muistoja yläasteelta...

Kun menin ala-asteelle, asiat olivat hyvin...minulla oli jonkun verran kavereita ja pärjäsin koulussa. Yläasteelle mentäessä tilanne muuttui. Muutamat luokallani aloittivat vittuilun heti alkuun, vaikken oikeastaan erottunut mitenkään muista. Tuolloin olin suht pitkä ja aivan normaalin näköinen. Piakkoin kaikki koulun suositut vittuilivat minulle aina kohdalle sattuessa. Perästä kuului naureskelua yms. ikävää, jota ei voinut muuta, kuin kestää. Välillä tuntui, että koko koulu sylki niskaani. Onneksi minulla sentään oli muutama ystävä, jonka kanssa olin koulussa, etten sentään joutunut yksin kestämään kaikkia. En kuitenkaan koskaan käynyt käsiksi keneenkään, koska kiusaaminen oli lähes aina pelkkää vittuilua ja selän takana juoruamista...Väkivalta ei siis olisi auttanut mitään koska monet rinnakkaisluokkaisetkin vittulivat minulle ja olisivat saaneet siitä vain lisäpontta soittaa suutaan. Välillä tuntui, että kiusaajillani ei edes vapaa-ajallaan ollut muuta tekemistä kuin puhua/levittää paskaa minusta. Kuten jo arvaatte sitä oli vain pakko kestää, kunnes ylä-aste päättyi. Lukiossa tilanne kääntyi edukseni, koska kukaan koulustani ei tullut samaan lukioon. Elämä palasi pikkuhiljaa normaaleihin uomiinsa ja kaveripiirini kasvoi jonkun verran. Muutama saattoi ehkä tietää jotain menneisyydestäni ylä-astella, mutta heitä ei tietenkään voinut enää vähempää kiinnostaa. Sain siis vihdoinkin olla rauhassa.

Yläasteella kiusaaminen ja muiden paheksunta jätti arpensa minuun. Niiden kolmen vuoden aikana olin vaivoin rakentanut itselleni henkisen suojakuoren ja pystyin joten kuten nielemään kaiken mitä kiusaajani suustaan päästivät. Lukion aikana minulta kesti muutaman vuoden purkaa tuo suojakuori. Ensimmäisen lukiopäivän alusta itsetuntoni- ja varmuuteni kasvoi parani päivä päivältä ja viimein kolmannen lukiovuoden alussa olin henkisesti vahvempi kuin monet ystävistäni. Vihdoinkin uskalsin olla taas oma itseni. Aika oli sekä parantanut että vahvistanut minua...

Anyway...Vielä näinäkin päivinä palaa tuolloinen helvetti mieleen aina joskus. Mitä yläasteella tapahtui palaa mieleen aina joskus. Niinä aikoina en pystynyt elämään normaalin nuoren elämää. Kaikki illat tuli pysyteltyä kotosalla viikonloput mukaanlukien, koska pelkäsin törmääväni kiusaajiini jopa vapaa-ajallani. Esim. jos tuolloin kadulla kävellessäni kuulin jonkun nauravan, luulin automaattisesti hänen nauravan minulle.

Näin lopuksi haluan vain sanoa teille rakkaat ihmiset, että kaikkien halveksumana oleminen ei todellakaan ole mielenterveyttä edistävää. Siispä ajatelkaa ja miettikää mitä teette/sanotte, ja älkää ainakaan tehkö mitään sellaista, mitä ette itsellenne tovoisi tehtävän.