Kysyisin toimintaohjeita - jaksamisvinkkejä iloisesti, usein ja kovasti haukkuvien naapureiden koirien suhteen. Koirat ovat kerrassaan viehättäviä ja hyväluontoisia eivätkä esim tiellä vastaantulijoita hauku. MUTTA kuuluvat haukkuherkkään pystykorvarotuun, ovat talvet ja kesät päivät ulkona ja kaikki - enemmän kuin kolme, vähemmän kuin kuusi- samassa häkissä. Yöt sisällä, onneksi. Olen henkeen ja vereen koiraihminen mutta jatkuvaan haukkumiseen väsynyt - haukkuvat kaikki omaan pihaan tulijat, oman pihan ohi rantaan kulkijat, välissämme olevan talon pihalla kulkevat sekä kaiken liikkeen pihallamme jota kolmilapsisessa perheessä on. Asumme kirkonkylän keskustassa kaava-alueella - tontti on ylellisen iso (yli 3000m2) mistä syystä muutimme pois läheisestä kaupungista nauttiaksemme luonnonrauhasta.
naapurit ovat fiksuja ja mukavia ja koirista pidetään hyvä huoli. olemme koirien haukkumisesta maininneet koiraluvun ollessa kaksi, sanoneet luvun kohottua kolmeen ja määrän lisäännyttyä talvella sanomisen tyyli on kieltämättä kiristynyt. Kuudessa lienee raja jolloin lääninhallitukselle on tehtävä ilmoitus.
Emme haluaisi asiasta viranomaisten kautta viestiä vaan pyydän vinkkejä rakentavasta tavasta asiaa viedä eteenpäin....
iloisesti haukkuvat naapurit
korvatulpat
1
283
Vastaukset
- Jatta
Miten olisi, jos hankkisitte itsekin koiran. Laskee kummasti ärsytyskynnystä, kun oma koira haukkuu. Meidän kylällä on kaikilla oma pystykorvainen, tai kaksikin. Asumme hieman väljemmin, mutta koirat keskustelevat sujuvasti haukkumalla toistensa kanssa. Ketjuhaukunta saattelee kaikki tiellä kulkijat. Kukaan ei valittele toisten koirista, kun omakin haukkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka722449- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811291EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79895
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe28722- 30686