta tuntuu ettei sinua oikeasti kiinnosta vakava suhde vaan leikit vain kanssani. Siksi annan sinulle pakit ja jään odottamaan mitä oikeasti haet.

Äänestä
  • Tämä ei pidä ainakaan omalla kohdalla paikkaansa. Kun kerroin tunteistani sain vastaukseksi että hän on ajatellut meitä vain kavereina, tuskin silloin on muuhun mahdollisuuksia.

    Äänestä

Joo, ikävä lause kuulla! Siinä täytyy todellakin olla sitten se sana VAIN. Jos nainen haluaa olla VÄHINTÄÄN ystävä, se on eri juttu.

Äänestä
  • VÄHINTÄÄN. Joskus ehdotus ystävyydestä on se viimeinen epätoivoinen oljenkorsi. Tämä siis, jos nainen tai mies on selkeästi osoittanut että syvempi tuttavuus ei innosta.
    Tai parisuhde on puuroutunut niin pahasti että ero on jo tapahtunut, ja osapuolet ovat pidemmän hiljaiselon jälkeen herättelemässä uudelleen keskusteluyhteyttä. Eli se osapuoli jolla on vielä tunteita exäänsä kohtaan, ehdottaa ystävyyttä ollakseen jollain tavalla osana ex rakkaansa elämää.

    Äänestä

  • ystävyyttä tarjonnut kirjoitti:

    VÄHINTÄÄN. Joskus ehdotus ystävyydestä on se viimeinen epätoivoinen oljenkorsi. Tämä siis, jos nainen tai mies on selkeästi osoittanut että syvempi tuttavuus ei innosta.
    Tai parisuhde on puuroutunut niin pahasti että ero on jo tapahtunut, ja osapuolet ovat pidemmän hiljaiselon jälkeen herättelemässä uudelleen keskusteluyhteyttä. Eli se osapuoli jolla on vielä tunteita exäänsä kohtaan, ehdottaa ystävyyttä ollakseen jollain tavalla osana ex rakkaansa elämää.

    Itse en täs ole änkeämässä kenenkään exäni elämään tuolla kaverikortilla. Joku niin varmasti tekeekin. Erosta huolimatta kyllä mielestäni tulisi pyrkiä olemaan niitä kavereita automaattisesti...... aina se ei tietysti ole helppoa ja voi viedä aikaa...

    En varmasti ole ainoa kenen sydämellä on norsun muisti!!! Se kyllä muistaa jokaisen kerran, kun sitä satutettu. Itsellä on vain niin vahva suojamuuri ja siksi ei tulisi mieleenkään tässä kenellekään paukauttaa, että tykkään susta ihan kympillä..... että eiköhän olla enemmän kuin pelkkiä kavereita!

    Äänestä

Kaverit on ystäviä, mutta naiset on reikiä.

Äänestä
  • sanoo lapsi, jolla ei ole kaveria eikä reikää.

    Äänestä

En tiedä millaisia kavereita aloittajalla on, mutta mun mielestä kaverit on ehdottomasti mukavampia kuin munille potkiminen..

Äänestä

jos tuo on maailman rumin lause.
Etkö todellakaan halua edes naispuoleisia kavereita, eikö sulla niitä edes ole? Pitääkö jokaisen tuntemasi naisen olla sulle se rakas joka jumaloi vain ja ainoastaan sinua, täysin sinun ohjailtavissasi, ja varattuna vain sinun tarpeillesi.

Äänestä

Mut jos se nainen haluaa kuitenkin olla sun lähelläs ja pelkää hieman omia tunteitaan, kaverina olokin voi merkata jotakin :) Jos itse en olisi kiinnostunut, sanoisin suoraan, että ei kiinnosta...ei mitään kaverijuttuja.

Äänestä
  • Jos pelkää omia tunteitaan, niin eikö sen voisi jollain tavalla kertoa eikä vain sanoa haluavansa kaveriksi. Jos tietäisin tunteita olevan, ymmärtäisin sen ja edettäisiin täysin hänen haluamalla tavalla ilman kiirettä mihinkään, mutta jos kaveruus johtuu siitä etten kiinnosta kuin ystävänä, on se vaikea ainakin heti muuttaa suhtautumistaan ihmiseen jolloin sitä mieluummin ottaa etäisyyttä ja yrittää nollata tunteensa. Onnistuuko kaveruus myöhemmin, on sitten ihan eri asia.

    Äänestä

  • kaverikortin saanut kirjoitti:

    Jos pelkää omia tunteitaan, niin eikö sen voisi jollain tavalla kertoa eikä vain sanoa haluavansa kaveriksi. Jos tietäisin tunteita olevan, ymmärtäisin sen ja edettäisiin täysin hänen haluamalla tavalla ilman kiirettä mihinkään, mutta jos kaveruus johtuu siitä etten kiinnosta kuin ystävänä, on se vaikea ainakin heti muuttaa suhtautumistaan ihmiseen jolloin sitä mieluummin ottaa etäisyyttä ja yrittää nollata tunteensa. Onnistuuko kaveruus myöhemmin, on sitten ihan eri asia.

    No, itselleni ainakin kävi niin, että ilmoitin olevani ihastunut häneen, mutta samassa lauseessa kerroin, että hän ei varmaankaan ole kiinnostunut ja että voimmeko silti olla työkavereita...En kysynyt hänen tunteistaan. Mutta vastauksesta näin aattelin, että kiinnostusta ei ole...Siksi parempi olla kaveripohjalla, niin voi edes jotenkin olla toista "lähellä" edes joskus.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    No, itselleni ainakin kävi niin, että ilmoitin olevani ihastunut häneen, mutta samassa lauseessa kerroin, että hän ei varmaankaan ole kiinnostunut ja että voimmeko silti olla työkavereita...En kysynyt hänen tunteistaan. Mutta vastauksesta näin aattelin, että kiinnostusta ei ole...Siksi parempi olla kaveripohjalla, niin voi edes jotenkin olla toista "lähellä" edes joskus.

    Miksi pitää kiusata itseään ja olla sellaisen lähellä joka ei ole sinusta kiinnostunut? Ei kannata haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta jos siihen ei ole olemassa mahdollisuuksia.

    Äänestä

Itse olen sortunut sanomaan parillekin miehelle, että mielelläni olisin kuitenkin kaveri.

Se on taas johtunut siitä, että itselläni ei ole vain tunteet syttyneet, mutta miehet ovat olleet tosi mukavia tyyppejä, joiden kanssa olisin ihan hyvin voinut olla tekemisissä, harrastaa jne. Ollaan siis tunnettu jo paremmin.

No, miesten osalta on tyssännyt sitten siihen, mikä on itseäni hieman harmittanut, mutta olen toisaalta ymmärtänyt sen, että heidän on vaikea olla tekemisissä, kun niitä muuta-kuin-kaverillisia tunteita ei voi noin vain kääntä päältäkään pois.

Ymmärrystä saisi olla puolin ja toisin siis.

Äänestä

Jos esim.töissä sattuu varattu nainen, se todella mahtava ja ihana ihminen
niin en vain pysty taikka haluakkaan tietenkään mennä mitään ehdottelemaan
vaan arvostan häntä työkaverina ja kaverina ja hän on oikeastaan hyvä ystävä
mille voi kertoa omista huolistaan ja hän minulle omistaan.
Ei siinä tarvitse kammeta toisen elämää raiteeltaan vaikka miten olisi ihastunut
tähän niin ihanaiseen olentoon ettei aina nukutuksi saa, elämä vain joskus on
sellaista ettei kaikkia tai kaikkea voi saada...sitten tietenkin tilanne muuttuu jos
kaverit / yatävykset päättävät omat suhteensa joko yhteisellä päätöksellä tai
erot tulevat jostain muusta syystä...ei mennä rikkomaan lapsiperheitä ja
erottamaan vanhempia lapsista elleivät he todellakaan pysty asumaa yhdessä
muutenkaan.On todella nautinnollista kun on sellainen työkaveri / ystävä
jonka kanssa voi jakaa kokemuksia ja puhua muustakin kuin pelkästään
työasioista tietenkään töiden kärsimättä.Olemme ainakin sen verran valmentuneita että ymmärrämme toistemme tilanteen vaikka itsellä tunteet
ovatkin erittäin voimakkaita häntä kohtaan.Itse suorastaan nautin töihin
menosta kun hän on siellä veikkei aina kiireiltämme jouda aina juttelemaankaan, elämä on ihanaa ja elämisen arvoista joka ikinen päivä.

Rakkaudella työkaverisi

Äänestä

Niinpä. Parempi vain yrittää unohtaa, vaikka vaikealta tuntuisikin? Elämä jatkuu.

Äänestä

Kertokaas naiset, jos olette halunneet olla miehen kanssa vain ystäviä, millä todennäköisyydellä mielenne muuttuu ja haluattekin miehestä kumppanin?

Äänestä
  • Näiden omien kokemusteni osalta ei omissa tunteissani ole tapahtunut muutosta. Pitäisi olla jotain kipinää, jotta kumppaniksi haluaisin. Eli omalla kohdallani toistaiseksi todennäköisyys on ollut valitettavasti nolla.

    Äänestä

  • No, mulla on kokemusta. Olin varattu ja tapasin miehen, jonka kanssa jutut kävi hyvin yksiin. Jos en olisi ollut varattu, olisin varmasti ihastunut. Meistä tuli hyvät ystävät, tosin siihen meni aikaa. Pidän hänestä edelleen paljon, mutta näen että hän on onnellisempi toisen kanssa. Hyvin erilaisen ihmisen kanssa kuin minä. Ystävyys on hyvä vaihtoehto.

    Jos taas on mies, josta olen ollut romanttisesti kiinnostunut, kenties rakastunut, olen valmis ystävyyteen, jos on erottu hyvissä väleissä ilman kaunoja. Aikaa menee, mutta uskon olevani valmis ystävyyteen siinä missä muidenkin kanssa, jos on jotain yhteistä. Ja yhdessä on hauskaa.

    Jos taas olen miehestä kiinnostunut romanttisessa mielessä, ystävyyden ehdottaminen tuntuu loukkauksesta, vaikka sitä ei ole sellaiseksi tarkoitettu. Yhdessä tapauksessa menetin hyvän ystävän tällä tavalla. Jälkeen päin on harmittanut. Todella.

    Millä todennäköisyydellä mieli muuttuu: 20/80 sanoisin. Onhan sekin parempi kuin ei mitään.

    Äänestä

Ymmärsin yskän. Eli parempi vain pysytellä toisistamme erossa niin ei tule väärinkäsityksiä, sitä yhteisymmärrystähän ei tainnut ollakaan missään vaiheessa. Onneksi mieli on rautainen ja siivet kantaa. Antaa elämän potkia, potkinpahan takaisin kaksinverroin. Yksin tänne on tultu ja yksin lähdetään.
Hymyillään ja.. lymyillään ;) En ole ruikuttaja.

Äänestä
  • Ei kannata luopua toivosta, toivoa on niin kauan kuin eletään :)

    Äänestä

  • joku vaiin kirjoitti:

    Ei kannata luopua toivosta, toivoa on niin kauan kuin eletään :)

    Ei kannata jäädä vain sen toivon varaan, tulee aika yksinäinen elämä silloin.

    Äänestä

Hillitse himosi ja hallitse halusi ;)

Äänestä

kaveripohjalta=suksi vidduun=evvk=haluan parempaa

Äänestä
  • Ei välttämättä.

    Äänestä

  • ei aina noin kirjoitti:

    Ei välttämättä.

    Ei niin, etenkin jos mies on itse ensin ehdottanu pelkkää kaveruutta...

    Äänestä

  • Toimii Se myös toisinpäin, jos nyt jää vain kaveriksi, johon en suostu, on naisen myöhemmin turha tulla sanomaan että teki virheen ja haluaakin jotain enemmänkin ym. Sitä virhettä en tee, totean vain kylmästi että sinulla oli tilaisuutesi mutta et sitä halunnut käyttää, nyt on myöhäistä. Osaan minäkin olla kylmä jos tarvitaan.

    Äänestä

  • Eipä tuo hirveästi näyttänyt harmittavan häntä kun sanoin etten voi olla vain kaveri, joten totta tuo on.

    Äänestä

Joo, en itsekään ymmärrä mitä sillä kaverilla muka ois virkaa.

Äänestä

Kaverilta voip saaha pimppiä tai kalua kun kilauttaa tai tekstaa.
Ja ehkä rakkautta,riskihän siinä on suuri joten älä vaivaudu pelkuri.

Äänestä
  • Outo käsitys ystävyydestä. Jos hengailet jonkun lyylin tai jampan kanssa päivittäin ja naitki sen kanssa, niin sehän on suhde! Parisuhde! Ei kavereiden kanssa heiluteta hetekaa.

    Äänestä

  • 14+8 kirjoitti:

    Outo käsitys ystävyydestä. Jos hengailet jonkun lyylin tai jampan kanssa päivittäin ja naitki sen kanssa, niin sehän on suhde! Parisuhde! Ei kavereiden kanssa heiluteta hetekaa.

    Niin se vaan on, että kavereiden/ystävien kanssa ei suudella, harrasteta seksiä eikä nukuta samassa sängyssä. Jonkunmoinen muu suhde menossa silloin...
    Kaveri/ystävyyssuhteessa ei tapahdu mitään sellaista, jota et voisi tehdä kumppanisi edessä.

    Äänestä

Miksi luulet etten ole vaivautunut tai saanut kaverilta tai että siinä olisi joku riski? Kaikki eivät ole vaarallisia kuten sinä magic man the lonely one.

Äänestä

kAVERIT ON SITÄ VARTEN = )))

Äänestä

Ihastuin tai suorastaan rakastuin yhteen mieheen, mutta olisin tyytynyt pelkkään kaveruuteenkin, jos olisin vain saanut olla hänen elämässään jollain lailla mukana. Häntä en kuitenkaan sitten kiinnostanut edes kaverina. :(

Äänestä
  • Mistäs niin varma olet ettei kiinnostanut? Sanoiko sen ihan suoraan vai oliko ympäripyöreitä sanoja jotka vain tulkitsit väärin.

    Äänestä

  • viesti vai livenä kirjoitti:

    Mistäs niin varma olet ettei kiinnostanut? Sanoiko sen ihan suoraan vai oliko ympäripyöreitä sanoja jotka vain tulkitsit väärin.

    Paremminkin ympäripyöreää viestiä, jonka tulkitsin mielestäni ihan oikein: ei ole aikaa = ei kiinnosta. Jos kiinnostaisi, niin aikaa löytyisi kyllä.

    Äänestä

  • mutta toisinpäin M->N

    Äänestä

  • En edes kaveri kirjoitti:

    Paremminkin ympäripyöreää viestiä, jonka tulkitsin mielestäni ihan oikein: ei ole aikaa = ei kiinnosta. Jos kiinnostaisi, niin aikaa löytyisi kyllä.

    Älä tulkitse merkkejä omassa mielessä, vaan kysy ihan suoraan, muuten tulee väärinkäsityksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollaan vaan kavereita kirjoitti:

Jos nainen haluaa olla miehen kanssa vain kaveri, se o ihan sama kuin nainen potkisi miestä munille kaksi tuntia, tosin munille potkiminen sattuu vähemmän ja tuska menee nopeammin ohi. Syitä miksi vain kaveritasoon jäämiseen en halua edes tietää se olisi uudet kaksi tuntia potkimista, mutta en mihinkään kaveritasoonkaan suostu jäämään, se on kaikki tai ei mitään. Jos en kelpaa kui ystäväksi, en halua olla naisen kanssa missään tekemisissä, miksi olisin, me haluamme eri asioita ja se satuttaa minua etten saa sitä mitä haluan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu