Mitä mieltä olette masennukseen määrätyistä lääkkeistä? Minun oma henkilökohtainen mielipide on, että ne on ihan turhia. Minulla ei ole yksikään toiminut, olen kokeillut vaikka mitä. Tällähetkellä joudun käyttämään Ketipinoria, joka väsyttää kamalasti. Ja tällä "joudun käyttämään" viittaan että asun juuri nyt sellaisessa paikassa jossa ne on pakko ottaa, tai ne pakotetaan ottamaan. Ennen kuin aloitin käyttämään kyseistä lääkettä (joka ihan alunperin määrättiin univaikeuksiin) saatoin valvoa 1-2 yöllä, mutta nukuin sen jälkeen kuin tukki. No, sitten kun sain tämän lääkkeen, otan sen kahdeksalta, niin hyvällä tuurilla jaksan valvoa yhdeksään asti, ennen kuin väsähdän totaalisesti, ja nukun melkein seisaalleni. Ja yöllä sitten heräilen useasti. Hyvinä öinä heräilen vain 5 kertaa, normaalisti kymmenisen kertaa ja kun nukun huonosti heräilen n. puolen tunnin välein, tai useammin. Eli unenlaatuni on todella surkeaa!
Minua ei pelkästään haittaa huonosti nukutut yöt, vaan myös Ketipinorin "tasoittava" vaikutus. Minusta lääkkeillä luotu "tasaisuus" ja rauhallisuus ei ole oikeaa, vaan lumetta. Minusta silloin ei myöskään ole oikeita tunteita, vaan olen kuin tunteeton robotti.
Olenko ainoa, josta asiat ovat näin? Kertokaa oma mielipiteenne asiaan.
Minua ei pelkästään haittaa huonosti nukutut yöt, vaan myös Ketipinorin "tasoittava" vaikutus. Minusta lääkkeillä luotu "tasaisuus" ja rauhallisuus ei ole oikeaa, vaan lumetta. Minusta silloin ei myöskään ole oikeita tunteita, vaan olen kuin tunteeton robotti.
Olenko ainoa, josta asiat ovat näin? Kertokaa oma mielipiteenne asiaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sama juttu. Mielestäni masennuslääkkeet on lumelääkkeitä. Ollut käytössä varmaan 10 erilaista lääkettä; saanut vain järkyttäviä päänsärkyjä niistä, enkä mitään hyötyä. Tai sitten vaan olen liian kroonisesti masentunut, ettei lääkkeet vaikuta mihinkään. Mirtazapin 30 mg käytössä nyt. Turhaa käyttöä. Pitäisi ottaa puheeksi, kun seuraavan kerran tapaan lekurin. Mainitsemistasi lääkkeistä ei kokemusta.
Masennuslääkkeet eivät oikeasti auta, todellinen vaikutus on placeboa. Ne jotka avun saavat masennuslääkkeistä psyykkaavat vaan itsensä voimaan paremmin.
Noi ketipinorit ja muut neuroleptit pitäisi lailla kieltää. Ne ovat myrkkyä eivät lääkkeitä, ne eivät paranna mitään ainoastaan turruttavat ja lamaavat.
Itse pääsin eroon neurolepteistä, enkä koskaan missään olosuhteissa niihin sorru.
Netti on täynnä tietoa masennuslääkkeiden tehosta samoin neuroleptien haitoista löytyy tietoa.
ravinto kuntoon
http://personal.inet.fi/koti/remeli/laakkeet.htm
Lisäksi C- ja D-vitamiinia tarvitaan purkista sekä magnesiumia ja kalaöljyä.
C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.
C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
D-vitamiinia 50-100µg / vrk
Magnesium (sitraattia) 300-400mg/vrk
Omega-3 rasvahappoja
D-vitamiini herättää paljon kysymyksiä. Fysiatrian erikoislääkäri Jukka Pekka Kouri vastaa katsojien kysymyksiin.
http://areena.yle.fi/tv/1802812
Kun oikea lääke löytyi niin homma on rullannut aivan loistavasti! On kaiken maailman sivuoireita, mutta sille ei sitten voi yhtään mitään. En olisi yli kahden vuoden helvetistä noussut ihmisten ilmoille ilman hyvää masennuslääkettä, en helvetissä! Kauhean duunin takana oli taas nousta jollain tavalla ihmisten joukkoon mutta se vaati pillerien lisäksi terapiaa, aikaa ja omaa työskentelyä aivan tautisesti. Olen pahoillani jos lääkkeet ei auta. En kylläkään parantunut mutta elämä on laadukkaampaa.
Lääkkeitä syömällä olen päässyt eläkekuntoon ja eläke alkaa kesällä. Sen jälkeen lääkitys varppina vähenee.
Tähän minäkin pyrin.. tosin olen jo ajat sitten jättänyt neuroleptit ottamatta, mutten olen tästä lääkkeettömyydestä mitään mt-toimistolla mitään kertonut.
Mt-tomistolla käyn keskustelemassa, mutten kerro oikeasta elämästäni mitään. Vedätän tota porukkaa ihan kuusnolla ja ne uskoo kaikki hassut juttuni.
Hassu maa tämä Suomi, ensin maksoivat koulutukseni ja nyt suorastaan ajavat minua eläkkeelle myrkkyjen voimin.
Rahaa tulee tilille vaikkei tee yhtään mitään.
Sain mielialalääkkeistä pahoja sivuvaikutuksia enkä kokenut saavani apua. Keskusteluavun kanssa yhdessä ehkä menisi, mutta mielestäni on väärin että ihmisille tarjotaan ensin lääkkeitä ja vasta monen kuukauden päästä muuta apua! Ongelmat vaan pitkittyy siinä.Suurimman osan oireilut kun kuitenkin johtuu jostain muusta kuin aivokemiasta (tai ne serotoniinitasojen muutoksetkin yleensä johtuu jostain esim. väsymyksestä, huonosta ruokavaliosta, ahdistuksesta).
Mulla auttoi mäkikuismatee, d-vitamiini ja liikunta. Yhden vaikean masennusjakson rämmin lävitse terapian voimin, silloin oli tilanne niin paha etten usko että vitamiinit olis yksin auttaneet. Muutaman vuoden jälkeen masennus alkoi palata, mutta silloin riitti kun aloin syödä vitamiineja ja käyttää mäkikuismaa, kirkasvalolamppua ja liikuntaa (luonnossa). Pehmeitä hoitomuotoja pitäisi käyttää ennaltaehkäisevästi, ei odotella että pahin mahdollinen on päällä.
Olen lääkekriittinen, mutta en suosittele ketään lopettamaan lääkitystään seinään. Eikä "yksin" saisi lopettaa, vaan pitäisi olla hyvä hoitosuhde jossa ammatti-ihminen tai edes joku läheinen voi yhdessä kanssasi seurata vointiasi ja arvioida toimiiko lääkityksen vähentäminen/lopettaminen. Alkuun tulee toki pahat oireet mutta niistä ei vielä pidä pelästyä (vaikka mulle yksi lääkäri valehtelikin, että lopetusoireet tarkoittaa etten muka pärjäisi ilman lääkettä! vaikka pakkausselosteessakin lukee että lopetusoireet kuuluu asiaan ja menee ohi).
Auringonvalo, dvitamiini, ruokavalioremontti ja ulkoilu ei ainakaan kenenkään tilannetta pahenna. Jos et usko, että ne yksissään auttaa niin miksei sitten edes lisänä? Eikös kaikki mahdollinen apu, pienikin, kannata hyödyntää? Vaikka rankaltahan se tuntuu ulos kävelylle lähteä välillä, mutta toisaalta ehkä kuitenkin rankempaa on apteekissa ja lääkärissä ramppaaminen ja lääkkeiden sivuoireiden arvuuttelu.
Minulla sama, että vuosien mittaan kokeillut lukemattomat lääkkeet eivät ole vaikuttaneet mitään. Joskus kauan sitten kun masennus oli vielä lievää, sain ensimmäisen kerran citalopramia ja silloin se tehosi. Mikä on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä nyt puhutaan - että nimenomaan vaikeampaan masennukseen tehoaisi lääkitys.
Anafranilin lopettamisesta sain ilmeisesti riesakseni ärtyvän suolen oireyhtymän (liittyy serotoniinitasoihin sekin) ja ruokahaluttomuuden. Muutenkin tuntuu nyt jälkikäteen tarkasteltuna, että se jatkuva aloittelu ja lopettelu ei ole ollut kovin viisasta. Eipä sitä silloin paljon mieti, kun olo on paha.
No niin, siirryinpä minäkin nyt tälle palstalle. Itse aloitin taas lääkkeiden napsimisen muutaman vuoden tauon jälkeen.Aiemmasta kokemuksesta voin sanoa, että eiväthän ne ihmeitä tee. Mutta kun tilanne menee tosi pahaksi, täytyy uskoa johonkin joka saattaisi auttaa.
Pärjäsin pari vuotta ilmman lääkkeitä, kun syrjäytin itseni vapaaehtoisesti työelämästä, eli irtisanouduin kun en enää jaksanut lääkkeistä huolimatta. Työttömänä en asettanut itselleni mitään muita vaatimuksia kuin huushollin pitämisen kunnossa ja lapsesta huolehtimisen. Työkkäristäkään eivät pariin vuoteen passittaneet mihinkään.
Sittenpä uskaltauduin aloittamaan taas opiskelut, joissa jaksoin sinnitellä " selvin päin" vuoden. Viime kesän alussa alkoi ote taas livetä. Eli pessimisti, itseinho, väsymys, itseääli, lamaannus iskivät taas täysillä. Syksyllä alkoi taas lääkerumba.
Nyt yritän päästä juttelemaan asioistani jonkun kanssa. Psykiatriselta klinikalta tuli yksityis lääkärin lähetteeseen vastaus " ei tarvetta terapiaan". Yksityiseen keskusteluapuun ei ole varaa. Opintopsykologinkaan kohderyhmää en ole kun on niin pitkä tautihistoria. Maanantaiksi sain kuitenkin tapaamisajan opiskelijaterveydenhuollosta terveydenhoitajalle, jossa yritetään miettiä olisko jostain jotain keskusteluapua saatavissa.
Vertaistukiryhmässä olen käynyt nyt kaksi kertaa. Siellä ovat kovasti kannustaneet keskusteluavun hakemiseen.
Oliskohan mitään mahista päästä sellaiseen sähköshokkihoitoon? Joitakin se on kai auttanut.
Eli omalla kohdallani tilanne on juuri nyt melko akuutti. Opiskeluissa roikun vielä jotenkin, vaikka tuskin jaksan hengittää.
Omalla kohdalla on toiminut uskovien rukous liikunta. Lääkkeitä en ole käyttänyt. Keskusteleminenkin voi auttaa jonkin verran. Todellinen apu tulee aina Jeesukselta.
Kristinusko on paskaa.
hei
minulle määrättiin unettomuuteen ketipinoria ja se vei täysin unet. valvoin kaksi yötä, ennenkuin sain vanhaa lääkettäni triptyliä, jota otan puolen yön maissa ja nukun jotenkuten. Ketipinor teki huuleni tunnottomaksi jne. , eli kaikille ei sovi samat lääkkeet ja painolla on myös merkitystä. lihavampi ihminen tarvitsee isomman annoksen.