uutta kotia etsii ihana ja hyväluonteinen, rauhallinen japanese chin. Tottunut lapsiin ja toisiin koiriin. rokotukset ok, myös siru ja paperit löytyy. Asumme kemissä ja pyydämme pojasta 400€. soita tai laita viestiä jos sinulla on tarjota tälle söpöliinille hyvä ja pysyvä koti.
Hinta: 400
Yhteystiedot: 0404811505
O: vuoden ikäinen leikattu japanese chin uros kemi
1
160
Vastaukset
- Eppu-Rakas
Liekö samasta Epusta kyse jonka ostin 14.2.2013 Kemistä ja asui Rovaniemellä. Se Eppu oli syntynyt 10.11.2011 eli tänä päivänä olis 4v synttärit. Eppu oli ihana koira johon rakastui niin lapset kuin aikuiset. Epulla oli sukutaulu mukana mutta ei minkäänlaista lääkärin lausuntoa terveydentilasta.Kastroitu oli. Sai todella hyvän kodin kun me kaksi eläkel. hoidettiin,pajattiin ja ulkoillutettiin kuin pientä lasta. Erityisesti tykkäs olla mökillä vapaana. Nyt sitten 28.10.2015 Eppu piti käyttää piikillä. Epun tila huononi ja tuli voimakkaita hengenahdistuksia,annettiin happea, ja yritettiin kaikkemme mutta lääkärit tuli siihen tulokseen että oli sydämen läppävikä jo syntymästä lähtien,henkitorven halvaus tai kääntynyt.Surumme on suuri sillä saimme pitää Epun vain hieman yli kaksi vuotta. Eppu on haudattu mökille ja muistokiveen laitetaan laatta - Meidän rakas pieni Eppu-koiramme s.10.11.2011- k. 28.10.2015. Olis mielenkiitoista tietää onko tämä sama ilmoitus jota silloin luin tori.fi vai onko kysessä joku toinen Eppu-samaa rotua. Aini
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun463220Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5091942Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171920Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si811781- 181522
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431418- 271354
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901319Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261212UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131168