Rotukoirat/sekarotuiset faktaa

Dober

Vähän selvennystä tähän ainaiseen tappeluun.

Rotukoira.

Rotukoiraksi lasketaan koira, joka on rekisteröity. Suomessa rotukoirat ovat pääosin Suomen kennelliiton rekisterissä. Myöskin ulkomaalaisessa rekisterissä olevat koirat saavat osallistua suomessa näyttelyihin, rodunomaisiin kokeisiin ja kilpailuihin, ei kuitenkaan suomenmestaruuskilpailuihin. Rekisteröity rotukoira on oikeutettu kilpailemaan lajissa kuin lajissa, tietenkin rodunomaiset lajit huomioiden.

Sekarotuinen.

Sekarotuinen on koira, jonka vanhemmat ovat eri rotua tai joiden vanhemmissa on enemmän kuin yhtä rotua. Usein kahden rodun risteytystä sanotaan sekarotuiseksi ja useamman rodun risteytystä sanotaan monirotuiseksi. Myöskin rekisteröimätön, saman rotuisten vanhempien jälkeläinen määritellään sekarotuiseksi.
Sekarotuinen ei voi yhtä laajasti osallistua kokeisiin, kilpailuihin ja näyttelyihin kun rekisteröidyt rotukoirat. Jotta sekarotuinen voisi osallistua näyttelyihin, kokeisiin ja kilpailuihin tulee sen olla tunnistusmerkitty ja omistajalla olla koirastaan omistajatodistus, varustettuna koiran tunnistusmerkintä-tunnuksella. Sekarotuisella koiralla on oikeus osallistua epävirallisiin näyttelyihin (Match Show), BH-kokeeseen, pelastuskoirakokeisiin ja agilitykisoihin.

koiran rekisteröinti.

Kopioin tähän alle suomen kennelliiton rekisteröintiohjeesta pätkän. löytyy osoitteesta

http://www.kennelliitto.fi/saannot/skl_rekohje.pdf

2.1. Pentueen rekisteröinnin ehdot
5
Kennelliitto rekisteröi pentueen mikäli se on syntynyt Suomessa ja
omistajalla/jalostusoikeuden haltijalla on täällä vakinainen asuinpaikka. Tilapäisesti
ulkomailla oleskelevan suomalaisen kasvattajan ulkomailla syntynyt pentue voidaan
rekisteröidä jalostusosaston päätöksellä (hall 7/99). Yhteisomistuksessa ulkomaalaisen
kanssa olevan nartun ulkomailla syntyneiden pentujen rekisteröinti suomalaisen
kasvattajan nimiin on kielletty.
Rekisteröitävän pentueen vanhempien tulee olla samanrotuisia tai risteytyksen tulee olla
Kennelliiton etukäteen hyväksymä. Eräillä roduilla on rotumuunnosten (koko-, väri-, tai
karvanlaatumuunnosten) risteyttäminen rotujärjestön esityksestä jalostustieteellisen
toimikunnan päätöksellä vapaata (nämä rodut mainittu rotukohtaisissa erikoisohjeissa).
Nartun ja uroksen omistaja tulee olla merkitty Kennelliiton omistajarekisteriin (ks. kohta
2.7.).
Ulkomaisen uroksen omistajaa ei tarvitse ilmoittaa Kennelliiton omistajarekisteriin (ks.
myös jalostusoikeuden siirto - sopimuksella käytettävät koirat kohdista 2.7 ja 10).
Pentueen emän on oltava FIN- tai SF-rekisterissä tai ER-rekisterissä. Nartun edellisestä
penikoinnista on pentueen syntyessä oltava kulunut vähintään 10 kk (kohdat. 5.1. ja 6.2).
Pentueen isän tulee olla F.C.I:n tunnustamassa rekisterissä. Erikoisrekisteröinti selvitetty
erikseen kohdassa 9. Mikäli isä on tuontikoira, on sen oltava FIN-, SF- tai ER-rekisterissä.
Sama koskee jalostusoikeuden siirto -sopimuksella Suomessa jalostukseen käytettäviä
koiria.
Pentueen vanhempien tulee täyttää rodulle mahdollisesti hyväksytyn rotukohtaisen
Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA, valtuusto 20.11.93)
mukaiset vaatimukset (ks. liitteet 1 ja 4, ei jalostukseen rekisteröinti kohdassa 11).
Rotukohtaisen PEVISA-ohjelman soveltaminen ulkomaisen jalostuskoiran kohdalla on
selvitetty kohdassa 10. Rekisteröitäessä pakastespermalla siemennetty pentue, koskevat
isää ne koirarekisteriohjeen ehdot ja rotukohtaiset erikoisehdot, jotka olivat voimassa
siemenen pakastushetkellä.
Rekisteröinti suoritetaan Kennelliiton lomakkeelle tehdyn asianmukaisesti täytetyn ja
kasvattajan allekirjoittaman pentueilmoituksen perusteella, joka sisältää myös
allekirjoitetun astutustodistuksen. Puutteellisesti täytetty pentueilmoitus palautetaan
kasvattajalle.
Uroksen omistaja/jalostusoikeuden haltija allekirjoittaa astutustodistuksen.
Pentueilmoitukseen tulee liittää eläinlääkärin antama todistus siitä, että uroksella on
normaalit kivekset tai uroksen tulee olla palkittu virallisessa näyttelyssä. Uroksen omistaja
vahvistaa allekirjoituksellaan, että uros täyttää pentueen rekisteröinnille asetettavat
vaatimukset. Ulkomaisia siitosuroksia koskevat lisämääräykset ovat kohdassa 10.
Häntien typistäminen on kielletty Suomen eläinsuojelulain nojalla 1.7.1996 lähtien.
Perinteisesti typistetyn rodun synnynnäisesti töpöhäntäisestä pennusta täytyy
pentueilmoitukseen liittää eläinlääkärintodistus, jossa eläinlääkäri toteaa pennun
syntyneen töpöhäntäisenä. Tutkimus on suoritettava 10 vrk kuluessa pennun syntymästä.

11

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin????

      Ketä kiinnostaa?
      Mikä on pointtisi?

      • Herne

        .. on varmaan se että seropit ovat aivan yhtä hyviä koiria kuin rotukoiratkin, jos eivät parempiakin...

        Ei yhtikääs mitään muuta ;))


      • Ensin

        ja yrittää vastata vasta sen jälkeen?


    • Dober

      Että nykyajan lapset ovat niin kapeakatseisia etteivät näe tosiasioita.

      Edelleen. Vastustan suunnattomasti sekarotuisten tahallista teettämistä. Vahinkojakaan ei pitäisi sattua. Vastuuntuntoinen koiranomistaja pitää huolen että oma koira ei pääse tiinehtymään vahingossa. Jos vahinko käy niin aaborttipiikki on keksitty. Jos sekään ei auta niin pentujen on tarkoitus syntyä.

      Itselläni on sekarotuinen, ei tarkoitus, eikä edes koiran omistajan vahinko. sitä voitte miettiä miten se on mshdollista mutta näin on.

      • Sakemanni

        Doper. Sinullehan alkaa kehittymään itsekritiikkiä. Ymmärsin, että tarkoitit tietenkin itseäsi ensimmäisellä lauseellasi.

        Estääkö tuo mainitsemasi aa-borttipiikki ehkä koirien alkoholismia vai mikä ihme se on??


      • Dober
        Sakemanni kirjoitti:

        Doper. Sinullehan alkaa kehittymään itsekritiikkiä. Ymmärsin, että tarkoitit tietenkin itseäsi ensimmäisellä lauseellasi.

        Estääkö tuo mainitsemasi aa-borttipiikki ehkä koirien alkoholismia vai mikä ihme se on??

        Ehkäpä minä olen joidenkin mielestä lapsi, iältäni kuitenkin täysi-ikäinen. päätä itse.

        Pikkuseikkoihin, pieniin kirjotusvirheisiin tarttuminen osoittaa mielestäni jonkinasteista lapsellisuutta - jos et tiedä mikä on aaaaaborttipiikki niin kannattaisi lopettaa "asiantunteminen".

        Mikä muuten on koirien alkoholismi? Odotan sinun kertovan sen kun sellaisen mainitsit. Itse en ole vielä koirapiireissä moiseen ilmiöön törmännyt.


      • Sakemanni
        Dober kirjoitti:

        Ehkäpä minä olen joidenkin mielestä lapsi, iältäni kuitenkin täysi-ikäinen. päätä itse.

        Pikkuseikkoihin, pieniin kirjotusvirheisiin tarttuminen osoittaa mielestäni jonkinasteista lapsellisuutta - jos et tiedä mikä on aaaaaborttipiikki niin kannattaisi lopettaa "asiantunteminen".

        Mikä muuten on koirien alkoholismi? Odotan sinun kertovan sen kun sellaisen mainitsit. Itse en ole vielä koirapiireissä moiseen ilmiöön törmännyt.

        ole liian tosikko.


      • Dober
        Sakemanni kirjoitti:

        ole liian tosikko.

        tosikko vaan tosiasioiden kannattaja. Jos ei tietoa haluta hakea niin se tuodaan nenäsi eteen tänne palstalle.


      • My Lady
        Dober kirjoitti:

        tosikko vaan tosiasioiden kannattaja. Jos ei tietoa haluta hakea niin se tuodaan nenäsi eteen tänne palstalle.

        Näin tuossa eräällä palstalla sinun pyrkivän sheriffiksi. Kyllä siihen tarvitaan enemmän kuin halua määräillä mitä mielipiteitä toiset esittää. Toinen avusi tuntui ja myös selvästi näkyy olevan nettiriippuvuus. Kolmas avusi on asiantuntemattomuus. Olisiko parempi kasvaa ensin myös henkisesti aikuiseksi.


      • Dober
        My Lady kirjoitti:

        Näin tuossa eräällä palstalla sinun pyrkivän sheriffiksi. Kyllä siihen tarvitaan enemmän kuin halua määräillä mitä mielipiteitä toiset esittää. Toinen avusi tuntui ja myös selvästi näkyy olevan nettiriippuvuus. Kolmas avusi on asiantuntemattomuus. Olisiko parempi kasvaa ensin myös henkisesti aikuiseksi.

        Ilmieisesti kirjoitukseni osui arkaan paikkaan kun noin vastaat?

        Nettiriippuvuus? Voisitko kertoa enemmän? itse en ole tällaista ilmiötä havainnut.

        Asiantuntemattomuus? Missä asiassa? Tästäkin haluan tietää enemmän.

        Henkisesti aikuinen? Sitä minä olen monien mielestä - myös tämän palstan käyttäjien.

        Kaikkia ei voi miellyttää mutta kirjoittamasi asattomuudet ovat hiukan jo ylimenevää.


      • My Lady
        Dober kirjoitti:

        Ilmieisesti kirjoitukseni osui arkaan paikkaan kun noin vastaat?

        Nettiriippuvuus? Voisitko kertoa enemmän? itse en ole tällaista ilmiötä havainnut.

        Asiantuntemattomuus? Missä asiassa? Tästäkin haluan tietää enemmän.

        Henkisesti aikuinen? Sitä minä olen monien mielestä - myös tämän palstan käyttäjien.

        Kaikkia ei voi miellyttää mutta kirjoittamasi asattomuudet ovat hiukan jo ylimenevää.

        Anteeksi vain koko tekstini. Ei olisi pitänyt kirjoittaa. Olin vain muuten pahalla tuulella. Nyt olen jo lauhtunut ja tajunnut tyhmyyteni. Kun tällaisille palstoille kirjoittaa niin pitää ymmärtää, että voi joutua vaikka minkälaisten häiriköiden tunteenpurkausten kohteeksi. Kuten kaupan myyjät ja erikoisesti kassat joutuu. Ei Sinun asiassa mitään huonoa ollut. Ehkä vain Sinun tyylisi on toisinaan hiukan ylimielinen (anteeksi nyt mutta minä saan sen vaikutelman). Tällä palstalla tarvitaan kaikenlaisia kirjoittajia, muuten mielenkiinto loppuu ihmisiltä. Monella täällä on parantamisen varaa toisten mielipiteitten hyväksymisessä, eikä vähiten minulla. Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi kovin pahasti. ILOISIA PALSTAMILLIMETREJÄ LUKIJASI MY LADY


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe