Työttömyyttä Suomessa lisäävänä näen..

Yritysjohtajien ylisuuret palkkiot ja bonukset.. Törkeää toimintaa ettei alla olevan mukaisia rahoja käytetä työpaikkojen lisäämiseen. Kuten olen sanonut, kenelläkään ei ole todellisia ylimaallisia kykyjä, tekipä mitä työtä vaan, saadakseen satojen tuhansien eurojen palkan päätoimestaan ja siihen vielä bonukset ja muut edut päälle. Elämme Suomessa, enme suuressa ja mahtavassa, heh, jumalaa joka asiassa avukseen tai todistajakseen huutavassa ameriikan maassa, heh..

HS: Joka toisessa valtionyhtiössa leikattu johtajan bonuksia

Lauantai 26.1.2013 klo 05.00

Noin joka toisessa valtionyhtiössä toimitusjohtaja voi saada entistä vähemmän bonuksia, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehti kysyi 36 valtioenemmistöiseltä yhtiöltä, miten toimitusjohtajien kannustimet ovat muuttuneet sen jälkeen, kun valtion uudet palkitsemisohjeet tulivat voimaan viime elokuussa.

Kahdessatoista yhtiössä kannustimien ylärajoja oli laskettu. Lisäksi kuudessa yrityksessä kaavailtiin korkeimpien kannustinpalkkioiden laskemista, ja joissain yrityksissä korkeimman kannustimen saamisen kriteereitä oli kiristetty.

Google-mainokset
Kullan Hinta Nyt
Nyt on paras aika myydä tarpeeton kulta meille. Katso päivän hinta!
KultaRahaksi.fi

Elokuussa tulivat voimaan valtion uudet palkitsemisohjeet, jotka rajoittavat kannustimen enimmäismääräksi 120 prosenttia palkasta.

Käytännössä kuitenkin johtajien saamien bonusten euromäärät ovat voineet jopa kasvaa, jos peruspalkka on entistä suurempi.

Lähde: Helsingin Sanomat

STT

6

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huolestunut Guppe

      Onko sun Magnus hyvä olla?

      • von Lagerbom

        Ei ole, hyvä veli. Olen hyvin huolestunut yhteiskunnallisestas kehityksestä. Jospa lukaisisit kartanonherra-nikillä kirjoittamiani kannanottoja jotain v.2003 alkaen niin hyomaisit miten ennakoin tilanteita jo silloin. Kehitys alkoi suuntautua köyhemmän kansanluokan polkemiseen jo 1990 luvun alkupuolella jolloin keinotekoisesti aiheutettiin lama. Viljelijä sai kaurasta silloin n.2,70mk / kg mutta pian hinta romahdutettiin n.kuuteenkymmeneen penniin ja näin saatiin pikkutilalliset luopumaan ja myymään suurtilallisille maansa. Samoin kävi mm broilertuotannon. Kun saatiin pikkutilalliset syötyä pois, alkoivat jo hinnatkin nousta. Nyt on rehvakasta vallasväen nostella helvetillisiä eu-tukia ja istua esim eduskunnassa ja eri johtokunnissa ja nostella palkkojaan / palkkioitaan. Etkö sinä ole lainkaan huolestunut siitä, miten tulevat vanhat munmmon ja vaarit toimeen taloissaan / mökeissään kun elinkustannukset jatkuvasti nousevat, kiitos päättäjiemme..

      • misu8
        von Lagerbom kirjoitti:

        Koko maatalous on vääristynyt eu: myötä. Ennen maanviljelijä sai työllään toimeentulon perheelleen mutta nyt raha tulee tukipaperien täyttämisellä. Tilatukia ja muita eu:n myötä tulleita tuki mahdollisuuksia käytetään häikäilemättä hyväkeen. Moni maansa vuokrannut on voinut menettää tukioikeutensa vuokraajalle jollei vuokrasopimuksessa ole mainintaa niiden palautumisesta omistajalle vuokra-ajan loputtua. Jos vaihdat maanvuokraajaa voit joutua maksamaan erilaisia tukioikeuksia hänelle jälkikäteen. Lisäsäksi maakaupoissa täytyy olla varuillaan tukioikeuksissa, niistä on tullut kauppatavaraa kuten maitokiintiöistäkin aikanaan.
        Nämä suuret tilalliset joilla on paljon velkaa, saavat myös paljon näitä tukiaisia. Eli meneekö se sitten niin, että mitä tappiollisempaa tuotanto on niin sitä enemmän tukia maksetaan.
        Kun Suomeenkin saadaan muutama niitä esim. suurkanaloita jotka tuottavat munat ja broilerin lihat yhdelle suurelle tukkuportaalle, niin eiköhän hinnat nouse kun tulee ns. monopoliasema. Siinä putoaa pienet tuottajat väkisinkin porukasta. Sama suunta on jo näkyvissä maidontuotannossa. Nyt kun Valio nostaa maidon hintaa taitavat nousta muutkin maitotuotteet kuin pelkkä maito, vaikka siitä ei ole julkisesti puhuttukaan.
        Vanhat mummot ja vaarit viedään vanhustentaloihin ja palvelutaloihin, eläkkeen lisäksi kunta / kaupunki ottaa heittä hoitokuluihin säästöt ja ne talot ja mökit, jos he vielä ovat niitä pystyneet ylläpitämään ennen hoitokotiin joutumistaan.
        Kyllä se huolettaa onko meillä tulevaisuutta.

      • von Lagerbom
        misu8 kirjoitti:

        Nyt ihailen entistä enemmän älykkyyttäsi. Ja oletko huomioinut miten maatalouskoneet, tarktorit ym suurentuvat alinomaa, isoissakaan taloissa ei enää juurikaan ole renkejä, työttömyys lisääntyy. Veroja ei makseta koska kalustoa uusitaan parin vuodem välein.. Ennen oli paremmmin asiat vaikka varsinaisia töitä joutuikin enemmän puurtamaan. lapsetkin oppi työntekoon maalla, pienestä pitäen töissä askartelemassa eikä sitä työksi nimitetty. Minunkin viisivuotias poikani heitteli hummankakkaa iloiten pellolle pyytämättä. Ja yhdessä hänen kanssaan kasvatettiin perunaa, nostettiin sitä ja myytiin uutta perunaa ja sillä tavalla poika tienasi lokariautonkin ja pikkumopon. Joku tunnoton ne sitten myöhemmin varasti Köyliön asunnoltamme. Törkeä teko mielestäni, varastaa pienen pojan työllään hankkimat tavarat.

    • epäilyttää kovin

      Alan epäillä lagerbomin mielenterveyttä

      • von Lagerbom

        Mitähän mahdat tarkoittaa kommentillasi. Miten epäillään mielenterveyttä? Minä taas olen varma että poliitikot, päättäjät, siis suurpääoma oli tuon keinotekoisen laman takana. Oletko lainkaan huomannut millaisia maatiloja, suurtiloja nykyisin on? Katsos, joskus kun oli paljon pikkutiloja, pärjäiltiin kuitenkin, saatiin omalta tilalta monenlaista ruokaa. Nyt kun pikkutiloja ei juurikaan enää ole, voivatkin rikkaat nostaa elintarvikkeiden hintoja ja tulet lähitulevaisuudessa näkemään että elintarvikkeiden hinnat nostetaan pilviin katsos kun ahneudella ei ole rajoja. Ja niistä suurtiloista vielä. Huomioit varmaan miten jokusia vuosia sitten tuli suursikaloihin, kanaloihin sairauksia ja tällöin piti hävittää polttamalla suuria määriä eläimiä.. Millaista tuhlausta, joka johtuu ihmisen ahneudesta. Pikkutiloilla ei sellaisia epidemioita koskaan sattunut. Nykyisin pitää vaihtaa vaatteet, jalkineetkin kun käy broilerkasvattamossa ja broilereille annetaan hormonirehua kaiketi, ja rokotteita, kuten sioillekin ym tuotantoeläimille. Kyllä ne siat ja kanat ennen terveitä olivat ilman minkäänlaisia lisävitamiineja ja antibiootteja.. Koskahan tutkimuksista ilmenee että nämä kaikenlaiset lisäaineet, joita tuotantoeläimille annetaan, sairastuttavat ihmiset jotka syövät tällaista ruokaa. No aika näyttää, mieti sinä sillä välin minun, ja omaakin mielenterveyttäsi, heh.. Mitäpä jos lukisit myös Pentti Linkolan mietteitä. Taidamme olla melko samankaltaisia ajettelijoita. Eräs professori luonnehti minua takavuosina ns. yksityisajattelijaksi ja ellet ymmärrä, niin se oli tarkoitettu kehuksi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe