Kerran isommassa porukassa kysyin TAIKAUSKOSTA ihmisiltä. Kysyin uskovatko he taikauskoon. Ja yksimielinen vastaus oli etteivät usko mihinkään taikauskoon. Ja haastattelun yhtä henkilöä joka oli tekniikan DI . Ja hän uhosi ettei usko mihinkään taikauskoon. Hän ei kuulunut kirkkoon ja vannoi ettei mikään saa horjutettua hänen päätöstään.
Mutta sanoin että Suomessa on paljon taikauskoa ja asioita joihin uskotaan TÄYSILLÄ edelleen 2013 .
Annoin porukalle esimerkin: Minä väitän että kaivon katsominen vitsailla =varpu on täyttä humpuukia, samoin narun päässä olevalla kultasormuksella.
Sitten vielä nämä kaivonkatsojat ovat asiastaan täysin varmoja.
NO TÄMÄ AIHETTI KAVEREISSANI HIRVEÄN MEKKALAN MM. DI YSTÄVÄ ALKOI TÄSSÄ KOHDASSA PERUMAAN PUHEITAAN.
Tämä minun väitös ettei kaivonkatsojat tiedä mitään kaivon paikkaa varvulla vaan liikkuvat VELHOINA tontilla ja arvaavat sattumalta kaivon paikan .
Viksuimmat VELHOT kaivonkatsojat katselevat maastosta kohdan mistä arvelevat jokatapauksessa vettä löytyvän ja sanovat NYT VARPU TAIPUU tässä on vettä. Porukka oli aivan raivona suurin osa että Kyllä kaivon katsojat varmasti tietää. Eli taikauskoa löytyy
TAIKAUSKO
Isoisä skeptikko
0
93
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834503Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263304Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 182857
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka442617Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142105- 71751