Parkinsonintaudissa hengitysvaikeuksia?

Tintti

Hei!

Läheiseni on sairastanut reilun 10 vuotta parkinsonin tautia, ja yhdistää niihin nykyisin hengitysvaikeudet, eli välillä tulee sellaisia kohtauksia että henki ei oikein kulje, ja johtunee jäykkyydestä? Hänen oma neurologinsa sanoo, ettei osaa asialle mitään, eikä hänellä ole ennen ollut vastaavaa potilasta? Nytpä turvaudunkin teihin ja kysyn onko kellään vastaavia oireita ja oletteko löytäneet siihen helpotusta?

9

3091

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Parkinson 13 v.

      Hei, olen saanut Parkinson diagnoosin yli 13 vuotta sitten. Sairauteni on edennyt sille tyypilliseen tapaan, luonnehtii neurologini. Minulla on ollut onni olla Parkinsonin tautiin perehtyneen neurologin potilaana alusta asti.

      Hengitysvaikeuksista en suoranaisesti ole koskaan kuullut. Itselläni on kuitenkin silloin tällöin jonkinlaisia "hengitysvaikeuksia" ollut. Ei niinkään keuhkojen osalta, vaan kurkunpään hallinnassa nielun seudulla.

      Nämä vaikeudet on ollu yhdistettävisä tiettyihin tilanteisiin. Parkinsoneilla lisääntyy helposti oireet mm. vapina ja jäykkyys tilanteissa jotka tuo jännitystä. Esimerkiksi esiintyminen, lääkärissä käynti, mielen pahoittaminen. Viimeksi mainittu on ollut kohdallani sellainen joka on laukaissut "hengitysvaikeudet". Oikein perusteellisesti, kun on ollut pahamieli, etenkin iltaisin, kun lääkevaste on ollut alhainen on tämä kurkun ja nielun hallitsemattomuus tullut esille. Haukon siis henkeä jonkinaikaa kunnes rauhoitun.
      Toinen samantapainen reaktio oli parivuotta sitten kun kävin hammaslääkärissä. Lääkäri halusi puuduttaa vain vähän, vaikka vastustin asiaa. Kuvitteli varmaan että homma hoituu paremmin näin. Poistuin hammaslääkäristä ikenet ja suu puuduksissa. Kadulla en saanut henkeäkulkemaan kun en oikein hallinnut kurkkuani ja kieltäni joka painui nieluun.
      Juoksin takaisin hammaslääkäriin ja koska hätäännyin, niin Parkinson oireet lisääntyivät.
      Jonkinajan kuluttua kun rauhoituin tilanne laukesi.
      En tiedä onko nämä oireet läheisesi oireiden ja tilanteiden kaltaisia. Helpotus löytyy vain rauhottumalla ja pitämällä lääkevaste mahdollisimman tasapainoisena. Jos olen pitkälläni, niin nousen pystyasentoon ja taivutan pääni taaksepäin, jotta nielu aukeaa mahdollisimman hyvin.

      Lääkärilleni en ole asiasta muistanut puhua kun ne vaikeudet on niin harvoin, ehkä 2-4 kertaa vuosi.

      Olisi mukava kuulla onko läheisesi oireet samankaltaisia vai erilaisia?

      • kiitos kertomuksesta

        Hei vaan,

        Oli mukava lukea kunnon kertomus asiasta.
        Ehti oppia paljon.

        En tiedä minkä ikäinen olette ja älkää loukkaantuko seuraavasta.
        Älkää mysökään ajatelko tai tulkitko ajatuksiani liian henkilökohtaisesti,mutta haluaisin muistuttaa että Teillä on potilaana, - olittepa kunnallisen terveydenhuollon tai maksavana potilaana niin hammaslääkärissä kuin missä tahansa lääkärissä - luonnollinen oikeus toivoa ja olettaa saavanne juuri sellaista palvelua kuin mitä tarvitsette
        ja minkä koette sopivan teidän persoonallisuuteenne.

        Kuulutte ilmeisesti vanhempaan ikäluokkaan joista monikin
        saattaa pelätä tai jännittää lääkäriä.
        On hyvä muistaa, että lääkäri ei eroa millään tavalla mistään muusta käsityöläishmisestä.

        Vain siinä suhtessa lääkäri eroaa, että työkohteena olette nyt Te itse.

        Teillä on lain mukaan oikeus milloin tahansa keskeyttää hoitotoimenpide jonka suhteen tunnette epävarmuutta. Laki vain kirjallisesti vahvistaa ja julkituo sen mikä on muutenkin selvää.
        Te omistatte oman kehonne ja terveytene ja olette siitä vastuussa. Lääkärit ovat ensisijassa yhteistyökumppaneitanne eivätkä vastaa terveydestänne muun kuin ammattietikkana ja vakuutuksen muodossa.
        Lääkäreiden työskentelyä ei ole tarkoitus kenenkään luonnollisetsi hankaloitaa,mutta ei vaihtoehtoisetsi myöskään pidä suostua sellaiseen hoitotoimenpoiteeseen, jota katuu jälkikäteen.

        Hammaslääkärillänne ei ole todellista oikeutta painosta teitä puudutuksen jos ette sitä itse halua. Muistakaa tämä TULEVILLA käynneillänne.

        Itse uskoisin, että tämä liiallinen suostuvuutenne
        on syynä moneen huolestumiseenne ja samalla pahaan mieleen, kuten varmasti monella muullakin kaltaisellanne vastuuntuntoisella henkilöllä.

        --------------
        On vaikea muuttaa omia tottumuksia ja uskomuksia
        mutta lukekaa "potilaan oikeudet ja velvollisuudet" -vihkonen vieraillessanne seuraavan kerran sairaalassa tai terveydenhuoltolaitoksessa jossa sellaisia on tarjolla.

        Silti aina kohteliaisuus on paras avain yhteistyöhän ihmisten välillä. Sen te jo varmasti osaattekin.

        Toivottavasti kurkkunne alkaa toimia paremmin
        huolenaiheiden vähetessä,

        Miellyttävää Olympialaisaikaa,

      • Parkinson
        kiitos kertomuksesta kirjoitti:

        Vastaus: Parkinson potilaaksi olen ns. nuori potilas joihin lasketaan alle 55v. sairastuneet. Olen nyt 50 ja sain diagnoosin alle nelikymppisenä, silloin kun lapseni olivat vielä alle kouluikäisiä. Nuorinkin nyt jo täysi-ikäinen.

        En ole terveydenhuollon ammattilainen, vaan kirjoitan potilaan näkökulmasta. Olen niin kuin saatatte arvata, eläkkeellä ko. sairauden johdosta.
        Mielestäni en joutunut eläkkeelle vaan päässin.
        Oli/on upeeta olla kotona sainhan seurata lasteni kasvua kaikenaikaa läheltä. Minulla ei ollut ns. avain lapsia.
        Vähän tietysti harmitti kun hyvän koulutuksen kautta ammattiura jäi kesken.

        Tarkennan hammaslääkärillä käyntiäni seuraavasti:
        Parkinsoneilla on usein (johtuen siitä kuinka pitkälle sairaus edennyt) vaikeuksia olla paikallaan hammaslääkärin tuolissa. Suun täyttä aukioloa on myös vaikea hallita. Parkinsonin oireisiin kuuluu myös runsaan syljen muodostuminen suuhun - tämä ei johdu vilkastuneesta syljen erityksestä, vaan siitä, että Parkinsoneilla automaattinen nielemis refleksi hidastuu ja harvenee. Toisaalta taas lääkityksen vaikutuksella aika ajoin on suuta liikaa kuivattava vaikutus.
        Hammaslääkärini ilmeisesti puudutuken avulla ajatteli helpottaa oloani. Puuduttamalla hän pystyi työskentelemään ripeämmin.
        Meidän molempien yllätykseksi tämä koituikin huonoksi kokemukseksi.

        Vaikka sairastan jo pitkälle edennyttä Parkinsonin tautia olen säilyttänyt toistaiseksi oman vahvan persoonani. Olen mielestäni hyvin tietoinen potilaan oikeuksista. Valitettavan usein joutuu vain tietoja käyttämään käytännössä.
        Me sairastuneet kun emme saa yleensä tietää oikeuksitamme jos emme ole itse aktiivisia tai meillä ei ole läheistä jolla on aikaa ja haluja autella näissä asioissa.

        Näistä potilaan oikeuksista ja terveydenhuollon velvollisuuksista riittäisi juttuaa piiiitkäksi aikaa. Teveyden huollon lisäksi tähän kokonaisuuteen voidaan lisätä vielä mm. Kela ja soiaalipuolen vammaispalvelut. Toki ei kaikki mene aina pieleen ja mutkaisinta reittiä. Vuosien varrella oppii kokoajan jos ei muuten niin kantapään kautta.

        Vielä vähän. Parkinsoneja on aika paljon nuoriakin. Nykyään kun osataan tehdä jo tarkkoja diagnooseja ja tiedetään että tämä ei ole ainoastaan vanhusten sairaus.

    • Parkinson 13 v.

      Ehkäpä Parkinsonin taudin innoittamana kerron nyt Teille hyvät lukiat ko. potilas ryhmästä seuraavaa.

      Itse kerkesin jossain vaiheessa ihmettelemään miksi Parkinsonin tautia sairastavat henkilöt kirjoitelevat niin vähän palstoille.

      Pianpa oivalsin. Tämä johtunee todennäköisesti siitä että suurempi osa sairastuneista on jo iäkkäämpiä. Heillä ei siis välttämttä ole tietokonetta, saatikka että osaavat kaikki sitä käyttää.

      Taudin kuvaan kuuluu myös aloitekvyn puute ja hidastuneisuus.

      Itseäni ja monia muitakin vaivaa motoriikan puute. Eli fyysinen kirjoittaminen ei onnistu, vaikka tekstintuottaminen aivoissa on pysynyt ennallaan. Tietokoneen näppäimistö on siis hyvin vaikea. Lyönti virheitä sattuu tuon tuosta. Sormet "unohtuu" näppäimelle jolloin tulee esim. monta kkkkkirjanta saaamaaa taaai jää jokin kirjain tai sanaväli pois kun sormi näppäili liian kövyesti. Hiirikäsi on se kaikkein vaikein. Käsi vapisee ja kursori ei löydä oikeaan paikkaan, kaksoisnäpäytys ei tahdo tulla oikeassa tahdissa. Niin ja pienet sormien pakkoliikkeet hiiren päällä naapsuttelee milloin mitäkin ruudulle näkyviin. - Tähän oireistoon ei auta ohjelmasta löytyvä hidastus asennus yms. mahdollisuudet. Virheitä tulee todella paljon ja hidasohjelma myös korjaa ne hitaasti.

      Oireet vaihtelee eri potilaiden ja taudinkulun välillä. On potilaita joilta fyysinen kirjoitustaito ei häviä mihinkään. On myös niitä joilla vapinaa ei esiinny lainkaan.
      Kaikki siis hyvin yksilöllistä.

      • Tintti

        Ensiksi kiitokset nimimerkille parkinson, joka jaksoi hyvin kuvainnollisesti kertoa asiasta. Epäilen vain ettei nyt ole samasta asiasta kyse, koska olen ymmärtäny että hengenahditus lähtee ihan tuolta pallean seudulta päin? Jos millään vain viitsit, ja kuulet joltain kaltaiseltanne asiasta ja kokemuksista, niin palaatko kertomaan tähän viestiin. Olisin ikikiitollinen! =)

        Aina ei ymmärrä kuinka paljon kyseinen tauti aiheuttaa mielipahaa tai käytännön rajoitteisuutta, mutta kun lukee uusia kertomuksia, kuten nimimerkki parkinson, niin ymmärtää aina enemmän. Eli vastauksesi ei suinkaan ollut turha, vaan erittäin valaiseva!

        Läheiseni on kuitenkin kaikesta huolimataa maalman rakastettavimpia ihmisiä, ja jaksaa kuitenkin päivästä päivään tehdä normaalit arkirutiinit ja joskus vielä enemmän, ja tavata ihmisiä. Toivon samanlaista periksi antamattomuutta myös sinulle nimimerkki parkinson ja mahdollisimman hyviä hetkiä vielä pitkälle eteen päin!

        Tintii

      • Parkinson 13v.
        Tintti kirjoitti:

        ja ehkäpä muillekin. Ilman muuta kerron, jos saan jotain asiaa valaisevaa tietää.
        Onko läheisesi Parkinson-liiton jäsen? Parkinson postia leden 2/2004 sivulta 29 löysin liiton ilmoituksen:

        Sairaanhoitaja Heli Hiivola vastaa
        soittajien kysymyksiin
        Torstaisin ko 10.00 - 12.00 välillä
        numerossa 0203 77667.
        Puhelu maksaa kaikkialta suomesta lankaliittymästä operaattorista riippumatta 8,21 senttiä /puhelu ja 1,47 senttiä /minuutti.
        Matkapuhelimesta 29,26 senttiä/minuutti.

        Vastaavasti samaiselta sivulta löytyi myös toinen ilmoius.
        Neurologi Kirsti Martikainen vaastaa potilaiden ja omaisten kysymyksiin joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko
        klo 10.00-12.00
        numerosta 0203 77667 (sama kuin edellä)
        puhelun hinnat samatkuin edellä.

        Olisikohan noista jotain apua. En usko, että soitto ja vastaukset edellyttää jäsenyyttä.

      • Tintti
        Parkinson 13v. kirjoitti:

        Eli hän on liiton jäsen ja juuri tuonne sitten ensikuun alussa pirraillaan, jos vain läpi päästään. Tuntuu olevan aika suosittu!

        Onnea ja hyviä päiviä sinulle eteen päin, palaa aina kertomaan voinnistasi!

        Tintti

      • Parkinson 13v.
        Tintti kirjoitti:

        Ensiksi kiitokset nimimerkille parkinson, joka jaksoi hyvin kuvainnollisesti kertoa asiasta. Epäilen vain ettei nyt ole samasta asiasta kyse, koska olen ymmärtäny että hengenahditus lähtee ihan tuolta pallean seudulta päin? Jos millään vain viitsit, ja kuulet joltain kaltaiseltanne asiasta ja kokemuksista, niin palaatko kertomaan tähän viestiin. Olisin ikikiitollinen! =)

        Aina ei ymmärrä kuinka paljon kyseinen tauti aiheuttaa mielipahaa tai käytännön rajoitteisuutta, mutta kun lukee uusia kertomuksia, kuten nimimerkki parkinson, niin ymmärtää aina enemmän. Eli vastauksesi ei suinkaan ollut turha, vaan erittäin valaiseva!

        Läheiseni on kuitenkin kaikesta huolimataa maalman rakastettavimpia ihmisiä, ja jaksaa kuitenkin päivästä päivään tehdä normaalit arkirutiinit ja joskus vielä enemmän, ja tavata ihmisiä. Toivon samanlaista periksi antamattomuutta myös sinulle nimimerkki parkinson ja mahdollisimman hyviä hetkiä vielä pitkälle eteen päin!

        Tintii

        Olen juuri palannut kolmen vko:n kuntoutuksesta. Kyselin asiasta ja jo löytyi, rouva jolla on saman tapaisia oireita pallean seudulla. Rouvan Parkinson oli jo varsin pitkälle edennyt. En ollut kuitenkaan näkemässä näitä oireita mutta hän ystävällisesti kertoi niitä olevan. Muuta en osaa kertoa asiasta. Olimme ns. käytävä tuttuja, joten keskustelumme oli hyvin kohteliasta. Ei siis liikaa kysymyksiä. Hän kuitenkin lääkitsee itseään tukalissa tilanteissa nopeavaikutteisella Madoparilla - näin ainakin ymmärsin.

    • kolleega55

      Parkinsonia taudin oireisiin kuuluu joillakin hengitysvaikeudet mm. itselläni. vaiva johtuu neurologini mukaan mahd.ryhdin kasaan painumisesta. Avun saan avaamalla rintakehääni pikku punteilla, kyynärpäiden ollessa edessä, vien kädet sivuille ja takaisin eteen, toistaen liikkeen 30 kertaa.
      Unettomuuteen otan juuri ennen nukkumaan menoa 3kpl kalmagia ravinnelisänä ja uni maittaa. Myös pitkävaikutteinen parkinsonlääke yöksi auttaa asiaa.
      Nämä auttaa minulla, joillakin ehkä jokin muu kikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe