en tiedä mitä teen..

goingdownanddown

Toivon, että joku jaksaa lukea ja vastata.

Olen 20 vuotta, pian 21. Olen saanut aikaiseksi suoritettua ammattikoulussa kahden vuoden opinnot. ( viimeinen vuosi puuttuu, linja on lähihoitaja).

Olen suorittanut myös muutamia lukion kursseja.

Olen monta kertaa yrittänyt aloittaa viimeisen vuoden opinnot, mutta masennuksen takia keskeytynyt.

Kärsin edelleen masennuksesta (pitkäaikainen), itsetuhoisista ajatuksista ,ahdistuksesta ......

Olen ollut nyt 1,5 vuotta kotona tekemättä mitään..elänyt sossun ja kelan rahoilla ja nyt hain opiskelemaan mutta jätin sen jo kahden päivän jälkeen kesken, koska ahdisti olla siellä ja masennuin lisää....

en vaan voi olla kotona.. en saa mistään rahaa ja ahdistaa ja koen painostusta...

nyt minulla olisi oppisopimuspaikka, koska ajattelin, että ehkä jos en koulussa voi olla niin oppisopimus voisi onnistua.. mutta nyt sekin ahdistaa ja masentaa. tuntuu, että haluan kuolla pois. :( olen puhunut nyt työkkärissä ja oppisopimuskeskuksessa ja psykiatrille ja omalle hoitajalleni, että tämä voisi olla se mun juttu mutta nyt musta tuntuu ettei ole. mulla on paha ja sekava olo ja tuntuu, että kaikki ajattelee, etten edes tiedä mitä haluan.. mikä ehkä osakseen totta.

En tiedä mitä teen. :((((

5

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • notwell

      Moi, mulla on vähän sama tilanne, tosin oon sua vähän vanhempi.
      Eka pitää kyl sanoo, että hienoa, että oot jaksanu yrittää! :) Helposti sitä jää sängynpohjalle makaamaan, enkä sitä kyllä ihmettele, koska useimmilla on kuitenki takanaan paljon epäonnistumisia, ja ne lannistaa kyl voimakkaitakin ihmisiä.. Mut kyllä tuo yritteliäisyys on aina positiivinen merkki :) Kerron tähän vähän omaa tarinaa, jos saisit jotain vinkkiä!

      Mulla itellä taustalla keskivaikea masennus, ahdistus ja sos. fobia. Takana on 3 keskeytynyttä koulutusta, joista suurin osa ehti edetä vain puoli vuotta. Hetken yritin töitä kahdessa eri paikassa ja (yllätyys), eipäs ne ottanut onnistuakseen. Nyt oon sit ollu reilu 7kk sairaslomalla erittäin epäonnistuneen työhönyrityksen jälkeen, ja lisää saikkua pukkaa ilmeisesti. Sain opiskelupaikan AMK:sta nyt viime syksyn haussa, mutta pitää siirtää aloitusajankohtaa, koska ei nämä oireet ole mihinkään kadonneet, ja kuilu vuorovaikutteispainotteisen opiskelun ja 7kk sairaslomallaolon (=yksinolon) välillä on liian suuri.

      Tällä hetkellä mulla on mietinnässä, että mitäs sitä seuraavaksi aletaan kokeilla. Oon vuosien ajan käyny säännöllisesti psykologilla, syöny erilaisia lääkkeitä masennukseen, ahdistukseen, jännitykseen jne, kokeillu intensiivistä terapiaa, osastoa, itsehoitoa ja luontaistuotteita, valmentavia ja ohjaavia kursseja.. Se on tosi yksilöllistä, et mistä on kullekin eniten apua. Mulle on selvinny vaan kokeilemalla eri vaihtoehtoja. Kuntouttavasta työtoiminnasta ollaan psykologin kanssa paljon puhuttu, ja tuntuu siltä, että sitä lähdetään seuraavaksi kokeilemaan.

      Usein sairaslomalta palaaminen työ-/opiskeluelämään on hyvin vaikeeta, eikä sitä kovin moni ymmärrä (ainakaan, jos ei ole kokenut sitä itse). Palaaminen pitäis olla mun mielestä asteittaista ja vähän helpotettua. Opintoihin palaamista helpottaa se, kun käy juttelemassa vaikka opinto-ohjaajalle tai terveydenhoitajalle omasta vaikeasta elämäntilanteesta. Monesti voidaan löytää ratkaisuja esim. pidentämällä opiskeluaikaa ja vähentämällä suoritettavien kurssien määrää sillä hetkellä. Ja sit kun on sairaslomalla, niin olisi hyvä olla jotain aktiviteettia, hyvänä esimerkkinä liikunta. Mulla itsellä ainakin motivoituminen näin talvella liikkumiseen on tosi heikkoa.. Yhdistelen (tylsään) kävelyyn mukaan vaikka valokuvausta, niin se on sitten jo paljon mielekkäämpää.

      Voisit vaikka miettiä seuraavia asioita / pohtia niitä yhdessä hoitokontaktin kanssa: tarvitsetko sairaslomaa (silloin saa Kelalta sairauspäivärahaa), millanen lääkitys sulla on, pitäiskö annosta nostaa / lääkettä vaihtaa, millasta tukea sulle on tarjolla (just nää KELAn kuntoutuskurssit, työharjottelut ja kokeilut, terapiat yms. Myös työkkärilla on jotain kursseja tarjolla, Mielenterveysseura ja -liitto, paikallisyhdistykset), millaista tukea kaipaisit, jaksatko olla töissä lähihoitajan tehtävissä jos valmistut, mikä auttas sua jaksamaan opiskeluissa ja muussa elämässä. Ainakin täällä PK-seudulla on paljon erilaista toimintaa masentuneille. Oletko harkinnut mielialapäiväkirjan pitämistä? Se voi auttaa selkiyttämään ajatuksia.

      Vähän sekava teksti, mut toivottavasti löysit jotain itseäsi kiinnostavaa.. Ja hurjasti tsemppiä sulle! :)

    • dooooodoooo

      en tosiaan tiedä mitä teen. oppisopimuspaikka on mutta koen etten voi mennä sinne :/ ....

      mutta ilman rahaa en voi elää... en tiedä.. kuolema tuntuu hyvältä.

    • Hei

      Mistä masennuksesi johtuu(ujous, julkisenpaikan kammo, sos fobia tai joku muu) masennusta lievittää se että käsittelee sen ongelman josta masennus johtuu.
      Sinulla on enään yksi vuosi koulua käymättä mutta yritä käydä se loppuu niin alat ainakin saamaan rahaa. Kyllä se elämä jossain vaiheessa valoisamlaksi muuttuu:)

    • kdmkgkdgkfngjfgnj

      mulla on todella monia eri syitä. menneet rakkaus asiat, jatkuva syyllisyyden tunto kaikista menneistä valheista ja paskoista, mitä oon tenhnyt läheisille tai ei niin läheisille ihmiselle... mulla on myös huono itsetunto..vihaan itteeni enkä nää tulevaisuutta.... tällaisia ja PALJON muuta....

      ja helppohan se sillei on sanoa.. tai siis onhan yks vuosi oikeesti lyhyt aika ... mut nyt jo huomisen miettiminen on suuri saavutus........ tai et siitäki edes pääsee läpi :(

    • Rakkautta tulee ja menee sitä ei kannata jäädä haikailemaan se oikea kyllä tulee kohdalle ja voithan sinä pyytää anteeksi niitä asioita mitä olet läheisillesi tehnyt. Ne ei niin läheiset on sen jo unohtanut äläkä vihaa itseäsi vaan ole ylpeä itsestäsi kaikkihan me ollaan niin sanotusti uniikkeja virheitä tulee tehtyä ja ne virheet voi myös korjata.

      Tuosta koulusta viellä että mene sinne ja keskity yritä olla miettimättä muuta tai mieti mitä sinusta voisi tulla kun olet päässyt kuolusta ja millainen tulevaisuus sinulla tulee olemaan. Omakotitalo, koira, kissa, 7 lasta ja joku jota rakastaa.
      Tulevaisuus antaa toivoa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      35
      10519
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      124
      10109
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6304
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4862
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4687
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      114
      4031
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      123
      3381
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3107
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      218
      3029
    Aihe