Jukkapalmu

Tarvitsisin apua jukkani kanssa. Olen lukenut jo monia keskusteluita jukkapalmuista ja niiden hoidosta, mutta en siltikään ole vielä perillä mitä tehdä ongelmani kanssa. Eli, kun ostin jukkani, taisi olla joskus alkuvuodesta, se voi oikein hyvin ja oli hyvässä kunnossa. Nyt, kun katson sitä niin lehdet ovat käpristyneet sivuilta alaspäin, eikä yks "lehdistö" ole kasvanut ollenkaan ostosta. Olen nyt alkanut suihkuttaa sitä suihkupullolla päivittäin. Kastelen jukkaa kerran viikossa, joskus sattuu kyllä unohtumaan. veden mukana laitan kekkilän kukkaravinnetta. Voisiko se vaikuttaa jukan vointiin mitenkään? Minulla on myös suunnitelmissa, että lähiaikoina vaihdan jukan isompaan rukkuun ja laitan saviruukun paloja pohjalle ja sekoitan multaan hiekkaa. Tiedän kyllä, että jukka viihtyy kokoonsa nähsen pienessä ruukussa, mutta sillä on nyt on niin pieni. Ja vaihdoksen voi tehdä samalla, kun vaihtaa mullan. Eikö?

Voisitteko silti vielä auttaa minua, koska en ole varma mitä lehtien käpristyminen tarkoittaa. Olen yrittäny varoa liika kastelua.

Kiitos etukäteen!
54158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siihen voi vaikuttaa moni eri tekijä. ei ole vain yhtä syytä joka antaa tuon oireen. Näkemättä on vähän vaikea sanoa kovin varmaa. sain kuitenkin sen käsityksen, että annat joka kerta ravinnetta. Jos niin teet niin se on todennäköisin syyllinen. Jätä nyt ainakin kuukausi väliin ettet laita yhtään muuta kuin vettä. Seuraava kastelu tee aika runsas. Jos on vesijohtovettä niin anna sen seistä avonaisessa astiassa pari päivää ennenkuin käytät kasteluun. Älä laita kovin isoon ruukkuun. Eikä tähän aikaan ole muutenkaan kovin hyvä vaihdella jos ei ole aivan pakko.

Äänestä

... vettä. Jukkapalmun juuret eivät saa olla koko ajan edes kosteat. Kastelukertojen välillä mullan pitää kuivahtaa. Veden tarve johtuu paljolti valon määrästä, huoneen ilmankosteudesta ym. Liika lannoitus voi myös olla syynä, kuten edellinen kertoi ja nämä molemmat yhdessä. Pidä jukka valoisassa paikassa, kastele kunnolla mutta pidä kunnon tauko, jotta multa kuivahtaa ja lannoita silloin tällöin. Jos juuret ovat mätääntyneet liiasta vedestä tai palaneet liiasta ravinnosta, voi olla uuden jukan osto edessä. Zemppiä jukan kanssa!

Äänestä
  • Kiitos paljon. Yritän nyt kokeilla ilman lannoitetta ja vähemmällä vedellä, jos ei sekään auta niin sitten mietitään mitä sen kanssa tehdään. Jos pitää uusi ostaa, niin sitten ei auta muu kuin ostaa. Ihana kasvi, tuo jukka.

    Kiitos.

    Äänestä

Kastelun voi jukan kohdalla välillä unohtaa. Sen tappaa vain liikakastelu tai pimeä paikka. Joulun jälkeen jukka voi huonosti, jos se on ollut joulukuusen vieressä. Lievästi ahdas ruukku on näille kasveille parempi kuin iso.

Äänestä

En yleensä täsmentele vastauksiani, mutta nyt teen poikkeuksen, koska huomaan sen käsitetyn osittain väärin. Jukkapalmu ei tosiaankaan ole minkään runsaan kastelun kasvi. Liika vesi tappaa sen. Kehotukseni seuraavan kastelun runsauteen johtui siitä, että arvelin kasvin saaneen liikaa ravinnetta. Silloin mullan johtoluku nousee ja kasvi ei pysty ottamaan siitä vettä eikä ravinteita. varsinkaan jos vettä on niukasti. Runsas kastelu huuhtoo multaa ja alentaa johtolukua. Näin kasvi voi taas ottaa tarvitsemiaan ravinteita ja vettä. Joskus liikaa lannoitetuille joutuu tekemään mullan huuhtelun hengen pelastamiseksi. Johtolukua ei saa selville muuten kuin mittarilla. Lämmön, valon, kosteuden ja ravinnon määrä pitää olla oikeassa suhteessa. Ne ovat joka kasvilla erilaiset, ja jotkut ovat hyvin arkoja jos suhde ei ole oikea. Joulukuusen lähellä kuoleminen johtuu muista syistä. Pitää kyllä paikkansa osalla kasveista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmi kirjoitti:

Tarvitsisin apua jukkani kanssa. Olen lukenut jo monia keskusteluita jukkapalmuista ja niiden hoidosta, mutta en siltikään ole vielä perillä mitä tehdä ongelmani kanssa. Eli, kun ostin jukkani, taisi olla joskus alkuvuodesta, se voi oikein hyvin ja oli hyvässä kunnossa. Nyt, kun katson sitä niin lehdet ovat käpristyneet sivuilta alaspäin, eikä yks "lehdistö" ole kasvanut ollenkaan ostosta. Olen nyt alkanut suihkuttaa sitä suihkupullolla päivittäin. Kastelen jukkaa kerran viikossa, joskus sattuu kyllä unohtumaan. veden mukana laitan kekkilän kukkaravinnetta. Voisiko se vaikuttaa jukan vointiin mitenkään? Minulla on myös suunnitelmissa, että lähiaikoina vaihdan jukan isompaan rukkuun ja laitan saviruukun paloja pohjalle ja sekoitan multaan hiekkaa. Tiedän kyllä, että jukka viihtyy kokoonsa nähsen pienessä ruukussa, mutta sillä on nyt on niin pieni. Ja vaihdoksen voi tehdä samalla, kun vaihtaa mullan. Eikö?

Voisitteko silti vielä auttaa minua, koska en ole varma mitä lehtien käpristyminen tarkoittaa. Olen yrittäny varoa liika kastelua.

Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu