Mistähän aloittaisin... Taustalla teini-iässä sairastettu vakava masennus, jota silloin ei hoidettu. Vuoden kävin kyllä psykologilla. Silloin oli tapana myös viillellä ranteita, tosin ei itsemurhamielessä. Kai se jotenkin helpotti oloa. Kenellekään en haavojani näyttänyt, että kyse ei ollut mistään huomionkerjäämisestäkään. Nuoruusaikani muutenkin on aika sumuista, muistan vain pätkiä sieltä ja täältä, mutta pääasiallinen muisto on kaiken negatiivisuus. Kuvittelin jopa kavereideni liittoutuneen minua vastaan. Alkoholinkäyttö oli tuolloin runsasta ja pakonomaista.
Sitten nykyhetkeen. Edelleenkään en syö masennuslääkkeitä, enkä ole itseäni viillellyt nuoruusvuosien jälkeen, se loppui kun kerran viilsinkin liian syvään ja jouduin tikattavaksi. Alkoholinkäyttö on edelleen runsaanpuoleista mutta ei niin pakonomaista. Noh, kuitenkin viime yönä viilsin ranteeni auki, ei pahasti mutta tarpeeksi. Sehän tässä ihmetyttää itseänikin, että mistään teiniangstista ei voi olla kyse, olen 25-vuotias nuori nainen.
Lehdissäkin on ollut juttua, että viiltelystä on tullut nuorten "muoti-ilmiö". En jotenkin osaa kuitenkaan soveltaa tuota ajatusta itseeni, pidän viiltelyä typeryytenä, vaikka se hetkellisesti oloa helpottaisikin. En oikeastaan edes tarkkaan tiedä, mitä tällä keskustelun aloittamisella haen. Ehkä vastausta itseltäni ja mielipidettä muilta, onko minun syytä olla huolissani itsestäni?
Toivon asiallisia vastauksia.
Sitten nykyhetkeen. Edelleenkään en syö masennuslääkkeitä, enkä ole itseäni viillellyt nuoruusvuosien jälkeen, se loppui kun kerran viilsinkin liian syvään ja jouduin tikattavaksi. Alkoholinkäyttö on edelleen runsaanpuoleista mutta ei niin pakonomaista. Noh, kuitenkin viime yönä viilsin ranteeni auki, ei pahasti mutta tarpeeksi. Sehän tässä ihmetyttää itseänikin, että mistään teiniangstista ei voi olla kyse, olen 25-vuotias nuori nainen.
Lehdissäkin on ollut juttua, että viiltelystä on tullut nuorten "muoti-ilmiö". En jotenkin osaa kuitenkaan soveltaa tuota ajatusta itseeni, pidän viiltelyä typeryytenä, vaikka se hetkellisesti oloa helpottaisikin. En oikeastaan edes tarkkaan tiedä, mitä tällä keskustelun aloittamisella haen. Ehkä vastausta itseltäni ja mielipidettä muilta, onko minun syytä olla huolissani itsestäni?
Toivon asiallisia vastauksia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viiltely, nykyajan masentuneiden tyttöjen muoti-ilmiö, herättää minussa enemmän kysymyksiä, kun vastauksia. Tiedä vaikka kokeilis viiltelyä itsekkin, jos sillä on todella myönteisiä vaikutuksia.
Oletko itse pohtinut seuraavia kysymyksiä viiltelyn jälkeen:
Mitä ajattelit, kun viiltelit itseäsi?
Olitko kenties pettynyt itseesi ja halusit rangaista itseäsi ruumillisesti?
Kuvitteletko, että on hyvä vuodattaa saastainen veri vrt. kuppaus pois ruumiistasi?
Lopuksi vois sanoa, että ainakin hoitava lääkärisi ja ehkä joku muukin on sinusta huolissaan, kun olet lopettanut lääkityksen ja läträät viinan kanssa. Pitäis oppia arvostamaan itseään ja hakea elämään sisältöä terveellisimmistä asioista.
mun kaveri viilteli itseensä yli 20v sitten, ei oo todellakaan tämän päivän ilmiö, nyt pystyy puhumaan asioista esim tällaisten palstojen kautta.
Tarkoitin, että viiltely on käsittääkseni melko yleistä masentuneilla tytöillä nykyään, eikö näin? En kieltänyt etteikö viiltelyä olisi ollut ennenkin, mutta nykyään sitä näkee jo telkkarissakin.
Viiltely on minulle mysteeri ja olisin halunnut vähän selvennystä siihen, kun en itse uskalla sitä kokeilla. *pelkää*
Ei viiltely kannata pidemmän päälle. Ei se ole pysyvä ratkaisu ahdistukseen tai muihin mielenterveysongelmiin. Itse kadun syvästi tuota taannoista känniviiltelyäni. Ruma jälki kädessä loppuelämän eikä kehtaa t-paitoja edes pitää...
Vaikea vastata kysymykseen, että miksi niin tein. Olin jo kirjoittamassa jäähyväisviestejä kun tajusin, että en pysty itseäni tappamaan. Toisin kuin aloitusviestissäni kerroin, mielessä kävi kyllä elämän päättäminen. En vain pysty siihen, en edes lääkkeillä.
Joten kyllä pelkosi on ihan aiheellinen, ei kannata aloittaakaan. Pilaat vain ihosi etkä siitä kuitenkaan lohtua saa. Itsellenikin sain aikaan vain entistä huonomman olon. Muistelen kyllä, että nuorempana olisin ainakin hetkellisen lohdun saanut viiltelystä, eikä se edes sattunut. Nyt koski niin p*rkeleesti ja kadun tuota loppuikäni. Typerää, kerrassaan typerää touhua. Idiootti olen.
Kirjoitin jutun vähän niinku huumorilla, mutta kiitos kaikesta huolimatta asiallisesta vastauksesta.