Diagnoosi tehtiin 2010 eli muutama vuosi sitten. Pienten lääkekokeilujen jälkeen popsin nykyään pari Abilify 15 mg päivässä. Erinäisen psykoottisuuden jälkeen pidän lääkkeitä ihmisten hyvinvointia ajatellen kehiteltyinä jutskina ja ne on OK. Minulla ainakin menee hiukan paremmin pienesti lääkitettynä kuin kokonaan ilman mitä koitin tuossa reilut puolisen vuotta,viime kesänkin. Tiukkanakin on osattava olla ettei mene liikaa lääkkeitä sillä minulla on pieni aavistus että lääkärit määräävät mielellään hieman liikaa kuin liian vähän ja jos oikein tiukaksi menee niin pieni uhittelu ihmisoikeusasioihin viitaten kohentaa kummasri osakkeita etenkin jos mainitsee Amnesty Internationalin asianajajineen. Lääkitystä kumminkin kokeillaan,ainakin aluksi ja etsitään sitä sopivaa vaihtoehtoa mikä voi olla kyllä tosi rankkaa. Lääkityksen vaihtoa sopimattomana voi joutua vaatimaan ja se onkin aika vaikea paikka lääkärin kanssa. Itse siinä onnistuneesti. Se voi olla että varmasti onnistuu jos menee yksityiselle ja kyseeseen voi tulla baltiankin yksityiset vastaanotot. Nyt olen kuitenkin omasta mielestäni suht hyvässä hoidossa mutta vaihtoehdot lisäävät vapauden tunnetta pysytellä omana herranaan vaikka onkin psykoottinen,myös hoidossa ja lääkitettynä,kuten nyt. Siihen kuitenkin tottuu ja kyse on lähinnä siitä että oma pää toimii psykootttisenakin. Meditaation tapainen pieni ajattelu siitä kuinka omat toiveet tässä päivittäisessä elämässä voisivat toteutua ja siten pysytellä arkirealistina on ollut ok. Minulla on sähköinen henkilökortti,ajokortti ja mietin asunnon vuokraamista Tallinnasta. Eläkettä en vielä saa kun ulkomaanduunini vaativat kansainvälisiä toimenpiteitä ja ne on vieneet aikaa. Voi olla että hyvässä lykyssä olen työkyvyttömyyseläkkeellä jo ensi kesällä. Omalta osaltani tämä tämmöinen oman elämän suunnittelu ja pienet ja isommatkin onnistumiset jotenkin pitävät elossa kiinni. Minulla on vankka käsitys siitä että selviytyisin ilman suomalaisuutta maailmalla mutta monet suomalaiset tuntuvat olevan siitä eri mieltä,jotkut lääkäritkin. Voisin vaikka lähteä Ruotsiin varastomiehen duuneihin ja nauttia siitä kuinka pitkälle psykoottisuuteni voisikaan mennä. Se on kylläkin paljon toimeentulosta kiinni. Täällä Suomessa on suomalaisilla hyvä perusturva.
On minulla kyllä semmoistakin psykoottisuutta että en ole ihan varma vaikka varaston tuotteet alkaisivat puhua minulle ja minä niille. Jos kuitenkin puhuu ruotsalaisessa varastossa suomea niin se menee varmaan outoutena kunnes puhun saman ruotsiksi jolloin se menee mielipuolisuutena.
En vain millään tunnu sopivan ihan työkyvyttömäksi niin kauan kuin se minusta itsestäni on kiinni. Voi se silti olla että olen työkyvytön suomalaisessa yhteiskunnassa omine kummallisuuksineni.
Olen käynyt parissa mielenterveysyhteisössä ja niissä se kai on mennyt ok. Pidän kuitenkin yllä seikkailumielialaa ja kaksio Tallinnassa olis villille ja vapaalle nelikymppiselle työkyvyttömyyseläkeläiselle uusi kaupunki ja uusi kulttuuri vaikka avohoito olisikin täällä Helsingissä. Siis pidän,vaikkakin armeijan käyneenä,katseen kohti Tallinnaa. Sen kulttuurihistoria ja monet muut asiat sekä Suomessa ja mahdollisesti myöhemmin Eestissä ja Suomessa sienestys yms. metsissä kuljeskelu ja kalastaminen.
Voi sitä kai harrastaa,psykoottisenakin??? Kunhan vaan itse tietää,mitä tekee. Minusta vähän tuntuu että 101 %:a ihmiskunnasta on kuitenkin jotenkin psykoosissa.
Tässä siis vähän omista kuvioistani. Ihan helppoa ei ole vapauttaan säilyttää mutta se jotenkin vapauttaa,se pieni seikkailumieliala ahdistuksista yms. Voi kuitenkin lähteä Tallinnaan ja Tukholmaan ja tajuta sen ettei se olekkaan ihan helppoa,edes tulla toimeen,ja kuinka hyvin se onnistuu täällä kotoisessa Suomessa. Hyvät lääkkeet,hyvät hoitajat ja lääkärit sekä hyvät lääkkeet.
Hyvin menee mutta antaa mennä vaan.
On minulla kyllä semmoistakin psykoottisuutta että en ole ihan varma vaikka varaston tuotteet alkaisivat puhua minulle ja minä niille. Jos kuitenkin puhuu ruotsalaisessa varastossa suomea niin se menee varmaan outoutena kunnes puhun saman ruotsiksi jolloin se menee mielipuolisuutena.
En vain millään tunnu sopivan ihan työkyvyttömäksi niin kauan kuin se minusta itsestäni on kiinni. Voi se silti olla että olen työkyvytön suomalaisessa yhteiskunnassa omine kummallisuuksineni.
Olen käynyt parissa mielenterveysyhteisössä ja niissä se kai on mennyt ok. Pidän kuitenkin yllä seikkailumielialaa ja kaksio Tallinnassa olis villille ja vapaalle nelikymppiselle työkyvyttömyyseläkeläiselle uusi kaupunki ja uusi kulttuuri vaikka avohoito olisikin täällä Helsingissä. Siis pidän,vaikkakin armeijan käyneenä,katseen kohti Tallinnaa. Sen kulttuurihistoria ja monet muut asiat sekä Suomessa ja mahdollisesti myöhemmin Eestissä ja Suomessa sienestys yms. metsissä kuljeskelu ja kalastaminen.
Voi sitä kai harrastaa,psykoottisenakin??? Kunhan vaan itse tietää,mitä tekee. Minusta vähän tuntuu että 101 %:a ihmiskunnasta on kuitenkin jotenkin psykoosissa.
Tässä siis vähän omista kuvioistani. Ihan helppoa ei ole vapauttaan säilyttää mutta se jotenkin vapauttaa,se pieni seikkailumieliala ahdistuksista yms. Voi kuitenkin lähteä Tallinnaan ja Tukholmaan ja tajuta sen ettei se olekkaan ihan helppoa,edes tulla toimeen,ja kuinka hyvin se onnistuu täällä kotoisessa Suomessa. Hyvät lääkkeet,hyvät hoitajat ja lääkärit sekä hyvät lääkkeet.
Hyvin menee mutta antaa mennä vaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
niinkkö