Tavoitteena psykologia

bambubuumaja

Hei!

Haen ensi keväänä kolmatta kertaa yliopistoihin, ja psykologia on se minun juttuni. Sivuaineekseni haluaisin sosiaalityön. Kummallakin edellisellä kerralla pääsykoe on jäänyt kiinni tilastotieteestä, joten tänä vuonna aion kiertää sen hakemalla Joensuuhun opiskelemaan psykologiaa, sekä haen sosiaalityön yhteishaussa. Nyt olen kuitenkin alkanut kyseenalaistamaan suunnitelmaani. Oletetaan, että saisin opiskelupaikan Joensuusta. Joensuussa ei ole tarjolla minulla muuta kuin psykologiaa ja yleisiä aineita, joten joutuisin joka tapauksessa hakemaan ensi vuonna uudestaan toiseen kaupunkiin. Saisin Joensuussa kuitenkin suoritettua tilastotieteen, joka auttaisi pääsykokeisiin lukemisessani huikeasti. Jos oletetaan, että pääsisin opiskelemaan sosiaalityötä, saisin opiskeluoikeuden psykologiaan, jolloin saisin käytyä sekä pää- että sivuainettani, sekä yleisiä opintoja. Lopputulos on taas se, että joudun hakemaan vuoden päästä uudestaan. En voi mennä avoimen väylän kautta, sillä haluan valmistua psykoterapeutiksi, jolloin on välttämätöntä päästä yhteisvalinnan kautta. Olen nyt viettänyt välivuotta, enkä ole onnistunut saamaan kuin keikkatyötä muutamiksi päiviksi, joten rahaa ei tosiaankaan ole valmennuskurssille, enkä usko saavani käytyä tilastotiedettä itsenäisesti. Mitä mieltä olette? Mitä kannattaisi tehdä?

6

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 45+5

      On ihan sama, mitä kautta yliopistoon pääsee. Ja vaikka pääset normihaussa, voit suorittaa osan opinnoista avoimessa, ja missä tahansa yliopistossa. Ne hyväksiluetaan sitten tutkintoon. Myös tilastotieteen kurssin voit suorittaa avoimessa, joko ennen tai jälkeen hakemisen.
      Miksi haluat juuri psykoterapeutiksi?
      Kannattaa mennä sisään yliopistoon siihen aineeseen, mihin onnistuu pääsemään ja vaihtaa sitten vuoden tai parin jälkeen pääainetta.
      Jos varsinainen suunnitelmasi ei onnistu, vaihda suunnitelmaa.

    • piupauhuu

      Ei kaiketi psykologiaan voi siirtyä pääainetta vaihtamalla? Ei ainakaan ennen ole voinut. Myöskään avoimen yliopiston kautta ei ole ennen päässyt hakemaan psykologian oppiaineeseen.


      Toiseen yliopistoon voi tietyn ajan kuluttua hakea siirtoa, mutta se täytyy perustella.

    • akateemikko1

      Tein viime vuonna femman gradun stadin yhteiskuntatieteellisestä. Aiheena oli eri opiskelualojen arvostus Suomessa. Psykologia osoittautui yliarvostetuimmaksi "tieteeksi". Faktahan on, että psykologia on täysin turhaa, kuka tahansa osaa ne hommat maalaisjärjelläkin.

      • Arvot kunniaan

        Olisipa hauska nähdä, kun joku yhteiskunta"tieteilijä" yrittäisi selviytyä vaikkapa neuropsykologin hommasta. Yhteiskuntatieteistä voi hyvin valmistua maisteriksi vaikka femman gradulla kuka tahansa peruskoulun läpäissyt..


    • kjhgfdikuy

      Jos haluat opiskella psykoterapeutiksi, veikkaisin että psykologia on parempi vaihtoehto.

      Mieti kummaksiko haluat: sosiaalityöntekijäksi vai psykologiksi. Hanki ensin yksi opinto-oikeus, kun opinnot ovat hyvällä mallilla voit lukea yhteiskunnallisia aineita sivuaineina.

      Tiesitkö, että hakeminen yliopistoihin muuttuu tulevaisuudessa niin, että pääkoulutuspaikkaa ei voi enää vaihtaa.

      Henkilökohtaisesti ajattelen niin, että olisi ajan ja rahan haaskuuta opiskella sekä psykologiksi että sosiaalityöntekijäksi. Täysin erilaiset koulutukset, yhteensä 10-12 vuotta yliopistossa. Harkitse sosiaalialaa AMK:ssa. Sieltä saa monipuoliset opinnot eri aloille. Sosionomi voi olla sosiaalityöntekijänä ja ehkä terapeuttinakin joissakin työpaikoissa.

      Miten sinulla olisi tarkoitus työskennellä tulevaisuudessa? Joka toinen päivä psykologina, joka toinen päivä sosiaalityöntekijänä? Toinen ala kärsisi kuitenkin.

    • Arvot kunniaan

      Taidat ajatella liian monimutkaisesti. Et sinä sosiaalityötä tarvitse psykologian oheen sivuaineeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe