On sitten vakuutuspetokset jotenkin näiden "julkkisten" arkipäivää.
Pezman Ahmadi:
Pezhman Ahmadi tuomittiin myös maksamaan törkeän petoksen avunannosta tuomion saaneen ystävänsä kanssa yhteisvastuullisesti Pohjola Vakuutus Oy:lle 6462 euroa korkoineen. Ehdollisen tuomion koeaika päättyy 30. huhtikuuta 2013.
Pezhman Ahmadin ystävä tuomittiin avunannosta törkeään petokseen viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kolmantena syytteessä olleen miehen syyte hylättiin.
Tuomion perusteena on ollut Pezhmanin hallussa olleen BMW 530d -auton kanssa tehty vakuutuspetos. Pezhman oli ystävineen vaurioittanut tahallaan henkilöautoa ja hakenut sille tämän jälkeen valheellisin perustein korvauksia. Vuoden 2004 vuosimallia ollut BMW oli työnnetty alas mäkeä, jossa se oli törmännyt alhaalla oleviin puihin. Ahmadi teki tämän jälkeen ajoneuvo- ja liikennevahinkoilmoituksen, jossa ilmoitti ajaneensa autoa ulosajotilanteessa. Hän oli myös ilmoittanut kyseessä olleen liikennevahinko, vaikka todellisuudessa hän oli itse vaurioittanut hallussa ollutta henkilöautoaan.
Pohjola Vakuutus Oy alkoi epäillä vakuutuspetosta, eikä maksanut Ahmadin edustamalle E4 Corporation Europe Oy:lle vahingonkorvauksia. Kyseinen korvaussumma olisi ollut noin 1500 euroa. Vakuutusyhtiö joutui maksamaan auton omistavalle Toyota Finance Finland Oy:lle korvauksia 17 000 euroa. Pohjola Vakuutus Oy myi auton myöhemmin eteenpäin 10 800 eurolla. Pezhman Ahmadin ja ystävän korvausvelvollisuus, reilut 6400 euroa, tulee Pohjola Vakuutus Oy:lle aiheutuneesta taloudellisesta tappiosta.
Vakuutuspetos ja julkisuus
12
625
Vastaukset
- vakuutukset on out
Pezeillä ja sen kavereilla LAKI on erillainen. Tommoset munattomat inisiät pitäs lähettää lomalle jonnekkin saarelle, josta ei paluu yhteyksiä. Selvitköön siellä, jos on fiksu. Laiskat huijarit ei kestä pitkään.
- Kas
Tää Petssuhan on Martinan uuden levyn tuottaja. Seura tekee kaltaisekseen. Raha ja luksus tärkeintä, vaikka mihinkään ei olisi varaa rehellisesti.
http://static.metrolive.fi/dev/images/1/7/9/7/3/17973/17973_1000x.jpg
ompa valkoset hampaat- 134
Ei ne niin valkoiset oo, on vaan musta turpa ja sekin oudosti paljon tummempi kun vertaa esim. kaulan ja käsien väriin.
Onkohan poju käyny äitin meikkipussilla?
Ja toi kuva ei sit oo isukin "ravintolasta". - 125
Korsossa (samat juopot istuu päivät pääksytysten ördaamassa).
- vain1500e tähden
on siinä "velikullat"!
Yrittivät petoksella saada 1500e, mutta maksettavaksi lankesikin 6462e!
Petos kannattaa :DDDDD
Saavatko vielä vakuutusta jostain vakuutusyhtiöstä?
Tuskin.- 163
Mutta missä on Viivin Porshe???????
- Sthermullet
Missä on Maran puoliso?????
- 535b3b
BUAAHAHAHA!
Muualle tommonen pelleily voi toimia, mutta ei Suomessa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?781560En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061277- 1181270
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781186Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701064IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var86862Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9792- 42785
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän383769Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?128736