Itse elän ihan normi elämää ja käyn töissä. Mittariin tuli juuri 30 ja tuntuu että tätäkö elämä on. Olen ulospäin ihan sosiaalinen persoona ja tulen ihmisten kanssa hyvin juttuun. Mutta sisimmässäni olen oikeasti täysin yksin. Olen suhteessa, mutta siinäkin täysin yksin ja muut kontaktit on pitkälti töistä ja ovat sellaisia pintapuolisia tuttavia. Itse olen laittanut tietyn esteen päälle, johtuen pettymyksistä ihmisiin ja niihin ns. ystäviin. Olen todella mustavalkoinen, enkä pettämisen ja valhetelun jälkeen anna mahdollisuutta ystävälle, koska en usko siihen että ystävä tekee niin toiselleen, jos on sitä aidosti. Lähinnä pohdin, että mistä niitä sielunsisaria/veljiä löytää. Sellaista pohjatonta luottamusta ja voisin kuolla toisen puolesta asennetta. Aitoa läsnäoloa elämän eri vaiheissa ja yhdessä kokemista ja jakamista. Itse en usko määrään, vaan laatuun. Sellaista ihmistä kaipaisin elämääni...Onko kellään ajatuksia tästä.
Missä olet?
LonelyOneN
27364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Voisitko itse kuolla ystävän puolesta?
No etpä tietenkään.
Kirjoituksesi kolahti. Löysin siitä aika paljon samaa, tosin sillä poikkeuksella, että olen sinua kyllä reilut 10 v. vanhempi ja en töissä tällä hetkellä. Mitä tulee itseeni, olen avoin ja myöskin sosiaalinen ja mielestäni ihmisten kanssa juttuun/toimeen tuleva. Sisimmässäni olen kuitenkin hyvin yksinäinen ja vailla sitä samankaltaista ja -oloista naispuolista ystävää, joka tuntuisi samanlaisesti aidolta ja olisi minusta ihmisenä samalla tavoin ja oikeasti kiinnostunut. Ystävää, jonka kanssa voisin jakaa syvimmät ja vaikeammatkin ajatukseni ja jonka kanssa ajatus- ja tunnemaailmatkin kemioineen kohtaisivat.
Voisiko vain olla, että sellaista kaipaamaansa ja toivomaansa ystävää ei vain löydä, tai sitä ei ole olemassakaan. Näin ainakin itse ajattelen, että sitä todellista, aitoa ja oikeaa ystävää on vaikeaa löytää. Tai ajatellessa, että jos sellaisen löytäisi, on tehtävä ensin pitkä matka ja tutustuminen toiseen ihmiseen ennen kuin tuo aito luottamus ja tunne johonkin ihmiseen edes syntyy ja kasvaa. Jotta päästäisiin sitten sinne tien päähän ja ystävyyteen saakka, onkin se sitten jo jotain muuta. Minulle ei ainakaan ystävyys synny tai ala hetkessä, vaan se on ensin pitkällistä tutustumista. Se että joku ihminen tuntuisi ensin aidosti kiinnostavalta, on tuon tunteen oltava molemminpuolinen ja täytyisi ihmisestä löytyä myös se jokin, mikä tämän tunteen herättää ja saa vahvasti koskettaen hänestä aikaan.
Onko se sitten toisen ihmisen luonteessa vai persoonassa vai muissa tekijöissä, mikä kiinnostaa tai tuntuu niin samanlaiselta, tutulta. Vai puhutaanko vain niistä syvemmistä kemioista ja ihmisen mielestä, vai jostain, mikä on siellä ihon alla piilossa. Vaiko toisen ihmisen sieluko se on, mikä puhuu, minkä tunnet samoin koskettavan ja puhuvan sinulle samaa kieltä.
Ja suhteessakin, heko heko.. :D
vitun huora sun pitäs kuolla
Odotuksesi ystävältä/ystävyydeltä vaikuttavat kovin isoilta. Tuollainen "voisin kuolla toisen puolesta" asenne kuuluu pikemmin vanhempi-lapsi -suhteeseen kuin ystävyyteen. Tai parisuhteeseen.
Aikuisiällä ystävyydet ovat erilaisia kuin lapsuudessa ja nuoruudessa. Tuollainen omistautumishalu ystävälle ja vastaavasti odotukset häneltä saattavat pelottaa potentiaalisia ystäviä.
Aivan niin kuin simasuuneiti tuossa sanoikin, tuollainen kuuluu vanhempi-lapsi suhteeseen. Sulla on varmaan lapsuusiältä joku hirveä vaillejäämisen kokemus, jota nyt yrität paikata muiden ihmisten kautta. Siitä samasta tuo mustavalkoisuuskin johtuu. Mutta se olisi vain narsistista toisilta ihmisiltä lähteä paikkaamaan sitä aukkoa mikä sulla on, sun täytyy itse se käsitellä. Nettipsykiatrina diagnosoin sulle epävakaan persoonallisuushäiriön, enemmän narsismiin päin kallellaan koska itsetuhoisuus ilmeisesti puuttuu.
Sielun sisar, kiitos ainoasta asiallisesta ja hyvästä kommentista. Mä pärjään kyllä näinkin ihan hyvin, mutta silti kaipaan sitä tosi ystävää. Itse annan kaikkeni, jos sellaisen sielunystävän joskus löydän ja toki odotan sitä silloin myös toiselta, jos hengenheimolaisia ollaan. Ja tuo toisen puolesta kuolemista ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, vaan siten, että se ystävyys on niin aitoa ja vahvaa, että tietää että toiseen voi luottaa vaikka henkensä. Mutta täällä suomi24 tuntuu olevan joka aihealueessa näitä ihmisiä, jotka saavat mielihyvää muiden kommenttien arvostelusta ja ihan päättömistä jutuista. Ikävää sinällään,kun aihe on kuitenkin monelle tosi tärkeä. Ja mä sanoinkin, että elämänkokemuksien takia sitä ei halua itseään avata muille, vaan luottaa siihen että se joskus toivottavasti tulee omalle kohdalle. Mä en vaan kaipaa mitään välimuoto kontakteja, sellaisten kanssa kun kuitenkin kohtaa joka päivä. Vaan juuri sitä tunnetta,että se toinen tietää missä mennään vaan olemalla siinä. Ja itse olen sitä mieltä, että ystävyys on tietyllä tapaa "arvokkaampaa" kuin kumppani, koska kumppani saattaa vaihtua tai pettää, mutta ystävä silti pysyy, jos se on sellainen sielunystävä. Joten siten voin hyvin sanoa, että voisin "kuolla" ystäväni" puolesta. Lapsi on ihan eri asia. Ja sellainen ystävyys ei muodostu tosta noin vain, joko se on lapsuudesta asti ollut tai sitten myöhemmin löydetty, joka vain on juuri se. Ystävä voi olla juuri se myös...kun arvaan että joku sanoo, että tuollain sanotaan kumppanista. No minä en enempää täällä tätä asiaa pohdi. Kun täällä tuntuu vähemmän olevan näitä sielun sisaren kaltaisia ajattelevia ihmisiä.
Mitä ihmeen asiattomia kommentteja? Mistä muka luulet tuon mustavalkoisuuden johtuvan? Sitä ettet voi sietä inhimillisyyttä ystävissäsi, vaan kehittelet jotain idealisoituja fantasia-hahmoja päässäsi? Ei kukaan ihminen ole tuollainen idealisoitu ystävä, vaikka se saattaisi pitkäänkin vaikuttaa siltä.
Nämä houreesi johtuvat tasan tarkaan siitä etteivät vanhempasi pystyneet tukemaan lapsena psyykeesi kehittymistä. Ei se ole mitään arvostelua tai asiattomuuksia.
Täytyy kyllä ihmetellä, miten täällä ihmisiä väärin tulkitaan ja miten pahasti täällä toisille ihmisille vastataan. Tehdään tällaisia olettamuksia, vaikka ei tunneta koko ihmistä ja muutenkaan tiedetä ihmisestä koko totuutta (kuten hänen elämänhistoriaansa ja mitä ja miten pahoja asioita hän on elämässään kokenut). Pelkän jonkun kirjoituksen pohjalta luodaan vain joku analyysi ja kuva ihmisestä ja kuvitellaan tämän olevan juuri se oikea kuva ja totuus hänestä ihmisenä. Siis mitä hevonpaskaa!
Mitenhän minulle ei tullut ja syntynyt lainkaan tällaista kuvaa, tai saatikka, että olisin ruvennut 'mustamaalaamaan' vain toista ja minulle tuntematonta ihmistä kuten edellä vastaajat. Varmaan oikein tarkasti etsittiin kirjoitetusta tekstistä ja ihmisestä sitä 'mustaa kohtaa', mihin voisi takertua ja tehdä siitä sitten vain joku mieleisensä viallinen ja väärä analyysi kyseisestä ihmisestä. Olettaen sitten vielä olevansa itse näissä arvioissaan ja tulkinnoissan vielä oikeassa.
Ymmärsin kyllä sinun tekstisi 'LonelyOneN' ja mitä sillä halusit kertoa, ja ei kyllä mieleeni edes tullut tai herännyt mitään tämän kaltaisia ajatuksia, mitä nämä muut vastaajat sinusta kirjoittivat.
"ei kyllä mieleeni edes tullut tai herännyt mitään tämän kaltaisia ajatuksia"
Et ole harjoitellut tarpeeksi. Olkiukkojen heiluttelu ja tekosyiden taakse piiloutuminen näyttää kuitenkin onnistuvan hyvin.
Voi kuule, mene sinä vain niiden omien tekosyidesi taakse ja piiloudu sinne, ja harjoittele sitä ja siellä olemista.
Inhimillisyys ja luottamuksen pettäminen on mulle ihan eri asioita. Mä olen erittäin inhimillinen, mutta miksi minun pitäisi olla inhimillinen silloin jos luottamus petetään. Siltä osin olen mustavalkoinen. Sun noi analyysit on aika kaukaa haettuja ja uskonkin että sä haet täältä ihmisistä vikoja ja diagnooseja peittääksesi omasi. En näe muuta syytä sun kommenteille. Ja lopuksi voin sanoa, että lapsuuteni oli erittäin onnellinen ja minulla on hyvät vanhemmat :) Mutta sinä voit jatkaa rauhassa tätä pikku harrastustasi suomi24.
"...sisimmässäni olen oikeasti täysin yksin. Olen suhteessa, mutta siinäkin täysin yksin ja muut kontaktit on pitkälti töistä ja ovat sellaisia pintapuolisia tuttavia. Itse olen laittanut tietyn esteen päälle, johtuen pettymyksistä ihmisiin ja niihin ns. ystäviin."
Tuoko mitä kirjoitit kuulostaa sinusta itsensä kanssa sinut olevan ihmisen teksiltä? Ei vaikuta siltä että sulla oli hyvät vanhemmat, vaikka näennäisesti olet ehkä voinut olla onnellinen. Ei huonot vanhemmat välttämättä tarkoita mitään alkoholisteja tai hakkaajia. Huomaatko muuten miten yritit siirtyä itse keskustelusta lyttäämään minua ja saamaan minut puolustuskannalle? Mutta eivät minun heikkouteni korota sinua.
Paljasta nyt vain ne omat heikkoutesi äläkä kätke niitä sisällesi. Olet vain kova poika(?) arvostelemaan ja löytämään muiden heikkouksia. Onko vaikeaa myöntää olevansa niin väärässä vaiko vaikeaa vain tunnustaa se, että arviosi menivät metsään? Ei kannattaisi alkaa muodostamaan vääriä kuvia muista ihmisistä, se kun osuu aika pian omaan nilkkaan ja joudut vain omaksi häpeäksi tunnustamaan sen vielä itsellesikin. Varmaanhan vaikeaa sinulle, ymmärrän.
Huomaatko miten itse asiasta keskustelun sijaan ainoastaan hyökkäät minua vastaan? Keskitytään nyt vain aloittajan ongelmien pohtimiseen, voit perustaa minusta toisen ketjun jos haluat.
Aloittaja kertoi itse kärsivänsä syvästä yksinäisyyden tunteesta. Onko mielestäsi ratkaisu tähän sellainen, että aloittajan elämään ilmestyy juuri tietynlaisia, hyvin idealisoituja, ihmisiä? Jotka ratkaisevat ja poistava aloittajan yksinäisyyden tunteen? Ja muunlaiset ihmiset eivät siihen kelpaa? Että aloittaja on ikään kuin riippuvainen noista ideaaleista ihmisistä? Eikö tuo kuulosta sinusta vain narsististen toiveiden täyttämiseltä?
Onkohan tähän juttuun nyt sekoittunut taas sinun oma problematiikkasi, kun pohdit sitä miksi et kelpaa naisille (?) sellaisena kuin olet, vaan odotetaan unelmien prinssiä? Eikö nämä keskustelut voisi käydä sinkkupalstalla?
Oliko tämä minulle, en aivan ymmärtänyt? En minä ainakaan pohdi sitä miksen kelpaa naisille sellaisena kuin olen, vaan sitä miksen kelpaa itselleni sellaisena kuin olen. Se johtuu kohdallani nimenomaan suhteesta vanhempiin, mutten saa siitä täysin kiinni vielä. Mutta vieläkin, onko sinulla tarjota jokin selitys aloittajalle, vai miksi keskityt ruotimaan minua, aina sen jälkeen kun vastaan aloittajalle?
Muutenkin ihmettelen tätä "tuot omaa problematiikkaasi esiin" juttua. Tottakai voin puhua myös itseni kautta, sillä problematiikka on suurella osalla ongelmaisista ihmisistä samanlainen. Häpeän vääristyminen ja sen kokemisen välttäminen erilaisin epätervein keinoin.
Lyhyestä virsi kaunis: odotat mahdotonta tapahtuvaksi.
Tämäkin niin kiinnostava aloittajan tarina ja ihminen sen takana. Olisi ollut mielenkiintoista jatkaa keskustelua ja kuulla hänestä lisää. Tämä(kin) nyt vain haluttiin pilata ja tuomita näiden 'älypäiden' typerillä ja muka aina vain heidän oikean totuuden kaikesta tietävillä analyyseilla. Puhumattakaan sitten näistä loukkaavista vastauksista tätä henkilöä kohtaan. Ei ihme, että tänne kukaan haluaa enää kirjoittaa, kun saa tällaista huttua naamalle ja palautetta osakseen.
Joku jäi sinua kaipaamaan, LonelyOneN.
"Joku jäi sinua kaipaamaan, LonelyOneN."
Ei jäänyt.
Kyllä jäi.
Eli haluat vertailla yksinäisyyden kokemuksia muiden kanssa ja voida hyvin sen takia että on muitakin yksinäisiä? Sen sijaan että hakeutuisit hoitoon, pääsisit eroon yksinäisyyden tunteesta ja tulisit onnelliseksi?
Onko sulla, Visible man, joku oma mielenterveysklinikka vai miksi aina keuhkoat tuota samaa p*skaa täällä?
Miksi reagoit minun keuhkoamisiini noin voimakkaasti? Nostaako se esiin peitetyt häpeän tunteesi? Haluaisit mieluummin imeä tältä palstalta vaan suojarakennelmiasi vahvistavia vaikutteita?
Itselläni on ollut samoja ajatuksia kuin keskustelun aloittajalla. Olen itsekin parisuhteessa mutta hyvät ystävät ovat kaikonneet ympäriltäni opiskeluaikojen jälkeen, muuttaneet ympäri Suomea. Paikkakunnalla jossa tällä hetkellä asun ei poikaystäväni lisäksi ole muita kavereita, joille voisin uskoutua. Poikaystävälläni puolestaan on paljonkin ystäviä ja menoja. Töissä työkaverit ja asiakkaat ovat toinen sosiaalisuuteni toteuttamistapa, mutta keskustelut jäävät pintapuolisiksi. Lisäksi työtoverini ovat minua huomattavasti vanhempia ja siksi vähän eri maailmoista. Pidän kovasti syvällisistä keskusteluista, mutta tällä hetkellä toteutan niitä lähinnä pääni sisällä. Olisi ihanaa jos olisi joku luotettava ystävä, jonka kanssa jakaa oma maailma ja vapaa-aikaa.
Viime päivinä olen alkanut miettiä tulevaisuutta, miten tylsältä se näyttää jos en saa ympärilleni ihmisiä. Luultavasti muutamme poikaystäväni kanssa eri paikkakunnalle loppu vuodesta jolloin saan tilaisuuden "aloittaa uuden elämän". Lisäksi haluaisin lemmikin ja perheen, samoista itsekkäistä syistä. Luottamukseni poikaystävääni ei ole 100% minkä vuoksi luultavasti kaipaan muita ihmisiä ympärilleni. Voi olla että minulla on ollut lapsena riittämättömät suhteet vanhempiini kuten joku kirjoittaja täällä ehdotti uskollisten ystävien kaipuun syyksi. Huono itsetunto varmaan selittää luottamuspulaa parisuhteessa. Jos tunnen nyt olevani yksinäinen, voin vaan kuvitella miten yksinäinen olisin ilman poikaystävääni.
Varaa matka, ota lomaa duunista, lopeta paska suhde, pistä elämä risaiseksi. Tee asioita, joita rakastat, joita haluat tehdä, koska loppupeleissä itsellesihän sinä elät, et kenellekään muulle. Ole itsekäs, annan luvan sun oman hyvinvoinnin takia!