Kuka on ostanut Belov Agron lannotteita? Laskin hintaeroksi 700 euroa Belor Agrin hyväksi verrattuna Yaran vastaaviin. Visun avulla laskettu. Rahti ja alvi hinnassa mukana. Olemme aikaisemmin ostaneet Yaraa ja noituneet hintoja - oisko aika muutokseen? Onko joku konnankoukku josta ei tiedä?
Vastaukset 6
- EU muutti kaiken
Nytkö vasta olet siirtymässä muihin lannoitteisiin? Voin kokemuksella sanoa, että olen lannoittanut peltojani n. 20 vuotta muilla lannoitteilla, kuin Yara/Kemira. Nyt viimeiset vuodet (kun Viipurin lannoitetta ei enään saannut!) kysymälläsi tuotteella, eli Ural chem lannoitteilla.
Suurempia ongelmia ei ole ollut koko aikana, jollei kateutta oteta lukuun, kun laskin säästäneeni vuosien aikana hyvän uuden traktorin hinnan lannoitekaupoillani ja ostin uuden traktorin. Yhden kerran oli paljon paakkuuntunutta lannoitetta joissakin säkeissä, lähinnä säkkien pohjalla ja tarkemmin tutkittaessa säkkien pohjissa oli muutamia reikiä, myös säkkien pohjat olivat likaisia. Tein asiasta reklamaation myyjälle suoraan ja sain reilun hyvityksen, eli sain tilalle uudet lannoitteet. Syykin säkkien rikkoontumiseen selvisi!
Ensi keväänä taas kylvetään näillä lannoitteilla. Omalla tilallani säästö on sen verran merkittävä, että ei mitään järkeä käyttää kalliimpaa lannoitetta. Satotasot ovat olleet meillä ihan virallisissa mittauksissa n. 6tn/ha. - MasaFarmi
Nyt käy vissiin niin tuon Texasin pamauksen takia että apulannan hinta kipuaa pilviin.
- varmastinousi
Ainahan ne jonkun verukkeen keksii.
- Kalkkiako?
Käyttäkää voimalaitosten tuhkaa. Se on parempi kuin kalkki eikä maksa mitään. Useimmiten laitokset vielä maksavat rahdinkin kun saavat sen jonnekkin kipata.
Mutta muistakaa että 10tn hehtaarille alkaa olla maksimiarvoja, jos pellot eivät ole todella happamat.- Roger rabbit
Mikäs tuommoinen voimalaitos olisi? Onko analyysiarvoja tai koetuloksia jossain?
- EU muutti kaiken
Roger rabbit kirjoitti:
Mikäs tuommoinen voimalaitos olisi? Onko analyysiarvoja tai koetuloksia jossain?
Omat kokemukset näistä aineista on, että ei juuri kannata sotkeutua taikka ainakin on oltava tarkat analyysit siitä tuhkasta. Omalle kohdalle osui ainakin niin hurjaa tavaraa, että analyysin tulos oli; VAIN VIHERRAKENTAMISEEN. Oli raskasmetalleja ym. niin paljon, että ei mitään järkeä myrkyttää peltojaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561