Uhriko?

Ostin vuoden alussa uuden X-typen 3.0 Sportin. Varustelin autoa lähes 12000€:llä. Elikkäs huolenaiheita on ollut jo kolme. Ensimmäisenä hajosi kattoluukku. Autolla oli ajettu 8000km ja kattoluukkua käytetty noin 10 kertaa (kevään ensinmäisiä kertoja). ja se ei enää sulkeutunut. Takuuna meni. Toinen kertaa sijoittuukin kesän alkuun. Automaatti- ilmastoinnin kompressori sanoi työsopimuksensa irti.Takuuna taas. Päästään tähän päivään, jolloin automaattilaatikko hajosi.(13400km). Takuuna menee, mutta auto lähtee vaihtoon. Omistin aikaisemmin kolme BMW:tä ja merkille postiivisena sanottaakoon, että niiden autojen kanssa murheet olivat pienempää luokkaa huomattavasti. BMW:n vaihdoin pois tuontimyräkän alettua. Harmittaa tuontiautot ja niiden tulon myötä Suomiautojen laskevat arvot..
142781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nimittäin omien kokemusteni mukaan (suvussa ollut 5 jaggea ja 10 bemaria) jaguarin nykymallit ovat luotettavuudeltaan, takuultaan ja huolloiltaan valovuoden edellä baijerilaista.

Nyt on S-type ollut kaksi ja puoli vuotta ja ainoana vikana oli momentinmuunnin, joka hiukan täristi tietyllä hyvin pienellä kierrosalueella ja sekin meni takuuseen.
120 000km takana ja näin hyvää autoa ei ennen ole kyllä ollut, luotettavuudeltaan, ajettavuudeltaan ja ennenkaikkea tyylikkyydeltään parasta luokkaa.

Äänestä
  • Ihmettelen mitä tarkoitat "suvulla" käsitteellä? Eli isin poika (16-18v) kirjoittaa asiantuntevaa näkemystä Jaguaarista/BMW:stä.Erikoistako se että iskä ajelee pappa malli Jaguar S-typellä ja se kehuu sitä maasta taivaaseen?

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    Ihmettelen mitä tarkoitat "suvulla" käsitteellä? Eli isin poika (16-18v) kirjoittaa asiantuntevaa näkemystä Jaguaarista/BMW:stä.Erikoistako se että iskä ajelee pappa malli Jaguar S-typellä ja se kehuu sitä maasta taivaaseen?

    yksi jagge harrasteautona, isällä on käyttöautona S-type, lankomiehellä X-type ja serkkupojalla XJ.
    Tämän lisäksi on sekkupojalla on Alpina, tädillä pari bemaria ja muutenkin noita bemareita on tutuilla varsin paljon.
    Eli kokemusta noista löytyy ihan omakohtaisena ja tuttujen kautta nähtynä.

    Ja Jaguarin kolmen vuoden kilometrirajaton takuuhan on selkeästi pisin laatuautoista. Lisäksi luotettavuustilastoissa jagge komeilee nykyään varsin usein aivan kärjessä.
    Esim. Mersu on jäänyt todella selkeästi taakse.

    Äänestä

  • Tuamas kirjoitti:

    itsellä ollut n. 8000 km ajan, 3500 kohdalla vasen takarengas tyhjeni (4mm puuruuvi oli mennyt läpi) ei aikaisemmin millään autolla ole noin käynyt, onko joku Jaggen tyyppivika?

    Äänestä

  • Mixu kirjoitti:

    ...et korjannut itse. Se olis nimittäin mennyt takuuseen. Samoin kuin haljenneet tuulilasit!

    Äänestä

  • Mixu kirjoitti:

    itsellä ollut n. 8000 km ajan, 3500 kohdalla vasen takarengas tyhjeni (4mm puuruuvi oli mennyt läpi) ei aikaisemmin millään autolla ole noin käynyt, onko joku Jaggen tyyppivika?

    Sama vika myös minun Bmw:ssäni. Vaihdoin merkkiä, kun ei renkaat kestä ruuvia. Ei siis pelkästään Jaguarin vika. Tähän pitäisi kyllä Karpon jo puuttua tai ainakin asia pitäisi ottaa esille Puskuri-ohjelmassa!!!!

    Äänestä

  • Mixu kirjoitti:

    itsellä ollut n. 8000 km ajan, 3500 kohdalla vasen takarengas tyhjeni (4mm puuruuvi oli mennyt läpi) ei aikaisemmin millään autolla ole noin käynyt, onko joku Jaggen tyyppivika?

    on omassa -85 XJS:ssä kun meni juuri ennen katsastusta apukuskin puoleinen parkkivalon polttimo, pitäisikö informida tehdasta kun
    takuuta ei TIETÄÄKSENI enään ole jäljellä?

    Äänestä

  • V12 kirjoitti:

    Kannattaa viedä auto Laatuvaunuun. Heillä on kokemusta polttimoiden vaihdosta. Hinta voi kyllä nousta melko korkealle, sillä noita hommia ei moni mekaanikko tässä maassa tee.

    Jos aiot autoasi pitää pidempään, niin suosittelisin vain rohkeata polttimon vaihtoon sijoittamista. Kerranhan se vain kirpaisee.

    Äänestä

  • Blue Cat kirjoitti:

    Ja muita luotettavia polttimon vaihtopaikkoja täällä pääkaupunkiseudulla ovat ainakin Karaasi ja Hippeläisen Jaakon Esso! Myös Mariankatu 19 talonmiehen tiedetään nähdyn vaihtaneen polttimoita itse (varma tieto serkkuni iso-mummolta).

    Äänestä

  • Hhh kirjoitti:

    Kannattaa ensin kuitenkin varmistaa, että polttimo todella on palanut, esimerkiksi ajamalla pimeällä hiekkatiellä kahtasataa parkit päällä.
    Jos polttimo on palanut huomaa sen siitä kun ohjauspyörässä alkaa tuntumaan tärinää, sillä ollaanhan sitä jo kivikossa siinä vaiheessa.

    Kun hankit uutta polttimoa niin varmista, että siinä on jo tehtaalta lähtiessä ollut valo päällä. Useasti kun avaa polttimopakkauksen on valo jo valmiiksi pimeänä.

    polttimoa etsimässä ja totesin että p...ka
    puhetta Lucaksesta > olisi muka "pimeyden valtias"
    kun kaikki Philpsin, Hellan ym. valmistajien polttimot olivat pimeänä, ei hylyssä näkyny valon pilkahdustakaan ja tajusin syyn > jos hyllyssä olisi ollut Lucaksen polttimo niin siinä
    olisi ollut valo jo valmiiksi päällä koska en löydä autostanikaan ainoatakaan huonoa puolta > ovat tehtaalla tehneet kaiken valmiiksi

    Jos Lucas valmistaisi laskuvarjoja, niin kyllä minä sellaisella hyppäisin.

    Yhden miinuksen voisin Lucakselle kyllä antaa, nimittäin Lucaksen suuntamerkki-polttimo toimii vain pätkittäin.

    Äänestä

Mulla on S-type, kilsoja takana 85000. Nyt kävi niin onnettomasti, että peruutin mökillä vasemman takarenkaan kantoon, ja roiskeläppä irtosi. Sain sen asennettua helposti kuitenkin takaisin, mutta sitten vasta hoksasin, että takuukin olisi ollut voimassa...

Harmittaa kuitenkin tämä tapahtunut. Enkä mun pitäs S-type vaihtaa nyt Bemariin?

Äänestä
  • Auto on ollut kymmenen päivää huollossa vaihdelaatikon takia. Vikaa ei ensin löytynyt, mutta tänään JO ilmoitettiin, että laatikko menee uusiksi ja nelivedossa on jokin loppu... Olen kaupoilla E 60 525i:stä. Olen todella pettynyt Jaguariin. Ehkä ko. merkin olisi pitänyt pysyä ns. miljoonaluokan herrasmiesautoissa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaguar X-type kirjoitti:

Ostin vuoden alussa uuden X-typen 3.0 Sportin. Varustelin autoa lähes 12000€:llä. Elikkäs huolenaiheita on ollut jo kolme. Ensimmäisenä hajosi kattoluukku. Autolla oli ajettu 8000km ja kattoluukkua käytetty noin 10 kertaa (kevään ensinmäisiä kertoja). ja se ei enää sulkeutunut. Takuuna meni. Toinen kertaa sijoittuukin kesän alkuun. Automaatti- ilmastoinnin kompressori sanoi työsopimuksensa irti.Takuuna taas. Päästään tähän päivään, jolloin automaattilaatikko hajosi.(13400km). Takuuna menee, mutta auto lähtee vaihtoon. Omistin aikaisemmin kolme BMW:tä ja merkille postiivisena sanottaakoon, että niiden autojen kanssa murheet olivat pienempää luokkaa huomattavasti. BMW:n vaihdoin pois tuontimyräkän alettua. Harmittaa tuontiautot ja niiden tulon myötä Suomiautojen laskevat arvot..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu