Eli halusin vaan avautua, että on vaikeaa oikeesti olla Suomessa puoliksi valkonen ja puoliksi romani. En ole samanvärinen ku valtaväestö suomalaisista ja se aiheuttaa kysymyksiä, kuten: "Mistä oot kotosin?". Kun sanon, että oon puoliks romani, tulee joskus keskustelukumppanin/työkaverin/jonkun muun kanssa stoppi siihen asiaan ja huomaa, että mua aletaan kohdella alempiarvoisesti, vaikka en ole tehnyt mitään aiheuttaakseni tämän.
Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan on hauska huomata, että varsin monet valkoiset ja varsinkin n.18-35v olevat ihmiset kohauttaa vaan olkiaan ja hyväksyy asian. Jotenkin vaan aina tuntuu, että pitää todistella olemassaoloaan ja se on ikävää. En kulttuurillisesti ole romanimainen, koska minua ei kasvatettu siten, toki romanivanhempani kautta tiedän tavoista, joistakin.
Koen silti haasteelliseksi mennä esimerkiksi sukulaisillani käymään, koska aina on vaara, että häpäisen jotain ja tuntuu, että en kuulu joukkoon, koska en käyttäydy ja ole aivan kuin hekään sitten vaikka ulkonäöllisesti menen paremmin heidän kanssa samaan kategoriaan kuin valtaväestön. Eli en siis täysin hyväksytty ole sielläkään.
Tästähän siis muodostuu varsinainen dilemma. Monen suomalaisen mielestä en ole tarpeeksi kunnioitettava suomalainen, kun olen mustalainen (jotkut eivät edes sitä puolikasta tajua) ja sitten taas mustalaisten mielestä en ole tarpeeksi mustalainen, kun käyttäydyn liian paljon kuin valtaväestössä olevat käyttäytyvät. Ihan naurettavaahan siitä on sinänsä kitistä, kyllä mun elämään ilonhetkiä mahtuu. Mutta välillä vaan tällanen kuulumattomuuden tunne rasittaa ja ärsyttää, koska en sille itse mitään edes voi.
Lopuksi voin sanoa, että ihan suomalaisissa ja mustalaisissa on ihan oikeasti todella hyviäkin ihmisiä. Monesti mustalaiset, jotka ovat vaan hienoja ihmisiä ei oikein erotu. Rääväsuut ja rikostentekijät ovat enemmän äänessä ja mediassa, eikä se mua ylpeäksi tee tietenkään. Ja vielä se siinä surullista on, että se niiden käytös heijastuu myös siihen, miten ihmiset näkee mut. Esim. taannoin oli mustalainen tappanut ihmisen/ihmisiä (en viitti tarkempaa kertoa, ku en halua sukunimeäni tässä levitellä) ja siitä oli mediassa. Silloisessa opetuspaikassa opettaja tuli oikeasti huolestuneena kysymään, oliko joku mun lähisukulainen tappanut ne, vaikka en edes tuntenut koko tappajaa. Että semmosta.
Ei kai tässä muuta, peace.
Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan on hauska huomata, että varsin monet valkoiset ja varsinkin n.18-35v olevat ihmiset kohauttaa vaan olkiaan ja hyväksyy asian. Jotenkin vaan aina tuntuu, että pitää todistella olemassaoloaan ja se on ikävää. En kulttuurillisesti ole romanimainen, koska minua ei kasvatettu siten, toki romanivanhempani kautta tiedän tavoista, joistakin.
Koen silti haasteelliseksi mennä esimerkiksi sukulaisillani käymään, koska aina on vaara, että häpäisen jotain ja tuntuu, että en kuulu joukkoon, koska en käyttäydy ja ole aivan kuin hekään sitten vaikka ulkonäöllisesti menen paremmin heidän kanssa samaan kategoriaan kuin valtaväestön. Eli en siis täysin hyväksytty ole sielläkään.
Tästähän siis muodostuu varsinainen dilemma. Monen suomalaisen mielestä en ole tarpeeksi kunnioitettava suomalainen, kun olen mustalainen (jotkut eivät edes sitä puolikasta tajua) ja sitten taas mustalaisten mielestä en ole tarpeeksi mustalainen, kun käyttäydyn liian paljon kuin valtaväestössä olevat käyttäytyvät. Ihan naurettavaahan siitä on sinänsä kitistä, kyllä mun elämään ilonhetkiä mahtuu. Mutta välillä vaan tällanen kuulumattomuuden tunne rasittaa ja ärsyttää, koska en sille itse mitään edes voi.
Lopuksi voin sanoa, että ihan suomalaisissa ja mustalaisissa on ihan oikeasti todella hyviäkin ihmisiä. Monesti mustalaiset, jotka ovat vaan hienoja ihmisiä ei oikein erotu. Rääväsuut ja rikostentekijät ovat enemmän äänessä ja mediassa, eikä se mua ylpeäksi tee tietenkään. Ja vielä se siinä surullista on, että se niiden käytös heijastuu myös siihen, miten ihmiset näkee mut. Esim. taannoin oli mustalainen tappanut ihmisen/ihmisiä (en viitti tarkempaa kertoa, ku en halua sukunimeäni tässä levitellä) ja siitä oli mediassa. Silloisessa opetuspaikassa opettaja tuli oikeasti huolestuneena kysymään, oliko joku mun lähisukulainen tappanut ne, vaikka en edes tuntenut koko tappajaa. Että semmosta.
Ei kai tässä muuta, peace.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun hyväksyy ite ittensä niin minusta se on hyvä lähtökohta.
Jumalahan meidät kaikki on tänne luonut ja jos joku ei hyväksy toista Jumalan luomaa niin se on sitten hänen ongelmansa ja hänellä on siinä kasvunpaikka.
eli elä vain reilusti omana itsenäsi, ei sinun tartte kysellä itsellesi ja olemassa olollesi muilta hyväksyntää.
En mä silleen kysykään, mutta vaikka kuin hyväksyisi, niin on se kurjaa ja energiaa vievää, kun just se mitä mä oon, saattaa olla jostain työpaikasta pois tai muusta vastaavasta.
Täällä toinen samanmoinen. Elämä urkes siitä, kun lopetin sen toisten miellyttämisen ja aloin kulkea omia polkujani, kunnioittaen toki muiden elämänratkaisuja. Mutta sama tunne silti joskus nakertaa, vaikka olen kohdannut arvostusta puolin ja toisin, niin aina joku mätä omena on kummassakin korissa. Paljon on tullut tästä syviä haavoja, vaikka ne ei päällepäin näy. Lapseni olen kasvattanut visusti pääkulttuuriin jotta vapautuvat tästä taakasta. Helpompaa heille niin. Mutta arvaa mitä, puolikkaista löytyy kaikista parhaimmat ja fiksuimmat ihmiset. Katso ympärilles vaikka!
Mitä ne puolikkaat on ja mitä on pääkulttuuri? Ihmisen pitää elää, niin kuin hyväksi itse tuntee, silti ketään muita loukkaamatta. Kaikki on ittestä kiinni. Kukaan muu ei voi elää toisen elämää tai sitä pilata. Kyse on siittä, että hyväksyy ensin itsensä. Sen jälkeen on hellpo muitakin rakastaa ja elää silti omaa elämäänsä. Mätiä omenia on joka korissa, se on nyt päivän selvää, mutta jokainen vastaakin vaan omasta putolestaan.
Olisikohan ihan viisasta olla ajattematta joutavia Ei sinun tarvitse puolikkaana miettiä sitä kuka arvostaa mitäkin ja ketäkin. Ihmisen oma arvostusko lähtee ijhan oamsta itsestään. Turhaan mietit mitä ja minä kukakin pitää, ei katsos koko mustalainenkaan osaa arvostaa kanssaihmistä kun ei osaa arvostaa itseäänkään. Ja jos totta puhutaan, niin on niin paljon mieleltään sairaita ihmisiä etenkin mein kaaleitten keskuudessa että oikein pelottaa. Tunnevammasia ja oman arvontuntoa, elikkä itsetuntoa ei ole nimeksikään. Kaikki epävarmuus kätketään röyhkeyteen, kavaluuteen, pahuuteen ja ylimielisyyteen. Mitä oikeasti ihmisraukka oletat saavas mainitulta yhteisöltä. On kuule vain parempi, kun rakennat oman elämäsi ja arvostuksesi varmalle perustalle. Älä luota, että ihmisiltä saat hyväksynnän jos et edes osaa itseäsi arvostaa ihmisenä.
Ei ole muuta rotua kuin ihminen jonka Jumala on luonut, kaikki muu mikä menee ohi tuon määritelmän on saatanasta. Jumala ei ole luonut ihmistä ylenkatsomaan ketää toista luotuaan. Voi niitä ihmisparkoja ketkä tähän sortuu.
Elikkä kiteytettynä elä oma elämäsi, älä annan muiden määritellä sinua ja elämääsi..
Kaikilla on heikot hetkensa.Joskus on vaikeaa kääntää se toinen poski,kun maailma herjaa.Mutta muista,että niin alas et mene,ettei Jeesus siellä olisi.Tästä nettietiketistä.Kunhan muistat(en usein itsekään) Että vanhoja on usein linjoilla,niin se karsii rappiokäytöstä.