Hei,
Kiinnostaisi kovasti kuulla varsinkin positiivissävytteisiä kokemuksia
kaksisuuntaisten arjessa selviytymisestä...Ehkä se olisi kaikille sairastaville
hyväksi saada kuulla hyviäkin kokemuksia kun yleensä keskustelut kääntyvät synkkyyden puolelle.
Itsellä nyt kymmenen vuotta mennyt ylös alas.Nyt ollaan alhaalla ja
erittäin hankalassa elämäntilanteessa.Toivoa kaipailisin ja kaikille muille myös!
Kiinnostaisi kovasti kuulla varsinkin positiivissävytteisiä kokemuksia
kaksisuuntaisten arjessa selviytymisestä...Ehkä se olisi kaikille sairastaville
hyväksi saada kuulla hyviäkin kokemuksia kun yleensä keskustelut kääntyvät synkkyyden puolelle.
Itsellä nyt kymmenen vuotta mennyt ylös alas.Nyt ollaan alhaalla ja
erittäin hankalassa elämäntilanteessa.Toivoa kaipailisin ja kaikille muille myös!
Vastaukset 29
Vanhimmat
En halua olla ilkeä tms, mutta voiko bipo selvitä tässä elämässä? Vastaus on hyvin yksinkertainen.. ei voi.
Jos sinusta tuntuu, että vaikeudet on voitettu ja elämä kantaa sittenkin, olet todennäköisesti hypomaniassa.
Jos sinusta tuntuu, että vaikeudet ovat liian suuria voitettavaksi, olet masentunut.
Tätä mustavalkoista ajattelua viljellään ihan paikallisessa mt-toimistossa ja sen vuoksi lääkkeitä vaihdellaan, annoksia nostellaan ja lasketaan tämän tästä.
Kun olet tässä järjestelmässä pyörinyt parikin vuotta on aivan varma, että aivosi ovat kuolleet.
Parantuminen tässä taudissa lähtee siitä, että tajuaa ettei mitään bipolaaria ole olemassakaan. Kaikilla on tunteet ja jokaisella on joskus masennusta ja onnea. Se ei ole sairautta.
Luoja tätä aikaa ja yhteiskuntaa! Milloin tämä homma lähti käsistä? Miksi ette käytä omaa järkeä? Olin lentää selälleni, kun joku tuolla aikaisemmin kertoi, että Deprakinea/Seroquelia oli lisätty sen vuoksi kun on kevät tulossa.
Olisi kyllä herätyskokouksen paikka tässä porukassa, joka on aivopesty uskomaan, että heillä on parantumaton sairaus nimeltä kaksisuuntainen.
Onneksi toiset tajuavat ja lopettavat kaikenlaisten mielentasaajien syömisen ja ottavat vastuun elämästään.
Minä aikoinaan nakkasin tasavaat ja neuroleptit mäkeen.. mt-toimistolla en ole asiasta mitään puhunut. Annan heidän jutulella rauhassa pehmeitä, en kyllä usko, että he itsekään tarinoitaan uskovat (tai sitten ovat tulleet ajan kanssa jo hulluiksi työssään)
Minut pitää kiinni mt-toimistolla raha.. vittuunnuin entiseen duuniin ja haluan uuden ammatin, päätin kokeilla miten onnistuu 2-suuntaisen feikkaaminen ja helppoa tämä on ollut. Kukaan ei ole taustojani tarkistellut (onko velkaa, olenko ollut seksuaalisesti aktiivinen jne)
Täältä saa hyviä vinkkejä seuraavaan hoitajakäyntiin..
Nyt ryhdistäydyt ja otat elämän omiin käsiisi.
Menehän helvettiin neuvoinesi. Tämä on toisille todellinen ongelma eikä mikään "niskasta kiinnit" juttu.
Noh,jos todella tietää mistä puhuu, tietää mitä masennus ja mania voivat saada aikaan. Kyse on tiloista joihin ihminen normaalikunnossa ei ajaudu.
Todella sairasta ratsastaa keksityllä diagnoosilla.
Toisille,kuten näköjään sinulle, on vaikea uskoa sairauksia joita itse ei ole kokenut.
Hei!
En tietääkseni ole itse bipo, mutta entinen kumppanini oli. Minulla on diagosoitu masennus.
Toivon että syöt lääkkeesi. Jos ne eivät toimi, niin hakeudu lääkäriin. Bipo sairastuttaa ympäristönsä, jos ei hoida itseään. Ei saa olla niin itsekäs, että jää nauttimaan hypomanioista, sillä se kaikki on moninkertaisesti pois läheisiltä. Heidän voi olla pakko ottaa etäisyyttä sinusta, jotta selviävät itse. Ja se ei varmasti tee hyvää sinullekaan, ettei ole ystäviä.
Masennuksesta voi selvitä, ja tiedän että välillä on ihan hyviäkin aikoja. Silloin kun masennus on pahana, ei usko että elämä enää koskaan voi olla jotain muuta, eikä näe sitäkään että se on joskus ollut jotain muuta. Nykyään osaan jo ajattelullanikin vaikuttaa uskooni paremmasta tulevaisuudesta.
Tarkoitan sanoa, että tiedät itsekin että parempiakin aikoja on. Ja että niitä tulee. Usko siihen tälläkin kertaa, sen nopeammin pääset aallonpohjalta tyynelle. Varo niitä aallonharjoja.
Positiivissävytteisiä? No, kun sairaus on hallinnassa, kukaan ei sen sairauden vuoksi kärsi. Toivottavasti löytyy muitakin positiivissävytteisiä kokemuksia kuin bipojen omat kokemukset hypo- ja maniakausista. Muillehan ne ovat painajaisia.
Olisi kiva kuulla jonkun bipon pitkäaikaisen kumppanin positiivisia ajatuksia kyseisestä sairaudesta ja sen kanssa elämisestä. Voiko sitä tosiaan jaksaa itse terveenä? Pysyykö se hallinnassa lääkkeillä, vai tuleeko kumppanista ihan vihannes? Mitä teette, kun kumppanilla on hypo?
Kerrohan mulle miten hyponen ihminen voi olla hankala? Jos toinen vaan siivoaa, on pirteä kuin muutkin.. kelpaako sulle vain masentunut ..
En tajua =(
Toi kuulostaa bipolaarisen omalta näkemykseltä.
Jos toinen vaan siivoaa... Meillä se tarkoitti, että heitettiin mun tavarat roskiin. "Ethän sä näillä mitään tee", ja minä olin ahdistava sotkija tavaroineni. Se siivoaminen oli myös sitä, ettei voinut olla suhteessa läsnä. Piti siivota, ja taas olin se itsekäs ja ahdistava tiellä olija, kun olin monta päivää istunut kutsuttuna kylässä hänen luonaan yksinäni ja odottantut jonkinlaista seurustelua. Ei nyt ehdi kun pitää olla siistiä!!!!
Ja pirteä, juu. Sopi seksitreffeja mun selän takana. Siis kimppakivaa. Piti olla kivakin yllätys, kun saan kahta munaa samaan aikaan. Ja hän vierasta naista. Voi mikä positiivinen virta! Ja kun mulle pettymyksekseen ei käynyt, löytyi sitten maksullisia ja vanhoja tuttuja joille kävi.
Tai vähän "normaalimpaa" pirteyttä: flirttaa kaikille. Luvataan maat ja taivaat, ja seuraavana päivänä puhutaan jo ihan toista. Ja hetken päästä kolmatta. Kaikki lupaukset ja suunnitelmat vain ikäänkuin unohtuivat. Sosiaalisuutensa suorastaan röyhkeää ja ylimielistä, ei huomioi muita. Oli mielestään loistotyyppi: ”Jos minun kanssani ei tule toimeen, vika on toisessa.”
Hoiti aina työnsä kiitettävästi, pani myös sihteeriään. Muutkin työntekijät kuin sihteeri tykkäsi kovasti. Ainakin omien sanojensa mukaan kovin pidetty.
Tai kun ei nuku. Ei tiedä onko hypo vaiko masennus, meneekö ampumaan exän vai ajaako rekan alle.
Pirteä kuin muutkin?? Ei muut ole pirteitä, vaan normaaleita!
Normaalitilassa ihan mukava ihminen. Se jota rakastin. Sairaana suoraan h*lvetistä. Se josta ikuisiksi ajoiksi erosin.
Anteeksi, tämäkin keskustelu kääntyi sinne synkkyyden puolelle. Jos nyt ihan väkisin haluan nähdä asiassa jotain positiivista, niin saihan hän paljon aikaiseksi hypossa. Mutta nekin asiat olivat aika pitkälle sellaisia, joita ei olisi normaalitilassa edes tullut vastaan. Muuttoja, remontteja...
Terveenä kautena... Välillä mietteliäs, hyvää keskusteluseuraa. Lähellä, seksi oli loistavaa. Harrastimme yhdessä. Harrastimme kyllä hänen hypossaankin, mutta silloin terveenä hän oli läsnä. Silloin häntä ymmärsi ja hän oli empaattinen ja lämmin. Kun sairaus otti vallan, häneltä katosi sielu. Hän oli vain naamio.
Sitä hyvää aikaa oli liian vähän.
Mistä sä päättelit, että toi on hypoa? Jos se olikin jo maniaa? Hypossa ei ihan noin pahasti asiat karkaa käsistä. Kaikilla ei kuitenkaan tollasta ole ja se on fakta. Ette vaan tunnu tajuavan sitä millään. Mikä ihme siinä on?
AN44 aivan jetsulleen! Ihan täydellisen tuttua, hieman eri asiat mutta muuten samat koettu. Noin se menee, hypoilu.
Ei minunkaan ex sitä noin nähnyt kuin minä. Hän oli elämänsä kunnossa ja voi hyvin. Hän ei nähnyt sitä ongelmana edes terveenä kautenaan. Hän oli omasta mielestään aikaansaava, ihmisten kanssa toimeen tuleva, reipas, aktiivinen, kokeilunhaluinen, jännittävä, idearikas, töissä tehokas ja paljon kiitelty.... Siis aivan loistava ihminen, mitä valittamista?
Se että se loistavuus syö lähimmäiset rikki. Se, että sairaudessa sielu katoaa. Se ihminen ei ole se sama, jota rakastaa. Siellä sisällä asuu silloin paha, naamioituneena minun rakkaakseni. Ja edellenkin, tämä ihminen on mielestään elämänsä kunnossa.
Olisi edelleenkin kiva kuulla niitä _puolisoiden_ posiitiivissävytteisiä hypotarinoita.
Jokainen bipo on varmasti erilainen. Ehkä sitä hypoakin on erilaista, mutta bipo ei sitä totuutta voi itse nähdä.
Heh, ei hypossa lähde järki. Kyseessä ei ole pahan manian kaltainen tila. Joten kyllä bipo ihan varmaan näkee tilanteensa, jos ei satu ihan tyhmä olemaan. Voi jessus näitä juttuja. Tietenkin hypoa on erilaista niinkuin on maniaakin. Kuinka monta kertaa se pitää oikein selittää? Lukekaa nyt ihmeessä tästä sairaudesta, kun netissä on nykyaikana niin paljon tietoa. Maaninen bipo ei usein ole mielestään sairas eikä näe tilannettaan realistisesti. Kyllä tuo sinun miehesi kuulostaa maanikolta, ei hypomaaniselta. Mutta ehkä mäkään en sitten ole oikeasti kaksisuuntainen. :D En usko, että tällä palstalla liikkuu kauheasti niitä bipojen läheisiä, joilla olisi jotain hyvää sanottavaa. Yleensä täällä ovat vain he, joilla on jotain ongelmia oman tai läheisen sairauden kanssa.
Mikset sinä, AN44, vastannut tuolle huohplaah -nimimerkille, että mistä päättelit miehesi olevan hypomaniassa eikä maniassa?
Vastaan sinulle, kun en huohplaalle huomannut. Sen diagnoosin on antanut erittäin pätevä (monen monta tutkintoa omaava) psykologi vuosien viikottaisten terapiatapaamisten jälkeen (tai jossain siinä välissä). Masennuksen vuoksi mies sinne alkujaan hakeutui.
Eivätkös maanikot joudu usein hoitoon sekoilujensa vuoksi? Exäni oli täysin työkykyinen hypoissaan, joskin myös masennus vaivasi välillä. Myös raha-asiat pysyivät hanskassa. Ulospäin siis aivan yhteiskuntakelpoinen. Masennuskausina valitteli ettei saa oikein töitään tehdyksi.
Mistäpä minä tiedän mikä hänellä lopultakin oli. Yritän luottaa asiantuntijoihin.
Mun käsittääkseni tässä maassa diagnoosit tekee vain ja ainoastaan lääkärit, ei psykologit. Psykiatri tekee mt-ongelmaisten diagnoosit.
Tällä psykologilla oli myös lääkärin tutkinto ja paljon muuta. Piti terapiaistuntoja ja määräsi myös lääkeet. Ei ollut mikään mielenterveystoimiston tai kelan tarjoama, vaan ihan kallis yksityinen.
Ihan varmasti ammattilaiset osaavat paremmin kuin me S24 kirjoittelijat. En tietenkään voi kieltää teitä tekemästä omia päätelmiänne, mutta ottakaa toki huomioon sekin seikka, että minun kokemukseni ovat minun kokemuksiani, ja exäni varmasti kertoisi samat asiat aivan erilailla. Kertoisi todennäköisesti niin, että pitäisitte häntä terveenä, iloisena ja reippaana ja minua sulkeutuneena tylsänä ja itsekkäänä erakkona.
Siis lääkäri joka on myös psykologi? Ettei olisi lääkäri, jolla on terapeutin koulutus? Kyllä mä luulen, että fiksu kaksisuuntaista sairastava tietää omasta sairaudestaan usein enemmän kuin monet psykiatrit. Ihan sama pätee moniin sairauksiin, jos sitä on vuosikausia sairastanut. Niinhän mäkin olin mun bipoa sairastavat eksän mielestä tylsä ihminen. Mutta niinhän mä olenki. Kotona päivästä toiseen nökötän. En mä ole varmasti koskaan mielenkiintoinen ihminen jonkun sosiaalisen ihmisen mielestä. En mä ainakaan usko suorilta käsin kenenkään tarinoita. Asioilla on aina toinen puoli. Ja jokainen käsittää asiat eri tavoin. Eikä se aina niin mene, että se bipo on se suhteen huono osapuoli. Kyllä se voi olla se tervekin. Kaikissa ihmisissä on vikoja, eikä ne suhteet aina kaadu sen sairauden vuoksi. Kaikki asiat ei aina johdu sairaudesta.
Lisään vielä, että kun käy yksityisellä, tiedot ei kulje työterveyteen eikä terveyskeskuksiin. Itsekin käytin yksityistä kun hain lääkkeet exän tartuttamaan sukupuolitautiin. En halunnut tietojen näkyvän kunnallisessa joka kerta siellä käydessäni.
Olen kovin pahoillani, kun en muista tarkalleen mitä tutkintoja terapeutilla oli, eikä se ole tämän keskustelun pointti.
Mutta sovitaan, että minä olin se ahdasmielinen ja masentava. Sotkuinen ja ahdistava, mustasukkainen kyttääjä sekopää. Sillä niinhän minä olin. Ja olen. Mirtazapiinia menee edelleen sen suhteen jäljiltä. Ja se bipo ex mies oli maailman paras ja täydellisin mies.
En mä kyllä sanonut, että sä olet sellainen. Enhän mä tunne sua millään tavoin. Itse sä parhaiten tiedät minkälainen olet. Älä anna kenenkään tulla väittämään muuta. Tuskin se ex miehesi oli täydellinen ja maailman paras, koska kukaan ei ole täydellinen. Ymmärsit nyt juttuni aivan väärin. Tarkoitin sitä, että toisen ihmisen sairaus ei sulje pois sitä tosiasiaa, että se tervekin osapuoli voi se paskiainen olla. Mä en sitä voi tietää minkälainen sun ex oli tai minkälainen sinä olet.
Kyselin vähän sen terapeutin perään, kun jäi vaivaamaan. Psykiatrian erikoislääkäri, ollut isona pamppuna keskussairaalan psykiatrisella ennen kuin päätti muuttaa elämäänsä. Pitää nyt terapiaistuntoja silloin kun itselle sopii, pitkät lomat jne. Enää en tietoja netistä löytänyt (eläkkeellä??), mutta muistan että tutkinto- ja ansiolista oli pitkä.
Katselin muidenkin terapeuttien tutkintoja, netistä löytyy listoja. Aika monella on pitkät litaniat tutkintoja, psykiatrian erikoislääkäriä jne. En tiedä mitä eroa on psykiatrian erikoislääkärillä ja psykiatrilla. Täytyy selvittää...
Diagnoosista vielä, mulle teki masennusdiagnoosin ihan tavallinen terveyskeskuslääkäri. Siltä sain myös lääkkeet. Ehkäpä psykiatrin todistusta tarvitaan vasta sitten, kun hakee eläkettä sairauden takia, tai sairausloma on pidempi?
En voi puhua kuin omasta puolestani ja omista kokemuksistani. Se tieto mitä olen kirjoista ja netistä itse kaivanut, puoltaisi edelleenkin exän hypoa, ei maniaa. Ei häneltä lähtenyt järki, mutta mopo karkasi kyllä. Itse hän ei sitä nähnyt, vaikka joskus joitain suuria päätöksiään katui, niitä joista joutui kärsimään itse. Muiden kärsimykselle hän oli välinpitämätön, silloin kun se oli hänen aiheuttamaansa. Hän kuittasi ne vain ympäripyöreästi "anteeksi siitä mitä sinulle aiheutin", mutta sen enempää asioita ei saanut aukoa.
Vatvon asioita täällä, sillä sain ison särön sieluuni. Hukkasin monta vuotta elämästäni, monia mahdollisuuksia, ja kuinkahan pitkään vielä kärsin siitä kaikesta. Haluaisin jo jatkaa elämääni. Toivon että joku aamu peilistä vielä katsoo se sama nainen mikä 4 vuotta sitten, elämään uskova ja itsestään pitävä. Haluaisin vielä joskus uskoa, että hyviäkin ihmissuhteita on.
Se on se ihme, kun meillä on sellainen käsitys, ettei sitä bipo diagnoosia ihan kevein perustein jaella. Ehkäpä bipot eivät itse koe hypoaan sellaisena kuin ympärillä olevat sen näkevät ja kokevat.
AN44, kyllä minun mielestä sinä lisäsit tämän ketjun positiivisuutta - nauroin kirjoituksellesi ihan sydämen pohjasta. Et todellakaan kääntänyt asioita synkkyyden suuntaan, päinvastoin hilpeällä sävyllä kerroit totuuden.
Kyllä sitä jaellaan. Sehän on muotisairaus tällä hetkellä. Varsinkin II-tyypin kaksisuuntainen on hankalasti tunnistettavissa. Oireet sekottuu niin monen muun sairauden kanssa tai ne voivat olla niin lieviä, ettei edes läheiset aina huomaa niitä. Kyllä mä mun mielestäni tiedän minkälainen olen hypomaniassa ja läheiset ovat samaa mieltä. Mulla hypot on kestäneet sen 2-3 viikkoa. Niitä on joku 3 kappaletta tullut tähän mennessä. Enemmän mulla on masennuksen kanssa ongelmia, koska sairaus on masennuspainotteinen. Pahimmillaan oon masentuneena tosi ärtynyt ja se on purkautunut läheisiin sanallisesti. Sitäkin olen oppinut kontrolloimaan. Ei ole kyllä helppoa ollut. Se on vaatinut hyvin paljon henkistä kasvua ja itsetutkiskelua. Jos oon nyt oikein käsittänyt, niin II-tyypin bipoa ei edes pidetä varsinaisena mielisairautena, mutta I-tyypin bipo on ns. maanis-depressiivinen mielisairaus jossa on maniaa. Sitten on vielä tämä koulukunta, jonka mielestä II-tyypin bipoa ei ole olemassakaan.
Nämä on vaikeita asioita ja tuntuu, ettei monetkaan osaa erottaa hypomanian ja manian eroja. Sitten vielä lääkärit sotkevat pakkaa väärillä diagnooseilla. Eli henkilöllä on ollut ihan kunnollista maniaa, mutta lääkärit on väittäneet sitä hypomaniaksi. Suomessa kaksisuuntaisen hoito ja tieto sairaudesta on mielestäni todella huonoa.
Joillakin voi olla mielialan aaltoiluhäiriö. Syklotomia vai mikä se on? Sehän selittäisi sen miksi oireet ovat samanlaisia kuin bipossa mutta lieviä.
F34.0 Mielialan aaltoiluhäiriö (syklotomia)
Jatkuva mielialan epävakaisuus, johon sisältyy lukuisia masennusjaksoja ja mielialan lievän kohoamisen jaksoja, joista mikään ei vaikeutensa tai kestonsa perusteella riitä kaksisuuntaisen mielialahäiriön (F31) tai toistuvan masennuksen (F33) diagnoosiin. Tätä häiriötä on monesti kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavien potilaiden sukulaisilla. Joillekin potilaille kehittyy lopulta kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Tässä on hyvä taulokko siitä, että monet sairaudet muistuttaa toisiaan ja tosi vaikea erottaa toisistaan: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix00951#R2
Joskus tätä palstaa lukiessa mä oon miettinyt et oonko sittenkään bipo. Jos kerran hypis on jo noin pahaa mitä täällä omaiset on kuvailleet. Ei mulla oo tollasta koskaan ollu. Tota mielialan aaltoiluhäiriötä joskus mietin mut mun masennukset on liian vakavia ollakseen sitä. Sit pari "hypistä" tuli karppaamisesta mut luin että ihan samanlaisia oireita on terveilläkin joten ehkä ne ei ollutkaan hypistä. Nukuin hyvin mut vähemmän, olin pirteä ja iloinen. Siinä ne oireet. Ehkä pitäs lääkärissä sanoa et tutkivat uudelleen. Vois alkaa pitämään mielialapäiväkirjaa jotta ne mielialat kävis selvemmiksi. Mua kiinnostais myös ihan oikeet bipojen kertomukset siitä miten he kokee hypomaniat? Kyllä tuo ylempi kirjottaja siinä ihan oikeessa on et tätä diagnoosia aika helpolla tunnutaan jakelevan. Ihan sama ku epävakaata persoonallisuushäiriötä.
Edelleen olen sitä mieltä, että tää on koko Suomi24 nyrjähtänein paikka.
Koska terveydestä tuli sairaus? Miten 1900-luvun alussa hypomania/mania ilmeni? Se että teki töitä ja siitä seuras---ööhhh-- mitä??
Kautta aikojen on ollut pettämistä, jopa Raamatun historiassa mainitaan huorintekijät.
Ei teidän kanssanne; ja nyt uskotte, että kemikaaleja napsimalla nämä sairaat saadaan pysymään kotona? Tekemässä mitä? tuijottelemassa apaattisena vuoteenpohjalta kattoon? Sitten olette tyytyväisiä?
Ei hyvät ihmiset tämä näin mene.. ajatelkaa jos kaikki söisivät neuroleptejä? kuka tekisi työt tässä maassa? Kuka tekisi keksintöjä ja kehitys kulkisi eteenpäin.
Miksi ette pysähdy ajattelemaan ettei me kaikki voida olla samanlaisia? Koska energisyys ja aikaansaavuus alkoi olla sairautta? Ettei vaan siinä vaiheessa, kun lääkeyhtiöt keksivät masennuksen jälkeen kaksisuuntaisen
Tääl on tullu tosi kurjii vastauksii ja must on tosi tylsää lukee kui ihmiset ei osaa ottaa vakavasti tätä asiaa. Aikaansaavuus on sairaus siinävaiheessa kun ihminen ei kykene elämään minkään muun kautta kun tekemisen ja toiminnan kautta. Se on ehkä ainut asia jolla saa pidettyy ittensä kiinni elämässä edes jotenkin. Oikeen lääkityksen avulla voidaan saada ihminen kokemaan myös muilla keinoilla elämäniloja tai edes ylipäätään kokemaan, että kuuluu johonkin.
Itse olen aikaisemmin sairastanut vaikean masennuksen. Pahimmillaan vajosin psykoosiin ja yritin jopa itsemurhaa useaan kertaan. Mun psykoosissa uskoin, että maailmankaikkeus elää pienessä pisteessä ja että pystyn kulkemaan pienistä (siis noin 10cm leveistä) raista läpi sekä vääntämään paksuja rautatankoja ihan helposti. Mä olin tollon tosi ahkera ja ulospäin hymyileväinen. Mä en osannut käsitella mitään tunteit millään muullatavalla kuin hymyilemällä tai nauramalla. Tekemisen kautta koin olevani normaali. En voinut olla sairas, koska jaksoin tehdä sitä sun tätä. Lisäksi näin "paloja menneestä" kun minulle tuli vastoinkäymisiä. Ainut tapa, jolla sain ne loppumaan oli itseni satuttaminen. Olin siis synkässä vaiheessa elämääni tuolloin.
No sitten siihen iloisempaan osioon. Päädyin nimittäin terapiaan. Minulla aloitettiin lääkitys, joka yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa kuitenkin lopetettiin melko pian. Kävin 2-4 kertaa viikossa terapiassa. Pystyin huijaamaan terapeuttiani sen verran, että en kertonut "näystä" tai "epäluonnollisista kyvyistäni", joita uskoin, että minulla on. Näin sain jäädä avopuolelle, enkä suljetulle osastolle, jonne olisin ehdottomasti kuulunut. Kävin terapiassa 4vuotta.
Nykyään elämääni kuitenkin kuuluu aikalailla pelkästään hyvää. Vastoinkäymiset ei enää lannista. Olen oppinut käsittelemään omia tunteitani ja koen olevani äärimmäisen onnellinen. Ikävien kokemuksien myötä koen, että minusta on tullut vahvempi. koen pärjääväni kaikilla elämän osa-alueilla todella hyvin ja melkein kaikki mistä tuolloin vain haaveilin, on minulle toteutunut. Minun kohdallani siis on käynyt hyvin.
Jos siis minä olen selvinnyt tuosta kaikesta, niin miksi et sinäkin voisi? Onnellisuuden kokeminen on lopulta kiinni vain siitä, miten tunteitaan pystyy käsittelemään ja se on tosi vaikeaa. Varsinkin sillon kun tuntuu siltä kun meinaisi tukehtua siihen pahaan oloon.
Minullan kaksisuuntaisen mielialahäiriön harvinainen muoto, pipo-oku-lakto-ovo-lääri.
aaa.. jaa saat siis syödä vain maitomuna dieettiä? On aika bipoa sekin okuläärisyyssysteemi. No toivotetaan paranemisii. Eikös tämä oo se 3. biposuus? Ku o 1. ja 2.