Kannattaako jatkaa?

Lukekoon ken jaksaa :) Tarinaa kehittelen päässäni ja samalla mietin kannattaako jatkaa?


Mä olin maannut siinä ties kuinka kauan, varpaita ja jalkoja paleli. Lämmin suihku valui kuitenkin ylävartaalooni, ja olin vain liian laiska liikkumaan. Kuuntelin veden lorinaa, joka juoksi laakkaamattomana virtana muodostaen lattiakaivosta kuuluvan äänen. Pää lattiassa kiinni kuuntelin sen soittamaa musiikkia ja mietin. Elämä oli rumaa. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän aloin vihata tapoja joilla ihmiset kohtelivat toisiaan. Primitiivinen iterakkaus hallitisi ihmisten käyttäytymistä. Vihasin länsimaisen yhteiskunnan ihanteita… niitä ja itseäni vihasin. Itseäni ehkä eniten kaikista.

Itseäni ja myös muita varten päätin ottaa selvää mihin pystyisin. Aikeenani oli riisua maailma alastomaksi eteeni, edes hetkeksi, vain saadakseni vilkaista sitä ilman meikkiä. Minulla ei ollut enää mitään minkä takia näytellä. Nousin suihkun alle istumaan. Ilmeisesti olin juuri saanut päätetyä jotain, mutta se vaati pikaisia toimenpiteitä. Jos valitseminen kahden vaihtoehdon välillä vaatii pohdiskelua täytyy sen tarkoittaa, ettei kumpikaan vaihtoehto ole kovin paljon toista huonompi. Hymy nousi kasvoilleni kun ajattelin kuinka tarina päässäni muistutti lähinnä maailman pisintä itsemurha viestiä. Mutta ei. Halusin lopussa seisoa saappaat jalassa, puhdistella käsiäni yhteen ja kuiskata, kuten Papillon Gyanan eristyssellissä: ”im still here you bastards”.

Katsoin itseäni peilistä. Levitin partavaahtoa kasvoilleni.”Tätä on jo venytetty liian kauan ajattelin. Se voi kirpaista muutamaan otteeseen, mutta olo sen jälkeen olisi varmasti jo parempi.” Ajattelinko mä parranajoa vai eroa? Ainakin tuntui, että mä huuhtelin laavuaarista monen vuoden huonoa oloa monen päivän sängen sijaan. Voitelin kaulani haavoja kirvelevällä partavedellä. Muistelin kuinka olin ostanut sen vuosia sitten tax freesta itselleni. Sitä oli edelleen yli puoli pullollista jäljellä. Sivelin päätäni kämmenellä ja katsoin itseäni taas pelistä. Hiukseni olivat alkaneet lievästi ohentua ja olin ehkä joskus ylireagoinut ajelemalla ne kaljuksi. En ollut koskaan liiemmin perustanut geelitukkakulttuurista ja ehkä olin jopa kiitollinen neiti ajalle, joka ratkaisi yhden ongelmistani. Mielestäni lievästi rujo ulkomuoto sopi paremmin minäkuvaani ja kai mieheltä katu-uskottavuutta täytyy löytyä. Otin pyyhkeen ja kävelin olohuoneeseen. Istuin koneelle. Varasin seuraavalle päivälle lennon. Yksi suunta riitti minulle tässä vaiheessa. Vauhtia oli haettava sieltä mistä sitä saa ja oli mahdotonta tietää kuinka kauan siinä menisi. Varmasti minulla muutaman päivän päästä olisi jonkinlainen suunnitelma valmiina.

Siinä se oli, tämä pinnistys riittäisi tällä kertaa, nousin ylös ja raahauduin sänkyyn. Vatsaa väänsi ja yritin olla liikkumatta, etten olisi oksentanut sänkyyn. Se oli krapulaa lähes 10 vuoden juhlista. Eikä me aina edes tarvittu viina juhlimiseen. Vihasin maailmaa taas kerran. Vihasin maailmaa, jossa yhteenkään kysymisen arvoiseen kysymykseen ei ollut olemassa oikeaa eikä väärää vastausta. Sekö teki suurimmasta osasta ihmisiä hölmöjä. Jos kaikkeen olisi ollut olemassa oikea vastaus kukaan ei olisi tehnyt erehdyksiä. Päätös on kuitenkin päätös ja se tehdään vain kerran. Vallitsevia olosuhteita ei koskaan voida määritellä niin tarkasti, jotta voitaisiin myöhemmin todistaa, että jonkin toisen päätöksen laukaisema tapahtumarja olisi ollut sen menestyksekkäämpi. Toivoin että olisin pystynyt nukkumaan.

Uni ei pystynyt hiljentäämään ajatuksiani jotka pyörivät kuin pyörremyrsky. Tästä eteenpäin ollaankin molemmat omillamme ja mahdollisuus itsensä etsimiseen tarjoutuu. En usko olevani väärässä jos väitän, että sinulle se tulee yllättävänä ja pelottavana kaikesta huolimatta. Minulle se tulee vastenmielisenä, mutta välttämättömänä. Olen jo jollain tasolla osannut valmistautua tähän ja olen jopa järjestellyt asiani niin, että vain lopullinen päätös puuttuu. Tässä taistelussa voittaja oli mielestäni vain se joka luopuu taistelusta, mutta tässäkään taistelussa ei voittajakaan selviä tappioitta. Olin tyytyväinen, että olin viimeinkin saanut päätettyä jotain, mutta halusin jo olla hetken rauhassa päässäni myllertäviltä ajatuksilta.

Pyörin sängyssä ja yritin nukahtaa, mutta turhaan. Noora tulisi kohta töistä kotiin ja mä halusin olla täysin tajuton välttääkseni keskustelun. Kaivelin uudestaan first aid laatikkoani ja nopeasti löysinkin tarpeeksi hidasta tavaraa. Huuhtelin napit alas ja menin ikkunalle viimestelemään aamulta jäänen jointin.. Mulle oli vielä epäselvää pystyisinkö edelleenkään siihen. Oli liian suuri todennäköisyys, että makaisin illalla sängyssä silitellen sen hiuksia ja kuunnellen sen rauhallista ja tuhisevaa hengitystä kun se nukkuu. Näin oli mennyt jo monta päivä. Tunsin itseni ja osasin jo ennakoida käytöstäni hieman.