Alkuihastusta?

Hei, olin kaksi kolme viikkoa sitten vielä täysin ihastunyt erääseen ihmiseeen. Olen tuntenut hänet kohta 4kk. Ja alusta saakka tunsin vetoa häntä kohtaan ja hän oli minulle todella ihana ihminen alusta saakka. Mietin häntä päivittäin toki, mutta en samalla tavalla koko ajan, nyt kun tavattiin minulla ei ollut enää sitä jännityksen tunnetta ja tiettyä tunnetta(tiedätte sen) hänen seurassaan, toki oli niitäkin hetkiä, mutta olin todella rento. Nyt tunnen kuinka ihastumisen tunteet alkavat purkautua.
Olin yhdessä vaiheessa jo tunnustamassa ihastukselleni tunteet, nyt sekin ei enää tunnu järkevälle. En tiedä jos tämä ihminen ehdottaisi jotakin mikä lähentäisi meitä lisää, mitä tapahtuisi, olen ollut se osapuoli joka tekstaa ja kysyy mukaan esim. viihteelle. Hän on kertonut kaikkia asoita minulle, mitä muille ei.

Miten muille on käynyt? Voiko olla niin ihastunut johonkin ihmiseen ja yhtäkkiä se alkaa loppumaan? kertokaa kokemuksianne!
1315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä onneks ennen pitkää näin käy, jos asiolle ei tee mitään. Ja hyvä niin, ei sitä olotilaa ikuisesti kestäis. Pää hajois...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä tapahtui kirjoitti:

Hei, olin kaksi kolme viikkoa sitten vielä täysin ihastunyt erääseen ihmiseeen. Olen tuntenut hänet kohta 4kk. Ja alusta saakka tunsin vetoa häntä kohtaan ja hän oli minulle todella ihana ihminen alusta saakka. Mietin häntä päivittäin toki, mutta en samalla tavalla koko ajan, nyt kun tavattiin minulla ei ollut enää sitä jännityksen tunnetta ja tiettyä tunnetta(tiedätte sen) hänen seurassaan, toki oli niitäkin hetkiä, mutta olin todella rento. Nyt tunnen kuinka ihastumisen tunteet alkavat purkautua.
Olin yhdessä vaiheessa jo tunnustamassa ihastukselleni tunteet, nyt sekin ei enää tunnu järkevälle. En tiedä jos tämä ihminen ehdottaisi jotakin mikä lähentäisi meitä lisää, mitä tapahtuisi, olen ollut se osapuoli joka tekstaa ja kysyy mukaan esim. viihteelle. Hän on kertonut kaikkia asoita minulle, mitä muille ei.

Miten muille on käynyt? Voiko olla niin ihastunut johonkin ihmiseen ja yhtäkkiä se alkaa loppumaan? kertokaa kokemuksianne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu