Vanhempani olivat syntyneet 1910-luvulla. Isäni oli pienviljelijä, hän piti päiväkirjaa. Näistä kirjoista ilmenee, että vanhempieni seurustellessa 1930-luvulla he mm. kirjoittivat runoja toistensa vihkoihin. Luultavasti runot olivat jonkun muun kirjoittamia kuten tämä: "Sydämeni onnellinen ole! Sydän nuori salaa sykkii sulle. Surussasi onnellinen ole! Joku yössä soittaa yksin sulle."
Mitä tiedät vanhempiesi harrastuksista?
1943
105222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 105
Vanhimmat
Mutsi harrasti laulamista ja sen aikaisten iskelmien kirjoittelemista vihkoihin muistiin, niin suomeksi kuin ruotsiksi. Faijalla tais olla mielessä vaan prätkät. Muuta en tiedä.
Äitini oli syvästi uskonnollinen ja hän veisasi Siionin virsiä, kun ei mitään muuta voinut. Oli isäni ja kehitysvammaisen siskoni omaishoitaja eli melko sidottu kotiin oli vanhempana.
Kahtijakautunut oli minunkin vanhempieni harrasteet. Seurat ja Siionit oli äitini nuoruuden aikaisia harrasteita, vaan taisipa maalima niitä karsia koska,
isäni oli iloinen nauravainen ja laulavainen haitarinsoittaja, oli juhlat tahi hautaukset.
Kaksi täysin ääripäätä yritti tulla toimeen keskenään, eikä se mennyt aina sopuisasti :)
Yksi isäni sanontoja oli , ..kaikki pitkävihaiset pitäisi koota samaan junaan ja siperiaan..olisi ollut mieleistä katsella aikuisempana heidän natinoitaan, ei ehditty kasvaan.
Melko erilaiset lähtökohdat minunkin vanhemmillani oli. Toinen oli punainen, toinen valkoinen, toinen uskovainen, toinen mielestäni humanisti, joka kyllä kuului kirkkoon. Meillä olisi kaikki mennyt hyvin, mutta monet sairaudet sotkivat perhe-elämän.Tämän kokeneena en turhasta valita- toistaiseksi en juuri mistään.
Eipä ne kummempia harrastaneet, aikaa ei jäänyt viljelytilan hoidosta.
Mitä nyt isä harrasti musiikkia. Äidillä taisi harrastukset jäädä sukkien/lapasten kutomiseen, meille kolmelle...
Eivät vanhempani pienviljelystilan hommien aikana paljon ehtineet harrastaa. Puuhat liittyivät jotenkin perheen selviämiseen. Äiti ompeli, kutoi kankaita ja neuloi. Isä taisi ennen sairastumistaan käydä iltakylässä naapureissa. Pellava viljeltiin itse, samoin lampaat kasvatettiin ja villat lähetettiin kehräämölle.
Olen saanut harrastusgeenejä molemmilta vanhemmiltani.
Nuorna miesnä isäni harrasti näyttelmistä, kuului mm. paikalliseen näytemäkerhoon sekä otti osaa erilaisiin kirjallisiin harrastuspiireihin. Kirjoitti mm. runoja. Eläkkeelle siirryttyään hän alkoi harrastmaan puutarhanhoitoa. Jo aikaisin keväällä oli entinen navetanvintti täynnä tomaatin taimia ja muita puutarhaistutuksia kouliintumassa siirrettäväksi kesän kynnyksellä ulos itse rakentamiinsa kasvihuoneisiin tai hänen muokkaamiin kukkapenkkeihin.
Äitini hoiti kodin ja sen remontit, entisöi huonekaluja, mikä tarkoitti sitä, että keittiön huonekalut saivat lähes joka kevät eri sävyt.
Kun entisöin syntymäkotini keittiön tuoleja löysin useita maalikerroksia. Muistelin lämmöllä aikoja kun keltainen oli äitini suosikki ja milloin sininen jne.
Molemmat vanhempani olivat monipuolisesti lahjakkaita. Heidän kohtalonsa oli jäädä pikkutilalle, vaikka molemmilla oi haaveena jokin muu työ. Äidillä oli kotipuutarha. Mieleen jäi avomaantomaatit, jotka kasvatettiin siemenestä. Olivat tosi makeita. Isänisä oli puuseppä ja isälläkin oli mm. höyläpenkki. Hän teki mm. suksia lapsille ja kätevät vaunut, jotka me kolme saimme joululahjaksi. Kun ne käänsi toisinpäin, saatiin istuin. Kun ne liitettiin yhteen, saatiin juna.
silloin käytiin usein kylässä ja ihan yllättäen tuli vieraita,eipä tarvinnut työn lisäks keksiä mitään..
Tuo on totta. Iltakylään tupsahdettiin vielä minunkin lapsuudessani. Isä on päiväkirjoihinsa kirjoittanut, missä kävi ja kuka kävi heillä.
Silloin kun perhe oli suurimmillaan, ei äidille jäänyt aikaa harrastuksille. Hän oli käynyt en avioitumistaan kristillisen kansanopiston, ja tiedän että hän lausui runoja, ja oli kai tyttönä myös kova tanssimaan. :)
Sitten kun ei perhehuolia enää ollut, hän liittyi kirkkokuoroon, ja osallistui ahkeraan erilaisiin seurakunnan toimintoihin, esim. orpokotitoimintaan, lähetyspiireihin, teki käsitöitä..niinkauan kuin terveydellään pystyi - hänellä oli , monenlaisia allergioita, esim. neulominen täytyi lopettaa astman ja ihottuman takia, samoin tekstiilipöly esti ompelun jne..
Äiti oli hyvin sosiaalinen, ja pyrki aktiivisesti toisten ihmisten pariin, toisin kuin isäni, hän luki mielellään ja viihtyi kirjojen parissa, nuorena harrasti lähinnä leivän hankintaa..isolle perheelle, mutta oli myös kiinostunut maailman asioista ja politiikasta, jota seurasi tarkasti sanomalehdistä ja radiosta, sekä myöhemmin televisiosta..
Minunkin äitini oli käynyt krstillisen kansanopiston. Sen lisäksi meijerikoulun. Hän oli mm. kirjoittanut koulun päätteeksi kronikan koulutovereistaan. Varmasti äitinikin olisi halunnut liittyä vaikkapa kirkkokuoroon. Mutta hän oli niin sidottu kotiin, että nautti, kun lomitin häntä ja hän pääsi käymään kirkossa. Minunkin isäni luki paljon ja siksi hän pysyi henkisesti virkeänä, vaikka oli osittain liikuntakyvytön 38 vuotta.
Muitstin kommenttisi kirvoittamana, että isäni osallistui aktiivisesti myös politiikkaan. Itsekin liityin teini-ikäisenä Nuoriin Kotkiin.
Lapsuuskodissani ei politiikka ollut kovin näkyvää. Tiesin kyllä vanhempieni puoluekannan. Äänestämässä he kävivät. Edes opiskeluaikana en ollut politiikasta. Olin aktiivisempi ainejärjestön piirissä.
1943
Kronikoista tuli mieleeni, että ennen niitä osattiin laatia jopa pitäjän tasolla, kun oli jokin "maaseudun iltamat", jossa piti olla ohjelma ennen tansseja. Muistan kyllä ,että kansakoulussammekin oli näitä kronikan kirjoittajia.
En uskalla edes ehdottaa, että täällä joku kronikan kirjoittaisi, sillä meidän kirjailijakin turvautuu teoksessaan meidän toisten kirjoittamisiin, joista hän kokoaa sitten bloginsa tai peräti kirjan???
Kyllä esim. joissakin lukioissa kirjoitetaan kronikoita. Olen lukenut lasteni koulun kirjallisia tuotteita. Jäi mieleen, että jonkun opettajan pitäisi lukea ne etukäteen, kiusaaminen näkyy niissäkin.
Isäni rakkaus oli hevoset....ja työnteko.
Isäni menehtyi myös rakkaan harrastuksensa tuottamiin vammoihin jotka sai Jokimaan raviradan varikkoalueella kahdeksankymmentä luvun alkupuolella.
Äitini "harrastukset" olivat jälkeläistensä hoito...ne lehmät ja jopa tukkimetsässä joskus isän kaverina.....ja olihan aina meillä tytöillä koulun juhlissa uudet hamoset päällä.....
Meidänkin äiti ompeli koulun juhliin aina uuden mekon tai hameen, ja aina samanlaisen meille kummallekin, paitsi väri oli joskus eri, - olemme siskon kanssa syntyneet vajaan vuoden ikäerolla, tosin vain kolme päivää vajaan.
Kuudennella luokalla halusin jo oman luukin, ompelin tiukan hameen itse ja äiti puseron..en muista enää millainen kolttu sisarellani silloin oli..
Olin olevinaan hieno, ohuissa nailoneissa (pakkasta yli -20, joulujuhlan aikaan) ja tukka nutturalla :)
Meillä oli vain yksi hevonen jota käytettin pelto- ja metsätöissä. Kotikylän järvenjäällä oli kerran vuodessa ravit, jonne isä vei lapset Kuumat nakit olivat herkkua. Muistan vieläkin kuinka hirveä uutinen oli, kun joku oli pudonnut kärryiltä ja lyönyt päänsä jäähän ja menehtynyt. Minunkin äitini täytyi osallistua pikkutilan kaikkiin töihin, sillä isäni halvaantui vähän yli 50-kymppisenä.
Onneksi olen syntynyt vasta -53....vanhinta siskoani kyllä näin tupeerattuna ja nailoneissansa....
Mekko oli tärkeä asia. Muistan kerran, kun itse halusin riemunkirjavasta kretongista tehdyn, mutta äiti teki tummansinisestä kankaasta, jossa oli pieniä valkoisia kukkia. Hän koristeli vielä pitsillä. Tämä äidin tekemä oli tosi kaunis.
Keskikoulussa tupeeraus oli muodissa. Oli korkea nuttura ja solki niskassa, ja valkki.Mulla on ollut onni katsella muailmoo 10 v Sinua kauemmin.
Isäni ei harrastanut muuta kuin piereskelyä ja kiukuttelua. Äiti teki käsitöitä, kävi koululla jumppatunneilla ja osallistui raittiusseuran toimintaan varsin aktiivisesti, oli jopa puheenjohtajana pitkään. Hän pelasi innokkaasti ja uupumatta myös pasianssia ja huijasi siinä aina kun halusi.
Korttipeli oli meillä kiellettyä. Isä olisi varmaan pelannut mielellään, mutta äiti ei sallinut. Isäni oli leppoisa, eikä pitkä sairauskaan saanut häntä kiukkuiseksi.
Meillä pelattiin Mustaa Pekkaa. Joka joulu saatiin uusi Afrikantähti loppuun kuluneen edellisjoulun pelin tilalle.
Musta Pekkakin oli kielletty. Tammea pelasimme, enää en osaisi.
no kysympä sinulta korppis, koska MustanPekan minäkin osaan, mutta eikös sen versio ole jokin pata oikeilla korteilla? Ja mitä on moska???
Tuo moska kiinostaisi..niin ainahan sen voisi googlata, mutta silloin en saisi teidän toisten mieleipiteitä, oletteko pelanneet sitä koskaan???
Lapsenlapseni usein kehoittavat pelaamaan Uunoa, mutta olen toistaiseksi aina saanut heidät "huijattua" pelaamaan vaikka seiskaa tai...oliko se gimble, mutta sellainen, jossa lyödään numeroita suljetussa taulussa. Nuorempi on tosi huijari ja ilmeinen bisnesmies, koska ("siitä on jo kirjoitettu") hän myi siskolleen jo 4-v pipareita, jotka oli ostanut omilla rahoilla vapputorilta!!!
Äitini kanssa pelattiin jotain korttipelejä, mutta isä osallistui vain iltasatujen lukemiseen ja Kuikka Koposet oli suosittuja..niin ja niiiiin ihmeellisiä?
...sivusta..
Mikset pelaa Uunoa? Se on hauska peli. Kokonnumme joskus naapureidenkin kanssa sitä pelaamaan.
Lapsenlapseni tykkäävät myöskin sitä pelata ja niinpä sadesäällä ja pakkasella aika kuluu nopeasti pelaillessa.
Tuosta tuli mieleen, että isä joskus oli lapsenvahtina, olikohan äidin sukulaismatkojen aikana. Hän lähti jonnekin ja antoi meille viihdykkeeksi isoja kasoja Pellervo-lehtiä. Mummo asui samassa talossa, mutta hän ei koskaan huolehtinut meistä, komensi vain joskus.
5 20 j.n.e
Miks en pelaa??? En osaa, enkä halua opetella tuon huijari pojan kanssa, koska se luo ihan omat sääntönsä siihen Gimbleenkin, vai mikä sekin oli? siskonsa kanssa ja sitten ne nauravat mummin "pihalle". Iskän tai äidin pitäisi olla aluksi mukana, mutta kun meillä ei synkaa nuo tapaamiset, että korttipeleille jäisi aikaa.
On kuulemma mukava ja haluan opetella sen joskus. Trivial Pursuit oli joskus meillä ikimuistoinen Joulu peli, kun tyttäreni joutui kuvailemaan Jalopeuraa!!!!!
"Sehän on siellä jossain alpeilla ja sillä on sarvet päässä"!!!!!! En tiedä vaikuttiko hänen ruotsinkielinen koulunsa vai mikä "blak out" hänelle tuli, että jalopeura on sarvet päässä???
Oliko äitisi ne muut ajat lapsenvahtina?
Kyllä äiti yleensä meistä enemmän huolehti. Keskenämme touhusimme paljon, kun ikää karttui. Naapureista tuli 4 lasta lisää. Vain meillä oli puro ja se kiehtoi.
Äiti siis hoitaa, mutta isä on vain "lapsenvahtina"??? Asenteellista sanojen käyttöä.
Mekin pelattiin Mustanpekan korteilla, ja yleensä isän kanssa, - muita kortteja ei meillä saanut olla, molemmat vanhemmat olivat niitä vastaan.
Isossa perheessä riitti työtä molemmille. Äiti hoiti navettatyöt, isäni hevosen. Isäni kulki talvella tukkimetsässä, kesäisin raivasi peltoa asutustilallaan. Mekin olimme mukana kantelemassa risuja nuotioihin joissa poltettiin kannot ja muut rsiut ensin pois tieltä.
Iltaisin äitini ompeli meille vaatteita ja neuloi sukkia ja lapasia, isäni ompeli meille kengätkin silloin kun ei niitä vielä kaupasta saanut, teki puutöitä milloin kirvesvarsia, milloin jotakin muuta, rekiäkin.
Isäni oli ostanut meille jostakin radion joka toimi akuilla,koska sähköä ei ollut, siitä kuuntelimme joskus iltaisin kuunnelmia. Radio sähisi kovasti joten piti olla hiljaa ja keskittyä kuuntelemiseen.
Mummoni oli innokas käsityöihminen. Hän kasvatti pellavaa ja hamppua josta kutoi meille vaatekangasta kangaspuilla. Lampaan villoista kehräsi rukilla lankaa ja värjäsi niitä kasvisväreillä. Luusta tehdyllä koukulla virkkasi lapasia ja valmisti neulakintaita. Ompelikin joskus.
Jos nykyajan kakarat lukevat näitä meidän muisteloita, ymmärtävätköhän edes lukemaansa??
Muistan kuinka isä otti lapset mukanaan metsään. Havut poltettiin. Ensin tuli valtavasti savua, sitten liekki muuttui kirkkaammaksi. Isä sahasi meille puusta kiiriköitä. Tuo käsityöperinne tuli äitini lapsuuskodista. Meillä oli luomapuut ja kylän naiset tulivat meille luomaan kankaan loimet. Mieleen jä se paksu palmikko jolle loimi kerättiin puista.
Voi olla, että olisi hyvinkin kiinnostavaa, jos heille kertoilisi.Eipä taida tässäkään porukassa kaikki ymmärtää toistensa juttuja.
Nykyajan lapset eivät ole mitään kakaroita , me olimme lapsuudessamme - silloin ei sivistys kulkeutunut edes jokaiseen kylään.
Kyllä meidän äiti opetti meidät käyttäytymään.Oli sen verran nähnyt maailmaa.
Vastaus oli kysymysmerkeille.
Mummonikin loi itse kankaat mitä kutoi. Pellavista kutoi pyyheliinoja ja lakanoita. Karheitahan ne aluksi olivat, mutta pehmisivät useamman kerran pestyinä. Mummoni kutoi sängynpeitteistä lähtien, melkein mitä vaan. Kerran kutoi minulle valkoisen esiliinakankaan johon laittoi kauniin värisiä kuvioraitoja.
Kaikki räsyt kutoi matoiksi ja jos ei löytynyt mieleistä raitaväriä värjäsi itse.
Meillekin opetettiin käytöstapoja jo pienestä pitäen.
Taidatte kaikki olla niin kaupunkien kasvatteja etette tiedä kovinkaan paljon maaseudun arjesta, siitä ajasta kun kaikkea ei sota-ajan jälkeen ollut saatavissa, vaan oli tultava toimeen omin konstein.
Ei minunkaan tarvinnut enää kulkea kansakoulussa kotikutoisissa jos ei villatakkeja, sukkia ja lapasia otettu lukuun. Tietenkin mekot oli ommellut äiti, takit teetettiin ihan ompelijalla.
Nykyisin vanhat käsityöperinteet ovat alkaneet kiinnostamaan ja ainakin kansalaisopistoissa pidetään kursseja heille jotka haluavat oppia vanhoja perinteitä.
Hehheh!!!!!
Ymmärsitkös itse??
;-)
Pidin kiltisti pässinpökkimiä pakkasella. Villatakit kudotettiin ohuesta villalangasta kylän kutojalla. Pidin erityisesti keltaisesta, joka oli mulla oppikoulun ekaluokalla. Ompelin muuten keskikoulussa äidin opastuksella itse leningit.lukiossa kävin ompelijalla. Isän serkku oli hyvä ompelija.
Matonkuteiden leikkuu oli meidän lasten työtä. Kaikki otettiin talteen. Äiti kudotutti tekstiilejä myös siskoillaan ja heidän lapsillaan, kun ei itse ehtinyt. Mattoa sain paukutella melko pienenä.
Sen verran tiedän, että molemmat ovat harrastaneet laulamista, isä kuorossa ja äiti poliittisessa ohjelmaryhmässä "Kisällittärissä". Kotona luettiin ahkerasti, ja vanhempieni kanssa olen päässyt aika pienenä teatteriin ja elokuviin.
Myöhemmällä iällä isä on harrastanut nikkarointia, liikuntaa ja yhdistystoimintaa. itsekin olin järjestöaktiivi nuorempana, ja kiinnostus kulttuuriin on periytynyt minulle kotoa. Isäni oli aikuisopiskelija jo 60-luvulla, itse olen harrastanut samaa (jopa samassa oppilaitoksessa) 30-40 vuotta myöhemmin.
Äiti ei ollut mikään käsityöihminen. Kyllä hän minulle jokusen vaatteen teki, mutta se oli hänelle työlästä. Tämänkin "taipumuksen" olen perinyt, en edes omista ompelukonetta. Ainoa käsityö, jota joskus innostun harrastamaan, on neulominen - erityisesti sukkien ja muun pienen ja nopeasti valmistuvan.
Kansakoululla kävin kerran elokuvissa, taisi olla "Ollin oppivuodet". Kirkolle oli matkaa 16 km eikä kukaan käynyt elokuvissa, teatterista ei tiedetty. Tuosta liikunnasta tuli mieleen, että äitiäni pidettiin kummajaisena, kun hän - aikuinen nainen- hiihti ja kävi uimassa.
Jaaaa... Äiti teki käsitöitä aina kun ei muuta tekemistä sattunut olemaan, puikot tai virkkuukoukku heilui ihan koko ajan ja ompelukoneenkin käyttö sujui hyvin. Kesällä hän oli intohimoinen marjastaja.
Isäkin oli kätevä käsistään, askarteli ja korjaili kaikenlaista ja oli myös hyvä piirtämään. Sienestys oli taas hänen luontoharrastuksensa ja myöhemmällä iällä paljon aikaa kului kalassa, kesällä veneessä ja talvella pilkillä. Oli myös innokas penkkiurheilija ja kävi katsomassa kaikki paikalliset jalkapallo- ja jääkiekkopelit vaikka katsomotilat olivat siihen aikaan jokseenkin askeettiset.
Marjassa me kävimme, kerran koko perhe. Äiti ja vanhempi veli erkaantuivat. Isä, minä ja nuorempi veli kekkasimme lähteä katsomaan purossa ollutta koskea. Marjoja ei kertynyt, taisimme saada satikutia.Äiti opetti sienestämään. Urheilukilpailut olivat yhtä kaukana kuin elokuvatkin, ei käyty.
Noo, urheilu, uutiset ja elokuvat tulivat meille jo varhain kotiin asti kun meillä oli televisio suunnilleen siitä asti kun Suomessa ohjelmia alettiin esittää. Telkkarin asentaminen ja virittäminen oli helppoa isälle kuin heinänteko kun oli työssä tehtaalla joka niitä valmisti. tosin alkuvuosina sai aika usein aikaansa viettää talon katolla antennia suuntailemassa kun lähetinverkko ei ollut lainkaan tämän päivän tasoa. Koko kylä tuppasi meille sitä katsomaan silloin alkuvuosina ja rauhallisempaa tuli vasta kun muutkin alkoivat hankkia omiaan ja lopullisesti silloin kun muutimme kaupunkiin.
Vanhemmat, isä varsinkin, oli myös innokas lukemaan ja tietämään, ja siihen vanhemmat sitten aktiivisesti minuakin kannustivat kun kävi ilmi heidän pettymyksekseen ettei miulla ollut sitten lainkaan niitä kädentaitoja...
yöhuuhkaja
Saitpa mieleeni äitini harrastuksen, nuo neulomis ja ompelukoneen käytön. Rukkihan hyrräsi joka ilta, koska oli omia lampaita, jotka kerittiin ja villat karstattiin kotona.
Osasin silloin itsekkin karstata villan ja pyöritellä ns. lepeille, josta ne sitten rukilla kehräsin langaksi. Äitini kehui, että olin taitava, kuten lehmän lypsyssäkin.
Siitä lienee myös pienoine todiste, kun isän ystävän vaimo kuoli ja hän (oma valinta) suositteli tälle ukolle minua auttajaksi.
Kävin jotain jatkokoulua, koska olin mennyt kouluun 5-v, siis syksyllä täytin sen 6-v, mutta silloin joutuessani huolehtimaan tuon ukon lehmästä olin kai 12-v.
Ainakin jokapäivä menin kouluun, mutta aamuin-illoin lypsin tietenkin sen lehmän. Iltaisin keitin tuolle ukolle ja hänen aikamispojalleen velliä!!! En muista muuta laittaneeni. Leivät kuitenkin paistoin, kuten myös piirakat, mutta se olikin viikonlopun hommia.
Ja nykyisin ulistaan "lapsityövoimasta"!!!
Olin senkin jälkeen oikein kerjäämällä oman lemppariopettajani lapsenpiikana, mutta kyllä se työ oli enimmäkseen maalaistalon siivousta ja tiskausta ja muuta "pikku possakkaa".
Kaikki on ollut hyväksi. En ole koskaan nirsoillut tarjotusta työstä ja etenkin, jos siitä saa jonkun korvauksen. Noistahan minä en saanut kuin kokemusta.
Aloitushan koski vanhempien harrastuksia, mutta olisihan iänkin pitänyt ratkaista, että en omiani höpise tähän ketjuun.
Uusi aloitus olisi paikallaan, että tietääkö omat lapsemme,... minulla lähentelee 50-v, että kuinka vanhempanne elivät ja kuinka tutustuivat. Utopistahan heille ovat jo nuo isovanhemmat , koska itse en ole moista onnea koskaan kokenut.
Me taas oltiin jälkijunassa kaikessa. Ei ollut sähköäkään ja lastentuntia kävimme kuuntelemassa naapurissa. Sitten myöhemmin käytiin telkkaria katsomassa toisessa naapurissa. Kukahan muu on öljylampun valossa tehnyt lukioläksyjä?
Minäkin jouduin jo lapsena ottamaan osaa askareihin. Lypsämään opin 5-vuotiaana. Ja 12-vuotiaana huolehdin karjan lypsämisestä, 4-vuotiaasta kehitysvammaisesta sisarestani ja ruokataloudesta. Veljeni oppivat lypsämään vasta kun lähdin 19-vuotiaana opiskelemaan. Äiti oli lähtenyt Savoon, mutta hänen äitinsä tulikin enon perheen kanssa meille. Vähän mummo kauhisteli minun työtaakkaani, mutta yösija järjestyi yllätysvieraille.Oikeastaan elämäni helpoin jakso on ollut 65-69-vuotiaana. Ei ollut ketään huolehdittavaa ja miesystävä piti kuin kukkaa kämmenellä. Ei tuo varhainen työnteko ole harmittanut, ei ehtinyt ajatella mömmöjä.
No, pöllö, mikä pöllö
Mutta älä masennu. Minäkin joka kudoin, siis neuloin, kuka mitenkin sen tulkitsee, en voinut nuorempana olla edes kylässä, jos ei jokin "värkkäys" ollut käsissäni.
Mutta elämä opetti minutkin "pöllön", kun kallovedossa makoilin 8-vko ja neulomiset jäi sikseen.
Eniten minua kuitenkin harmittaa, että musikaalisena en älynnyt valita puolisoani sillä näkymällä, koska olihan hän kuitenkin hyvä tanssimaan. Mutta, voi, voi ,voi HÄN ei osaa yhtään laulaa!!! Eikä siedä toistenkaan laulua, ...niin...ainakaan minun.
Palatakseni isääni ja meidän patteriradioon. Sitä sai kuunnnella vain uutisista ja urheiluikilpailuissa. Isäni piti itsekkin tarkkaa kirjanpitoaan kuulutusten myötä ja tottakai, me lapsetkin innostuimme hänestä.
Hän piti meille 3;melle lapselleen myös "urheilukilpailuja", mutta ei meistä mitään tullut. Itsekkin koin melkoisen tappion, kun yritin sitten lapsilleni näyttää auratulla ladulla, kuinka hiihdetään????
En todellakaan tajua, mihin he katosivat ja millä taidoillaan, mutta kyllä minä jäin, kuin se kuuluisa "eno veneestä". Empä ole senjälkeen suksiin kajonnut muuta, kuin toisille ojentaen.
Juu. Tehtiin meilläkin nuo kutimet toisinaan pitkän kaavan mukaan. Omia lampaita tai muutakaan karjaa ei tosin ollut mutta naapureilta saatiin villaa ja se sitten pestiin, karstattiin ja kehrättiin langaksi kotona. Tosin eihän se lanka mihinkään pitkän päälle riittänyt, kaupasta piti aina tuoda lisää.
"pöllö"
Muistatko sinä tai minä väärin, mutta villoja ei pesty ennen karttausta ja rukilla kehruuta langoiksi.
Lankoina ne pestiin ennen neulomista, siis jossain mukamas kutomista.
Ajattele nyt itsekkin, että ne kerityt villat jotenkin pesisit??? Voin vain kuvitella, että nykyisin pistäisit ne 60-90 astetta pesukoneeseen???
Apropoo!! Eikös tästä oltu jo keskusteltu, vai onko meidän "Luotsi" kuollut tai vain nukahtanut. Lintukin on pitänyt pienempää ääntä, kuin yleensä.
Jaa, voin muistaa väärinkin mutta tyypillisesti ne olivat aika suoraan sanoen paskaisia nuo villat kun niitä sai. Karstaaminen sellaisenaan olisi ollut tolkuttoman likaista puuhaa kun kaikki lika olisi lähtenyt pölynä leviämään kun sitä kuitenkin ihan asuintiloissa tehtiin. Eikä meillä värjätty noita lankoja, tuli mustaa tai valkoista sen mukaan minkävärisestä lampaasta olivat peräisin. Nykyisinkin jotkut tutut tekevät vielä villalankansa itse, ja valmiille langoille sitten tekevät noita värjäyskylpyjä (eräskin kun harrastaa noita luonnosta kerättyjä värin lähteitä, tulee muuten tyylikkään murrettua ja pastellisävyistä lankaa, ei lainkaan tuollaista kaupan kirkasta).
Pestiin niitä kai vyyhtinäkin, ennen kerimistä, en varmasti mene muistamaan. Mutta ei se pesuvesi tietenkään mitään kuumaa voinut olla, villa kuin villa, haalea vesi, ja iso saavi, ei tietenkään mikään pesukone. Vintillä saivat kuivua ennen käsittelyä. Sama ennen tai jälkeen neulomisen eli kutomisen...
Ja meillä on tässä ryhmässä ihan oma juoksupoika hakemaan noita vanhoja ketjuja...
Minä ainakin muistan että villat olivat puhtaita kun niitä karstattiin. Liekö äitini pessyt lampaat ennen keritsemistä tai sitten villat keritsemisen jälkeen, sitä en muista.
Myöhemmin villat laitettiin karstattavaksi jonnekin karstaamolle ja sieltä ne tulivat pusseissa kotiin, minkä jälkeen ne karstattiin pötköiksi ennen kehräämistä. Joihinkin töihin esim.neulakintaisiin piti villat kehrätä toiseen suuntaan, vasempaan päin.
Muistan vain, että meillä lähetettiin villat kehräämöön ja lankoina tulivat takaisin. Isäni äiti kehräsi vielä iäkkäänä lankaa naapureille, tienasi rahaa. Itse sain tehdä rukilla puolia, kun äiti kutoi jotain pellavasta. Puola piti ensin täyttää päistä ja sitten keskeltä ettei ruopuisi. Hurja vauhtia sai rukki pyöriä. Joskus pantiin paperi antamaan lisää ääntä touhulle.
Meilläkin harrastettiin urheilua, isä valmensi hiihdossa..he , lähinnä otti aikaa, mutta tietenkin häneltä innostus hiihtämiseen meille kaikille tuli.
Isä seurasi tarkkaan urheilua, voisin sanoa häntä melkein urheilu fanaatikoksi, sai jopa rytmihäiriö kohtauksen yhen jääkiekko ottelun tiimellyksessä :), muistaakseni se oli joku mm -tason lähetys.
Isäni ainoa harrastus oli vakioveikkaus. Sen parissa hänellä kului viikottain muutama tunti.
Äidilläni ei ollut mitään harrastuksia koska ärtyneisyyttä, tyytymättömyyttä vinoilua yms. en laske sellaisiksi.
Tuosta veikkauksesta ei ole mitään muistikuvaa. Arpoja joskus ostettiin ja äiti voitti kerran suurehkon voiton. Se piti hakea Helsingistä, oli rahasumma.Tuli tarpeeseen. Äitini muuten halusi kerran vuodessa irrottautua ja lähti viikoksi sukuloimaan Savoon. Ympäristö paheksui- "jättää perheen tuolla tavalla".
Juu, tuo vakioveikkaus oli myös osa isän urheilukiinnostusta. Kyllä hän tiiviisti niitä rivejä viikottain ruksaili, ja joskus tuli voittojakin. Tosin voitot olivat yleensä pieniä kun hänen rivinsä taisivat olla aika ennakkosuosikkipainotteisia.
Kiva muistellä tälläistä asiaa.
isä oli innokas suunnistaja ja niin meidät tenavatkin herätettiin sunnuntaiaamuna aikaisin ja lähettiin suunnistamaan milloin minnekin päin. Aamupäivä rasteja sitten metsästä etsittiin. Joskus löydettiin ja joskus tehtiin kummia pummeja.
Äiti harrasti kästöitä. meidän kodeissa näkyy vieläkin äidin käden jälki. Muistoissa on monet vaatteet, joita hän naimattoman tätini vanhoista vaatteista minulle ompeli.
Joku vaate ärsytti kun vanhasta tehtiin mutta joitakin muistelen vieläkin, oli niin kaunis ja mukava päällä.
Lapsuuskodissani ei paljon suunnistuksesta tiedetty, vaikka tavallaan suunnistimme marjaretkillämme. Äiti kertoi kuinka 1930-luku oli hyvää aikaa ja hänellä oli sen kauden vaatteita. Niistä ommeltiin meille lapsille. Äiti meni myös polkupyörällä Forssaan jonottamaan kankaita Finlaysonille. Muuten miesystäväni oli isänsä kanssa käynyt myös näissä kangasjonoissa. Hänen lapsuuskotinsa oli noin 50 km:n päässä omastani. Tuolloin meillä ei ollut aavistuksen häivääkän toisistamme.
Finlaysonilla tuli käytyä niin Forssassa kuin Tampereella, tilkkuilijalle ne olivat palalaatikoineen aarreaittoja. Tämä tapahtui joskus 70-80 luvuilla.
Nyt taitavat jo olla molemmat kaupat eli tehtaanmyymälät kadonnet tai ainakin muuttaneet muotoaan. Siinä palalaatikoiden penkomissa oli muinoin oma viehätyksensä - saattoi tehdä löytöjä.
On ollut samanlaiset kangaspalapussit meillä käytössä. Iso-tädit olivat siellä töissä,
joten saivat sieltä halvalla ylijäämä paloja. Kaikki tuli käytettyä, mitä jäi, meni matonkuteisiin...
Forssaan tuli paljon varsinkin naisia tehtaaseen töihin. Minäkin kävin tervehtimässä yhtä kaukaista sukulaista niissä tehtaan puutaloissa.
1943
Osasitpa ottaa liikuttavan aiheen, sillä isäni oli syntynyt 1906 ja äitini 1917. Heidät vihittiin 1936 ja mieheni syntyi 1935, kun minä vasta 1943, kuten sinäkin...oletan.
Ainakin isälläni oli teatteriharrastus, mitä siellä kylällä toimittiin ja molemmat olivat poliittisesti sitten aktiivisia, ..isäni eniten toimien kunnanhallituksessa ja valtuustossa.
Heidän seurustelustaan ei ole mielikuvaa, koska äitini oli...sanoisinko...jotenkin..salliva, mutta kuitenkin tuomitseva, että ei ainakaan hyvin nuorella iällä mitään "sellaista"!
Isäni sotapäiväkirjat ovat minulle rakkaat, koska hän oli hyvä kirjoittaja, mutta äidilläni oli tapana hävittää kaikki kirjoitettu, kuten meidän tyttöjenkin kirjeet...nekin, jotka myöhemmin hänelle kirjoitimme
Joitain kirjeitä olen saanut serkultani, siis äitini lähettämistä hänen siskolleen ja siinäkin kyllä isä mainittiin.
Isällä oli paljonkin nuoruudessaan "harrastuksia"..se sota, jossa hän vietti aikansa ja äidillä kanssa suuren (lapsuuskotinsa) perheen kanssa ensin ns. yksinhuoltajana, koska oli vain veljiä ja paljon.
Sotahan meidän vanhempien harrastukset tyrehdyttivät, sillä ei isäni ollut enää minun muistini aikaan muuta, kuin näissä kunnallisissa asioissa mukana ja äitini tietenkin Marttakerhossa.
Minunkin mieheni oli syntynyt 1935. Muuten aloitin väärin, isäni oli syntynyt 1904 ja äitini 1907, naimisiin menivät 1937. He asuivat seurusteluaikana osittain noin 180 km:n päässä toisistaan ja kirjoittivat kirjeitä toisilleen. Lapsuuskodissa oli äidin isälle kirjoittamia kirjeitä, missä lienevät nyt? Äitini ehti oikeastaan harrastaa ennen perheen perustamista. Hän esim. kävi vierailulla sukulaisten luona eri puolilla Suomea.
1943
Äitini kertoman mukaan isäni oli hyvinkin "menevä mies", siis siinä omassa kylässä. Isänihän ei koskaan kertonut näistä, enkä älynnyt edes kysellä niistä, mutta sen ainakin kysyin? Ja ikäni sen muistan.
Kysyin, jos isäni kuolemansa jälkeen haluaisi tulla "näkyviin" ja ilmaista itsensä, niin hän ehdottomasti kielsi sen. Ei koskaan.
Vaikka hän ei ollut mikään ns. kiihkouskovainen, mutta itsekseen hän kyllä rukoili ääneenkin, jonka äitini todisti, mutta meidän lasten hyvinvointi oli hänelle tärkeä rukouksissa.
Vanhempani olivat samalta kylältä ja isäni oli tunnettu "naistenmies", joten minullakin on velipuoli, tosin jo kuollut, ja koskaan ei ollut perintöjä saamassa, koska "oli muitakin mahdollisuuksia" isästä!!
Tuli mieleeni tuo poliisi TV, jossa oli näistä raiskauksista kysymys ja siinä tämä haastateltava poliisi totesi, että " on vaikea päättää, jos uhri kertoo, että mentiin asunnolle ja ryypättiin ja sitten raiskattiin ja sitten taas ryypättiin"!!!!!!???
Äitini oli todella nuori, kun tuo "don Juan" vei hänet vihille, mutta en tiedä, oliko äitini pako hänen raskaasta urakastaan omia veljiään passaamasta, joita oli jo 7;män ja äitini oli nuorin?
Kuinkas se menikään se (kielletty sana) "paista leipä, lypsä lehmät,...siivoa ja pyykkää".
Ainakin äitini muisteli, että oli vaikeaa sovittaa ruoanlaitto kahdelle, kun aikaisemmin oli laittanut ainakin 10;nelle, koska vierasvaraakin piti olla.
Olihan hänellä traumansa kyläläisiltä, kun lapsia ei alkanut kuulumaan, mutta siskoni syntyi sitten 1941 ja minä 43. Veljeni -46 ja nuorin sitten 1953.
Olen tästäkin kirjoittanut, että minulla ei ollut "harmainta aavistusta", mistä äidin viereen tuli vauva??? Niin se oli silloin, tämä sukupuolivalistus, kun nyt 6-v poika oli kysynyt äidiltään illalla, että mitä ovat kuukautiset????
Meidän lapsikatraamme syntymävuodet ovat 1941, 1943, 1945 ja 1951. Tytöltä vaadittiin paljon enemmän kuin pojilta. Ihmeellistä oli, kun ei poikien tarvinnut paljon navettatöitäkään tehdä. Eikä ainakaan siivota ja laittaa ruokaa. Muuten äitini kalasti isänsä ja veljiensä kanssa. Isä lupasi pyörät kaikille. Pojat saivat, äitini ei. Siitä äiti suivaantui ja lähti maailmalle.
vanhempani olivat aktiivia monipuolisia työssä ja harrastuksissaan
isä osallistu kunnalispolitiikkaan, harasti hyvin monipuolisesti puutoitä
( huonekaluja, suksia, keinuhevosia soittopeliejä kuten kannel mandoliini ym) viulujen teko oli 70 loppuelän viimeisiä harastus moto, niitä rakenteli vielä parisen kymmentä vanhoilla päivillaään,
samoin äitini oli käsistään monipuolinen, kaikki käden taitoa vaativat käsityötä omelusta kutomiseen ja virkaaamiseen oli hallinassa, vielä kuoleman jäkeenkin josta on jo 30 vuotta on käsitöitä monen omasen seinillä , ja pöydillä käytössä
, - työ oli maanviljelilyä ja rakennus alalla toimintaa,
jälkeläiset on perineet monipuolisen lahjakan elämän vanhemmiltaan, sanoaanha että " ei omen kauas puusta putoa "
Äitini kertoi, että ompeluiltoihin kokoonnuttiin ja kirjailtiin liinoja, joita vieläkin on. Isäni aika kului pelto- ja metsätöissä ja sitten hän halvaantuikin, eikä voinut tehdä mitään.
Äidin kertomuksista koottua faktaa/fiktiota,
Nuorempana isä keitteli pontikkaa ja painiskeli länpimikseen toisten samanlaisten kanssa,myöhemmin vain joi valtion keitoksia viikonloppuisin ja painiskeli kevereittensa kanssa.
Itse muistan vain kun veikkas koko viikonlopun,etukumarassa pöyrän päässä,holkki klupi suupielessä,toinen silmä sirrillään savun vuoksi.
Äiti luki kaiken käsiinsä saaman.
Isäni ei sietänyt alkoholia, tuli hulluksi. Hän ymmärsi asian ja vältti alkoholia. Kyllä vanhempani lukivat melko paljon siihen nähden, että oltiin melko köyhiä.
Meillä käytiin helluntaiseurakunnan kokouksissa. Pyhäkoulussa piti käydä joka pyhä rukoushuoneella.
Muistan pahalla peloittavat saarnat ja hurmoksen johon kokouksissa vaivuttiin.
Uskonsisaria ja veljiä kävi kylässä, silloin harrastettiin polvirukousten ohella poissaolevien seurakuntalaisten parjaamista.
Pyhäkoulu oli mullekin lapsena sopivaa vaihtelua. Sai käydä naapureissa ja sai pullaa.
Samalla vuosikymmenellä, vaikkakin loppupuolella myös vanhempani olivat syntyneet.
Äiti oli monitaitava, nuorena taitava voimistelija, lauluääni oli erittäin kaunis, hänellä oli myös näyttelijän lahjat. Hän harrasti myös käsitöitä, ompelukoneella hän ei osannut ommella. Lauloi kirkkokuorossa, iäkkäämpänä hoitokodissa hän lausui runoja.
Isä oli nuorempana kova urheileen. Piirimestaruuksia vähän joka lajista yleisurheilussa ja pesäpallo-otteluista. Sitten tuli se toinen maailmansota. Sinne jäivät nuoren kyvykkään urheilijan taidot viisivuotiseen taistoon eturintamalla. Vai oliko sen ansiosta hän tuli sieltä elossa?
Isä ei sitten muistini mukaan enää harrastanut muuta kuin työtä ja piti viljelykset ja rakennukset sekä koneet tiptop kunnossa. Mutta en muista hänellä olleen mitään erityistä harrastusta kun olin lapsi.
Näistä liikuntajutuista muistan vain, että äitini jossain juhlissa esitti muiden naisten kanssa kuviokelluntaa. Muuten oli vain hyötyliikuntaa, esim. pyöräily, kävely tai hiihto 2,5 km:n päähän kauppaan.
Omani olivat syntyneet 1920-luvulla.
Toinen vanhemmistani harrasti runoilua, soittoa ja muuta mukavaa.
Toisen oli tehtävä työtään, monessa vuorossa.
Runokirjasiaan on mielenkiintoista vieläkin lukea.
Runoja, kera taiteellisen veljen hienoin piirroksin.
Heinäsirkka ja muurahainen, kumpi oli onnellisempi, lopulta?
Niin olivatkohan vanhempamme onnellisia? Omani olivat ainakin suhteensa alkuaikoina. Eivät koskaan sanoneet pahasti toisilleen, vaikka sairaudet antoivat oman leimansa.
Omani erosivat, kun olin vielä pikku tyttö, silti ajattelin, vihdoinkin.
Kuitenkin olivat tekemisissä toisiinsa lopun elämäänsä, paremmin ajatuksin, kuin konsaan avioliitossa.
Kaipa suhde oli YYA, yksipuoleinen avunanto realismissa, muuten toki myös toispuoleistakin antia, vainpa runopuolista.
Eivät kai muita rinnalleen, kumpikaan, edes etsineet.
Äitini kuolihuoneessa olivat isäni lähettämät kukkaset kauneimpia.
Kovimpa on tutun kuuloisia juttuja teillä edellisillä.
Isästäni voin sanoa että hänen intohimonsa oli ristisanatehtävät,urheilukilpailujen seuraaminen,tulokset hän otti vihkoon ylös,mäkihyppyjen pituudet sun muut kolmiloikat.Ja meidän penskojen piti olla hiljaa kun hän kuunteli niitä.
Äiti taas oli käsitöiden mestari,kutoi matot,virkkasi parisängynpeitot,kutoi poppanat,ja silloin piettiin vielä ompeluseuroja taloissa iltaisin,kylillä jokainen talo vuorollaan.
Isä harrasti kaikenlaista rakentamista,kalastamista,marjanpoimintaa.Äidillä oli taas kukat ja puutarha lisänä..ja kasvimaa tietty.
Olivat tavanneet sota-aikana,kirjeenvaihdon kautta.Isäni on vuosikymmeniä kirjoitellut kalentereihin pieniä muistiinpanoja päivien tapahtumista,ne on tallessa ja niitä on kiva lukea ja palata menneisyyteen.
Yksi harrastus vanhemmillani oli vielä ennen lasten syntymistä He kasvattivat omenapuita siemenestä. Lapsuuskodissani olikin melko paljon omenapuita ja hedelmät sellaisia, joita muualla ei ollut. Muistan yhden puun, jossa kypsät omenat olivat kullankeltaisia ja kuultavia, makeita.
Millä ilveellä ei ihminen saa laittaa plussaa, en tiedä miinuksista.
Monta päivää olen yritänyt tähän aloitukseen laittaa plussaa, vaan enpa ole saanut.
Typerälle miinuksettavallekaan ei ole onnistunut.
MIKSI?????
isä urheili uskoisin että joukkuelajit oli hänen juttunsa sit hänen työpaikallaan oli bändi jossa hän on rummuissa ja varmaan urheilu oli lähellä hänen sydäntään koska veljeni kummit oli jääkiekkoilijoita ja sit mulla on kuva isästä missä hän seisoo käsillään kalliolla mutta nää oli monta vuotta ennen mua äiti on kuulunut naisvoimistelijoihin liikunnallinen tyyppi myös molemmilla oli jo ikää kun minä synnyin niin että mää en muista heidän enään mitenkään aktiivisesti liikkuneen mökkeily kuului kumminkin meidän elämään aina sekin lienee jonkin sortin harrastus sitähän tehdään vapaa ajalla ai niin ja sit isä luki paljon ja runot oli lähellä hänen sydäntään ja on se kumma kun harrastuksista tulee mieleen aina toi urheilu meinas unohtua isän ehkä kumminkin tärkein harrastus ainakin sodan jälkeen ja aina tonne kuuskytluvun loppupuolelle asti hän hitsasi taidetta.
Tuossa aamujumppani aikana ajattelin, että vanhemmillani ei ikäisenäni ollut sellaisia mahdollisuuksia kuin itselläni. Nuorillakaan ei maaseudun sydämessä ollut samoja mahdollisuuksia kuin kaupungeissa. Naisvoimisteluun tutustuin ensimmäisen kerran lukiossa, kun olin talkootehtävissä jossain tapahtumassa. Koko kouluaikanani minulla ei ollut hajuakaan sellaisesta urheilulajista kuin jääkiekko Näin jälkeenpäin olen miettinyt, miksi en liittynyt urheiluseuraan lukioaikana, kun asuin keskustassa.eipä seura kovin aktiivisesti hakenut uusia jäseniä.
mun vanhemmat oli kaupunkilaisia vaikka isä syntyi kahdeksantoista kangasalan kupeessa mutta varmaan muuttivat tampereelle aika aikaisessa vaiheessa äiti syntyi tampereella kakskytkolme kaupungissa on ollut aina paljon enemmän mahdollisuuksia harrastaa kun maaseudulla nykyään kyllä maaseudullakin on enemmän harrastusmahdollisuuksia ainakin täällä meilläpäin vaikkakin jääkiekko harrastukset taitaa edelleenkin keskittyä kaupunkialueille mutta löytyy jalkapalloo sählyä jumppaa vesijumppaa zumbaa pilatesta jne...
Tulee vielä mieleen vanhemmistani,että osasivat he käydä tanssimassakin.Kokosivat kylän "nuoret"samaan kulkupeliin ja menivät jonnekkin Seurojen talolle humppaamaan.Äitini on vielä elossa ja muistelee niitä aikoja.
Minä sain jäädä hoitamaan pikkusiskoani,kun lehmät lypsettyään häippyivät hauskanpitoon.En aina siitä tykännyt.
Mahdollisuudet oli tosiaan vähäiset niihin aikoihin hauskanpitoon ja maailmankuvan avartamiseen,ei ollut tv:tä,ajanvietettä piti keksiä milloin mistäkin,niin lapsien kuin aikuistenkin.
Lentopalloa jotkut kävivät pelaamassa kylän koulun jumppasalissa.
Ja kyllä ihmiset harrastivat hiihtämistä silloinkin,itsekkin joutui koulumatkat hiihtämään,ei sitä haettu rappujen edestä yksi kerrallaan,niinkuin nykyään.
Toisin oli ennen.Moni asia.
Vanhempani eivät käyneet tanssimassa äitini vakaumuksen vuoksi, eivätkä olisi ehtineetkään. Kuten aikaisemmin olen jo kirjoittanut oma tilanteeni on paljon parempi kuin äidilläni tämän ikäisenä. Esimerkiksi äitini sosiaaliset kontaktit liittyivät jotenkin hänen omaishoitajuuteensa kuten tapahtumat kehitysvammaisten parissa. Niissä sisareni oli mukana, joten hän ei täysin voinut vapautua roolistaan. Juuri nyt puuhailen viimeistelyjä iltapäivän kokoukseen, olen sihteeri. Ovat pikkujuttuja omaishoitajan rooliin verrattuna.
Yhdestä harrastuksesta on varma tieto!
Tämä ketju saa minut melkein aivo-vaurioon (Dingo).
Jotenkin toivon että "1943" olisi kirjoittanut kaiken asiansa jo aloitukseen, eikä palailisi pätkittäin ( U.Turhapuro)
Minunkin vanhempani olivat loistavan lahjakkaita.
Kuten lapsensakin.
Faija teki miesten-juttuja ja mutsi naisten.
Paljolti samoja asioita kun ikä-toverinsakin, paaaaaljon paremmin vain.
Mitaleja olisivat ansainneet enemmän.
Ei ollut ressukoilla Lehmää, Hevosta, Peltoa tai Metsää. Joten panivat pystyyn omakoti-talon, ostetuista laudoista ja ikkunoista, navetanikkunaakaan kun ei ollut.
Kävivät koulunsa ja elivät hyvin-ansaitsevina ammatti-ihmisinä, kunnes saavuttivat ansaitsemansa-tasoisen eläkkeen ja nauttivat vieläkin enemmän elämästä.
Kuten tulevat tekemään lapsensakin, he hyvin kasvatetut ja opetetut. :)
H.
heh heh samat sanat!
Voi voi,eikös se ole niin että kun tulee vanhaksi(vanhemmaksi) sitä kaiholla muistelee entisiä hyviä aikoja kun ei enää itselle tapahdu mitään..?!
Kuten sinäkin,hippiaikojas esim,olen lukenut ; ))
Olisit jättänyt H tuon alun viestistäsi pois, loppu osa oli ihan hyvä. Samaan kaihomielisyyteen syyllistyit kuin muutkin kirjoittajat. Lisäksi toit esiin tyhmän ylpeytesi, vaikka tietenkin tuollainen on jotain erityistä kun on sinun kirjoittamasi.
"vai miten on?"
Oikeassa olet, kaiholla minä tuon kirjoitin. :)
Olen kirjoittanut kaiholla myös omista harrastuksistani.
Mutta minulle riittää yksi muistelo, minulle olisi kauheata tehdä venytetty purkka-aloitus.
Muistan kun faija yritti toffee-karkkia, ollakseen nuorekas.....hän muisti heti kuinka isänsä pihkaa sillee.....
Jokainen ikä-luokka kohtaa ajan, jolloin tuolit vierestä viedään, toivottavasti kuitenkin vanhana vasta.
H.
"hyhhunk"
kts. edellinen vastaukseni ketjussa.
H.
Toivossa on hyvä elää. Annan sinun rauhassa puuhailla tyylilläsi. Minä taas teen just niinkun haluan. Sullahan on ollut mainiot eväät hyvään elämään. Hyvää jatkoa vaan.
Mullahan on näitä kestoihailijoita, luulin, että olet jo unhoittanut, kvaak, kvaak, kot kot kaat.
en unhoita!
Mukavia muistoja teillä, useat ovat itsellekin tuttuja. Kuten moni sanoikin, harrastuksiin ei vanhemmilla välttämättä ollut aikaa silloin kun koko pesue oli koossa. Se piti elättää ja saattaa maailmalle.
Isäni oli yritteliäs, monen ammatin taitaja, mutta valitettavasti viinaanmenevä.
Hänen "harrastuksensa" liittyivät sitten siihen, 2-3 päivää viikkossa meni teillä tietymättömillä ja kun hän oli sydämellinen ja avokätinen, myös rahaa paloi.
Äiti yritti sitten omilla keinoillaan pitää taloutta kunnossa. Meidän 2600 neliön tontti oli täynnä viljelyksiä. Navetassa oli lammas ja kanoja, sikapossu tuotiin keväällä ja lahdattiin syksyllä. Vähin eväin oltiin aika omavaraisia, mutta silti varat eivät riittäneet siihen, että kaikki lapset olisi laitettu keskikouluun. Vain minä ja yksi veljistäni pääsimme sinne.
Isä oli musikaalinen ja hyvä liikkuja. Hän soitti haitaria ja lauloi, "Kodin kynttilät" oli hänen bravuurinsa. Äiti oli jossakin vaiheessa syvästi uskonnollinen, mutta ei koskaan ahtaasti, eikä hänestä sen vuoksi ollut mihinkään seuroihin.
Äiti luki aina, jopa niinä työntäyteisinä vuosinaan. Hän oli kiinnostunut historiasta ja kirjoitti omia muistojaan talteen. Niitä julkaistiin paikkakunnan lehdessä. SKS:n (Suomalaisen kirjallisuuden seuran) aineiston keruuseen äiti osallistui aktiivisesti.
Äiti oli yhteiskunnallisesti valveutunut, mutta ei osallistunut, isä tilasi Aamulehteä, samaistui kai enemmän yrittäjiin kuin duunareihin. Meitä lapsia ei varsinaisesti kannustettu harrastuksiin, mutta pojat olivat luonnostaan urheiluun suuntautuneita ja sisareni taas oli käsityö-ihminen, mutta musikaalinen ja hyvä liikkuja hänkin.
Äitisi oli valistunut ihminen. Kuinkahan monen muun vanhemmat täällä ovat kirjoittaneet muisteloitaan SKS:n kokoelmiin. Meillä tämä tehtävä siirtyi minulle eli sukupolvea myöhemmäksi. Meille tuli Turun Sanomat ja Savon Sanomat sekä äitini kotipaikkakunnan paikallislehti ja lapsuuskotini paikallislehti. Koulunkäyntiä oppi arvostamaan, kun näki, miten paljon kaikki maksoi.
Äiti oli varmasti valistunut, sen ajan mittareilla mitaten. Vaikka hän oli vaatimaton, häntä aina vähän vierastettiin - kai juuri tuon luku- ja kirjoitusharrastuksen vuoksi. Eihän sekään ollut tavallista - siis meidän sosiaaliluokassa - mikä se sitten olikin yrittäjä/duunariperheellä.
Olen kyllä käynyt SKS:n arkistoissa ja kopioinut sieltä äidin kirjoituksia. Itse olen kai liian runsassanainen sen tyyppiseen kirjoitteluun.