Laitetaanpas tännekkin jos joku kiinnostuisi kommentoimaan. Olen pyöritellyt jonkinlaista tarinaa päässäni jo jonkin aikaa ja ajattelin kokeilla ulostaa sen tekstiksi, mutta kokemusta kirjoittamisesta on onnettoman vähän. Juonen runko on paketin vahvin osa (mistä ei vielä paljon näy pätkässä jonka olen saanut kirjoitettua). Kohderyhmä on aika hyvin mielessä. Teksti voi olla muille kuin minulle vain sanoja peräkkäin, jolloin ei varmaankaan kannata jatkaa :)
Mä olin maannut siinä ties kuinka kauan, varpaita ja jalkoja paleli. Lämmin suihku valui kuitenkin ylävartalooni, ja olin vain liian laiska liikkumaan. Kuuntelin veden lorinaa, joka juoksi lakkaamattomana virtana muodostaen lattiakaivosta kuuluvan äänen. Pää lattiassa kiinni kuuntelin sen soittamaa musiikkia ja annoin ajatusteni virrata veden mukana lattiakaivoon. Elämä oli rumaa. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän aloin vihata tapoja joilla ihmiset kohtelivat toisiaan. Primitiivinen itserakkaus hallitsi ihmisten käyttäytymistä. Vihasin länsimaisen yhteiskunnan ihanteita… niitä ja itseäni vihasin. Itseäni ehkä eniten kaikista.
Itseäni ja myös muita varten päätin ottaa selvää mihin pystyisin. Aikeenani oli riisua maailma alastomaksi eteeni, edes hetkeksi, vain saadakseni vilkaista sitä ilman meikkiä. Minulla ei ollut enää mitään minkä takia näytellä. Nousin suihkun alle istumaan. Ilmeisesti olin juuri saanut päätettyä jotain, mutta se vaati pikaisia toimenpiteitä. Jos valitseminen kahden vaihtoehdon välillä vaatii pohdiskelua täytyy sen tarkoittaa, ettei kumpikaan vaihtoehto ole kovin paljon toistaan huonompi. Hymy nousi kasvoilleni kun ajattelin kuinka tarina päässäni muistutti lähinnä maailman pisintä itsemurhaviestiä. Mutta ei. Halusin lopussa seisoa saappaat jalassa, puhdistella käsiäni yhteen ja kuiskata:”im still here you bastards”, kuten Papillon Gyanan eristyssellissä.
Katsoin itseäni peilistä ja levitin partavaahtoa kasvoilleni:”Tätä on jo venytetty liian kauan ajattelin. Se voi kirpaista muutamaan otteeseen, mutta olo sen jälkeen olisi varmasti jo parempi.” Ajattelinko mä parranajoa vai meidän eroa? Ainakin tuntui, että mä huuhtelin laavuaarista monen vuoden huonoa oloa, monen päivän sängen sijaan. Voitelin kaulani haavoja kirvelevällä partavedellä. Muistelin kuinka olin ostanut sen vuosia sitten tax freestä itselleni. Sitä oli edelleen yli puoli pulloa jäljellä. Sivelin päätäni kämmenellä ja katsoin itseäni taas pelistä. Hiukseni olivat alkaneet lievästi ohentua ja olin ehkä joskus ylireagoinut ajelemalla ne kaljuksi. Noora oli jo nuorena valittanut jos ajelin hiukseni liian lyhyeksi. Päässäni oli useita muutaman sentin mittaisia arpia, jotka loistivat valkoisina viiruina. Minulle ne olivat vain muistoja matkan varrelta. Kaikilla niillä oli oma tarinansa ja edelleen muistin jokaisen niistä kuin eilisen. Otin pyyhkeen ja kävelin olohuoneeseen. Istuin koneelle ja varasin seuraavalle päivälle lennon. Menolippu riitti minulle tässä vaiheessa. Ei liikaa sitovia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Vapauden hintana yksinäisyys.
Siinä se oli, tämä pinnistys riittäisi tällä kertaa, nousin ylös ja raahauduin sänkyyn. Vatsaa väänsi ja yritin olla liikkumatta, etten olisi oksentanut sänkyyn. Se oli krapulaa lähes 10 vuoden juhlista. Eikä me aina edes tarvittu viinaa juhlimiseen. Vihasin maailmaa taas kerran. Vihasin maailmaa, jossa yhteenkään kysymisen arvoiseen kysymykseen ei ollut olemassa oikeaa eikä väärää vastausta. Sekö teki ihmisestä erehtyväisen? Jos kaikkeen olisi ollut olemassa oikea vastaus, kukaan ei olisi tehnyt erehdyksiä. Päätös on kuitenkin päätös ja se tehdään vain kerran. Päätökseen vaikuttavia tekijöitä ei koskaan voida määritellä niin tarkasti, että myöhemmin voitaisiin väittää jonkin toisen valinnan olleen järkevämpi. Toivoin että olisin pystynyt nukkumaan.
Uni ei pystynyt voittamaan ajatuksiani jotka pyörivät kuin pyörremyrsky. Tästä eteenpäin ollaankin molemmat omillamme ja mahdollisuus itsensä etsimiseen tarjoutuu. En usko olevani väärässä jos väitän, että sinulle se tulee yllättävänä ja pelottavana kaikesta huolimatta. Minulle se tulee vastenmielisenä, mutta välttämättömänä. Olen jo jollain tasolla osannut valmistautua tähän ja olen jopa järjestellyt asiani niin, että vain lopullinen päätös puuttuu. Tässä taistelussa voittaja oli mielestäni vain se joka luopuu taistelusta, mutta tässäkään taistelussa ei edes voittaja selviä tappioitta. Olin tyytyväinen, että olin viimeinkin saanut päätettyä jotain, mutta halusin jo olla hetken rauhassa päässäni myllertäviltä ajatuksilta.
Mä olin maannut siinä ties kuinka kauan, varpaita ja jalkoja paleli. Lämmin suihku valui kuitenkin ylävartalooni, ja olin vain liian laiska liikkumaan. Kuuntelin veden lorinaa, joka juoksi lakkaamattomana virtana muodostaen lattiakaivosta kuuluvan äänen. Pää lattiassa kiinni kuuntelin sen soittamaa musiikkia ja annoin ajatusteni virrata veden mukana lattiakaivoon. Elämä oli rumaa. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän aloin vihata tapoja joilla ihmiset kohtelivat toisiaan. Primitiivinen itserakkaus hallitsi ihmisten käyttäytymistä. Vihasin länsimaisen yhteiskunnan ihanteita… niitä ja itseäni vihasin. Itseäni ehkä eniten kaikista.
Itseäni ja myös muita varten päätin ottaa selvää mihin pystyisin. Aikeenani oli riisua maailma alastomaksi eteeni, edes hetkeksi, vain saadakseni vilkaista sitä ilman meikkiä. Minulla ei ollut enää mitään minkä takia näytellä. Nousin suihkun alle istumaan. Ilmeisesti olin juuri saanut päätettyä jotain, mutta se vaati pikaisia toimenpiteitä. Jos valitseminen kahden vaihtoehdon välillä vaatii pohdiskelua täytyy sen tarkoittaa, ettei kumpikaan vaihtoehto ole kovin paljon toistaan huonompi. Hymy nousi kasvoilleni kun ajattelin kuinka tarina päässäni muistutti lähinnä maailman pisintä itsemurhaviestiä. Mutta ei. Halusin lopussa seisoa saappaat jalassa, puhdistella käsiäni yhteen ja kuiskata:”im still here you bastards”, kuten Papillon Gyanan eristyssellissä.
Katsoin itseäni peilistä ja levitin partavaahtoa kasvoilleni:”Tätä on jo venytetty liian kauan ajattelin. Se voi kirpaista muutamaan otteeseen, mutta olo sen jälkeen olisi varmasti jo parempi.” Ajattelinko mä parranajoa vai meidän eroa? Ainakin tuntui, että mä huuhtelin laavuaarista monen vuoden huonoa oloa, monen päivän sängen sijaan. Voitelin kaulani haavoja kirvelevällä partavedellä. Muistelin kuinka olin ostanut sen vuosia sitten tax freestä itselleni. Sitä oli edelleen yli puoli pulloa jäljellä. Sivelin päätäni kämmenellä ja katsoin itseäni taas pelistä. Hiukseni olivat alkaneet lievästi ohentua ja olin ehkä joskus ylireagoinut ajelemalla ne kaljuksi. Noora oli jo nuorena valittanut jos ajelin hiukseni liian lyhyeksi. Päässäni oli useita muutaman sentin mittaisia arpia, jotka loistivat valkoisina viiruina. Minulle ne olivat vain muistoja matkan varrelta. Kaikilla niillä oli oma tarinansa ja edelleen muistin jokaisen niistä kuin eilisen. Otin pyyhkeen ja kävelin olohuoneeseen. Istuin koneelle ja varasin seuraavalle päivälle lennon. Menolippu riitti minulle tässä vaiheessa. Ei liikaa sitovia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Vapauden hintana yksinäisyys.
Siinä se oli, tämä pinnistys riittäisi tällä kertaa, nousin ylös ja raahauduin sänkyyn. Vatsaa väänsi ja yritin olla liikkumatta, etten olisi oksentanut sänkyyn. Se oli krapulaa lähes 10 vuoden juhlista. Eikä me aina edes tarvittu viinaa juhlimiseen. Vihasin maailmaa taas kerran. Vihasin maailmaa, jossa yhteenkään kysymisen arvoiseen kysymykseen ei ollut olemassa oikeaa eikä väärää vastausta. Sekö teki ihmisestä erehtyväisen? Jos kaikkeen olisi ollut olemassa oikea vastaus, kukaan ei olisi tehnyt erehdyksiä. Päätös on kuitenkin päätös ja se tehdään vain kerran. Päätökseen vaikuttavia tekijöitä ei koskaan voida määritellä niin tarkasti, että myöhemmin voitaisiin väittää jonkin toisen valinnan olleen järkevämpi. Toivoin että olisin pystynyt nukkumaan.
Uni ei pystynyt voittamaan ajatuksiani jotka pyörivät kuin pyörremyrsky. Tästä eteenpäin ollaankin molemmat omillamme ja mahdollisuus itsensä etsimiseen tarjoutuu. En usko olevani väärässä jos väitän, että sinulle se tulee yllättävänä ja pelottavana kaikesta huolimatta. Minulle se tulee vastenmielisenä, mutta välttämättömänä. Olen jo jollain tasolla osannut valmistautua tähän ja olen jopa järjestellyt asiani niin, että vain lopullinen päätös puuttuu. Tässä taistelussa voittaja oli mielestäni vain se joka luopuu taistelusta, mutta tässäkään taistelussa ei edes voittaja selviä tappioitta. Olin tyytyväinen, että olin viimeinkin saanut päätettyä jotain, mutta halusin jo olla hetken rauhassa päässäni myllertäviltä ajatuksilta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pyörin sängyssä ja yritin nukahtaa, mutta turhaan. Noora tulisi kohta töistä kotiin ja halusin olla täysin tajuton välttääkseni keskustelun. Kaivelin uudestaan first aid laatikkoani ja nopeasti löysinkin tarpeeksi hidasta tavaraa. Huuhtelin napit alas ja menin ikkunalle viimeistelemään aamulta jäänen jointin. Minulle oli vielä epäselvää pystyisinkö edelleenkään siihen. Oli liian suuri todennäköisyys, että makaisin illalla sängyssä silitellen hiuksia ja kuunnellen rauhallista ja tuhisevaa hengitystä kun se nukkuu. Näin oli mennyt jo muutama päivä enkä vain ollut pystynyt lähtemään, mutta nyt minulla oli sentään jo lippu ostettuna.
Mä tiesin, että päihteet vain häiritsivät mun keskittymistä ja tekivät musta unissakävelijän, joka rakastuu jokaiseen mieleen juolahtavaan usvaiseen ajatukseensa nähden niissä kaikissa jotain syvällistä ja viisasta, mutta selvänä minulla oli vain liian huono olo kestääkseni sitä. Tarvitsin puudutusta. Pyörittelin mielessäni lausahdusta, jonka olin kauan sitten jostain lukenut:”Kun menetät toivon, lakkaat pelkäämästä”. Olin silloin heti uskonut sen pitävän paikkaansa ja nyt jos koskaan aioin ottaa siitä selvää.
Tiesin, että rakastit minua yhtä paljon kuin minä sinua. Minulla ei vain ollut enään varaa ottaa riskiä, että olisimme tässä tilanteessa myöhemmin uudestaan. Ymmärrän kuinka epävarmuus tulevaisuudesta ajaa ihmisen järjettömyyksiin, ja että olit erittäin huono hallitsemaan omaa epävarmuuttasi. Olin jo vuosikausia hiljaa sivusta seuraten katsonut sun painiskelua itsesi kanssa. Tiesin, että jokaisen on itse tehtävä valintansa. Vain vapaasti itse tehtyjä päätöksiä voi päätöksiksi edes kutsua. Sun käytös ja reagointi tähän tilanteeseen kuitenkin sai minut tuntemaan pelkästään pettymystä. Pettymystä siihen kuinka vähän olit meitä ja seuraamuksia ajatellut. Olit toiminut täysin intohimojesi ohjaamana, miettimättä seuraamuksia. Olit tehnyt sen uudestaan ja uudestaan kuin hullu joka hakkaa päätään seinään. Olit etsinyt jännitystä ja valoa omaan arkeesi. Ihminen todella on vain intohimojensa orja, jouduin pettyneenä toteamaan meidän kaikkien puolesta.
Kyllä mä voisin antaa anteeksi, mutta olisiko siinä enää mitään järkeä? Mäkin olin vain ihminen jolla oli mielihaluja, miksen siis vain heittäytyisi virran mukaan ja näyttäisi että sun hauskanpito oli ollut pelkkää puuhastelua? Katkeruus, totta kai se poltti vatsassani kokoajan ja se sekoitti ajatukseni yöllä ja päivällä. Ei siltä voinut välttyä.
Ymmärsinköhän edes itse mitä olin tekemässä tai mihin pyrin. Kai mä toivoin, että ajatukseni olisivat muuttuneet todeksi ja jollakin telepaattisella tasolla välittyneet sinulle. Olisiko siitäkään mitään hyötyä? Olit jo liian pitkään työntänyt minua pois. Nyt olin viimein päättänyt lähteä, koska olin lopultakin menettänyt toivon, olin lakannut pelkäämästä. Siinä mä makasin tuntien kuinka huono ja raskas olo painoi mua. Kuulin äänesi eteisestä, enkä tiennyt heräsinkö vai nukahdinko.
Sofistikoituneena henkilönä en halua lukea verbejä tyyliin 'ulostaa'. Oletko joku sairaala-apulainen, jonka elämän täyttävät ulosteet? Miksi luulet jonkun kiinnostuvan marginaalielämästäsi?
Sofistikoituneena henkilönä sinua tämä tarina tosiaan tuskin kiinnostaisi. Kyseessä siis enemmänkin seikkailu huumeiden ja rikollisuuden maailmassa. Päähenkilön eläessä ulkona verkosta. Tarinan anti kuitenkin olisi tarkoitus pitää elämän ja ihmisten pohtimisessa lievästi psykologiseen/filosofiseen sävyyn.
Kiitos kommentista.
Ei Turkkakaan aloittanut uraansa ulosteita heittelemällä. Kyllä täytyi ensin olla muita näyttöjä neroudesta.
Voisit kokeilla tuota jossain AA-kerhon näytelmäkerhossa esittää. :D
Montako vuotta muuten olet?
Osannut lukea? Pukea vaatteet? Asunut Suomessa? Hoitanut omat raha-asiat? Tarkenna vähän...
Hui. Skitsoa...
Mikä kaivaa napaasi? Aloittaja saattoi puhua ulostamisesta, mutta sinä suollat paskaa, jota täällä palstalla ei aina ja aina ja aina jaksaisi lukea. Sano jotain rakentavaa äläkä älämölöä pliis -.-
Ei ollenkaan hassumpaa, hyvä. Kannattaa jatkaa kirjoittamista.
Ihan hyvää tekstiä. Paljon huonompaakin tänne on luettavaksi laitettu. Eli kannattaa jatkaa ilman muuta!!
Kiinnitä huomiota siihen, että tekstissäsi puhekieli ja kirjakieli vaihtelevat. Välillä käytät sanaa minulla ja välillä mulla jne. Päätä kumpaa tyyliä haluat käyttää ja pidä sama linja läpi kautta tekstin.
Tiivistä, tiivistä. Et kirjoita itsellesi vaan lukijalle.
"Siinä se oli, tämä pinnistys riittäisi tällä kertaa, nousin ylös ja raahauduin sänkyyn. Vatsaa väänsi ja yritin olla liikkumatta, etten olisi oksentanut sänkyyn. "
Siinä se, pinnistys riittäisi tällä kertaa. Nousin ylös ja raahautuessani sänkyyn piti pidätellä oksennusta.
Jotenkin näin.
Vielä parempi esimerkki:
"Katsoin itseäni peilistä ja levitin partavaahtoa kasvoilleni:"
Peilistä katsotaan yleensä itseä.
Partavaahtoa levitetään yleensä kasvoille. Eli:
näiden mainitseminen on ihan turhaa jankkaamista.
Tiivistä, tiivistä. Et kirjoita itsellesi vaan lukijalle.
"Siinä se oli, tämä pinnistys riittäisi tällä kertaa, nousin ylös ja raahauduin sänkyyn. Vatsaa väänsi ja yritin olla liikkumatta, etten olisi oksentanut sänkyyn. "
Siinä se, pinnistys riittäisi tällä kertaa. Nousin ylös ja raahautuessani sänkyyn piti pidätellä oksennusta.
Jotenkin näin.
Minusta alkuperäinen on kyllä parempi.