Oli muuten erinomainen ja faktoihin perustuva kirjoitus. Harvoin saa lukea niin selkeää vakuuttavaa tekstiä. Siinä on mies, jolla on veitsenterävä äly ja sana hallussaan.
Juho Eerolan (ps) kirjoitus Kymen Sanomissa
Hieno mies!
18219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mies joka osaa kiristää ja asettaa ehtoja puoluetoveria vastaan.
Juha tienaa leipänsä kansanedustajana pitkään.
Puhuu muutakin kuin itämeriasiaa.
Kaatuko Juho Jari Taipaleen ajo-jahtiin?
Se että puoluejohdon määrittelemät säännöt koskevat myös taipaletta, ei täytä ajojahdin tunnusmerkistöä.
Nythän on kysymys Juhon Lillukan varsista.
Sääli että joukkoon on pesiytynyt eräitä naisten uhkailijoita ja varkaita. Eräs joka vanhaa miestäkin löi kun sai pimeistä töistä potkut. Niille kun antaisi kenkää niin äänestäisin.
Minä pidän Juho Eerolan nokkelista, älykkäistä ja ajatuksia herättävistä kirjoituksista. Juhon mukaansatempaava ilmaisu niin esiintyvänä puhujana kuin kirjoittajanakin nostaa hänet korkealle valtuuston ulkopuolelle jätettyjen vähempilahjaisten varavaltuutettujen yläpuolelle.
Juhon äly on koetuksella ajaessaan jäsentä ahdinkoon oman töppäyksen takia. Samalla vaarantaa koko puolueen luottamuksen korkeassa asemassa olevan luottamusmiehen vastuusta pitää puolueen kilpi tahraamattomana. Päivien päästä saamme varmuuden onko miehessä miehen mittaa?
Kyllähän kaikki Juhon tuntee mutta kuka helvetin taipale marisee joka välissä?
Siinäpä se onko Juholla tilanne älyä laisinkaan, kun yrittää mustamaalata Perussuomalaisten moniarvoisuuden itsekkäällä periksi antamottumuudellaan. Pitäisi ottaa äly käyttöön omistakin tekemisistään.
Juho Eerola on kaupunginvaltuutettu, kansanedustajan ja puolueen varapuheenjohtaja ja sekös vasta valtuustosta ulos äänestettyjä epäonnistujia harmittaa.
Sielultaa kypsymätön raukka päivästä toiseen itkee Juho Eerolan kohtaloa kuinka syrjässä hän on todellisista Perussuomalaisista SÄÄLI.
Juho on Kova poika, löytyy housuista nimittäin semmonen nakki että voi pojat.
Kerran päässy kokeilemaan ja ikävä jäi. Meillä pojilla on aina hauskaa saunassa. Varsinkin kun Juho vilkuttaa sillä majakallaan, hih hih.
Poistuuko samaa vauhtia kuin oikaisuvaatimus?
Kuka on Juho Eerola???
Viihde taitaja..
Eerolan juho-kusti on näitä hommafoorumilaisia keneltä on muutama inkkari pudonnu kanootista matkan varrella, vai liekkö ollutkaan täyttä miehitystä kanootissa koskaan??
Suunpieksijä niiku nämä muutkin Kotkan PeräPertsat.
Juho Eeronpojalla on iso siitin.. tai siis se on iso kyrpeli koko mulukku!!