Syy siihen on se että uusien autojen myynti on todella huonoa. Renaultin myynti ja huolto-organisaatio on todella sössinyt maineensa täällä ja aiheuttanut perinteiselle ranskalaismerkille huonon maineen eikä tuote käy kaupaksi. Miksi homma on hidettu noin huonosti mitä se tänä päivänä on? Ihmetellä täytyy näin Renun omistajan näkökulmasta kun on joutunut joskus käyttämään huollon palveluja.
Kannattaisi ottaa mallia vaikkapa Toyotasta. Siellä homma pelaa todella mallikkaasti kuten saamme lukea mm. autolehtien ajoittain tekemistä korjaamovertailuista.
Kohta loppuu käytetyt Rellut Suomesta
6
379
Vastaukset 6
- perskutarallaaallaaa
No kukapa autoasioista vähänkin tietävä nyt haluaisikaan sortua sellaiseen vikapesään mitä Renault edustaa. Mieluummin ottaisin vaikka pösön tai sitikan mutta renuun en kyllä taivu.
- DGC
Tästä on pakko olla samaa mieltä jossain määrin. Sen ainoan kerran kun olen halunnut viedä auton jonkun muun laitettavaksi (tarvitsin merkkikohtaisen vikakoodinluvun ABS:n takia), kyselin muilta jonottajilta ihan tosissani että onko tää auton pajalle vieminen aina tällaista. Muut jonottajat katsoivat kuin hullua. Ehkä olenkin.
Kovin oli vaikeaa, olisin mielummin vienyt johonkin pikahuoltoon jossa olisi saatu piuha kiinni ja rahat pois vartissa. Liisari-Citikalla muutama vuosi sitten kokemukset olivat aika paljon erilaiset. Siihen tietysti voi olla syynä se että ALD lienee aika iso asiakas.
Eihän tuo nyt kovin paljoa jäänyt häiritsemään kun en yleensäkään tykkää käyttää korjaamojen palveluja. Yleisin syy on se että vien jonkun palikan muovikassissa nyrkkipajan tiskille ja pyydän laittamaan siihen laakerin kiinni kun ei satu itsellä olemaan hydrauliprässiä. - edc-vaihde
Eikö myynti ja huolto ole usean eri ketjun vastuulla? Esimerkiksi Helsingin seudulla SOK:n Automaa ja huoltoja tekevä Bilia ovat eri firmoja.
Tietysti riippuu myyjästäkin suositteleeko hän Fordia vaiko Renaultia. Huomasin yhden Automaan ilmoituksen jossa oli vain kaksi heikkolaatuista valokuvaa ja suurin osa varusteista oli listaamatta. Toinen samanlainen auto on nyt myynnissä muualla, ja ilmoitus on aivan eri luokkaa siinä toisessa firmassa joka myy vain vaihtoautoja.
Muutoin maine lienee asia jonka jokaisen pitäisi kokea itse. Ei minulla ole mitään tietoa miten Nissanin organisaatio pyörii. Silti Qashqai pääsi kärkeen. - Renulla ajeleva
Renaultilla on myös tosi huonoja tarjouksia ja rahoituskorkokin on kova verrattuna kilpailijoihin (4,9%). Nytkin näkyy olevan Renaultilla tarjous , että liikenne ja kaskovakuutus vuodeksi 500 euroa. Ite saan normaali vakuutusyhtiöstä saman vakuutuksen n. 420 euroilla, että tollasia humpuukki tarjouksia Renault tarjoaa. Toinen on kun menet pyytämään 2 vuotta vanhasta Renaultista tarjousta uuteen Renaultiin, niin myyjät on ihan pihalla.
- edc-vaihde
Ei tuo 4,9 % erityisen kallis korko ole. Eikä tuo 500 liikenne kaskokaan ole varsinaisesti huono, paitsi sellaiselle jolla on täydet bonukset.
Ei siis huipputarjouksia, mutta pahinta lienee arvonalennus muihin merkkeihin verrattuna jos vaihtaa usein autoa. Käytetyn ostajalle hyvä, myyjälle karvas juttu.
- M-JJA
Renaultin organisaation ongelmat ovat ranskalaisen emoyhtiön aiheuttamia. Noin 2008 Renault SA otti Skandinavian-toimintonsa itselleen ja perusti Ruotsiin Renault Nordicin. Siihen saakka Renaultin maahantuonti meni Volvo-auton kautta ja huolto-organisaatio Volvon perustaman Bilian kautta. EU:ssa yrittäminen on vapaata, joten Bilia ja muu entinen Renault-organisaatio jatkavat merkkihuoltoja. Maakuntafirmoilla on monta muutakin merkkiä. Vastaavasti muut kuten S-ryhmän omistama Peugeot-ketju Automaa (ent. Maan Auto) edustavat nyt myös Renaultia.
Renault SA:n suorittama pohjoismaiden organisaation haltuunotto oli virhe. Renault oli vielä 2003 - 2004 Suomessa hyvällä sijoituksella (7.) Opelin edellä. Euroopassa Renault oli tuolloin no.1 ennen VW:tä. Suomessa rellun myyntiä vauhdittivat jatkuvat kampanjat ja Volvo-rahoituksen tarjoama edullinen huoltosopimus. Senkin ne panivat 2008 yksipuolisesti poikki, vaukka auto oli Volvo-Auton maahantuoma. Bilian huoltokin muuttui ihme huopatossutehtaaksi, missä niiden asiakaspalvelijat on?
Jos enemmän taaksepäin mennään niin Renaultin ongelmat alkoivat Suomessa jo 1980/90 kun autojätti Renault ja pienehkö Volvo olivat päättäneet fuusiosta. Pohjoismaissa maaorganisaatiot yhdistettiin Bilioiksi ja perinteinen Renault-maahantuoja Autorex oy loppui. Mutta Ruotsissa kun oltiin, niin Volvon pienosakkaat kaatoivatkin valmiin fuusion. Vain Volvon raskasliikenne meni Renaultin alle. Bilia-Volvo hoiti silti Renaultin myynnin ja huollon ihan laadukkaasti. Sittemmin Volvo myytiin Fordille ja Ford myi sen hiljattain kiinalaisille. Kukahan sen Bilian nyt omistaa?
Volvon pienosakkaat voisivat miettiä mitä tulikaan tehtyä. 1980-luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 841034
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �143610- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477