Olemme olleet naimisissa yli 30 vuotta ja nyt ikääkin alkaa jo olla saman verran enemmän. Meillä ei ole tiukkaa roolijakoa kotitöistä. Se tekee jolla on enemmän aikaa ja tai joka paremmin kyseiset hommat osaa, tai kummalle se on enemmän luontaista.
Itse en ole enää työelämässä vakituisesti, mutta välillä kyllä. Minä teen myös "kotitöitä" tai ”taloushommia” sekä oma-aloitteisesti että vaimoni pyytäessä. Esim. tiskaan tai laitan astiat koneeseen ja myöhemmin kaappiin. Imuroin huoneita ja kopistelen mattoja ym. Tarvittaessa panen pyykkiä koneeseen ja useinkin laitan niitä kuivumaan ym.
Tankkaan ja huollan autot itse tai korjautan tarvittaessa muualla sekä huollan muutkin kulkuvälineet ja kodin koneet ym. Teen halkoja sekä kesällä piha-puutarhatöitä ym. Pyrin huomioimaan myös vaimon merkkipäivät ja hääpäivän ym. joko kortilla, kukalla, täytekakulla tai joskus kaikilla yhdessä, ja joskus halauksen kera. Voisin halata useamminkin jos vaimoni siitä tykkäisi. Kiitän joka kerta vaimoani ruuasta ja mainitsen myös siitä, jos se on erikoisen hyvää. Annan kiitosta myös monista muista asioista mitä hän tekee minun hyväksi.
Sitten vaimoni osuus yhdessä elämisessä;
Hän on vielä vähän aikaa työssä ja kohta jää eläkkeelle. Vaikka ylimääräistä rahaa ei hirveän paljon ole, niin ei velkaakaan ole ollenkaan ja muutenkin talous kunnossa ja lapset aikuisia.
Vaimoni on erinomainen "taloudenhoitaja", siis pitää kodin siistinä ym., sekä osaa laittaa erinomaista ruokaa. Antaa mielellään rahaa yhteiseen käyttöön, auton ostoon ym. ja ostaa ruuat ym.. Hän leikkaa minulta tukan ja korjaa vaatteita ja joskus ostaakin paitoja alusvaatteita ym.
On joskus kaverina ”minulle kuuluvissa” töissä. Meillä ei tapella vaikka välillä vähän riidelläänkin. Emme tupakoi, eikä meillä käytetä alkoholia ollenkaan.
Ystävät ovat molemmilla enimmäkseen samoja, vaimon työpaikalla on vain naisia, joita tunnen vähemmän kuin hän. Eikä meillä ole kummallakaan ollut vieraita suhteita koskaan. Reissuamme välillä koti tai joskus ulkomailla yhdessä.
Näillä ”elämän eväillä” meillä pitäisi kai olla onnellista elämää.
Mutta siitä huolimatta tunnen itseni onnettomaksi. Nyt joku voi ajatella että rupean valittamaan tyhjästä. Nyt kerron siitä mistä minä olen jäänyt paitsi, vaimoni puolesta en voi kertoa, koska hän ei sitä minulle kerro, vaikka olen pyytänyt.
Jatkuu seuraavassa...............
Itse en ole enää työelämässä vakituisesti, mutta välillä kyllä. Minä teen myös "kotitöitä" tai ”taloushommia” sekä oma-aloitteisesti että vaimoni pyytäessä. Esim. tiskaan tai laitan astiat koneeseen ja myöhemmin kaappiin. Imuroin huoneita ja kopistelen mattoja ym. Tarvittaessa panen pyykkiä koneeseen ja useinkin laitan niitä kuivumaan ym.
Tankkaan ja huollan autot itse tai korjautan tarvittaessa muualla sekä huollan muutkin kulkuvälineet ja kodin koneet ym. Teen halkoja sekä kesällä piha-puutarhatöitä ym. Pyrin huomioimaan myös vaimon merkkipäivät ja hääpäivän ym. joko kortilla, kukalla, täytekakulla tai joskus kaikilla yhdessä, ja joskus halauksen kera. Voisin halata useamminkin jos vaimoni siitä tykkäisi. Kiitän joka kerta vaimoani ruuasta ja mainitsen myös siitä, jos se on erikoisen hyvää. Annan kiitosta myös monista muista asioista mitä hän tekee minun hyväksi.
Sitten vaimoni osuus yhdessä elämisessä;
Hän on vielä vähän aikaa työssä ja kohta jää eläkkeelle. Vaikka ylimääräistä rahaa ei hirveän paljon ole, niin ei velkaakaan ole ollenkaan ja muutenkin talous kunnossa ja lapset aikuisia.
Vaimoni on erinomainen "taloudenhoitaja", siis pitää kodin siistinä ym., sekä osaa laittaa erinomaista ruokaa. Antaa mielellään rahaa yhteiseen käyttöön, auton ostoon ym. ja ostaa ruuat ym.. Hän leikkaa minulta tukan ja korjaa vaatteita ja joskus ostaakin paitoja alusvaatteita ym.
On joskus kaverina ”minulle kuuluvissa” töissä. Meillä ei tapella vaikka välillä vähän riidelläänkin. Emme tupakoi, eikä meillä käytetä alkoholia ollenkaan.
Ystävät ovat molemmilla enimmäkseen samoja, vaimon työpaikalla on vain naisia, joita tunnen vähemmän kuin hän. Eikä meillä ole kummallakaan ollut vieraita suhteita koskaan. Reissuamme välillä koti tai joskus ulkomailla yhdessä.
Näillä ”elämän eväillä” meillä pitäisi kai olla onnellista elämää.
Mutta siitä huolimatta tunnen itseni onnettomaksi. Nyt joku voi ajatella että rupean valittamaan tyhjästä. Nyt kerron siitä mistä minä olen jäänyt paitsi, vaimoni puolesta en voi kertoa, koska hän ei sitä minulle kerro, vaikka olen pyytänyt.
Jatkuu seuraavassa...............
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jatkoa aloitukseen....
Vaimoni ei ole koskaan minua arvostanut millään lailla, ei ainakaan sitä ole kertonut. Usein löytää minusta arvostelun aihetta ja vanhemmiten tuo tapa ja äänen sävy on vain tiukentunut. Hänellä on aivan ehdoton periaate, ettei kiitä minua mistään, eikä suostu sanomaan mitään positiivista minusta tai minun tekemisistä. Kun olen siitä joskus sanonut, niin hän vain totesi "en ala sinua hirveästi kehumaan.".
Moittimista sen sijaan löytää milloin mistäkin asiasta. Vaikka joskus niissä on aihettakin, niin silloinkin sanoo sen enemmän taikka vähemmän äkäisesti ja töykeästi. Vaikka monesti olen tehnyt jotakin yhteisen kodin ja samalla hänenkin hyväksi mielestäni aivan hyviä asioita, niin hän kaivaa niistä jonkin pienen yksityiskohdan josta sitten moittii tai huomauttaa, että tuossa on vikaa.
Koskaan hän ei ole minua halannut, enkä ole saanut häneltä yhtään hellää kosketusta, suudelmista puhumattakaan, en sängyssä enkä muualla. Koskaan (erästä vuotta lukuun ottamatta) hän ei tee aloitetta yhteisissä "sänkypuuhissa", vaikka siihen passiivisesti suostuukin. Tunteista ja seksuaalisuudesta hän ei siedä edes puhuttavan, eikä kestä kuunnella minkäänlaisia rakkauslauluja ym. Hän moitti minua kerran vihaisesti siitä kun näki kirjahyllyssä rakkaus ja avioelämästä kertovia kirjoja. (ei mitään pornoa). Minä vein ne sitten muualle laatikkoon.
Minä pyrin antamaan vaimolleni positiivista palautetta aina kun se on mahdollista. Hän osaa pukeutua hyvin tyylikkäästi ja sanon myös siitä hänelle. Hän osaa laittaa aivan erinomaista ruokaa, ja sanon hänelle siitä, mutta kiitän myös kaikesta muustakin ruuasta.
Minusta läheisyys, hellyys ja seksi ovat elämän suola ja hyvin tärkeitä psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Minä nautin niistä, mutta paljon enemmän jos vaimoni olisi aktiivisesti mukana, eikä vain ikään kuin velvollisuudesta. Minusta tuntuu ettei meidän "kemiat kohtaa" niin kuin joskus sanotaan.
Kyllähän se toivonta on meillä saada tätä suhdetta läheisemmäksi kun vaimoni pelkää että jos HÄNELLÄ pitäisi jotenkin muuttaa käytöstään tai asennoitumistaan minuun.
Onko minulla enää mitään toivoa saada tällaista suhdetta enää läheisemmäksi.
Mikä minun osuuteni on tässä asiassa, kun vaimoni ei koe mitään muutoksen tarvetta. Kun hän itse on niin kärttyinen, niin voisi olettaa että ei ainakaan ole onnellinen ja hänellekin muutos toisi helpotusta elämään.
Vaikka olen monesti kysynyt, että "mikä minussa on vikana kun meidän suhteessa ei ole läheisyyttä eikä rakkautta, ja olenko kohdellut häntä huonosti", niin hän ei osaa sitä sanoa. Sanoo vain "että ei mitään vikaa ja olet kohdellut häntä hyvin". Mutta siitä huolimatta on minua kohtaan niin kylmä ja tyly.
Alkaa tuntua yhä enemmän siltä että olen mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin. Mutta miten tästä umpikujasta sitten pääsee, kun avioero on aivan vihoviimeinen vaihtoehto. Eikä vaimonikaan sitä halua oman kertomansa mukaan, vaan sanoo että meillähän menee ihan hyvin.
Miltä ulkopuolisen ihmisen kannalta katsottuna näyttää tällainen suhde, onko minulla enää mitään toivoa paremmasta.
Mitä te tekisitte tällaisessa suhteessa.?
Juotappa vaimosi kerran sopivasti känniin niin voi avautua ja on lapsena kasvatettu tunteettomaksi ja ei itse osaa ajatelle että seksikin voisi olla hauskaa ja nautinnollista. Sanot kunnolla vaomollesi että soisi olla vähän posistiivisempi asenne leämään ja sen nautintoihin. Miten rentoudutte jos vaomollasi aina pinna kireallä.
Vaimosi ei vain osaa kertoa, hän on jumittunut tuohon malliin. Kukaan täällä ei voi tietää, mikä siihen on se lopullinen syy. Onko kyseessä vain tottumus vai onko taustalla joku hänen vaiettu kaipuunsa? En tarkoita, että hän kaipaisi toista miestä, vaan asia voi olla mikä vain. Mielestäni olisi parasta joko puhua hänelle suoraan tai vaikka antaa tämä keskustelu luettavaksi. Pariterapia olisi ehkä hyvä vaihtoehto, se voi avata ihmisissä monenlaisia lukkoja. Kaikkea hyvää teille!
Kiitos asiallisista vastauksista.
Meillä ei käytetä alkoholia, eikä vaimoni ole juonut kuin nuorena yhden kerran.
Mutta lapsuudella voi olla vaikutusta, mutta millaista sitä ei pysty sanomaan. Hän yksin oli tyttönä ja vanhempi veli oli useita vuosia vanhempi, jonka sanoi kiusanneen häntä. Ja on kertonut monesti kun yksin piti kulkea jalkaisin pitkää koulumatkaa talvella pimeässä.
Neuvoja hän ei suostu ottamaan ollenkaan, miten tulisi yhteiselämää elää. Ei hänellä ehkä aina ole pinna kireällä, mutta ei osaa ystävällisesti tuoda asioita esille, vaan töksäyttelee ne päin naamaa.
Sikäli merkillistä että kyllä muualla ja myös kotona vieraille osaa olla niin ystävällinen, ettei uskoisi samaksi ihmiseksi. On niin puhelias ja "herttainen" sekä hymy herkässä, mutta sitä ei riitä omalle miehelle sitten kun olemme kotioloissa.
Minä voisin antaa kyllä tämänkin keskustelun hänelle luettavaksi, mutta todennäköisesti se ei häntä kiinnosta. Siitä on jo kokemusta vajaa 10 vuotta sitten. Muutenkaan häntä ei kiinnosta MINUN asiat tai meidän keskinäiset suhteet. Hän on hyvin huono kuuntelija, jos minä rupean puhumaan omista asioistani tai meidän välisestä suhteesta.
Kyllä me olisimme terapian tarpeessa minunkin mielestä, mutta itse hän ei koe sellaista tarvetta.
Vasta äskettäin näin lehdestä, että keväällä on senioreille aviopariviikonloppu ja kun hän on kohta jäämässä eläkkeelle, niin tulostin esitteen ja annoin sen hänelle arvioitavaksi, että jos me lähtisimme sinne. Mutta hän sanoi että "jos siellä yritetään hänestä saada seksikkäämpi, niin mitä hyötyä siitä on kun hän ei tule tämän kummemmaksi."
Sanoin että "ei kai meidän suhteemme ole muutenkaan täydellinen, niin eikö siinä olisi vähän parantamisen varaa. Onhan meidän aikaisemmasta avioliittoleiristä jo 20 vuotta aikaa. Ja meneehän sinne muitakin. Miksi ne sitten sinne menevät, ei kai me olla parempia kuin he."
Vaimoni pelkää että jos HÄNELLÄ pitäisi jotenkin muuttaa käytöstään tai asennoitumistaan minuun. Hän ei tajua sitä, että kyllä meillä MOLEMMILLA pitäisi joustaa ja tehdä jotakin suhteen eteen. Mutta siinäpä se on ongelma, kun minä kaipaan kovasti läheisempää suhdetta ja hellyyttä ym.
mutta hän ei sitä mielestään tarvitse.
Surullista kuultavaa ja vielä sitäkin enemmän, koska on niin tuttua. Tuo olisi voinut olla minun kirjoittamani vielä silloin kun olin eksäni kanssa naimisissa.
Niin. Minun liittoni johti eroon ja se oli elämäni paras päätös. Miehen mielestä liittomme ainoa ongelma oli se, että minä olin liian herkkä ja tunteellinen, joka hänen sanavarastossaan tarkoitti yhtä kuin heikko.
Valitettava tosiasia on se, että tangoon tarvitaan kaksi. Jos toinen ei näe liitossa mitään ongelmaa, niin tilanne on toivoton vaikka toinen repisi sydämen rinnastaan. Minulla kesti kauan rohkaistua ja tehdä päätös oman mielenterveyteni ja hyvinvointini hyväksi, mutta se kannatti.