Pelottaa

Kävin kaulan alueen ultrassa suurentuyuneiden imusolmukkeiden takia. Ja lääkäri totesi,että kilpirauhanen on kirjava ja röpelöinen.

Nyt odottelen kilpirauhaskokeiden tuloksia.

Tiedän,että google on paha paikka hysteerisesti pelkäävälle, mutta en voinu olla huomaamatta,että turvonneet imusolmukkeet ja kilpirauhasoireet viittaa syöpään :(

Lohduksi on ,että yksi imusolmukkeista on nyt pienentynyt( on kai hyvä asia)?

Ja liikatoiminnan oireitakin on, esim. käsien tärinä varsinkin nukkumaan mennessä ja aamuisin.

Hikoilu liikuntaa harrastaessa on lisääntynyt, mutta en ole laihtunut.. voiko liikatoiminnassa olla vain osa oireista, onko muilla todettu liikatoimintaa, vaikka ei ole laihtunut?
6414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eipäs hättäillä..minulla sanottiin samat sanat ja otettiin näyte joka normaali.Kyhmystruumaa ja vajaatoiminta,

Äänestä

Kiitos! :) Oliko sinullakin moita imusolmukkaite kaulan alueella turvonnut?

Äänestä

Minulla on ollut joskus turvonneet imusolmukkeet kaulalla ja silloin olin potenut pitkään flunssaa ja siksi ne olivat suurentuneet.Pojallani oli noin 2 v kanamunankokoiset imusolmukkeet kaulan mol.puolin ja ne uä ja todettiin suurentuneiksi imusolmukkeiksi.Poika oli sairastellut paljon ja jokin virus jylläsi.Piti odotella muutama kk ja ne sulivat pieniksi sitten :D

Äänestä

Arvot olivat normaalit ja sanottiin ettei asiaa enää seurata,silti jäi vaivaamaan,että miksi kilppari oli röpelöinen ja miksi kaulalla on imusolmukkeet turvoksissa, kun flunssaa ei ole ollut vuoteen.

Äänestä

Lähtee ongelmat sillä.

Äänestä

Miten asia selvisi, mulla meinaan nyt sama ongelma... :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kilppari pelottaa kirjoitti:

Kävin kaulan alueen ultrassa suurentuyuneiden imusolmukkeiden takia. Ja lääkäri totesi,että kilpirauhanen on kirjava ja röpelöinen.

Nyt odottelen kilpirauhaskokeiden tuloksia.

Tiedän,että google on paha paikka hysteerisesti pelkäävälle, mutta en voinu olla huomaamatta,että turvonneet imusolmukkeet ja kilpirauhasoireet viittaa syöpään :(

Lohduksi on ,että yksi imusolmukkeista on nyt pienentynyt( on kai hyvä asia)?

Ja liikatoiminnan oireitakin on, esim. käsien tärinä varsinkin nukkumaan mennessä ja aamuisin.

Hikoilu liikuntaa harrastaessa on lisääntynyt, mutta en ole laihtunut.. voiko liikatoiminnassa olla vain osa oireista, onko muilla todettu liikatoimintaa, vaikka ei ole laihtunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu