Kuusankosken Katu-ja ympärisrötoimistossa vastaa mukavan oloinen naisääni.
Kerron asiani ja hän tuntuu tietävän tilanteen. Hän lupaa laittaa asian eteenpäin ja ongelma tulee hoidetuksi.
Tästä on kaksi vuotta kun soitin heille, ongelmasta joka on edelleen Rekolan Kuovintien varrella olevat valopylväät.
Pyysin että ne oikaistaisiin, joska ne ovat kaatumassa , mikä mihinkin suuntaan. Aurausmerkitkin ovat suoremmassa.
Soitin toistamiseen ja aloin odottamaan että jos jotakin tapahtuisi asian korjaamiseksi,, mutta ei mitään, siinä ne vaan saavat kallistua kuin Pisantorni, siihen saakka kenties, kunnes ne sitten rumpstahtavat, vaikka jonkun mummelin päälle ihan sattumalta.
Samoin pyysin, että Kuovintien ja Pöllöntien risteyksessä oleva ikiaikainen Bussipysäkki hävitettäisiin, koska bussiliikennekin on loppunut jo vuosia sitten.
Se kun on siinä keskeisellä paikalla ja rumentaa maisemaa ja on ympäristön kannalta kaikkea muuta kuin kaunisnäky. Mutta ei se siitä ole mihinkään lähtenyt.
Eräänä päivänä tässä viime kesänä kaupungin kaksi miestä tulivat ja ottivat kuulemma siitä rötisköstä aikataulukilven pois, olivat kuulemma saaneet sellaiset ohjeet ylemmältä taholta. Jus joooo,, ..
Mutta odotellaan, kaipa tämä asia ei ketään muuta ohikulkijaa kovin häiritse.
Rekolan Kuulumisia
TurhautunutR
0
205
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082535
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401664Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431305Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2971121Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3151085Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe561032Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen221030- 55946
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H12845Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21843