Tänä iltana kuulimme Oulusta vahvistuksen sille, että etenkin toisen omantunnon kaiveleminen on aina tuomittava harhaoppina. Kuten täällä on moneen kertaan todettu, väkivaltahoitamisiin syyllistyneet eivät ole oikeita uskovaisia. He eivät ole tehneet parannusta menettelystään eivätkä tunnustaneet tekojaan. Hyvä esimerkki on eräs nainen, joka tehtaili puhutteluja eräälle toiselle naiselle. Suorista kysymyksistä huolimatta naispuhuttelija ei suostunut kertomaan muuta kuin vihjaillen, mitä asia koski. Näin hän antoi itselleen ikään kuin luvan järjestää puhutteluja Kristuksen kirkkolain perusteella ja kutsua koolle aina vain suurempaa ja suurempaa kokoonpanoa häpäistäkseen ja pilkatakseen puhuteltavaa ja hänen omaa tuntoaan julkisesti. Asia laajeni niin, että loppujen lopuksi pitäjän juoruäijä järjesti puhuttelun, johon hän kutsutti koolle pitäjän johtokunnan. Naispuhuttelija ei ollut tuolloin paikalla. Juoruäijä ei kysymyksistä huolimatta suostunut kertomaan mitä asia koski. Asia ei selvinnyt myöskään kokouksessa. Naispuhuttelija ja juoruäijä oli usein nähty ry:n kahviossa nokat vastakkain juoruamassa. Kysyttäessä naiselta puhutteluista hän sanoi, ettei hän tiedä muiden puhutteluista mitään, vaan ainoastaan kahdenkeskisistä yhden itsensä järjestämän tilaisuuden lisäksi. Kuitenkaan puhuteltava ei ollut käynyt yhtään ainutta kahdenkeskistä keskustelua naisen kanssa, koska tämä ei kuulunut ns. lähipiiriin. Loppujen lopuksi puhuteltava joutui muuttamaan pois paikkakunnalta puhuttelijoiden ahdistelun vuoksi. Hoitoprosessin aikana nainen välillä itki ja välillä nauroi ja poismuuttotunnelmissa naispuhuttelija toi puhuteltavalle valkoisia kukkia ikään kuin merkiksi jostakin puhdistumisesta. Kukat lensivät miltei suoraan roskakoriin.
Tämä asia on edelleen selvittämättä, mutta tullaan selvittämään.
Tämä asia on edelleen selvittämättä, mutta tullaan selvittämään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Myös jo kuolleiden sieluntilaa kaiveltiin aivan surutta ja "väärässä hengessä" kuolleita ja jo kerran "kunniaan kostuneiden" taivaspaikka otettiin pois postuumisti hoitokokouksissa. Jo lapsena ihmettelin tällaista käytäntöä...
Hoitoväkivalta on tosiasia!
Tosiasia on myös, että tekijät ovat/olivat harhaoppisia. Hoitajat elävät edelleen harhaopissa/väärä henkisiä, sillä he eivät ole tähän päivään mennessä korjanneet tekojaan.
Itse en ole kuullut yhdestäkään hoitokokousjulmurista, joka olisi pyytänyt uhreiltaan -saata.nalle heittämiltään anteeksi. SRK ja Hemesti jatkuvasti selittävät, että jos jollain saa.tanalle heitetyllä on jotain valittamista kohtelustaan, sopii mennä hoitomiesjulmurinsa luokse itkemään!
Eihän se niin mene, että vastuu siirtyy AINA uhrille. Sama juttu kuin vl-lastenraiskaamisessa. Uhrin tulee kantaa ristinsä ja rikollinen porskuttelee miten haluaa...
Samanlaisia kokemuksia mullakin. Ensin kuulin ystävieni elämään puututun yksi kerrallaan ja tämä herätti pahoja aavisteluja. Puhuttelun aiheet saattoivat olla sellaisia kuin, että et ole ollut keskiviikkoillan seuroissa tai et ole ollut viikonloppuna kotipaikkakunnalla. Minua syytettiin mm. maailmalliseksi. Jouduin ryn työvuoron jälkeen saman sakin puhuteltaväksi kuin ystäväni, mutta tietystii yksin ollessani. Oli tehnyt parannuksen vasta muutama vuosi sitten ja tajusin heti, kuinka väärässä he olivat ja ilmoitin sen myös heille. Kyseiset puhuttelijat olivat vielä sellaisia, joiden kanssa en elämäni aikana ollut ollut läheisemmässä tekemisissä kuin hyvän päivän tuttuja.
Kun vastustelin puhuttelijaa ja pidin sitä leimaamisena, asia käännettiin taitavasti minua vastaan , että minun omatuntoni tuomitsee minut . HAH HAH, omatunto ei mistään tuominnut, vaan tajusin heidän väärämielisyytensä. Kyllä kai tuollaista voi pitää hengellisenä väkivaltana. Ei ne voineet ulkoakäsin määritellä toisen omaatuntoa. Enkä siis tuosta syytöksestä alistunut parannuksen tekoon. Muut syytökset oli melko outoja, lähinnä henk.koht. nälvimistä. Jotakuta en kerran tiellä vastaan tullessa ollut kuulemma tervehtinyt, joten sitä piti pyytää koko joukon edessä anteeksi. ym ym.
ilmeisti ne olivat kannelleet myös ryn pj:lle, koska ystäväni oli saanut kuulla joitakin huhuja häneltä muuttaessaan pois paikkakunnalta.
Tähän päivään mennessä puhuttelijat eivät ole taipuneet asiassa. Emme asu enää samalla paikkakunnalla ja tuskin edes tunnen heitä.
Eräs silloisen kotipaikkakuntani saarnamies ja johtokunnan puheenjohtaja oli kytännyt vuokralaistaan (vl-tyttöä) löytäen hänen tekemisistään ilmeisesti jotain huomautamista ja kertoi hänen olevan "erkaantunut jumalanvaltakunnasta" yhtäkkiä julkisesti Ry:llä. Tämä nuori nainen oli itse paikalla seuroissa kuten tavallisestikin ja tajuttuaan, että hänestä puhuttiin, itki vuolaasti penkissään eikä osannut sanoa mitään puolustuksekseen. Tyttä oli ihan hysteerisessä tilassa ja hänet vietiin kotiinsa... Irtisanoutui työstään ja muutti heti toiselle paikkakunnalle, jossa hänet otettiin uskovaisena vastaan Ry:lle eikä asiasta sen jälkeen mitään kuulunutkaan. Toivottavasti jätti edes irtisanomisajan vuokran maksamatta:)
Nämä kommentit ovat vain elämänssään epäonnituneiden saarnamiehen ja johtokunnan puheenjohtajan mielipiteitä eivätkä liity mitenkään seurakuntaan tai uskontoon. Nämä henkilöt toimivat kuitenkin uskonnon varjolla ja seurakunnan nimissä, mikä on aivan hirvittävä asia!
Yllättävän samoja kokemuksia kuin minulla, vaikka ollenemme eri paikkakunnilta. Kateellisia ja vallanhimoisia löytyy varmasti joka paikkakunnalta. Syytökset olivat hyvin epämääräisiä vihjailuja eikä todellista syytä sanottu koskaan ääneen. Koska ainakin tapauksessani puhuttelijat - nainen ja mies - olivat pitäjän juoruilijoita, perustui puhutteleminen juoruilijoiden haluun saada tietää kadehtimansa ihmisen elämästä enemmän, vaikka he eivät kuuluneetkaan lähipiiriin. Juoruilijathan ovat sairaita, jos he eivät saa tietää jotain haluamaansa asiaa. Asia eteni niin, että kun he eivät saaneet mitään irti, he levittivät omia fiktioitaan totena eteenpäin. Tapauksessani nainen toimi siunauspapujaikajana. Nainen välillä nauroi ja välillä itki, kun sitten jouduin muuttamaan pois paikkakunnalta, nainen ojensi valkoisia kukkia, jotka löysivät äkkiä roskakoriin. En ole missään vaiheessa pitänyt puhuttelijoitani uskovaisina - se on vieläkin vallalla oleva totuus.
"Ei ne voineet ulkoakäsin määritellä toisen omaatuntoa. Enkä siis tuosta syytöksestä alistunut parannuksen tekoon. Muut syytökset oli melko outoja, lähinnä henk.koht. nälvimistä. Jotakuta en kerran tiellä vastaan tullessa ollut kuulemma tervehtinyt, joten sitä piti pyytää koko joukon edessä anteeksi. ym ym."
Tiedoksi puhuttelijoille, kristuksen kirkkolakia ei ole olemassakaan.
Voisiko tuon Pirin Oulun rauhanyhdityksellä 26.1.2013 pitämän alustuksen saada sellaisenaan mahdollisesti jo seuraavaan Päivämieslehteen? Alustus oli todella mielenkiintoinen, mutta valitettavasti jäi osittain kuulematta.
Onko tämä toivomus täytetty?
Vielä tärkeämpi asia on se, onko Piri itse tehnyt parannuksen omista "hoitamisistaan"? Hänhän kuului hoitomiesten ykkösrinkiin ja oli tunnettu kovaotteisuudestaan.
Joko tämä Pirin alustus on julkaistu. En ole nähnyt.
"Tänä iltana kuulimme Oulusta vahvistuksen sille, että etenkin toisen omantunnon kaiveleminen on aina tuomittava harhaoppina. Kuten täällä on moneen kertaan todettu, väkivaltahoitamisiin syyllistyneet eivät ole oikeita uskovaisia."
Eipä ole näkynyt tätä Pirin alustusta Päivämiehessä. Valokuvia suurennetaan kun "jollekin" palstalle ei tekstiä eikä mielenkiintoa riitä. Ihmiset haluavat erilaista viestintää. Eivät asiat muutu vain toteamalla jokin epäkohta ja taas täysillä eteenpäin. Miksi harhaoppinen väkivaltahoitamisiin syyllistynyt on jopa puhujana - kertoo vakavaa kieltä yhteisön todellisesta tilasta. Kaikki teot eivät ole pelkästään anteeksipyyntöasioita.
Pirin alustus pitäisi vähintäänkin saada Päivämieheeen. Se voisi herättää myös nuo entiset puhuttelijat.
Jos SRK on ilmoitanut, ettei se hyväksy hengellistä väkivaltaa, pitäisi myös tiedostaa, että ko. järjestössä on sitä esiintynyt eivätkä kaikki haavat sen osalta vielä ole parantuneet. Tarvitaan keskustelua ja rukousta, jotta eheytyminen tapahtuisi. Vasta sitten voi ajatella irtisanoutumisen todella tapahtuneen.
1970-1980- luvun vaihteessa hengellinen ilmapiiri oli todella painostava. Kun yllä kerroin vähän itseeni kohdistuvasta ahdistelusta, voi sen ajatella olleen jopa harhaoppia. Selvästi sanottiin, että sinun pitäisi kokonaan alkaa uskomaan uudella tavalla ja kääntää entinen suunta, vaikka kerran jo olin jo parannuksen tehnyt. En todellakaan taipunut ko.painostukseen. Lisäksi ilmoitettiin, ettei pääpuhuttelija koe hengellistä yhteyttä minun kanssani. Siis vaadittiin vaihtamaan entinen usko johonkin entistä tiukempaan.
Minä olin vain vääränlainen ihminen ko. porukassa. Puhuttelijoiden taholta oli melkoinen kyvyttömyys kohdata vähänkään erilaista ihmistä. Kyseisellä ryllä oli joku parempi sisäpiiri, johon he itse tuntuivat kuuluvan ja pitivät oikeutenaan määritellä toisten uskoa. Siis silkkaa lakihenkeä esittää toisen uskolle vaatimuksia ulkoa käsin.
Minä puolestani olin se kaikkeen mukautuva poika/nuori mies, joka ei poikkipuolista sanaa mistään sanonut eikä osallistunut "maailmallisiin menoihin".
Näin aluksi ehkä olikin, mutta kun jouduin liian pitkään katsomaan ensiksi vanhusten ja sitten nuorten miesten nöyryyttämistä, katsoin pienemmän riesan tieksi olla hiljaa tarkkailijan paikalla. Kun mitta tuli täyteen, kerroin kantani henkisestä ja hengellisestä väkivallasta, jota olin toistakymmentä vuotta joutunut seuraamaan ja lähdin litomaan koko firmasta. Lähtemiseni oli kaikille yllätys, koska minua pidettiin "maan hiljaisena", joka alistuu kaikkeen.
Suomen Ev.lut-kirkon mielestä tarve sielunhoidolliseen keskusteluun lähtee AINA asianomaisesta itsestään, toisin kuin vl-uskonnossa, jossa paikallisjohtokunta päättää, kenet otetaan milloinkin nöyryytettäväksi seurakunnan eteen.
Miten epärehellisiä ja kieroja ihmisiä ja esiintyvät muka puhutteleijoina uskonnon varjolla. Ja tiedot ovat totta! Onko tämä raamatun mukaista? Voisiko tähän saada srk:n perustellun vastauksen.
Srk:n hemmot eivät mitään perustele. He ovat nostaneet oman egonsa niin korkealle että pelkäävät tipahtavansa kun ei perusteluja Raamatusta näille harhaopeille löydykään. Siksi ovat hiljaa, Jumala on tehnyt heistä mykkiä.
Väkivaltahoitamisiksi äityneissä tapauksissa hoitajat elivät etiäistensä ja harhojensa kanssa. Hoitajat vainosivat täysin syyttömiä ihmisiä omien harhojensa perusteella ja keksivät jos minkäkinlaisia puhuttelujen syitä sanomatta syytä puhuteltavalle. Hoitajille on tullut nyt aika kohdata nämä "etiäisensä/harhansa", joka varmaan pelottaa. Pelko on valtava! Hoitajien on kestämätöntä kohdata ajamansa asia/harha, jossa ei olekaan mitään perää. Olen saanut käsityksen, että hoitaja saattaa jopa puhua että häntä vainotaan, mutta todellisuudessa samat etiäiset ja harhat häntä hätyyttelee.
Voi jos tietäisitte kuinka kaksinaamaista ja julmaa voi olla toiminta vaikka liperit ovatkin valkoisena leuan alla. Kysykääpä vaikka koillismaan suunnan ihmisiltä. En ymmärrä miten hän pystyy pitämään alustuksia vaikka sisimmässään tietää mitä on tehnyt monille syyyttömille poloisille.
Tarkoitatko Erkki Piriä vai Osvald Carlssonia? Vai ketä?
Sen paikkakunnan vl-ihmiset eivät ilmeisesti ymmärtäneet miten Kristuksen kirkkolaki määrää toimimaan. Kenellekään ei saa järjestää hoitokokousta jos ei ole selvyyttä että mitä syntiä tai harhaoppia kokous koskee. Jos kysymyksessä ei ole julkinen asia niin asiasta pitäisi keskustella ensin yksi (tai enintään niin moni kuin asian on omilla aisteillaan havainnut) henkilö kahden kesken langenneen kanssa.
Hoitokokouksissa pitäisi aina lähestyä puhuteltavaa alhaalta päin, eikä ylhäältä päin ikäänkuin ymmärrettäisiin asiat puhuteltavaa paremmin. Puhuttelun motiivina saisi olla vain rakkaus, oikeudenmukaisuus ja halu johdattaa puhuteltava Kristuksen armoon. Puhuttelijoiden oma sieluntila on oltava sellainen että he ovat elävässä uskossa. Puhuteltavaan ihmiseen tulee suhtautua kaikissa asioissa tasapuolisesti kuten kaikkiin muihinkin ihmisiin ja puoltamatta ketään osapuolta väärin perustein.
Kenestäkään ei saa tehdä syyllistä ennenkuin on tullut täysi johdonmukaisesti perusteltu varmuus siitä että kuka on syyllinen. Ketään ei saa painostaa tunnustamaan sellaista mihin hän ei ole todellisuudessa syyllistynyt.
Tietenkään emme voi olettaa että hoitajat olisivat ikinä näissä kaikissa täydellisiä. Mutta jos he toimivat jossakin asiassa väärin niin he tekevät syntiä. Synnintekijää on nuhdeltava Kristuksen kirkkolain mukaisissa järjestyksissä ja metodeissa.
vl-mies
Olihan asiallinen ja hyvä kirjoitus.
"Kenestäkään ei saa tehdä syyllistä ennenkuin on tullut täysi johdonmukaisesti perusteltu varmuus siitä että kuka on syyllinen. Ketään ei saa painostaa tunnustamaan sellaista mihin hän ei ole todellisuudessa syyllistynyt.
Tietenkään emme voi olettaa että hoitajat olisivat ikinä näissä kaikissa täydellisiä. Mutta jos he toimivat jossakin asiassa väärin niin he tekevät syntiä. Synnintekijää on nuhdeltava Kristuksen kirkkolain mukaisissa järjestyksissä ja metodeissa. "
Hoitajien on vaikea tunnustaa syntielämäänsä -ihan mitä tahansa ei uskonnon varjollakaan voi tehdä. Edelleen hoitamatta.
Samalla tavalla (ja vielä räikeämmin) väärin perustein toimittiin myös Kokkolan rauhanyhdistyksen johdon toimesta useaan otteeseen kiusaamalla rikosten uhria. Asiasta voi lukea Maijan tarina -kirjasta jonka on kirjoittanut rikosten uhri "Maija" (nimi muutettu), sekä toimittivat Mari Leppänen ja tutkija Johanna Hurtig. Maallikkosaarnaaja Olavi Korkiakoski oli silloin Kokkolan Rauhanyhdistyksen puheenjohtajana kun "Maijaa" kiusattiin erityisesti hänen johdollaan hoitokokouksissa.
henkistä väklvaltaa harjoittavat luonnevikaiset ihmiset.
VL-lahkon piiristä saisi leegion näitä luonnevikaisia oikeuteen asti kuten saatiin vihdoinkin AKT:n entinen puheenjohtaja Räty - on maksun aika hänellekin. Luuli pikku mies olevansa pieni jumala ja voi kohdella toisia ihmisiä miten lystää.
Tuollaisia luonnevikaisia piruja VL-lahko on pullollaan. Se lahko on kaikkea muuta kuin herätysliike.
Kirjoitit vakavasta totuudesta! Näin se vain on.
Pahimmat tapaukset tulisi käsitellä nimineen Päivämiehessä niin että mutupuheet asioista loppuisivat.
"Pahimmat tapaukset tulisi käsitellä nimineen Päivämiehessä niin että mutupuheet asioista loppuisivat."
Totuus on kuin nokkonen: sitä, joka sitä vain sivuaa, se polttaa, mutta sitä, joka tarttuu siihen lujasti ja rohkeasti, se ei vahingoita. (Saphir)
"Totuus on kuin nokkonen: sitä, joka sitä vain sivuaa, se polttaa, mutta sitä, joka tarttuu siihen lujasti ja rohkeasti, se ei vahingoita. (Saphir) "
Nykytilannetta hyvin kuvaava aforismi.
Muttaa täällä te jäsenet vaan naputatte oista jutuista ettekä pääse siiitä systeemistä näköjään koskaan eroon !?
Ettekö te ymmärrä ettei tuolalisella ole mitään tekemistä Raamatun Uskon kanssa !!
Herätkää jo hyvät ihmiset ja käsittäkää, ettei teillä ole olemassakaan Raamatun opin mukaista uskoa eikä elämää, te palvelette tuollaista aidattua hengelliseksi kuviteltua tyrannismia ei mitään muuta.
Onko joukossanne ainuttakaan uudestisyntynyttä no eihän se ole edes mahdollista, ei kukaan uskova tuolaista järjestelmää kannata jäsenyydellään.