Tauskin pojat eivät ole ilmeisesti isänsä kanssa enää tekemisiss

Kun feissistä katsoo, Tauski sanoo, oli jossain poikansa Jimmyn kanssa, kun ei ole muita lapsia hemmoteltavana.
Ja ne kaksi suht aikuista lasta muuta, poikia, toisella pojalla on feississä kohdassa "perhe", siinä on kyllä Taukin ex vaimo Tina eli äitinsä ja veljensä mutta EI lainkaan ole Tauskia, eli isää.
Ilmeisesti on tekemisissä lähinnä enää yhden lapsensa kanssa, eikö niitä kakruja ole ainakin 6??? Hyvin on siis polttanut sillat mennessään.
2350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos mulla olis tuollainen urpo ja psyko isänä, niin häpeäisin silmät päästäni ja kieltäisin olevani sukuakaan. Ajatelkaa miten lapsia pilkataan ja kiusataan kavereiden keskuudessa isän takia. Teineille kova paikka.

Äänestä

Taukki tulee vielä katkerasti katumaan, koska lapset, jotka ovat pienenä joutuneet kasvamaan ilman isän vastuullista huolenpitoa, eivät varmasti kaipaa sitä enää sitten, kun isillä olisi kiikkustuolissa aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUonoisä kirjoitti:

Kun feissistä katsoo, Tauski sanoo, oli jossain poikansa Jimmyn kanssa, kun ei ole muita lapsia hemmoteltavana.
Ja ne kaksi suht aikuista lasta muuta, poikia, toisella pojalla on feississä kohdassa "perhe", siinä on kyllä Taukin ex vaimo Tina eli äitinsä ja veljensä mutta EI lainkaan ole Tauskia, eli isää.
Ilmeisesti on tekemisissä lähinnä enää yhden lapsensa kanssa, eikö niitä kakruja ole ainakin 6??? Hyvin on siis polttanut sillat mennessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu