Lääkis + matikka, fyssa ja kemma?

kertokaa

Olisin erittäin kiitollinen, jos valistaisitte minua hieman. :)

Tilanne on se, että haluan pyrkiä ensi keväänä Helsingin lääkikseen. Takana on lukiosta lyhyt matikka (laudatur) sekä yhdet kurssit kemmaa ja fyssaa (9 ja 10). Periaatteessa olen sitä mieltä, että olen surkea noissa aineissa, mutta kaipa minussa jotain potentiaalia on, kun olen kuitenkin noinkin hyvin menestynyt?

Nyt on tarkoituksena erään toisenkin syyn vuoksi lukea iltalukiossa pitkä matikka sekä kemia. Tämän lisäksi ajattelin itsenäisesti lukea fysiikkaa.

Niin mukavaa kuin olisikin lukea ihan kaikki täydellisen hyvin, minun on kuitenkin ajan puutteen vuoksi pakko priorisoida.

ELI: Mitkä asiat matikassa, fysiikassa ja kemiassa ovat tärkeimpiä? Mitkä asiat eivät ole niin oleellisia? Mikä kannattaa opiskella todella hyvin?

Tietysti esim. matikasta on tarkoituksena päästä kaikki kurssit läpi, mutta sehän ei vielä kerro osaamisen tasosta hirveästi - olisi siis hyvä tietää, mihin panostaa enemmän ja mihin vähemmän.

Niin ja muuten, olen aina ajatellut, että kemia ja fysiikka olisivat ne tärkeimmät lääkiksen kannalta. Onko niin, vai onko pitkän matematiikan tiedot yhtä tärkeitä?

Kiitos todella paljon vastauksista. :)

(PS. Olisi myös mukava kuulla rohkaisevia kommentteja ja esimerkiksi "menestystarinoita" lääkikseen pyrkimisestä. :))

11

2391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JBA

      Pitkä matikka on se, mitä vähiten tarvitset. Siitä kyllä on hyötyä fysiikkaa ja kemiaa lukiessa, mutta mikään ehdoton välttämättömyys se ei ole. Minusta olisi tyhmää lukea sitä fysiikan ja kemian kustannuksella.

      Tietysti kannattaa miettiä, onko se lääkis oikea paikka, jos ei luonnontieteissä pärjää...

    • heps

      JBA taas levittää hyvää mieltä täällä..

      Nojuu mutta oli siinä mielessä oikeassa et lääkiksen pääsykokeisiin tarvii osata kyllä fyssaa ja kemmaa. Matikkaa ei tosiaa suoranaisesti tarvita mutta fyssan tajuamista helpottaa.

      En sinuna lukisi iltaluokiossa pitkää matikkaa ainakaan lääkistä varten, lähtisin liikkeelle fyssan ja kemian opettelusta ja kävisin jotain matikan juttuja läpi jos tulee ongelmia matkan varrella esim fyssan laskujen tajuamisesta. Fyssasta ja kemmasta on tärkeää saada hyvä laskurutiini. Sitä tarvitaan, tarvittiin todella paljon esim viime kevään kokeessa.

      Jos vain jaksat tehdä tarpeeksi hommia päämäräsi eteen niin lääkikseen pääsy ei ole mikään mahdottomuus. Paljon työtä se vaatii, kuitenkin moni on lukiossa kolmen vuoden aikana lukenut fyssat ja kemmat mitä sun pitäis vuodessa sisäistää. Mutta ei ole mahdottomuus. Ja muista ettei ole häpeä jos et pääse ekalla, moni joutuu käymään kokeessa pari kertaa ennenkuin ovet aukeaa.

      Sitten vaan keväämmällä ahkeraa Galenoksen lukemista. Jos tuntuu että asiat on vielä vähän epäselviä niin mene ihmeessä valmennuskurssille. Siellä saat lisää laskutehtäviä joilla voit kartuttaa laskurutiinia. Lisäksi helpottaa usein kun joku muu selittää Galenoksen epäselvyyksiä (niitä on aika paljon).

      Niin, vinkkinä voisi vielä sanoa että katsopa mitä fyssaa ja kemmaa Galenoksessa käsitellään. Sitä kautta saat kuvaa siitä mitkä kurssit sun kannattaa käydä iltalukiossa. Jos et halua kyseistä kirjaa vielä ostaa nii käy lainaamassa kirjastosta.

    • Joku

      pääsin tokalla yrittämällä sisään. Lyhyestä matikasta olin tosin kirjoittanut C:n (aika vitsi ku ei jaksanut lukiossa edes kotitehtäviä tehdä).

      Harmittaa etten jaksanut kunnolla lukea ekalla yrittämällä. Kyllä tarvittavat asiat pystyy hyvin sisäistämään siinä ajassa mikä sinulla on.

    • kiinnostamaan

      Siis minä kyllä toivotan kaikille lääkikseen yrittäjille paljon tsemppiä, ja uskon, että fysiikan ja kemian oppimäärät voi sisäistää kovalla työllä jopa vuodessa. Mutta minua ihmetyttää se, miten ihmiset, jotka eivät ole lukeneet lukiossa kuin pakolliset fysiikan ja kemian kurssit saavat yhtäkkiä päähänsä hakeutua sellaiselle alalle kuin lääketiede? Jos statusta haluaa, sen saa muiltakin aloilta ja jos taas tykkää terveydenhuollosta ja ihmisten hoitamisesta, voi mennä sairaanhoitajakouluun. Eikö jo lukiossa valitse vaistomaisesti ne aineet, joista on kiinnostunut/joihin on lahjakkuutta? Luulisi, että jo yläasteen jälkeen tietäisi, kiinnostavatko fysiikka ja kemia.

      Älkää käsittäkö väärin, en epäile kenenkään mahdollisuuksia päästä sisään. Ihmettelen vain.

      • JBA

        Yllättäen tulee sellainen hämärä "tiedostava herääminen", joka on ominaista juuri tekopyhille akoille. Sitten halutaan olla niin kovasti lääkäriä eikä ajatella oikeastaan mitään. Kulttuurishokki on melkoinen, kun sitten kahden vuoden kuivahkojen kemian opintojen päätteeksi yllättäen päästäänkin (jos päästään) lääkikseen. Lääkikseen voisi hyvin olla kypsyystesti pääsykokeen osana. Karsisi aika reippaasti näitä tietyntyyppisiä maailmanparantajia.

        Kokemuksen pohjalta näyttäisi siltä, että parhaiten menestyvät ne, jotka vain "ajautuvat" lääkikseen luettuaan muuten ahkerasti luonnontieteitä lukiossa ja kirjoitettuaan vähintään eximian paperit. Useimmat näistä ihmisistä ottavat asioista selvää ja osaavat alusta asti asennoitua kouluunsa realistisesti, mitä nämä useimmat maailmanparantajatyttöset eivät osaa. Sitä sitten opetellaan kantapään kautta...

      • Maailmanparantaja
        JBA kirjoitti:

        Tuo kirjoituksesi "maailmanparantaja-akoista" loukkasi kyllä pahasti. Olen itse lääkiksessä opiskeleva nainen ja en näe mitään pahaa siinä jos joku hakee lääkikseen koska haluaa auttaa toisia ihmisiä. Mitäs varten itse sinne menit? Jos on kiinnostunut luonnontieteistä mutta ei omaa pientä epäitsekkyyttä ja halua auttaa niin ei kannata hakea lääkikseen vaan matemaattis-luonnontieteelliseen. Olen itse opiskellut sekä hoitoalaa että luonnontieteitä ja kutsumukseni on siltä väliltä. Jos lääkikseen hakee vain kylmiä suorittajia niin heistä tulee usein kylmiä lääkäreitä jotka hoitavat ihmistä kuin konetta eivätkä ota lainkaan huomioon ns. psykofyysistä kokonaisuutta (naura vain). Olen itse tämän kokenut sillä sairastan kahta kronnista sairautta ja juuri sen takia olen jo ala-asteikäisestä asti halunnut lääkäriksi, koska olen monesti tullut pettyneenä ja itku kurkussa lääkärin vastaanotolta, kun en ole saanut tarvitsemaani apua ja ymmärrystä. Harva lääkäri kysyy potilaaltaan kuinka voit ja miltä tämä sinusta tuntuu, vaikka jaksaminen ja mieliala vaikuttaa myös paranemiseen. Ei siihen mitään psykologin lähetettä tarvita vaan vain vähän myötäelämistä.. Tietenkin olen voinut käsittää väärin suhtautumisesi mutta aika karsealta tuo tekstisi kuulosti, kummaa kyllä kun yleensä olet yksi palstan asiallisimmista kirjoittajista.

      • Akka
        JBA kirjoitti:

        Yllättäen tulee sellainen hämärä "tiedostava herääminen", joka on ominaista juuri tekopyhille akoille. Sitten halutaan olla niin kovasti lääkäriä eikä ajatella oikeastaan mitään. Kulttuurishokki on melkoinen, kun sitten kahden vuoden kuivahkojen kemian opintojen päätteeksi yllättäen päästäänkin (jos päästään) lääkikseen. Lääkikseen voisi hyvin olla kypsyystesti pääsykokeen osana. Karsisi aika reippaasti näitä tietyntyyppisiä maailmanparantajia.

        Kokemuksen pohjalta näyttäisi siltä, että parhaiten menestyvät ne, jotka vain "ajautuvat" lääkikseen luettuaan muuten ahkerasti luonnontieteitä lukiossa ja kirjoitettuaan vähintään eximian paperit. Useimmat näistä ihmisistä ottavat asioista selvää ja osaavat alusta asti asennoitua kouluunsa realistisesti, mitä nämä useimmat maailmanparantajatyttöset eivät osaa. Sitä sitten opetellaan kantapään kautta...

        Kyllä sua JBA on tainnut useampikin nainen kohdella aika kaltion noiden kirjoitustesi perusteella. Olisko niin että ne juokseekin sua paremmin niin että et pysy perässä ja siitä tuollainen katkeruus? Ole nyt kuule mies ja anna erilaisille ihmisille ihmisarvoa,

      • nerissa
        JBA kirjoitti:

        Yllättäen tulee sellainen hämärä "tiedostava herääminen", joka on ominaista juuri tekopyhille akoille. Sitten halutaan olla niin kovasti lääkäriä eikä ajatella oikeastaan mitään. Kulttuurishokki on melkoinen, kun sitten kahden vuoden kuivahkojen kemian opintojen päätteeksi yllättäen päästäänkin (jos päästään) lääkikseen. Lääkikseen voisi hyvin olla kypsyystesti pääsykokeen osana. Karsisi aika reippaasti näitä tietyntyyppisiä maailmanparantajia.

        Kokemuksen pohjalta näyttäisi siltä, että parhaiten menestyvät ne, jotka vain "ajautuvat" lääkikseen luettuaan muuten ahkerasti luonnontieteitä lukiossa ja kirjoitettuaan vähintään eximian paperit. Useimmat näistä ihmisistä ottavat asioista selvää ja osaavat alusta asti asennoitua kouluunsa realistisesti, mitä nämä useimmat maailmanparantajatyttöset eivät osaa. Sitä sitten opetellaan kantapään kautta...

        Kiitos JBA kannustuksesta! Olen ihmetellyt, miten lääkikseen hakee porukkaa, joka paria kuukautta ennen saa ahaa-elämyksen, ja alkaa kahlata pakollisilla kursseilla kemiaa ja fysiikkaa galenosta lävitse. Ikävä myöntää, mutta näiden henkilöiden joukossa on suuri osa tyttöjä...

    • ens vuonna lääkikseen?

      Yritän kovasti olla kannustava, vaikka sinun tapauksessa se ei riitä.

      Luin itse lukiossa 15 kurssia fysiikkaa eli kätännössä kaikki fysiikan kurssit. Luin myös pitkän kemian ja pitkän matikan (matikan tosin huonoilla arvosanoilla). Sain valkolakin tänä keväänä ja hain Turun lääkikseen ilman mitään valmennuskurssia. Sisälle en päässyt, vaikka luin paljon ja osasin paljon (kuitenkin liian vähän).
      Moni on edellä kirjoittanut, että lääkikseen hakiessa ei tarvitse osata hyvin pitkää matematiikkaa. Se väite on väärä. Pitkässä matikassa on todella paljon ns. turhaa tietoa, jota ei todellakaan tarvitse lääkikseen pyrkiessä. Kuitenkin et pysty lyhyen matikan tiedoilla mitenkään ratkaisemaan lääkiksen laskuja, koska ainakaan integraalilaskentaa ei opeteta lyhyessä matikassa ja sen avulla ratkeaa aika moni lääkiksen lasku. Kemian ja fysiikan osalta sanon sen, että edes laajojen oppimäärien suhteellisen hyvä osaaminen ei riitä. Ne pitää osata täydellisesti. Kemiassa ainoastaan sähkökemian osion voi jättää vähemmälle, fysiikasta tulee osata vähän kaikesta kaikki.

      Viime keväänä moni hakija yllättyi lääkiksen kokeessa. Koe koostui suurimmaksi osaksi täysin erilaisista tehtävistä kuin koskaan ennen. Suurimmassa osassa tehtävistä edellytettiin nopeaa oppimista, koska uusia tehtävässä annettuja kaavoja tuli soveltaa vanhoihin kaavoihin. Lisäksi monimutkaiset ja pitkät tehtävänannot veivät aikaa ja hermoja ja olivat todella outoja.

      Viime vuonna tilasin itseopiskelumateriaalia Valmennuskeskuksesta. Materiaali on siinä mielessä hyvä että siinä kerrotaan suurin osa siitä mitä kannataa erityisen hyvin opetella fyssasta ja kemmasta.

      Jos saan antaa hyvän neuvon... Jos tosissasi haluat lääkikseen, sinun kannattaa hakea vuodeksi jonnekin opistoon, missä saat fysiikan ja kemian tiedot vahvoiksi. Myös biologia on osattava hyvin ja ainakin Helsingin seudulla on monta opistoa jossa sitä opetetaan. Kannattaa harkita lääkikseen haun siirtämistä. Lue ensin vuosi tai kaksi vuotta opistossa fysiikkaa ja kemiaa ja se pitkä matematiikka. Tämä vain siksi että et voi aloittaa lääkiksen pääsykirja Galenoksen lukemista ennen kun pohjatietosi ovat rakoilemattomat. (TÄMÄ ON TOTTA).
      Sitten varaat itsellesi vähintään vuoden aikaa Galenoksen opetteluun ja ilmoittaudut valmennuskurssille. Sitten voit päästä sisälle. Vain tällä tavalla se sinun kohdallasi on mahdollista.

      Olen itse ollut aina kiinnostunut fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta. Vaikka osaan aineiden lukiotiedot suhteellisen hyvin, en silti pärjännyt valintakokeissa. Ens vuonna aion päästä sisälle. Se vaatii kovaa työtä ja ulkopuolista apua. Siksi ilmoittauduin Valmennuskeskuksen valmennuskurssille. Tee sinä samoin :)

      Ja mitä arvosanoihisi tulee,
      9/10 saa kemian ja fyssan pakollisesta kurssista jopa ilman lukemista. Ne on tarkoitettu ponnahduslaudaksi aineeseen.

      Ihailen r0hkeuttasi ja sitä että ilmeisesti olet sinnikäs. Toivon todella että pääset lääkikseen, mutta sanon sen että joudut tekemään paljon työtä.

      • teekkari

        No ei niiden matikoiden/fysiikoiden/kemioiden hallitseminen voi noin vaikeaa olla. Totta kai ne vaatii aikansa, mutta lääkistä varten ei tartte osata johtaa mitään palmerin sarjoja vaan soveltaa niitä tietoja.

        Eli opettele soveltamaan ja laskemaan.

        Voin olla väärässäkin kun en lääkiksestä mitään tiedä, mutta ei fiksun ihmisen ei tosiaankaan tartte vuosikausia valmistautua pelkkää lääkistä varten.

    • alkuperäinen

      kun olette vastailleet. :)

      Otin myös tuon "vähemmän kannustavan" asian mielenkiinnolla vastaan, koska tottahan se on; parempi olisi jos olisi lukiossa suorittanut jo nuo kaikki aineet pitkinä.

      Olen myös todella paljon miettinyt sitä, että pystynkö opiskelemaan ja tajuamaan nuo aineet, mutta en oikeasti osaa sanoa. Eihän sitä kai pysty tietämään ennen kuin on yrittänyt?

      Se on kyllä totta, ettei minulla koskaan ole ollut kiinnostusta fyssaan, kemmaan ja matikkaan niiden itsensä vuoksi vaan siksi, että ne liittyvät oleellisesti mielestäni kiinnostaviin asioihin. Eihän lääkiksessä kuitenkaan sisäänpääsyn jälkeen kai ole hirveästi "puhdasta" fyssaa ja kemmaa vaan enemmänkin ne liittyvät siellä muuhun?

      Lukiossa minua kiinnosti eniten biologia ja psykologia, ja siihen ei sitten enää oikein mahtunut esim. pitkää matikkaa... Tietysti olen harkinnut psykologin, hoitajan yms. ammatteja, mutta lääketiede vain on se ykköshaave ja -unelma. Olen oikeastaan toivonutkin, että pääsisin siitä haaveesta eroon, mutta enpä ole päässyt...

      Lääkärin työssä ei minulle olisi tosiaankaan tärkeintä status, vaan lähinnä monet mahdollisuudet (psykiatri/lastenlääkäri...) ja hyödyllinen, ihmisiin kohdistuva työ. Tietysti hyvä palkkakin olisi plussaa (verrattuna esim. hoitajan surkeaan palkkaan).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5821
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      57
      3165
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2685
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      11
      2482
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2189
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      29
      2141
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1856
    8. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      15
      1518
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      148
      1369
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      263
      1215
    Aihe