Kimalainen pörräsi ympärilläni *PÖRR PÖRR PÖRR*.
Lähdin juoksemaan lujaa, mutta se seurasi minua. Kompastuin ja kaaduin hiekkatielle. Enää ei kuulunut pörinää. Nousin istumaan ja tarkastelin polveani. Siinä oli verta.
Juoksin kotiin. - ÄITIIII! Verta tulee polvesta!
Äiti ryntäsi keittiöstä minua vastaan. - Voi rakas lapsikulta. Miten tässä näin kävi?
Lähdin juoksemaan lujaa, mutta se seurasi minua. Kompastuin ja kaaduin hiekkatielle. Enää ei kuulunut pörinää. Nousin istumaan ja tarkastelin polveani. Siinä oli verta.
Juoksin kotiin. - ÄITIIII! Verta tulee polvesta!
Äiti ryntäsi keittiöstä minua vastaan. - Voi rakas lapsikulta. Miten tässä näin kävi?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jatkuu...
- No kun olin poimimassa sinulle kukkia pellon laidalta ja yhtäkkiä kimalainen alkoi pörräämään ympärilläni, sanoin ääni väristen.
- Voi ei! Äiti huudahti. - Minä haen laastarin ja puhdistusainetta. Täytyy olla varovainen näin mätäkuun aikaan, ettei haava tulehdu!
Jäin istumaan eteisen tuolille varpaitani kipristellen. Haistoin keittiöstä tulevan ruuan tuoksun.
Jatkuu...
Pian äiti palasi pumpulituppo kädessään ja alkoi taputella polveani.
- AUUUUU!! Huusin tuskissani.
- Oioi, kylläpäs sattuu. Äiti lohdutteli. - Kas niin, nyt se on puhdas. Vielä nalle-laastari päälle. Noiiin.
- ÄITIII! MITÄ MEILLÄ ON RUOKAAAAAA?
- Lapsikulta, kuulen kyllä vähemmälläkin. Äiti on tehnyt perunamuusia ja nakkikastiketta. Äiti sanoi lempeästi hymyillen.
Namm... ajattelin mielessäni.
Trollihälytys! Tööt, tööt, tööt!
Älä kirjoita VERSAALEILLA. Alkoi pörräämään on väärin; alkoi pörrätä on oikein.
Kertomus näyttäisi olevan suunnattu alle kouluikäsille, joten vältä kansanperinteellisiä sivistyssanoja kuten 'mätäkuu', joka muuten poistui almanakoista vuonna 1995. Jo tyyliasun puolesta sana ei sovellu tarinaan ja rävähtää häiritsevästi silmille kuin 'falski', 'nebula' tai 'vuosikatsaus'. Äidin reaktioiden osalta mätäkuu-kappale on melodramaattinen. Lapsi ei ole saanut pernaruttoa vaan naarmun jalkaansa.
Minäkertoja on naiivi lapsi; äiti on huolehtiva äiti. Kummatkin ovat arkkityyppeinä persoonattomia. Kaipaan edes näennäistä syvyyttä!
Kerronta on monotonista: Kimalainen tekee, minäkertoja vastaa tekoon. Minäkertoja tekee, kimalainen vastaa tekoon. Minäkertoja tekee, äiti vastaa tekoon. Äiti tekee, minäkertoja vastaa tekoon... Action, reaction. Action, reaction. Action, argh! Tietty yksinkertaisuus on plussaa mutta joku raja sentään. Jo ensimmäisessä jatkoviestissä alkoi puuduttaa.
Tapahtumia tapahtuu. Missä juoni?
Juoni on siinä, että on kaunis kesäpäivä maaseutumiljöössä. Osaavatko lapset muka kaivata jotain juonta? Ajattelin lähinnä, että nykyisenä kiireen, frustraation sekä turvattomuuden aikakautena lapsi kaipaa jotain turvapaikkaa, johon samaistua. Tässä on turvallinen, rauhallinen ja kotoinen ympäristö, jonne lapsi voi astua ja unohtaa sen kovaäänisen slummin, jossa asustaa. Koti on turvallinen paikka ja siellä on aina äiti paikalla. Kohta kuvaan astuu myös isä.
Kyllä lapsetkin kaipaavat juonta. Muistan lapsuudestani kuinka äiti luki minulle Elsa Beskowin tarinan Ollin hiihtoretki. En muistaisi tarinaa vuosikymmeniä myöhemmin, jos siinä ei olisi juonta. Muistan muutaman muunkin kirjan, mutta niissäkin kaikissa on juoni.
http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=733
Lasten tarinassakin täytyy olla jännittäviä kohtia ja seikkaluja tai muuten turvapaikka ei tunnu turvapaikalta. Hyvyys tarvitsee pahuutta ja turvallisuus tarvitsee turvattomuutta, tai muuten kaikki lässähtää ja on sitä samaa. Anna lapsen astua ulkomaailmaan, mutta anna hänelle mahdollisuus palata turvalliseen kotiin. Tarinaa yleensä luetaan kotona, joten lapsi on jo oikeasti kodin ja lukevan vanhempansa suojissa. Tästä syytä kodin turvaa ei tarvitse erityisesti korostaa. Niille lapsille, jotka eivät elä turvallisessa lapsuudessa, turvallisen kodin korostaminen konkretisoi sitä, että heidän kotonaan ei ole kaikki hyvin.
Tuo ei ole minulle tuttu kirja. Minusta tuossa oli paljon fiktiivisiä henkilöhahmoja, joita ainakin minun olisi vaikea muistaa. Tällä perusteella en lukisi lapselle tuota kirjaa.
Samoin perustein jätän Potterit suosiolla väliin. Fiktio ei taida olla minun lajini.
Onko ihmisillä tosiaan niin hyvä muisti, että he pystyvät kysyttäessä muistamaan jokaisen henkilöhahmon näistä teoksista?
Jokainen tekee ratkaisunsa ja monet vanhemmat tekevät kirjojen lukemisessa ratkaisut lastensa puolesta. Olen tyytyväinen, että äitini luki minulle kyseisen tarinan ja vieläpä moneen kertaan. Mutta kuten sanottu, makuja on monenlaisia. Kun kirjoitat tarinaasi, päätä mielessäsi millaiselle lukijalle haluat kirjoittaa. Keskity sitten antamaan kaikkesi tälle lukijalle ja unohda muiden ryhmien miellyttäminen. Tarinasi ei kuitenkaan miellytä kaikkia, eikä se ole tarkoituskaan.
Mitä tulee henkilöiden muistamiseen on lukijoita, jotka muistavat suosikkitarinansa kaikki henkilöt. Mielestäni tärkeintä ei ole määrä vaan laatu; ainoastaan parhaat henkilöt muistetaan. Parhailla henkilöillä on yleensä tärkeä rooli tarinassa ja heidän kuvauksensa rakentuu persoonan näyttämiselle eikä kertomiselle.
Astrid Lindgen lienee yksi suosituimmista lastenkirjalijoita Pohjoismaissa, ja hänen satunsa nimenomaan sisältävät pahoja asioita.
Ensinnäkin, kirja on ilmeisesti alle (esi)kouluikäisille suunnattu, sellainen jota lapsi ei itse lue, vaan katselee korkeintaan kuvat? Lukijana näin ollen toimii vanhempi. Tällä on vaikutusta mm. kirjan kerrontatyyliin. Jotenkin ei omaan korvaan istu, että kertojana voisi toimia päähenkilö, (3-4 -vuotias??) lapsi. Varsinkin, kun tarinan henkilönä lapsi on naiivi ja kirkuva pikkutyttö/poika, mutta kertojana tarkkaan selostava ja rauhallinen. Kertojana toimisi ehkä paremmin kaikkitietävä, selkeästi, mutta elävästi tapahtumista selostava henkilö tai taho, isoäiti tai vastaava.
Siitä olen aloittajan kanssa kuitenkin samaa mieltä, ettei tällaisessa lastenkirjassa välttämättä tarvita juonta lainkaan. Riittää, että tapahtumia on riittävästi, ja ne on riittävän eloisasti kerrottu, ei liian pelottavasti, muttei liian "turvallisestikaan". Lapsetkaan eivät välitä liian lällyistä kirjoista :D
No mutta jos se 3-4v on jo kasvanut aikuiseksi ja osaa selostaa asiat niin kuin ne ovat tapahtuneet. Tätähän ei tarvitse lukijoiden tietää, mutta jos se asia nyt on näin.
Googlasin 'lapsi kertojaminä' ja...
https://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:74XCdtB3xsEJ:https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/9090/paihyyti.pdf?sequence=1 lapsi kertojaminä&hl=fi&gl=fi&pid=bl&srcid=ADGEEShuez-MQ976xqG48p6d0-FpJT_fJZ6IDeLk616lG_dCX8VaC0ibA5e01c25IvzYbAhdKQx4MLx5Zgds21QtU_aZpKu5phE5r-KobiQZzsXPcai0ySSERysMuoUECKP93TbV5YEy&sig=AHIEtbQ1m05kOxoKJ6f_TBcVAbHAzvFzBQ
Perustilanne on ok, mutta VERSAALI ärsyttää ja sen tyyli vielä enemmän.
Hahmojen persoonasta ei paljastu mitään.
Mitä siitä pitäisi paljastua? Lapsi on ikätasoisesti käyttäytyvä, turvallisen ympäristön kasvatti ja äiti huolehtivainen sekä oikeudenmukainen.
Tarkoititko, että lapsi oli ärsyttävä huutaessaan ja vaatiessaan huomiota? Niin hän taisi ollakin ja kuka nyt haluaa samaistua ärsyttävään ihmiseen. Ei päähenkilön pitäisi olla ärsyttävä. Toisaalta äitikin voi ärsyttää monia ylilempeydellään.
Eli se, mitä kirjoittaja on täällä jokaisella kommentillaan yrittänyt sanoa, on suurinpiirtein seuraavaa: "älkää oikeasti arvostelko tätä tekstiä, tekstissä ei ole virheitä tai epäkohtia, pistin sen tänne saadakseni positiivista palautetta"
Ongelma vain on siinä, että positiivinen palaute ei kehitä, positiivisella ja väärällä palautteella ei tule parempaa kirjoittajaa. Rakentavalla palautteella tulee, varsinkin jos siitä osaa ottaa hyödyn irti.
Ei, vaan kysymys on ap:n ymmärtämättömyydestä. Haluatko etten sano mitään? Minä en tiedä, mitä persoonattomuudella tarkoitetaan.
Persoonattomuus tarkoittaa, että henkilön paikalle voidaan kuvitella kenet tahansa.
Tarinasi lapsen paikalle voidaan kuvitella jokainen lapsi, joka on naiivi. Ja lähes poikkeuksetta kaikki lapset ovat naiiveja. Jos lapselle annetaan nimeksi Minna, mielikuva tarkentuu. Ahaa, lapsen paikalle voidaan kuvitella ainoastaan naiivit, Minna-nimiset tyttölapset.
Persoonallisuus rakentuu kerrotuista kuvauksista (ulkonäkö, luonne, kerrotut vahvuudet ja heikkoudet) ja erityisesti näytetyistä kuvauksista (mitä ja miten henkilö tekee, mitä ja miten hän puhuu, arvomaailma, näytetyt vahvuudet ja heikkoudet). Näytetyt asiat ovat paljon syvällisempiä ja tuottavat vahvempia mielikuvia kuin kerrotut asiat. Näytetyt asiat tulevat ilmi epäsuorasti. Esimerkiksi näytät, että lapsi pelkää kimalaista, vaikka et käytä pelko-sanaa. Valitettavasti liian monet lapset pelkäävät kimalaisia, joten lapsen pelko ei tarkenna lapsen persoonaa. Lyhyissä tarinoissa, mitä lasten tarinat suurelta osin ovat, jokaisen lauseen pitäisi edistää tarinaa tai persoonaa. Jos näin ei käy, kohta tulisi karsia pois.
Henkilöllä sanotaan olevan persoona, kun mielikuva henkilöstä tarkentunut niin syväksi, että mielikuvan paikalle ei voi sijoittaa ketään muuta. Henkilö on tällöin uniikki oma itsensä. Viiru ja Pesonen ovat persoonallisia henkilöitä.
Ensimmäisestä viestistäni unohtui positiivisuus. Olet onnistunut kirjoittamaan yksinkertaisia, selkeitä ja eteneviä lauseita, jotka toimivat erinomaisesti lapsille suunnatuissa tarinoissa. Olet myös onnistunut pitämään tyylin samana koko tarinan ajan. Pidä nykyinen tyylisi, mutta kehitä henkilöitä ja syvennä tarinaa. Edelleenkin suosittelisin juonta, joka kerää tapahtumat kokonaisuudeksi. Esimerkiksi Pekan päivä voisi kertoa siitä, mitä Pekka teki aamusta iltaan.
Ahaa!? Täällähän saa hyviä neuvoja.
Minua muuten pelottaisi mennä mihinkään, missä opetettaisiin jotain kirjoittamiseen liittyvää, koska eikö ihminen ole aidoimmillaan silloin, kun häntä ei ole opetettu?
Toivottavasti jälkimmäinen kappale on vitsi. Ellet opi ottamaan palautetta vastaan tekstistäsi, sinusta ei koskaan voi tulla ammatikseen kirjoittavaa ihmistä, koska se edellyttää jatkuvaa itsensä kehittämistä ja opiskelua. Lisäksi pitää lukea paljon erilaista ja sekalaista kirjallisuutta.
Kysymys ei ole palautteen saamisesta. Miksi jotkut elokuvaohjaajat pelkäävät katsoa muiden elokuvia?
Millä tavalla itseä pitäisi kehittää ja opiskella tällä alueella?
En halua väitellä. Itselläsi on valta päättää, otatko palautetta vastaan vai et. Ei se ole kenellekään helppoa, vaan vaatii opettelemista, jos kirjoittaminen ammatikseen kiinnostaa. Kaikenlaisesta palautteesta ei tietenkään ole hyötyä, voit vapaasti valita. Kirjoittaminen sopii tietysti hyvin harrastukseksi myös. Silloin voi kirjoittaa vain itselleen eikä tarvitse välittää lainkaan muiden mielipiteistä. Elokuvaohjaajien projektien toteutuminen edellyttää vielä useampien tahojen palautteen huomioimista kuin kirjailijoiden.
Kysymys on siitä, että jotkut ovat herkempiä ottamaan vaikutteita ympäristöstään. Ajattelin, että tämä opetus on jotain saarna -tyyppistä, mutta mistäs minä tiedän, kun en ole missään opetuksessa ollut. Asia onkin siten, että opiskelijat kirjoittavat ja saavat kirjoituksistaan palautetta. Siinä kaikki?
Jos et edes tiedä mitä koulutuksessa tapahtuu, älä muodosta käsitystä, että se on turhaa, kuten tuolla ylempänä annoit ymmärtää. Ota selvää.
Ja ei, koulutus ei myöskään ole "siinä kaikki" sitä, mitä tuossa edellä ehdotat; teit taas liian nopean johtopäätöksen.
---
Sinä et taida edes tietää kuinka arvokasta ja harvinaista on saada palautettta, jota olet tässä ketjussa saanut. Kaikki kannattaa ottaa vastaan ja miettiä rauhassa. Sinun ei ole mitään tolkkua ruveta selittämään palautteen antajille mitä olet tarkoittanut, saati ruveta kinaamaan. Kiitä palautteesta ja ota se soveltuvin osin huomioon. Sen tunnistaminen, mikä on soveltuva osa, on kirjailijaksi kasvamista.
Hanki koulutusta.
En tarkoittanut, että koulutus on turhaa vaan että jos se on esim. täyspäiväistä, niin en edes pysty omaksumaan sellaista tietomäärää ja käyttämään sitä hyväkseni.
Luulin, että tämä on keskustelua ja miksi pitäisi kiittää kesken keskustelun. Kiitän sitten, kun olen sulatellut saamaani tietoa.
Ps. Palaute on kaikkien käytettävissä, ei vain minun.
Tarina etenee hyvin ja teksti on riittävän yksinkertaista, mutta ampiaisenpistosta ei oikein ole saatu mitään irti eli kaikki aistimellisuus puuttuu kokonaan. Lempeästi hymyilevä äiti on lattea klisee. Vaikka teksti on yksinkertaista, se ei kuitenkaan saa olla kliseistä eikä hajutonta ja mautonta. Jos tajuat mitä tarkoitan, pienet muutokset riittävät tekemään tekstistä persoonallista. Teksti vaikuttaa raakileelta, mutta sinulla on kuitenkin silmää tarinan rakentamiselle rönsyilemättä liikaa. Kuvitus varmaankin on lastenkirjoissa ratkaiseva.
Tietäisin yhden huippupiirtäjän. Hän on tosin hyvin nuori vielä.
Kirjoittaja ei voi koskaan lähteä liikkeelle lukijoiden aliarvioimisesta ja vähättelystä, kuten sinä teet.
Lapsilukija (kuuntelija) tarvitsee hyvää kieltä ja onnistunutta tarinallisuutta vielä enemmän kuin aikuinen, koska hän imee sen kaiken itseensä (kielen herkkyyskaudet). Lapsi opettelee kieltä, kerrontaa, tarinoiden konventioita jne. jne.
Tuolla asenteella et ikinä julkaise mitään. Lue paljon. Mene koulutukseen. Kirjoitat tällä hetkellä varsin alkeellisesti. Olet harrastuksesi ensimmäisellä askelmalla. Jos kieltäydyt vastaanottamasta palautetta, siihen myös jäät.
Nää lapsille tarkoitetut tekstit tuntuvat jotenkin niin, niin... en tiedä mitä sanoisin. Jos yrittää lukea niitä ääneen, niin yleensä se on aivan mahdotonta. Sellaisen kirjan lukeminen lapselle sitten jää - ei voi mitään.
En tiedä kuinka heille pitäisi kirjoittaa, mutta olen sitä mieltä, että lapset tavoittaa parhaiten kun ei oikeastaan käytä mitään lapsille erityisesti tarkoitettua kieltä.
Entä sitten aihe? Mitkä aiheet kiinnostavat oikeasti nykylasta ja aina kaupungissa asunutta? Hankala juttu! Kun luen tätä sinun tekstisi alkua, niin tulee mieleen, että ei kuulu kirjaan vaan filmiin: kimalainen pörrää.... tuo ääni pörr, pörr, pörr ei ole oikein mielenkiintoinen, jos ei ole joku leikki, jossa vaikka matkitaan jotain pörriäistä. Filmille ärsyttävä pörräävä kimalainen sopisi paremmin. Muuten sana "kimalainen" lapselle? Ei ole kovin intressanttia luultavasti. VERTA! Juu, punaista - valuu punaista verta - sopii paremmin fimille... Sanooko kukaan nykyäiti lapselleen, että lapsikulta? En uskoisi. Polvesta tulee verta - miten tässä kävi =??? Minkä ikäiselle?
En tiedä mitä sanoa, mutta jotenkin ei nyt vaan toimi. Halusin vastata tähän sen vuoksi, että lastenkirjat eivät jostain syystä kolahda ja jos itse olen niitä joskus pakosta joutunut lapsille lukemaan, niin se on ollut ihan hirvittävää kidutusta. Yleensä olenkin laittanut lapset itse tekemään itselleen kertomuksen enkä niin, että luen jotain kirjaa heille. Olisi pitänyt perehtyä lastenkirjallisuuteen että tietäis mitä se nyt oikein on, mutta on tympinyt niin, että en ole pystynyt. On aika varmasti niin, että lastenkirjat sisältävät kasan piiloviestintää aikuisilta, mutta keiltä aikuisilta ja miten ison kasan. Onneksi ei ole enää pikkulapsia ympärillä, joille tarttis valita kirjoja.
Miten on oikein pienten lasten kanssa. Valitsevatko hekin jonkun tietokoneen noiden pörr, pörr, pörr tarinoiden sijaan? Kuinka pieni teillä lukee jo itse?