Yksinäinen luonnostaanko?

Pitäisiköhän sellainen 'Yksinäisten sydänten kerho' perustaa, ainakin meitä yksinäisiä löytyy, kuka sitten minkäkin syyn vuoksi tuntee tai kokee itsensä yksinäiseksi. Tai kaipaisi ja olisi vailla juuri sitä sydänystävää, nais- tai miespuolista.

'Yksinäinen susi ja naispuolinen olen vailla myös sitä kaltaistani toista, joka samoin tunnistaisi yksinäisyyden sisällään ja kaipaisi ystävää.'

Sinullakin on ollut elämässä tähän saakka ihan ohjelmaa ja tekemistä riittämiin. Eipä perheellisellä jos vielä töissäkin käy niin jää aikaa pitää yllä ja hankkia niitä ystävyyssuhteita. Sitten kun koti tyhjenee ja lapset lentää pesästä ja puolikon niin niin huomaa että koti on tyhjä ja aikaa riittäsi jakaa jonkun ulkopuolisenkin kanssa. Ei siinä muu auta kuin vain alkaa käymään erilaissa "kissanristijäisissä" ja harrastuspiireissä, hankkia vapaaehtosihommia ym. Tietenkin sielunkumppanuus ja ystävyys syntyy helpoimmin jos touhuaa asioiden kanssa joista itse tykkää. Silloin voi olla mahdollista syntyä yhteyttä jonkun toisen samasta asiasta innostuneen kanssa. Joskus voi mennä kauankin että tutustuu ja ystävystyys jonkun kanssa että haluaa pitää yllä yhteyttä vielä sitten omalla ajallaan. Kannattaa myös olla itse rohkea ja avoin tekemään tuttavuutta ja jos jutut alkaa luistaa ja on kiva olla yhdessä, niin sitten ehdottaa vaikka yheistä shoppailua tai lenkkeilyä tai kutsua kylään.
Älä pety jos ei alussa tärppää mutta antaahan esim. jokin uusi harrastus ajankulua ja vaihelua arkeen. Kun on tottunut tiettyyn arkeen ja rutiniin niin vaatii energiaa ja päätöstä murtautmaan tutusta kaavasta. Mieti missä paikkakunnallasi olisi sinulle sopivaa toimintaa. Yleensä piieissä on tietty porukka ja oamt kuvionsa, mutta aina tulee mukaan uusia ja varsinkin syksyisin kun kerhot ja piirit aloittelevat toimintaansa mukaan tulee uusia henkilöitä, vanhoja on jäänyt pois ja ryhmän ihmisuhdepakka on osittain uusissa.

eurosinkut.net

En ole yksin, mutta yksinäinen kyllä. Erosta on nyt pari vuotta ja nyt tuntuu välillä tosi yksinäiseltä.Ympärilläni on vielä lapsia monta ja jopa aikuisia lapsia, mutta sellainen "sydänystävä" puuttuu. Juuri ennen eroa muutettiin vieraalle paikkakunnalle, todelliseen käpykylään, ja nyt tuntuu, että olen kuin jumissa täällä. Työni puolesta saattaa mennä jopa parikin viikkoa, etten käy edes kaupassa ja päivät kuluu navetan ja tuvan väliä hiissatessa.
Avioliiton aikana ei saanut olla ystäviä, koska puoliskoni mielestä heissä oli aina jotain vikaa tai ainakin kieroa, joten silloinkaan ei tullut tutustuttua. Exä surffasi netissä ja hänellä riitti kavereita joka lähtöön.
Nyt tuntuu tosi vaikealta aloittaa juttua ihmisten kanssa, vaikka olen aina ollut hyvin sosiaalinen ja entisessä ammatissani olin paljon ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin.
Nyt eron myötä olen huomannut omanalan ihmisten jopa karttavan seuraani, olen jotenkin joukkoon kuulumaton, koska olen sinkku ja pyöritän maatilaa poikani kanssa. Olen kuviosta poikkeava otus.

Sulla on koko elämä aikaa ottaa siitä selvää. Sen voi aloittaa kiinnostumalla, tekemällä, puuhaamalla, opiskelemalla, harrastamalla ... toimittamalla ihan mitä tahansa, mikä itseä kiinnostaa ja mihin tahto lähtee omasta aivoituksesta. Pääasia on, että unohtaa oman navan kaivelun ja umpimielisen itsensä tarkkailun.