Olen siis ihastunut, ehkä jopa rakastunut, poikaan jonka kanssa en ikinä voisi seurustella. Olen valehdellut hänelle melkein kaiken itsestäni. Ikäni, nimeni(etu-ja sukunimeni), jopa ulkonäkönikin joissakin vaiheissa. Tutustuin häneen netissä, pelissä jota pelasin melkein 2vuotta sitten. Kaikki oli niin aitoa vaikkei ollut. En ikinä kuvitellut, että tunteistani tulisi näin aitoja, siksi tein niinkuin tein. En ole ikinä ollut tyytyväinen itseeni, tai nimeeni. Enkä onnistu olemaan kuvissa hyvännäköinen. Poika on kuitenkin nähnyt kuvia minusta itsestäni ja tuntui ihanalta kun hän sanoi, että olen kaunis. Olen tavannut hänet oikeasti kerran, olen häntä vuoden nuorempi vaikka olen sanonut olevani vanhempi... Olen valehdellut harrastukseni ja perheestäni. En olisi tehnyt näin jos olisin tiennyt miten paljon hänestä tulisin tykkäämään. En voi elää päivääkään ajattelematta häntä. Hän on sanonut tykkäävänsä minusta. Tämä on vain niin kamalaa. Minä välitän tästä pojasta, ja kun tiedän hänen pitävän minusta... Pelkään totuutta. Hän on juuri sellainen kenen kanssa voisi olla koko elämän, ymmärtäväinen jne. Mutta olen jo pilannut kaiken eikä paluuta ole. Haluan vielä selventää, että tiedän tehneeni väärin, mutta en ajatellut todellakaan tässä käyvän näin. Itkenkin tämän takia. Olen tuntenut pojan 2vuotta. Emme pelaa enää peliä. En edes voi antaa hänelle fb:täni ;/ On vaan niiiin lohduton olo. Hän on ollut rehellinen koko ajan ja minä... Pitäisikö minun vain kertoa totuus? Kun siis poika pitää minusta, eikai se nimen myötä muuttusi... Antaisikohan hän anteeksi.. Ei. Siksi en ikinä tule kertomaan vaan katkaisen välit. Vai mitä minä teen:/ Sanon tätä rakkaudeksi, koska en saa häntä päästäni, unelmoin itseni hänen seuraansa, ajattelen yhteisiä hetkiä, niitä hetkiä kun unohdin valheet, olin aito... Olemme niin samanlaisia, oikeasti. Tämä on jo noloakin. Kärsinkö nyt virheestäni elämäni loppuun saakka? Onko minun aika maksaa valheistani kärsimällä. Jos olisin ollut rehellinen, pitäisikö hän minusta silti. Omaikäisenäni. Uskon että pitäisi. Mutta kun kertoisin totuuden... Voisin kuolla valheen mukana. En ansaitse sääliä. Mutta olen niin kamalassa mielentilassa etten kaipaa haukkuja. Vain neuvoja, jos niitäkään ansaitsen. Olen aina ollut ystävällinen, reilu, kaikkiauttavainen, hyvä kaveri, joten miten minulle kävi näin? Ilman valheita olisin nyt luultavasti maailman onnellisin tyttö.
Varmasti ja peruuttamattomasti
Liesrulendmylife
468
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anna kikkis/s-posti ni voin auttaa :) siks ettei joku tuu trollaa mun käyttäjänimellä:D
Olet selvästi tyytymätön itseesi, jos oikein ymmärsin. Minä jotenkin tajuan sinua, sait tilaisuuden olla "täydellinen". Etkä tietenkään ajatellut seurauksia. Ehkä sen takia, et ansaitse onnea hänen kanssaan. Älä katkaise välejä, jos poika välittä sinusta(siis jos olet ollut oma itsesi hänen seurassaan) hän ehkä hämmentyisi mutta ajan myötä antaisi anteeksi. Mutta työstä itsetuntoasi, kenenkään ei kuuluisi olla tyytymätön itseensä, vaan ylpeä itsestään. Harmi että sinulle kävi näin :(
Oon siis 14vee tyttö :)
Sähköposti: [email protected]