Tarvitsisin apua mutta...

...en voi sitä hakea! Tilanne on se että minulla oli SSRI-lääkitys hyvän aikaa ja mielestäni siitä lääkityksestä ei mitään haittaa ollut vaikka kyseistä lääkitystä aina joka paikassa herjataankin. Kun niitä söin niin olo tuntui kohtuu normaalilta. Tai sellaiselta mitä luulisin normaaliksi.

Mutta sitten lääkäri päätti että en tarvitse lääkitystä enää kun sen verran kauan kuitenkin sitä olin syönyt. Alettiin pienentää annosta ja sitten lopulta jätin koko lääkkeen pois. Myöskin rauhoittavien käytön lopetin. Niitä käytin myös tarpeen mukaan mutta en ollut suurkuluttaja. Eli mitään lääkitystä minulla ei tällä hetkellä ole!

Nyt kuitenkin on olo ollut jo kauan sen mukainen että en tiedä miten jaksan jos tämä tällaisena jatkuu. Olen äärimmäisen vihainen pienistäkin asioista. Suorastaan hyökkäävä. Töissä tiuskin enkä oikeastaan jaksaisi edes töissä käydä. Kaiken aikaa tuntuu ahdistavalta ja epämukavalta. Pienikin vastoinkäyminen murtaa hetkeksi lähes täysin. Mitään en jaksa tehdä enää. Haluaisin vaan maata sängyssäni. Minulla on kovin suuret velat, joten sikäli töissä olisi pakko käydä mutta minulle on kyllä täysin yhdentekevää käynkö vai en!

Lääkkeeksi otan päivittäin alkoholia! Kuitenkin kohtuullisesti mutta sen verran että edes hetkeksi jollain tavalla rentoutuisin. Tämäkään ei kovin normaalia ole sikäli, että aiemmin en juonut koskaan pisaraakaan! Tuntuu aika oudolta puolustaa alkoholia mutta se kyllä oikeasti jonkin verran auttaa hetkeksi. En kuitenkaan päiväsaikaan ota mitään, koska olen töissä. Otan ainoastaan illalla. Mutta ei tuo silti kovin normaalilta tunnu jos aiemmin en juonut koskaan mitään! Ja kalliiksi tämä alkoholilla lääkitseminenkin tulee kun joka päivä pitää jotain ostaa.

Mielessä on käynyt, että pitäisi varmaan jollekin ammattilaiselle mainita nämä samat asiat mutta mutta...nyt pääsemme tähän ongelmaan. Tämä on hyvin pieni paikkakunta. En voi mennä puhumaan kenellekään , koska tästä saisi helposti tietää muutkin ihmiset. Tämä koko kylä on täynnä juorukelloja ja epäilen, että terveydenhuoltoalan ihmiset täällä kuuluvat myös sellaisiin vaikka heillä muka vaitiolovelvollisuus onkin. En siis suoraan sanottuna uskalla varata aikaa mistään. Mutta toisaalta näinkään en varmaan kauaa jaksa!

Muutama vuosi sitten tilanne oli toinen kun en ollut missään työssä enkä oikeastaan tuntenutkaan ketään sen kummemmin. Silloin ei ollut niin väliksikään saako joku tietää.

Kysyisinkin nyt joltain (kenties kohtalotoverilta), että mitä tässä kannattaisi nyt tehdä? Varaanko ajan jollekin ammattilaiselle, sanonko itseni irti töistä (kaikista veloista huolimatta) vai kärsinkö vaan?
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

SSRI on monia eri nimisiä lääkkeitä esim fluexitine, seronil, citalopram. Vaikka ne kuuluvat samaan lääkeryhmään, eri lääkkeiden vaikutus voi olla hyvinkin erilainen eri henkilöille. Yleensä pitää otta yhtä ainakin muutaman kuukauden verran ennkuin näkee jos vaikutus on toivottava. Usein pitää vaihtaa toiseen tai muutaa annostusta. Mitään näitä lääkkeitä ei ole tarkoitus koskaan ottaa loppuikänsä vaan niiden tarkoitus on auttaa sinua saavuttamaan sellaisen mielentilan jossa voit sitten koittaa järjestää sen masenuttavuuden aiheuttaneet ongelmat sellaiseen järjestykseen että pystyt myöhemmin elämään ja toimimaan ilman näitä masennuslääkkeitä. Tämä on siis päämäärä näillä lääkkeillä. Ne lääkkeet eivät ratkaise alunnaisia ongelmisiasi, tämä on sinun tehtävä ja lääkkeet vain auttavat mielialaasi sinä aikana kun koitat löytää ratkaisuja.
On tärkeää että menet sellaisen lääkärin vastaanotolle jonka erikoismielenkiinto on mielenterveys. Useat terveyskeskusten yleislääkärit eivät ymmärrä mielenterveys ongelmia hyvin eikä heidän tietonsa sopivasta lääkityksestä ole viimeaikaista. Etenkin monet vanhemmat lääkärit kirjoittavat lääkemääräyksiä niinkuin ovat aina tehneet, eivätkä seuraa viimeisiä lääketieteen tutkimustuloksia. Sama juttu on myös rauhoituslääkeiden kanssa.
Silloin kun käytät näitä lääkkeitä on tärkeää että saat muuta apua ongelmisiesi ratkaisuun. Lääkkeiden tarkoitus on muuttaa mielialaa sen verran että pystyt loogisesti ajattelemaan mitkä ovat mahdolliset ratkaisut ongelmiisi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Älä missään tapauksessa sano itseäsi irti töistä, se lisäisi ongelmiisi katastroofisesti. Rahattomana olo vasta masentavaa onkin.
Suurin pelkosi näyttää olevan mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat tai puhuvat selkäsi takana. Ymmärrän koska sama oli ongelmani monta vuotta. Ajattelin että voi olla vaikeampi löytää uutta työpaikkaakin jos muut tietävät asioistani ( olin töissä sairaalassa). Nyt kun asiani ovat kunnossa tajuan että vuosikausia kärsin tarpeettomasti kun en uskaltanut hakea oikeanlaista hoitoa. Jotkut työkaverini saivatkin selville mutta eipä siitä sen kummempaa tapahtunutkaan. Ehkä he juttelivat minusta jokin aikaa, mutta kai ajan kuluessa sitten tuli jostain muuta uutta ja mielenkiintoisempaa juoruttavaa. Pääasia oli että hoidon, lääkkeiden ja terapian tuloksena sain realistista ymmärtämystä miten voin koittaa saada elämäni taas raiteilleen. Sain jopa niin paljon itsevarmuutta että pystyin järjestämään itselleni paremman työpaikan: miellyttävämpi työ ja parempi palkka. Ennen hoitoa se olisi ollut aivan mahdotonta edes kuvitella.
Nyt olen ollut ilman sekä masennus ja rauhoituslääkkeitä vähän yli vuoden ja toivottavasti en niitä tarvitse tulevaisuudessa.
Neljä tärkeintä kohtaa ovat:
1. Älä sano itseäsi irti töistä, menevät kaikki oikeudet mitä sinulla on työntekijänä ja työpaikka auttaa myös ihmisten tapaamiseen.
2. Älä huolehdi mitä muut sinusta puhuvat, ole itsekäs ja ajattele mikä on itsellesi parasta. Jos mietit liian paljon mitä muut puhuvat et koskaan tee elämässäsi mitään puhumisen arvoista.
3. Mieti jonkin verran ennekuin valitset minkä lääkärin vastaanotolle menet. Internetistä voit löytää tietoja tai muuten vain kysyen ihmisiltä mitä lääkäriä he ovat nähneet ja mikä heidän mielipiteensä on yleensä. Ei tämä ole liian mutkikasta.
4. Älä tuhlaa enempää aikaa elämäsi surkutteluun. Kun olet hakenut apua tajuat miten paljon elämällä on tarjottavana sinulle. Ole rohkea ja ota ensimmäinen askel - tilaa vastaanotto aika ja ole rehellinen vastaanotolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmatapaus? kirjoitti:

...en voi sitä hakea! Tilanne on se että minulla oli SSRI-lääkitys hyvän aikaa ja mielestäni siitä lääkityksestä ei mitään haittaa ollut vaikka kyseistä lääkitystä aina joka paikassa herjataankin. Kun niitä söin niin olo tuntui kohtuu normaalilta. Tai sellaiselta mitä luulisin normaaliksi.

Mutta sitten lääkäri päätti että en tarvitse lääkitystä enää kun sen verran kauan kuitenkin sitä olin syönyt. Alettiin pienentää annosta ja sitten lopulta jätin koko lääkkeen pois. Myöskin rauhoittavien käytön lopetin. Niitä käytin myös tarpeen mukaan mutta en ollut suurkuluttaja. Eli mitään lääkitystä minulla ei tällä hetkellä ole!

Nyt kuitenkin on olo ollut jo kauan sen mukainen että en tiedä miten jaksan jos tämä tällaisena jatkuu. Olen äärimmäisen vihainen pienistäkin asioista. Suorastaan hyökkäävä. Töissä tiuskin enkä oikeastaan jaksaisi edes töissä käydä. Kaiken aikaa tuntuu ahdistavalta ja epämukavalta. Pienikin vastoinkäyminen murtaa hetkeksi lähes täysin. Mitään en jaksa tehdä enää. Haluaisin vaan maata sängyssäni. Minulla on kovin suuret velat, joten sikäli töissä olisi pakko käydä mutta minulle on kyllä täysin yhdentekevää käynkö vai en!

Lääkkeeksi otan päivittäin alkoholia! Kuitenkin kohtuullisesti mutta sen verran että edes hetkeksi jollain tavalla rentoutuisin. Tämäkään ei kovin normaalia ole sikäli, että aiemmin en juonut koskaan pisaraakaan! Tuntuu aika oudolta puolustaa alkoholia mutta se kyllä oikeasti jonkin verran auttaa hetkeksi. En kuitenkaan päiväsaikaan ota mitään, koska olen töissä. Otan ainoastaan illalla. Mutta ei tuo silti kovin normaalilta tunnu jos aiemmin en juonut koskaan mitään! Ja kalliiksi tämä alkoholilla lääkitseminenkin tulee kun joka päivä pitää jotain ostaa.

Mielessä on käynyt, että pitäisi varmaan jollekin ammattilaiselle mainita nämä samat asiat mutta mutta...nyt pääsemme tähän ongelmaan. Tämä on hyvin pieni paikkakunta. En voi mennä puhumaan kenellekään , koska tästä saisi helposti tietää muutkin ihmiset. Tämä koko kylä on täynnä juorukelloja ja epäilen, että terveydenhuoltoalan ihmiset täällä kuuluvat myös sellaisiin vaikka heillä muka vaitiolovelvollisuus onkin. En siis suoraan sanottuna uskalla varata aikaa mistään. Mutta toisaalta näinkään en varmaan kauaa jaksa!

Muutama vuosi sitten tilanne oli toinen kun en ollut missään työssä enkä oikeastaan tuntenutkaan ketään sen kummemmin. Silloin ei ollut niin väliksikään saako joku tietää.

Kysyisinkin nyt joltain (kenties kohtalotoverilta), että mitä tässä kannattaisi nyt tehdä? Varaanko ajan jollekin ammattilaiselle, sanonko itseni irti töistä (kaikista veloista huolimatta) vai kärsinkö vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu