Sinä olit kuin tiikeri. Ulkopuolisen silmin julma, vaarallinen, itsekäs, mutta ihan niin kuin tiikeri, et sinäkään voinnut luonteellesi mitään.
Rakastin sinua, rakastin sitä pikkulasta, jonka näin sinussa, pikkulasta joka tarvitsi huolehtimista. Yritin korjata vääryydet, joita muut olivat tehneet sinulle, sitä helvettiä, jonka äitisi oli laittanut sinut menemään läpi, helvettiä, joka kesti koko lapsuutesi.
Ei toista pysty rakastamaan terveeksi, ei toiselle voi korvata menetettyä lasuutta.
Näin, mitä halusit minun näkevän, uskoin, mitä halusit minun uskovan. Minä vaivuin rakkaudesta, näin pikkulapsen, kiukkuisen lapsen, jonka halusin pelastaa, rakastaa. Rakastuin kuvaan sinusta, valheeseen, illuusioon, kuvaan jota ei ollut olemassakaan.
Sinä pysyit aina samanlaisena, samana, minä muutuin.
Minä kasvoin lopulta aikuiseksi, poistuin omista fantasioistani, satumaailmastani ja näin jotain, jotain mitä et halunnut minun näkevän, otteita totuudesta, joita en voinnut enää ohittaa.
Kun yritin irti niin hajotit minut, tuhosit minut, ajoit minut kuoleman porteille, mutta kaikesta huolimatta, se pieni sydämmeni kesti, ystävät, sukulaiset... he vetivät minut takaisin elämään.
Nyt näen sinut sellaisena kuin olet, näen tekosi, näen tekojesi seuraukset.
Näen myös sen kuinka olet edelleen vanki, lapsuutesi vanki, pikkulapsi, joka jäi äitinsä luomaan helvettiin loppuelämäksi.
Pidän sinua tiikerinä, naarastiikerinä...
Me muut olemme saalista sinulle, mutta et sinä ole paha, sinä vain olet sellainen, miksi sinut tehtiin.
Kun katselen arpiani, kynsiesi jälkiä, jotka vieläkin on näkyvissä, ymmärrän sinut tiikeriksi, ymmärrän siitä vihan voimasta, jota kannoit sisälläsi.
EI tiikeri ole paha, se vain toimii, niin kuin sen kuuluukin toimia. Sinä toimit, niin kuin lapsuutesi laittoi sinut toimimaan.
Sinun jälkeesi en enää lähde tiikerin matkaan, en enää halua tulla tapetuksi. Onneksi kerran tiikerin kanssa kulkenut tunnistaa muutkin tiikerit.
Hyvästi tiikerini, hyvästi entinen puolisoni, vaimoni... En ole sinulle katkera, paremminkin surullinen. Sinä jäit helvettiisi, eikä mikään minun rakkaudestani ikinä olisi voinnut vetää sinua sieltä pois.
Vaikka sinä et voikkaan koskaan rakastaa ketään, niin minä rakastin sinua tiikerini, en enää, mutta silloin rakastin.
Rakastin sinua, rakastin sitä pikkulasta, jonka näin sinussa, pikkulasta joka tarvitsi huolehtimista. Yritin korjata vääryydet, joita muut olivat tehneet sinulle, sitä helvettiä, jonka äitisi oli laittanut sinut menemään läpi, helvettiä, joka kesti koko lapsuutesi.
Ei toista pysty rakastamaan terveeksi, ei toiselle voi korvata menetettyä lasuutta.
Näin, mitä halusit minun näkevän, uskoin, mitä halusit minun uskovan. Minä vaivuin rakkaudesta, näin pikkulapsen, kiukkuisen lapsen, jonka halusin pelastaa, rakastaa. Rakastuin kuvaan sinusta, valheeseen, illuusioon, kuvaan jota ei ollut olemassakaan.
Sinä pysyit aina samanlaisena, samana, minä muutuin.
Minä kasvoin lopulta aikuiseksi, poistuin omista fantasioistani, satumaailmastani ja näin jotain, jotain mitä et halunnut minun näkevän, otteita totuudesta, joita en voinnut enää ohittaa.
Kun yritin irti niin hajotit minut, tuhosit minut, ajoit minut kuoleman porteille, mutta kaikesta huolimatta, se pieni sydämmeni kesti, ystävät, sukulaiset... he vetivät minut takaisin elämään.
Nyt näen sinut sellaisena kuin olet, näen tekosi, näen tekojesi seuraukset.
Näen myös sen kuinka olet edelleen vanki, lapsuutesi vanki, pikkulapsi, joka jäi äitinsä luomaan helvettiin loppuelämäksi.
Pidän sinua tiikerinä, naarastiikerinä...
Me muut olemme saalista sinulle, mutta et sinä ole paha, sinä vain olet sellainen, miksi sinut tehtiin.
Kun katselen arpiani, kynsiesi jälkiä, jotka vieläkin on näkyvissä, ymmärrän sinut tiikeriksi, ymmärrän siitä vihan voimasta, jota kannoit sisälläsi.
EI tiikeri ole paha, se vain toimii, niin kuin sen kuuluukin toimia. Sinä toimit, niin kuin lapsuutesi laittoi sinut toimimaan.
Sinun jälkeesi en enää lähde tiikerin matkaan, en enää halua tulla tapetuksi. Onneksi kerran tiikerin kanssa kulkenut tunnistaa muutkin tiikerit.
Hyvästi tiikerini, hyvästi entinen puolisoni, vaimoni... En ole sinulle katkera, paremminkin surullinen. Sinä jäit helvettiisi, eikä mikään minun rakkaudestani ikinä olisi voinnut vetää sinua sieltä pois.
Vaikka sinä et voikkaan koskaan rakastaa ketään, niin minä rakastin sinua tiikerini, en enää, mutta silloin rakastin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kiitos aloittajalle. Tarinasi oli moniuloitteinen ja mielestäni yksi parhaimpia aloituksia aikoihin.
" Vaikka sinä et voikkaan koskaan rakastaa ketään, niin minä rakastin sinua tiikerini, en enää, mutta silloin rakastin. "
Hyvin harva tätä kykenee myöntämään sydämestään. He rakastivat ja rakastavat; eivät halua laskea irti, koskeivat kertakaikkiaan muuta voi. Päästessään lopulta irti, he viiltävät kynsien arvet syvemmiksi ja haluavat arpien kautta vihata mennyttä, jotta kykenisivät pysyttelemään erossa. He kieltävät rakkauden ja valitsevat noidutuksi tulemisen, koska häpeävät riippuvaisuuttaan syvästi. Kieltäminen ei muuten tehoa rakkauteen. Kärsimys ei lopu kieltämällä. Tämänhän me näemme jokaikinen päivä ympärillämme.
Kuten tiikerisikään ei ymmärtänyt kieltäneensä koko elämänsä. Hylätyksi ja mitätöidyksi tulemisen, rakkauden kaipuun ja riippuvaisuuden tunteen. Täyttymättömiä tarpeita. Loputtomasti. Viha on helppo valita kun ei ole rakkautta.
Tiikerisi tuskin olisi valinnut sitä tietä jos häneltä olisi kysytty. Hänkin olisi halunnut tulla tuntevaksi, eläväksi, olla onnellinen ja tuottaa iloa ympärilleen. Mutta häneltä ei kysytty eikä hän saanut valita.
Kuinka paljon kasvatammekaan lapsia sellaisiksi, kuin haluamme tai johon emme kykene - ei siten, kuin olisi tarpeen? Kun he kasvavat aikuiseksi, otamme oikeuden käsiimme ja osoitamme heitä sormella; tuo tuollainen. Kuka moni suomalainen aikuinen oikeasti puhuu sujuvasti kiinaa kun häneltä pyydetään tai vaaditaan sitä? Vaikkei koskaan olisi opetellut sanaakaan kielestä.
Me olimme molemmat nuoria kun tapasimme.
Hänen äidillään oli useampia lapsia eri miesten kanssa. elatustuet ja lapsilisät hän käytti itseensä ja lapset sai vain pakolliset asiat kulissien ylläpitämiseksi.
Kun hän tuli kotiin, niin lapset oli siivonneet ja tehneet hänelle ruoan.
Ensimmäiseksi ostin hänelle kunnon vaatteet, vaikka itselläni ei ollut paljoa rahaa. Yritin viedä häntä paikkoihin, joissa hän oli halunnut käydä.
En vuosiin ostanut itselleni mitään uutta, ainoastaan hänelle. Kuvittelin, että mitä enemmän annan, mitä enemmän rakastan, niin sitä enemmän hän rakastaisi minua.
Hän teki kaikenlaista, ei joustanut missään... minä laitoin kaiken hänen lapsuutensa syyksi ja yritin vain antaa enemmän.
Sain kantaa vastuun hänestä, hänen teoistaan. Hän käänsi asiat päälaelleen ja hän haukkui minut selkäni takana muille. Jos olin tehnyt jotain hyvää, niin hän oli kertomuksissaan ne tehnyt. Jos hän oli tehnyt jotain väärää, niin hänen kertomuksissaan minä olin tehnyt ne.
Se ei ollut avioliitto, se ei ollut aikuisten rakkautta... Mitä se oli, niin en osaa sanoa.
Sain tuntea hänen kanssaan tuskaa, joka oli tullut minulle tutuksi jo lapsena (ehkä joku tuntee sen tunteen, kun sattuu ihan fyysisesti, kun henkisesti kävellään yli) Elin lapsuuteni maisemaa, sain tuntea sitä arvottomuutta, johon minut oli kasvatettu.
Keski iän lähestyessä itsetuntoni kasvoi ja lopulta tuli se riita, jossa en antanutkaan periksi, en väkivallasta uhkauksista huolimatta. Asia ei ollut iso, mutta en antanut periksi (en tiedä edelleenkään miksi). siihen päättyi meidän suhdeja erokostaminen alkoi.
Min kasvoin, minä pääsin lapsuuteni traumoista, minä kasvoin aikuiseksi, minä sain oikean elämän. Hän jäi sinne ja hän ei tule ikinä kohtaamaan itseään.
Hänellä tulee ja menee suhteita, rajattomia tekoja, muiden ylikävelemistä... hänestä tuli täydellinen kopio äidistään.
Sukupolvien jatkumo. Hän ei kyennyt kohtaamaan todellista itseään, sitä mikä syntyy häpeästä, syyllisyydestä ja asioista, jotka ovat kätketty syvälle pimeisiin pohjamutiin. Siksi hän tulee kärsimään elämänsä.
Sinä teit parhaasi siinä valossa minkä ymmärsit, sillä hetkellä. Mutta kohtasit jotain, koska pystyit katkaisemaan kierteen epätoivoisen suhteenne ympäriltä; suhteen joka päättyessään ei antanut hyvää eikä kaunista, mitä sisimmässään moni kaipaa.
Tässä valossa, oivallat varmaan, että sinun tulee kohdata omat kummituksesi mahdollistamatta enää kaltoinkohtelua osallesi tai osaltasi? Uskoisin tuon tekstisi perusteella, että olet matkasi jo aloittanut. Tervetuloa palstalla muuten.
Hyvä kommentti, Elisakettu, mutta yhtä kohtaa jäin miettimään.
"Päästessään lopulta irti, he viiltävät kynsien arvet syvemmiksi ja haluavat arpien kautta vihata mennyttä, jotta kykenisivät pysyttelemään erossa."
Näin voi toki aluksi ollakin, ja joillakin tämä olotila jää valitettavasti päälle, mutta ulospääsy on mahdollinen. Anteeksi antaminen tekee sen mahdolliseksi, ja samalla se mahdollistaa rakkauden, vaikka suhde ei enää jatkukaan. Arvelen, että aloittajan kohdalla on näin.
Hyvä huomio; en tarkoittanut yleistää; vain osalla arvet syvenevät. Ulospääsykin on tavallaan tahtotila, mutta se voi kivussaan olla joskus liian suuri kohdattavaksi.
Anteeksiantamisen teema on hyvin merkittävä näissä yhteyksissä. Näen että anteeksiantaminen on myös luopumista. Kuten rakkaus voi olla luopumista.
"He kieltävät rakkauden ja valitsevat noidutuksi tulemisen, koska häpeävät riippuvaisuuttaan syvästi."
Mitä tarkoitat tuolla noidutuksi tulemisella?
Ihmisten kohdatessa ja kiinnostuttua toisesta he yleensä tuovat parempia puoliaan esiin. Kukapa alussa ei olisi hurmaava? Lähtökohtaisesti pareilla on kumpikin joku tarve, mikä tyydyttyy toisen läsnäolosta. Siinä ei alussa silloin parane esitellä huonompia käytöstapojaan tai luonteensa heikkouksia.
Kun todellisuus muuttuu, niin toinen voi vain todeta: "oletkin tuollainen. Sain sinusta aivan eri käsityksen." Eli kohtaamamme ei tyydyttänytkään tarvettamme muuttumattomana vaan poikkesi mallista. Ja sama toimii molempiin suuntiin.
Eron jälkeen koemme suurta nöyryytystä tapahtumista. Eihän niitä kenellekään ilkeä kertoa. Pahin on häpeä; miten ei ole ymmärtänyt, havainnut, toiset ehkä myös varoitelleet...tuttua?
Eroon syvän häpeän kuilusta on puolustautua että toinen on hypnotisoinut teoillaan, sanoillaan, olemuksellaan. Tavallaan totta, koska kummassa illuusiossa ihminen tuntee olevansa suhteessa. Mikä on totta ja mikä ei?
Todellisuudessa kukaan ei ole manipuloinut tai maagisesti johdatellut eli noitunut mihinkään. Olemme vastaanottaneet sen, minkä olemme nähneet tai halunneet nähdä. Jää jäljelle vain kantaa se tosiasia, että olemme erehtyväisiä.
Ja siksi haluamme myös kieltää mitään rakkautta koskaan tunteneemmekaan. Häpeän, syyllisyyden ja kieltämisen vuoksi. Tosiasiassa rakkautta on saattanut olla olemassa. Sen kuoleminen - kuten A aikoinaan on sanonut: rakkauden aikamuoto on kesto - eli ajankohta on vain toinen juttu.
Ehdollistettu rakkaus ei ikinä toimi. Ostin .. kuvittelin .. rakastavani ... enemmän ... ja hän minua takaisin ..
En jaksanut lukea ihan loppuun, anteeksi, Sillä yhden läksyn olen oppinut elämässäni. Älä myy itseäsi, äläkä yritä ostaa toisia..
Minä vastaan. Kun joku sanoo sinulle pahoja asioita uudestaa ja uudestaan. puolustaudut. Mutta lopulta lopetat senkin. Koet olevasi niinkuin hän sanoo. Jos narsistin uhrilla on huono itsetunto hän saattaa vaikka tehdä itsemurhan ja narsisti on vain iloinen siitä. Pääsipä eroon siitä kauhistuksesta. Mutta, jos narsistin uhrilla on hyvä itsetunto, hän laittaa vastaan niin, että jopa narsistikin lopettaa avoimesta kiusaamisesta. Mutta kyllä narsisti löytää muita keinoja! Hän esim. ei maksa mitä pitäisi maksaa, valehtelee olevansa varaton, jättää sinut jonnekin mistä piti lähteä yhdessä. Heti, kun hän saa tilaisuuden, hän kostaa tottelemattomuuttasi. Vuorenvarmasti. Ei kannata edes kuvitella, että hän on luopunut. Ja hän ei jätä sinua vaan saattaa jopa riippua sinussa huutaen vihaan sinua rumilus. Täysjärkinen tajuaa tietenkin, etteihän tuo voi olla normaali. Narsistipa tietää keinon. Hän sanoo, että sinä olet hullu. Itseni kohdalla keksin keinon, ettei tarvi joutua pitkiin ja väsyttäviin minä sanoin, sinä sanoit-keskusteluihin. En keskustele! Kaikki tavalliset asiat puhutaan kuten lasten asiat, mutta ei missään nimessä kannata alkaa tenttaamaan narsistia. Hän menee sekaisin. Ei se ymmärrä vaikka se tuntuu ihan mahdottomalta käsittää. Tavalliset lauseet ne tulkkaa täysin päinvastaiseksi. Jos mymyilet saattaa hän luulla, että olet ivallinen. Häntä on loukattu vaikka vain kysyt jotain ihan tavallista. Ei kannata selitellä. Kääntää vaan pään ja menee vaikka vessaan istumaan (ja nauramaan). Ei narsistin nähden, koska silloin hän suuttuu. He he.
Kyllä siinä ollaan noiduttuna ihan siihen saakka, että yhtäkkiä herää ja huomaa kauhukseen olevansa lukittuna johonkin pimeään kellariin.. Sieltä pitää ¨juosta pois jos vain ovi enään on auki
Kiitos että tarkensit. Kaikki sellaiset teot, joilla ihminen pyrkii tahallisesti kontrolloimaan toista ihmistä, ovat kuitenkin noituutta. Noituus on vaarallista, koska se avaa niin tekijän kuin uhrinkin sielun portit demonisille voimille. Siitä seuraa kaikkea pahaa.
"Narsistipa tietää keinon. Hän sanoo, että sinä olet hullu."
Justiin näin. Toisen ihmisen hulluksi sanominen on kuitenkin mitä vakavin synti:
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, JA SE, JOKA SANOO: 'SINÄ HULLU', ON ANSAINNUT HELVETIN TULEN. (http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.5.html)
Juuri tuo on pidettävä mielessä.
Terveen parisuhteen perusta: kauppaa ei tarvitse käydä. Kaikki tuleva ja annettava on vapaasta tahdosta.
Aina jos tilanne alkaa käydä osta-myy-vaihda; niin voi miettiä haluaako a) todellakin itse maksaa toiselle saadakseen jotain, tai b) haluaako että toinen yrittää ostaa aidon välittämisesi jotenkin.
Homma kusee lopulta. Tavalla tai toisella. Kaupankäynti loppuu aina, joko siihen että raha tai tavara on loppu.
Tiedättekö milloin rakkaudesta ilman ehtoja tulee ehdollistettu rakkaus? Liittyy verbiin ja vapaan tahdon menettämiseen. ;)
Matka oli pitkä (ja kait sitä vieläkin on jäljellä), mutta vertaistukiryhmä ja psykoterapia on tehnyt tehtävänsä.
Kesti kauan, ennen kuin pystyin antamaan tiikerilleni anteeksi, hyväksymään tosiasiat.
Itsensä kohtaaminen on elämän rankin kokemus.
Tiikerini joutui elämänsä ensimetreistä asti käymään helvettiä läpi, häneltä jäi kehittymättä perusta ja hän kasvoi alusta asti väärään. Hän ei pysty muuttumaan. kun perusta on poissa, niin sille ei voi rakentaa. Hän pysyy sellaisena elämänsä loppuun.
Itse asiassa en minä tiikeriä rakastunut vaan mielikuvaa, jonka olin hänestä päässäni luonnut. En rakastanut sortajaani vaan hänen luomaansa haavekuvaa.
Eron aikana, oikeudessa, kiistoissa... näin hänet sellaisena kuin hän oikeasti oli. Ennenkaikkea se katse, puhe, joita hän käytti uusiin alistettaviinsa.
Kun näin hänen oikean minänsä ymmärsin, etten rakasta häntä, ymmärsin etten koskaan ollut rakastanut varsinaisesti häntä, vaan pääni sisällä olutta haavekuvaa.
Tein surutyöni ja sain lopulta hyvästeltyä haavekuvani. Se oli ehkä helpompi näin, sillä pystyin tekemään sen ilman tiikeriäni, sillä tiikeriä en ollut hylkäämässä vaan sen mielikuvitusluomuksen.
Pidin tiikeriäni maailman kauneimpana naisena, mutta kun näin hänen oikean minänsä, niin se rumuus, sisäinen mustuus hyppäsi silmille. Kauneus tosiaan oli katsojan silmissä, haaveissa.
Oli shokki katsoa vanhoja kuvia painajaisen päätyttyä. Ennen olin nähnyt sen kauniin nuoren tytön kaikissa kuvissa. nyt niissä amoissa kuvissa oli keski ikäinen ei kovin kaksisen näköinen nainen, jolla oli sairas ilme. Minua alkoi etomaan ihan mielettömästi ne kuvat, se sairas ilme... Kun omassa päässä heittää, niin näkee, mitä haluaa nähdä. Onneksi se mielikuvitusmaailma on historiaa minun osalta.
Asiaa vain ne, jotka ovat tuon kokeneet tietävät mistä puhut, puhut yllättävän kauniisti, järkevästi vaikka tuollainen ihminen voi viedä tervejärkisen ihmisen hulluuden partaalle.
Voimia Sinulle.
En minäkään ollut tervejärkinen.
Vaikka hän rikkoi minut kokonaan, niin olin jo ennen häntä monella tapaa rikkinäinen.
Minulla oli omat ongelmani, oman lapsuuteni painotaakka...
Ehkä nyt kaiken terapian jälkeen voin sanoa olevani jollain tavalla tervejärkinen, jos sellaista on nyt edes olemassa.
Kun ero tuli, valheet kaatui, kaikki tuli niskaan rajattoman koston kanssa ja aloin tajuamaan eläneeni mielikuvitusmaailmassa, niin luulinkin jonkun aikaa olevani hullu.
Siksi menin terapiaankin.
Voi miten hyvä teksti!!Tuo on niin totta. Ei tiikerit voi rakastaa. Nille muut ovat saaliita. Hui kamalaa. Minä olen tiikerin vaimo ja niinkuin sinulla, silmäni ovat auenneet. Haluan pois surullisena, mutta viisastuneena. Tiikerit luovat erittäin viisaita ihmisiä niin, että on heistä hyötyäkin:-)
Minkälaisia nuo kostot olivat? Ihan noin yleisesti.
Kun oli lähtenyt, niin erilaisiaa rikosilmoituksia, oikeudenkäyntejä, lasten kautta kostamista, lasten eristämistä, lastensuojeluilmoituksia... Tässä maassa uskotaan äitiä aika pitkälle :(
Kun alussa olin ihan rikki, niin hän soitteli ja yritti ylipuhua minut tekemään itsemurhan.
No aika kuluu ja touus tulee aina ennemmin tai myöhemmin julki... Minä sain itseni jollain tavalla kuntoon ja sain osan lapsista herätettyä, toivottavasti kaikki ajan mittaan. Herätetyt vihaavat äitiään ja en voi heitä siitä syyttää... kotiväkivaltaa, alistamista, lapsilta varastamista... Toivon, että hekin oppisivat joskus antamaan anteeksi ja siirtymän eteenpäin. Heillä on vielä terapiat kesken.
Kirjoitat erittäin kauniisti rankoista kokemuksistasi. Kaiken pahan olon keskellä on todellakin hyvä muistaa tuo, että maailma kertoo aina totuuden, kun vain jaksaa odottaa ja kuunnella. Niin meille muista kuin muillekin meistä. Se kertoo sen ajallaan ja tavallaan. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle elämässäsi eteenpäin.
Kiitos kertomuksestasi