Miksi uskova syyllistää?

syväuskova hoitaja

Olen tärmännyt ammatissani useisiin masennuspotilaisiin, jotka kertovat, että sairastuttuaan masennukseen ja pohjattomaan uupumukseen tuki, jota he kaipaisivat uskontonsa pohjalta luterilaiselta kirkolta, johtaakin siihen, että heitä aletaan syyllistää ja pelotella helwettiin joutumisella. Muunkinlaista syyttelyä esiintyy ja se on johtanut monilla potilailla itsetuhoisiin tekoihin.

Tänä aamuna sattui silmiini Yle Uutisten nettisivuilla tälläinen uutinen, jossa Lasse Niskala kertoo mm. näin:

- Olen saanut uskonnollisen kasvatuksen ja pyörinyt kristillisissä piireissä. Päätin hakea apua esirukouspalvelusta, mutta ei tepsinyt.

- Kristillisestä yhteisöstä on tullut kaikenlaista turhaa mukaan, mikä on mua syyllistänyt. Olin kuin joulukuusi, johon oli tullut painavia juttuja lisää. Masennuksen aikana ravistettiin kaikki ylimääräinen pois. Nyt olen vapaampi.

http://yle.fi/uutiset/kohtalotoveri_nosti_lassen_itsemurhakuilusta/6457739

Ketään masentunutta ei vielä ole esirukouspalvelu auttanut, kuten ei tuota nurota miestäkään.

Usko on mielestäni sellainen asia, joka vapauttaa kaikesta syyllisyydestä, mutta miksi monet kokevat kuitenkin uskovaisina monista teoistaan suurta syyllisyyttä ja syyllisyys voi kasvaa niin suureksi, että sen taakan alla itsemurha onnistuukin.

Itsemurhaan johtava syyllistäminen on aivan turhaa, sillä ihminen ei ole se, jolla on lupa tuomita, vaan vain Jumalalla on tämä oikeus, miksi siis tuomita lähimmäinen ja aiheuttaa hänelle vielä suurempaa tuskaa, jolloin hän tekee itsemurhan. Uskova syyllistäjä aiheuttaa murhan ja saa kannettavakseen tämän synnin viimeiselle tuomiolle saakka.

20

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • multinikille en vast

      Sinua ev.lut /diakooni ei tunnu kyllä auttavan enää yhtään mikään.

      Asiasta voisi keskustella asiallisestikkin, mutta palstan parin multinikin ansiosta en vain viitsi.
      Koska asioiden yksipuolisella trollaamisella palstalla ei mitään saa aikaan.

      • ei mee läpi

        " Ketään masentunutta ei vielä ole esirukouspalvelu auttanut, kuten ei tuota nurota miestäkään."

        Ja sinulla on koko maailman kattava tutkimus asiasta..ko?

        " Asiasta voisi keskustella asiallisestikkin, mutta palstan parin multinikin ansiosta en vain viitsi.
        Koska asioiden yksipuolisella trollaamisella palstalla ei mitään saa aikaan. "

        Täysin samaa mieltä.

      • 1xuusi

        "Multinikille en vast"
        Aloittaja ei kyllä ole ev.lut/diakooni. Ei yhtään kuulosta siltä.
        Se mihin syväuskova hoitaja pyrkii jää epäselväksi. Päällimmäiseksi ajatukseksi nousee se, että hän haluaa kritisoida ja moittia evl.lut. kirkon työntekijöitä.

        Toi "uskova syyllistäjä aiheuttaa murhan" on aikamoista tekstiä, joka ei sovi diakoniatyöntekijöihin. Osa diakoniatyöntekijöistä, erit. mielenterveystyössä olevista on koulutukseltaan myös psykiatrian sairaanhoitajia.

        Ota tosta nyt selvää.

      • uusipa hyvinkin
        1xuusi kirjoitti:

        1xuusi

        "Multinikille en vast"
        Aloittaja ei kyllä ole ev.lut/diakooni. Ei yhtään kuulosta siltä"

        Uudeksi tunnet porukan yllättävän hyvin.

      • 1xuusi
        uusipa hyvinkin kirjoitti:

        1xuusi

        "Multinikille en vast"
        Aloittaja ei kyllä ole ev.lut/diakooni. Ei yhtään kuulosta siltä"

        Uudeksi tunnet porukan yllättävän hyvin.

        Uusipa hyvinkin.
        Mulla noi noita tuttavina ihan reaalielämässä.

        Sä taidat olla se sama joka tänään on eri nimimerkkien alta olet arvellut minun olevan vanha multinikkeilijä.

        "uudeksi tunnet porukan yllättävän hyvin"
        Olen muutaman päivän ajan ollut lukenut törkeän paljon näitä ketjuja.

      • uusipa hyvinkin
        1xuusi kirjoitti:

        Uusipa hyvinkin.
        Mulla noi noita tuttavina ihan reaalielämässä.

        Sä taidat olla se sama joka tänään on eri nimimerkkien alta olet arvellut minun olevan vanha multinikkeilijä.

        "uudeksi tunnet porukan yllättävän hyvin"
        Olen muutaman päivän ajan ollut lukenut törkeän paljon näitä ketjuja.

        " Mulla noi noita tuttavina ihan reaalielämässä.,Sä taidat olla se sama joka tänään on eri nimimerkkien alta olet arvellut minun olevan vanha multinikkeilijä."

        No empä ollut, mut joopa joo..

    • Minun kokemuspiirissäni kävi niinin että lueskelimme määrätietoisesti vanhaatestamenttia. Vähitellen huomasimme itse kukin syyllistävämme itseämme mitä moninaisemmista tapahtumista. Tämä ja tuo tapahtuma oli sen vuoksi koska olimme tehneet syntiä.
      Lisäksi monissa eri yhteyksissä piti huomioida synnin läsnäolo jotta sen voisi välttää.

      Tällaisen synnin kaipun ja sen osoitamisen koen vättämättömäksi monissa uskovien viesteissä. Siis elämä ei ole elämää jollen osoita syntisyyttäni ja kuinka hyvin pystyn sinun syntisi kertomaan sinulle.

      Lukemattomat viesti tälläkin keskustelupalstalla vaativat synnin tunnistamista ja julistamista. Oikeastaan ainut pappien vastausten ongelma on kun ne ovat liian armeliaita. Ne jotka ovat jo luovuttaneet eivät palstoilla näy. Joten ei ole syytä hellittää arvostelua. Uskovien armeliaisuus on Jumalan kädessä. Siinä heillä on kirjaimellinen ykseys ateismiin. Jumalan käsi on jotain konkreettista jolla ei ole uskovan "käden" (mielipiteiden) kanssa mitään tekemistä.

    • Hei syväuskova hoitaja,

      Kirjoitat, ettei ketään masentunutta ole esirukouspalvelu auttanut. Mihin perustat tämän ajatuksen? Uskallan olla kanssasi eri mieltä. Tunnen monia masentuneita, joita kirkon kuunteluapu ja esirukous ovat auttaneet. Ei tietenkään kaikkia. Masentuneetkin ovat kaikki erilaisia ja eri ihmisiä, mitkään yleistykset eivät tee oikeutta.

      Syyllistäminen on asia, jota kukaan autettava ei halua kokea oli sitten kyse masennuksesta, päihteidenkäytöstä tai itsesyytöksistä. Toisen kuunteleminen on taitolaji ja toisen tilan arviominen vielä vaativampaa.

      Kirkontyöntekijät pyrkivät ohjaamaan vaikeasti masentuneita ja muita joihin oma ammattitaito ei riitä hakemaan apua mielenterveyspalveluista ym.

      t. Maarit-pappi

      • 1xuusi

        "Kirkontyöntekijät pyrkivät ohjaamaan vaikeasti masentuneita ja muita joihin oma ammattitaito ei riitä hakemaan apua mielenterveyspalveluista ym."

        Joillakin työntekijöillä taitaa olla myös psykiatrian sairaanhoitajan koulutus ja kirkon auttamistyössä tehdään yhteistyötä kaupunkien mielenterveyspalvelujen kanssa.

    • ;:;

      "Uskova syyllistäjä aiheuttaa murhan.."

      Syyllistätkö nyt uskovia, miksi teet sitä mistä muita syytät?

    • 5 + 7
    • terva 5

      minäkin olen uskova hoitaja. Koskaan en ole nähnyt syyllistämistä.
      Uskon että sitä kuitenkin on , ne pitäisi heti keskustella ko yksikössä läpi.
      Mä olen rukoillut potilaiden kanssa niiden pyynnöstä tai suostumuksella.
      Harvempi on kieltäytynyt.
      hyvin montaa on Jumala lohduttanut.
      Ketä ei kiinnosta, sanoo suoraan.
      Enemmän on hyviä kuin huonoja kokemuksia, olen nähnyt heidän piristyvän .
      Itsemurhia hautovien täytyy myös fokusoitua Jumalaan päin itsekin ja
      ja sitten mahdollisten lääkkeiden , sielunhoidon ja terapian avulla on mahdollista
      päästä ylös.
      Ihmiset ovat niin yksilöllisiä.
      Oma kokemukseni on kuitenkin , että vähiten haittaa on ollut Jumalasta.

    • "Ketään masentunutta ei vielä ole esirukouspalvelu auttanut, kuten ei tuota nurota miestäkään."

      Olen elävä todiste siitä että väiteesi ei pidä paikkaansa. Erikoinen ja ihmeellinen väite. Monet kerrat olen saanut esirukouspalvelusta apua ahdistukseeni ja masennukseeni. Voipa olla että ovat estäneet päättämästä päiviänikin. Sama kokemus on vaimollani, hän on myös tullut usein hoidetuksi ja lohdututetuksi esirukouspalvelussa käydessään. En oikeen ymmärrä kirjoittajan motiiveja mollata hyvää ja hyvinvointia tuottavaa asiaa?

      • myös palvelua saanut

        hienoa Herra auttaa tavalla tai toisella varmasti.

      • käytä järkeäsi!

        Eipähän tuolla rukoilemisella ole mitään vaikutusta, koska joudut vaimosi kanssa ravaamaan vähän väliä rukoiltavana ja pyytämässä esirukouksia teille.

        Uskovaisen ahdistus ja masennus johtuvat usein siitä, että uskovainen luulee tekevänsä syntiä lähes kaikista asioista ja näin syyllistää myös itsensä ja kantaa syyllisyyttä ties mistä, eikä se pelkästään riitä, että syyllistää itsensä, vaan synti-opeillaan syyllistää myös toiset ihmiset.

        Jos rukous auttaisi, niin masennus ja ahdistus katoaisivat kerta laakista, mutta tosiasia on, että näin ei tapahdu.

      • himppi ,,,21
        käytä järkeäsi! kirjoitti:

        on niin , että sydän syyllistää jos on syytä. Eihän sydän syyttä syyllistä, vai mitä?D
        Se ei riipu myöskään onko nk uskossa vai ei sillä omatunto on jokaisella.....

      • käytä järkeäsi! kirjoitti:

        Eipähän tuolla rukoilemisella ole mitään vaikutusta, koska joudut vaimosi kanssa ravaamaan vähän väliä rukoiltavana ja pyytämässä esirukouksia teille.

        Uskovaisen ahdistus ja masennus johtuvat usein siitä, että uskovainen luulee tekevänsä syntiä lähes kaikista asioista ja näin syyllistää myös itsensä ja kantaa syyllisyyttä ties mistä, eikä se pelkästään riitä, että syyllistää itsensä, vaan synti-opeillaan syyllistää myös toiset ihmiset.

        Jos rukous auttaisi, niin masennus ja ahdistus katoaisivat kerta laakista, mutta tosiasia on, että näin ei tapahdu.

        Ilman muuta käytän järkeäni, jos rukous ja esirukous ei auttaisi, en siihen turvautuisi. Ilman esirukousta voisin olla huomattavasti huonommassa kunnossa, liekkö edes elossa. Enköhän kuitenkin itse tiedä paremmin kuinka rukous vaikuttaa elämääni.

        Turhaa syyllistämistä ja syyllisyyttä kartan, se ei rakenna eikä kasvata. Synnin näkemisen ja tunnustamisen taas näen rehellisyytenä, ja sitä kautta rakentavana.

      • vai mikä oot
        käytä järkeäsi! kirjoitti:

        Eipähän tuolla rukoilemisella ole mitään vaikutusta, koska joudut vaimosi kanssa ravaamaan vähän väliä rukoiltavana ja pyytämässä esirukouksia teille.

        Uskovaisen ahdistus ja masennus johtuvat usein siitä, että uskovainen luulee tekevänsä syntiä lähes kaikista asioista ja näin syyllistää myös itsensä ja kantaa syyllisyyttä ties mistä, eikä se pelkästään riitä, että syyllistää itsensä, vaan synti-opeillaan syyllistää myös toiset ihmiset.

        Jos rukous auttaisi, niin masennus ja ahdistus katoaisivat kerta laakista, mutta tosiasia on, että näin ei tapahdu.

        " Uskovaisen ahdistus ja masennus johtuvat usein siitä, että uskovainen luulee tekevänsä syntiä lähes kaikista asioista ja näin syyllistää myös itsensä "

        Ja sinulla on kokemusta asiastako ? Oletko lesd. ? Heillä on tämä jatkuva anteeksipyytely.

    • Syyllisyys ja syyllisyyden tunto ovat vähän kahtiajakoinen asia. Oikeaa syyllisyyttä on se, että on todella tehnyt jotain väärää. Väärää syyllisyydentuntoa on se, että jatkuvasti syyllistää itse itseään melkein kaikesta mahdollisesta ja siihen liittyy usein myös häpeä.

      ”Usko on mielestäni sellainen asia, joka vapauttaa kaikesta syyllisyydestä, mutta miksi monet kokevat kuitenkin uskovaisina monista teoistaan suurta syyllisyyttä.”

      Näinhän se on tai tulisi olla. Syyllistämistä käytetään kuitenkin vaikuttamisen välineenä. Voidaan asettaa niin paljon ”lakeja” joita ei voi olla rikkomatta. Mitä velvollisuudentuntoisempi on, mitä enemmän kaipaa muiden kiintymystä ja positiivista palautetta, sitä herkempi on syyllistämiselle. Ihmistä kun voi syyllistää melkein mistä tahansa.

      Ihminen joka ei koskaan saa tilaisuutta korjata tai edes pyytää anteeksi, anteeksiantoa ei siis annetta, joutuu syvän häpeän kuiluun. On vain jatkuva kasvava syyllisyydentunto. Masennuksessa se katsotaan yhdeksi oireeksi. Silloin ei todellakaan auta, että uskova ahtaa toisen täysin nurkkaan omilla vaatimuksillaan.

      Siksi armon tulisi olla tärkeää. Ettemme syöksisi ketään täysin sietämättömän tilanteeseen.
      Asiaa tutkinut Ben Malinen avaakin hyvin, mistä oikeastaan on kyse:

      ”– Syyllisyyttä pitäisi opettaa jo lapsille, muuten se muuttuu häpeäksi. Lapsen tulisi oppia, miten hän voi korjata syyllisyyttä aiheuttavan teon. Vanhempienkin tulisi oppia tunnistamaan syyllisyydentunne ja olemaan armollisia itselleen.”
      http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan

      Niin, minkä kaiken annamme syyllistää itseämme? Vai osaammeko olla armollisia itsellemme? Tai läheisille?

    • Intressi vapaa.

      Haluaisi vaatimattomasti ilmoittaa että suomessa on paljon ihmisiä jotka ovat uskonkautta pelastuneet elämään mehän sen kaikki tiedämme joten ei siitä sen enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3138
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2645
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2387
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2284
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2025
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe